Auster Paul: Sunset Park

Auster Paul
Sunset Park
Otava 2009

354 sivua

Alkuteos: Sunset Park

Suom. Erkki Jukarainen

Hyvin kirjoitettu kirja, jota luki mielellään. Siitä huolimatta kirja ei jättänyt mitään suurempaa jälkeä, ei muuttanut elämää eikä ajattelutapaa. Entiset ajatukset saivat oikeastaan vahvistusta, sillä lukemisen ylistystä kirja sisältää. Pääheninkilö Miles Hellerille lukeminen on ainoa ylellisyys, jonka hän itselleen sallii askeettisessa elämässään tilapäistöissä, josta saatava palkka ei salli ravintolakäyntejä tai alkoholinkäyttöä. Kirjan ääressä hän tapaa  seuraavan kiintopisteen elämässään, 17-vuotiaan Pilarin, jonka aikuistumista hän palaa odottamaan New Yorkiin, vallattuun taloon. Siellä elää hänen lisäkseen hänen entinen koulukaverinsa Bing, kiinteistönvälittäjänä toimiva Ellen ja väitöskirjansa parissa uurastava Alice. Satunnaisesti siellä vierailee myös Alicen poikaystävä Jake. Bing on toiminut yhdyssiteenä Milesin ja tämän vanhempien välillä ne seitsemän vuotta, jotka Miles on viettänyt erossa isästään Morrisista, kasvatusäidistään Willasta ja uudessa avioliitossa elävästä näyttelijä-äidistään. Miles on keskeyttänyt opintonsa ja lähtenyt pois, sillä häntä painaa syyllisyys velipuolen kuolemasta. Kuolema oli onnettomuus, mutta Miles ei ole varma edesauttoiko hän sattumaa. Yhteisö elää järjestäytynyttä elämää häätöuhan alla, mutta säästää vuokrarahat. Miles ottaa yhteyttä vanhempiinsa, mutta elämän suunnan muuttaminen ei ole hetkessä tehty ja sattumalla on jälleen sormensa pelissä, kun Miles etenee kohti elämän oivallusta, (jonka kirjailija on lainannut vaimoltaan Siri Hustvedtilta, kuten hän itse ilmoittaa) elossa olemisen ihmeellistä omituisuutta.

Vaikka kirjailija osaa kirjoittaa ja tarina on mielenkiintoinen, jään loppuoivalluksenkin jälkeen tyhjän päälle. Enkö kenties ymmärtänyt kaikkea, vai miksi odotin enemmän kuin sain?

Pieniä siteerausoivalluksia:

Silloin kun hän asui yksin, hänen ei tarvinnut kertaakaan verrata itseään muihin. Kaikki kamppailut olivat hänen omia kamppailujaan, epäonnistumiset hänen omia epäonnistumisiaan, ja hän kärsi ne pienen, yksinäisen kämppänsä sisällä.

Kärsimysten ja surujen kasautuminen heikentää kykyämme kestää uusia kärsimyksiä ja suruja, ja koska kärsimykset ja surut ovat väistämättömiä, pienikin vastoinkäyminen vanhalla iällä saattaa tuntua yhtä voimakkaalta kuin mittava tragedia silloin kun olimme nuoria.

Rytisalo Minna: Lempi

Rytisalo Minna
Lempi
Gummerus 2016
234 sivua
Tämä helposti ja nopeasti luettava esikoisromaani näyttää olevan monessa kirjastossa varatuimpien kirjojen listalla. Hyvä, että on ja että kirjan lukevat monet. Mielelläni luin kirjan, enkä kesken olisi malttanut jättää, kun juna tuli perille tai lapsi vaati huomiota. Silmä ei edes meinannut välillä kiinni painua, niin piti kirja otteessaan.
Tekijä on yli 40-vuotias äidinkielenopettaja, syntyisin Sodankylästä ja nykyisin Kuusamossa elävä ja monipuolisesti kolumneja ja lukemiseen liittyviä tekstejä kirjoittava pitkäaikaisen kirjankirjoittamishaaveensa toteuttanut henkilö.
Lappiin sijoittuu myös romaani, jossa tapahtumat kerrotaan kolmen eri ihmisen näkökulmasta, Jokainen kokija ja näkijä vie tapahtumia eteenpäin ja valaisee hieman lisää rakkaustarinaa, jonka keskiössä on nimihenkilö Lempi. Äänessä on ensin hänen sodasta palaava miehensä Viljami, Mies jaksaa vain vaivoin elää tietäessään, että Lempi on kuollut ja kotimökissä häntä odottaa Lempin synnyttämä Aarre ja Lempin kasvatiksi ottama Antero piikatyttö Ellin hoivissa. Lempi on ollut kauppiaan tytär, toinen kaksosista. Hän on heistä reippaampi, yllytyshullu, joka on valmis sukeltamaan kiven joen syvimmästä kohasta tai menemään naimisiin ensimmäisen kauppaan astuneen miehen kanssa hetken mielijohteesta ja yllytettynä. Hän on ollut heittäytyjä, joka rakastaa ja elää tässä ja nyt sen kummemmin tulevia pelkäämättä. Viljamin elämästä on kadonnut mieli ja hohto, kun hänen vaimonsa on menehtynyt, vaikka hän itse on ollut sodassa vaarallisimmissa tilanteissa. Viljami ei edes tiennyt sotaan lähtiessään, että Lempi odotti lasta, vaan sai vasta rintamalle tästä tiedon.
Seuraavaksi ääneen pääsee Elli, jonka Viljami on ottanut Lempille avuksi. Elli on näkönsä osin menettänyt orpotyttö, joka on kokenut kovan lapsuuden tätinsä kasvatuksessa. Hän kokee jatkuvasti alemmuutta ja katkeruutta Lempin emännöimässä talossa. Vaikka hän pitää niin lapsista luin Viljamista ja talosta, Lempiä hän pitää laiskana kaupunkilaistyttönä, joka ei osaa eikä välitä talon töistä.
Kolmantena ja tapahtumat loppuunsaattavana kertojana on  Sisko, Lempin kaksoissisar, joka hänkin on jatkuvasti katsonut Lempia kateudensekaisella ihailulla. Hän on järkevämpi ja tunnollisempi sisaruksista, joiden äiti on kuollut synnytyksessä. Hän menee konekirjoituskurssille ja saa paikan sakasalaisten esikunnassa. Sen myötä hän tutustuu sakasalaisupseeri Maxiin ja saa viimein sisartaan tärkeämmän aseman, kun olettaa pääsevänsä naimisiin ennen sisartaan. Toisin kuitenkin käy ja osittain siitä pitävät huolen Lapin sodan tapahtumat, jotka tekevät aseveljistä vihollisia ja heidän morsiamistaan huoria.
Kun nyt selostan kirjan tapahtumia, huomaan juonessa ehkä hivenen epäuskottavuutta, jota en lukiessani havainnut. Romaani on taiten kerrottu ja mitään ei paljasteta liian aikaisin eikä mitään asiaa turhaan alleviivata. Siinä olisi minusta ollut jo riittävästi syytä ottaa kirja jollekin palkintolistalle. Onneksi lukijat ovat ottaneet kirjan omakseen.

Shields Carol: Sattumankauppaa

Shields Carol
Sattumankauppaa
Otava 2006
576 sivua
Alkuteos:Happenstance, 1980
suom. Hanna Tarkka

Tämä kirja on varmaan jo unohdettu. Nappasin sen matkaan kirjaston poistokirjamyynnistä. Kirjailijakin on kuollut, mutta olen pitänyt hänen suomennetuista kirjoistaan. Pettymyksiäkin on ollut, mutta tämä kirja ei pettänyt.  Tosin kuvittelin sitä novellikokoelmaksi, mutta romaanihan se oli.
Shields kertoo tarinaa eleettömästi, mutta juuri siinä viehätys piilee. Henkilötkin ovat ylen tavallisia ihmisiä, joille ei tapahdu suuria asioita. Luulisi, ettei näistä tarpeista mielenkiintoista kirjaa synny, mutta Shields tekee sen kerta toisensa jälkeen. Ennen tätä kirjaa luin muistaakseni Larryn juhlat, jonka päähenkilö on kuollut.
Sattumankauppaa kirja kertoo pitkään naimisissa olleesta avioparista, Brenda ja Jack Bowmanista ja heidän elämästään viiden päivän aikana. Perheeseen kuuluu kaksi lasta, teini-ikäinen Rob ja nuorempi Laurie. Brenda on nuo viisi päivää tilkkutyötapahtumassa ja ensimmäistä kertaa avioliittonsa aikana yksin matkalla. Jack on kotona lasten kanssa ja käy töissä . Tapahtumat kerrotaan sekä Brendan että Jackin näkökulmasta.
Brenda on jättänyt toimistotyönsä naimisiin mentyään ja hoitanut lapsia ja kotia. Tilkkutyöt hän on aloittanut mielijohteesta kauhistuttuaan sängynpeitteen hintaa. Hän on kuitenkin innostunut ja kehittynyt työssä, voittanut palkintoja ja jopa myynyt Kuusimetsä-työnsä. Hän on tarkoin suunnitellut ja etukäteen iloinnut matkastaan ja muiden tilkkutyöntekijöiden tapaamisesta. Huonetoverikseen Brenda saa alan kuuluisimman tekijän, mutta tämä ei ilmestykään heti huoneeseen. Brenda tutustuu miellyttävään mieheen, joka ihastuu häneen. Hän miettii omaa elämäänsä, ratkaisujaan ja avioliittoaan samalla , kun osallistuu näyttelyyn ja siihen liittyviin tapahtumiin.
Brendaan verraattuna Jack kokee ehkä enemmän: ystävän avioliitto loppuu, naapuri yrittää itsemurhaa ja oma työ historiantutkijana menettää merkityksensä, kun nuoruuden rakastettu on julkaisemassa tutkimusta aiheesta, jota Jack on tutkimassa. Jackin elämä lumisateen sekaisin panemassa Chicagossa vaikuttaa kuitenkin perin avuttomalta. Vaikka hän rakastaa lapsiaan, ei hän tunnu selviävän edes arkipuuhista lasten kanssa. Sosiaaliset suhteet ovat olleet Brendan hommia ja Jack on tämän tästä sormi suussa, miten missäkin tilanteessa pitäisi menetellä. Kotikin menee viidessä päivässä kaaokseen. Olin melkein pettynyt, kun Jackin osuus alkoi - niin vaisulta hän tuntui Brendaan verrattuna. Ja kuitenkin Brenda oli viettänyt suuren osan elämäänsä kotona, historiantutkijan uraa vähäpätöisemmisiksi arvostetussa työssä.
Juuri siksi mielestäni kannattaa lukea tämä kirja: ei ura sinänsä, vaan se, mitä haluaa ja mistä innostuu ja minkä osaa - sillä on merkitystä. Siinä kirjan oivallus, ainakin minulle.