Louis Edouard ; Ei enää Eddy

Edouard Louis

Ei enää Eddy
Tammi 2019
Keltainen kirjasto 500
Ranskankielinen alkuteos: En finir avec Eddy Bellegueule 2014
Suom. Lotta Toivanen
184 s.

Ajattelin pääseväni sisälle ranskalaiseen kirjallisuuteen tämän kirjan poikkeavan aiheen takia. Ranskassa kirja on herättänyt keskustelua siitä, voiko maassa todella olla niin köyhiä perheitä kuin kirjan kuvaama. Köyhyyden lisäksi kirjan teemoja ovat homous ja koulukiusaaminen. Kaikki teemat kietoutuvat toisiinsa ja yksi johtuu toisesta. Teos vaikuttaaa hyvin omakohtaiselta, mutta kohtausten raadollisuudeta huolimatta jäin oudon kylmäksi. Luin vastikään suomalaisen esikoisen, Antti Röngän Jalat ilmassa - kirjan, joka keskittyi kiusaamiseen ja kertoi siitä mielestäni koskettavammin kuin tämä kirja. Vai johtuiko se minulle tutummasta kulttuurista?

Ymmärsin että äidin läpi virtasi monenlaista puhetta, että erilaiset näkemykset ilmenivät hänen kauttaan, että häntä toisaalta riivasi raastava häpeä koulutuksen puutteesta ja toisaalta hän kuitenkin tunsi ylpeyttä siitä, kuten hän sanoi, että oli selvinnyt ja tehnyt komeita lapsia, ja että nuo näkemykset olivat olemassa vain suhteessa toisiinsa. s. 60

Koska tyttömäinen käytös on yksi kiusaamisen syy ja erityisesti pojan isä halveksii  ja vihaa moista, yrittää päähenkilö päästä eroon kaikista naismaisita piirteistään. Hän jopa rakentaa seurustelusuhteita vastakkaisen sukupuolen kanssa, vaikka tytön suuteleminen ällöttääkin. Suhteet eivät kuitenkaan kestä kauan ja loppu on usein karu.

Minä löin häntä. Tartuin tukasta ja hakkasin hänen päätään koulubussin kylkeen, hakkasin häntä rajusti niin kuin se pitkä punapää ja huonoryhtinen hakkasivat minua kirjaston käytävässä.Monet näkivät meidät  Ja nauroivat ja kannustivat minua. Hyvä hyvä hakkaa se, vedä turpaan. Amelie itki ja rukoili minua lopettamaan. Hän kiljui, ulisi, aneli. Hän oli antanut ymmärtää kuuluvansa maailmaan, joka oli hienompi kuin minun maailmani. s.86

(Yläkoulun viimeisellä) Luokallani oli poika, joka oli minuakin tyttömäisempi ja jota sanottiin Pöljäksi. Vihasin häntä, koska hän ei jakanut tuskaani, ei edes koettanut jakaa sitä, ei yrittänytkään lähestyä minua. Vihaan sekoittui kuitenkin tuttuuden tunne, tunne siitä että lähelläni oli viimein joku kaltaiseni.....
Eräänä päivänä, kun hän metelöi koulunkäytävässä, jossa oli melkoinen tungos, minä huusin hänelle Turpa kiinni vitun homo. Kaikki oppilaat nauroivat. He katsoivat häntä ja he katsoivat minua. Olin siinä käytävällä tuon pilkkahuudon ajaksi sälyttämään häpeäni hänen niskaansa. s.163

Kirjailijan tyyli pyrkii kai jonkinlaiseen taiteellisuuteen. Se on katkelmallista, vaikka tapahtumat etenevätkin kronologisesti. Suomennoksessa oli jopa joitakin selkeitä virheitä pitkähköjen lauseiden sanojen taivutuksessa. Olin jotensakin pettynyt siihen.

Kunnioitan kyllä kirjailijaa, joka ponnistaa vaikeista oloista korkealle ja kertoo omista vaikeista kokemuksistaan maailmalle. Jo kirjan tekeminen on kunnioitettavaa. Arvostelijat ylistivät taas tätä kirjaa. Lukijat ovat nostaneet sen myyntilistojen kärkeen. Minä luultavasti unohdan kirjan pian.

Erpenbeck Jenny: Mennä, meni, mennyt

Jenny Erpenbeck

Mennä, meni, mennyt

Tammi 2019

Keltainen kirjasto, 497

Saksankielinen alkuteos: Gehen, ging, gegangen 2015

suom.Jukka-Pekka Pajunen

413 sivua

Missä te vartuitte aikuisiksi? Mikä äidinkielenne on? Mihin uskontokuntaan kuulutte? Kuinka monta henkeä teidän perheeseenne kuuluu? Millaisessa asunnossa tai talossa elitte? Miten vanhempanne tutustuivat toisiinsa? Oliko teillä televisio? Missä nukuitte? Mitä ruokaa söitte? Mikä oli lapsuutenne mieluisin piilopaikka? Kävittekö koulua? Millaiset vaatteet teillä oli? Oliko kotieläimiä? Onko teillä ammattikoulutus? Onko teillä perhettä? Milloin lähditte kotimaastanne? Miksi? Pidättekö yhteyttä perheeseenne? Mikä oli määränpäänne? Miten hyvästelitte? Mitä otitte mukaan lähtiessänne? Millaiseksi kuvittelitte Euroopan?Mikä on toisin? Miten kulutatte päivänne? Mitä kaipaatte eniten? Mitä toivotte? Jos teillä olisi täällä asuvia lapsia, mitä kertoisitte kotimaastanne? Voitteko kuvitella vanhenevanne täällä? Mihin teidät pitää haudata? s.64

Nämä ovat kysymyksiä, joita vasta eläköitynyt klassisten kielten professori Richard esittää pakolaisille Berliinin vastaanottokeskuksessa. Nämä ovat niinikään kysymyksiä, joita minä en ole oikeastaan tullut ajatelleeksi, kun puhutaan maahanmuuttajista, turvapaikanhakijoista, pakolaisista. Heistä puhutaan useimmiten ryhmänä tai ongelmana, harvoin yksilöinä, joilla on menneisyys ja jotka ovat toivoneet tulevaisuutta. Ja kuitenkin heillä on menneisyys.

Isä kertoi minulle, kuka minä olen., Awad sanoo.....
Mitä sen jälkeen?
Minusta tuli automekaanikko ja menin töihin. Minulla oli ystäviä. Se oli hyvää elämää.
Mitä sen jälkeen?...
Sitten isä ammuttiin. ss.94-95

Mikäli näkisit minut töissä, metalliseppä Rashid sanoo, näkisit aivan toisen Rashidin, ja silloin Richard oivaltaa, kuinka perustellusti hän kutsuu miestä Salamaniskijäksi. A complete other Rashid. Tiedätkö, Rashid sanoo, työnteko on minulle yhtä luonnollista kuin hengittäminen. s.289

Richard asuu yksin talossaan järven rannalla. Hänen vaimonsa on kuollut kolme vuotta aiemmin. Lapsia ei ole. Keväällä hän on jäänyt eläkkeelle. Alkukesästä järveen on hukkunut uimari, jonka ruumista ei ole löydetty. Kukaan ei ui järvessä  Richard on asunut ennen Berliinin muurin murtumista Itä-Berliinissä. Italiasta tulleet pakolaiset ovat kerääntyneet Berliinin torille. Siellä Richard havahtuu tajuamaan joukon nimettömyyden ja ihmisten sulautumisen kaltaistensa joukkoon. Tämä oivallus johdattaa Richardin pakolaiskeskukseen, ratkaisua toimettomina ja turtuneina odottavien ihmisten luo. Hän tarjoaa apua ihmisille, joihin tutustuu, ymmärtää vähitellen muitakin ongelmia kuin kielivaikeuksia. Hän myös pettyy ja häntä petetään.

Häntä on petetty aiemminkin. Hän on työtoverinsa lausunnon perusteella joutunut Stasin listoille, koska on aina kiinnittänyt huomiota kauniisiin naisiin. Lausunnossa hänet määriteltiin tämän perusteella epävakaaksi ja epäluotettavaksi, eikä häntä katsota sopivaksi yliopiston viranhaltijaksi.

Siitäkin huolimatta Richard etsii ymmärrystä ja löytää yhtäläisyyksiä saksalaisten ja maahanmuuttajien kanssa. Hänen tuttavapiirissäänkin pohditaan, kuinka onni asua turvallisessa ympäristössä ja elää rikasta ja hyvää elämää on sattumanvaraista.

Richard ajattelee, että ei ole suinkaan mikään kovin pitkä aika siitä, kun tarina maastamuutosta ja onnen etsinnästä oli myös saksalainen tarina. s.266

Mikäli se, että heillä meni niin hyvin, ei kuitenkaan ollut heidän omaa ansiotaan, niin silloinhan se ei ollut myöskään pakolaisten syy, että heillä menee huonosti. Tilanne olisi aivan hyvin voinut olla päinvastoin. Tämä ajatus loksauttaa hetkeksi kitansa apposen auki ja paljastaa pelottavat hampaansa.
Sylvia sanoo: Minä kuvittelen välillä, että mitä jos meidänkin täytyy paeta eikä kukaan sitten auta meitä. s.145

Richard tietää kuuluvansa niihin harvoihin tässä maailmassa, jotka voivat valita todellisuuden, jossa haluavat toimia. s. 325

Richard oivaltaa myös, että eurooppalainen on määritellyt oman maanosansa ulkopuolella olevat maat oman käsityksensä ja mittapuunsa mukaan. Aivan samoin kuin nyt noista maista - tai aavikolta kotoisin oleva ihminen määritellään työtä karttelevaksi sen takia, että hänellä ei ole pakolaiskeskuksessa turvapaikkaa odotellessaan muuta tekemistä kuin odottaa toimettomana, syödä ja nukkua.

Ensimmäistä kertaa hän oivaltaa, että eurooppalaisten vetämät rajat eivät oikeastaan ole lainkaan samoja kuin afrikkalaisten rajat. Jonkin aikaa pääkaupunkeja etsiskellessään hän on taas huomannut karttakirjaan vedetyt suorat viivat, mutta vasta nyt hän ymmärtää, miten mielivaltaisia nuo viivat olivat.
- Aavikolta, selvä. s. 82

Siis myös henkilö, joka kertoo toden tarinan maassa, jolla ei ole mitään velvollisuutta kuunnella häntä, on niin sanottu turvapaikkahuijari, ja on turha edes kuvitella, että hänen tarinaansa reagoitaisiin jollakin tavalla. Lehdistä voi myös lukea, että uusi sormenjälkijärjestelmä tulee pian erottelemaan pakolaisryhmistä ne, joita on kuultava, ja ne, joita ei tarvitse kuulla.
Hän muistaa taas, miten Tristan oli eilen kertonut, ettei saa enää pois mielestään kuvaa Tripolin kaduilla lojuneista ruumiista. Jos on muukalainen, silloin ei ole valinnanvaraa. s. 105

Mieluiten leikkaisin muiston irti itsestäni, Rashid oli sanonut. Cut. Cut.Elämä, jossa tyhjän nykyhetken valtaa muisto jota ei vaan voi kestää, elämä, joka kieltäytyy palajastamasta tulevaa, sellainen elämä on varmasti raskasta, Richard ajattelee, tavallaan elämä ilman vastarantaa. s. 405

Kovin monitahoinen ja monenlaisia ajatuksia herättävä kirja oli toteavan rauhallisesti, yksinkertaisin lausein kerrottu. Minun mielestäni tämä on tärkeä kirja, jonka soisin monen lukevan.Yksi kirjan motoiksi valituista lauseista on lainattu Martin Luther Kingiltä. Se sopii myös kokoamaan kirjan herättämät ajatukset.

Lopulta emme muista vihollistemme sanoja vaan ainoastaan ystäviemme vaikenemisen

Martin Luther King

Ferrante, Elena: Kadonneen lapsen tarina

Enpä tiedä, jaksoinko kuitenkaan innostua niin paljon Ferranten Napoli-sarjasta loppuun asti. Ensimmäisessä osassa oli kerronta sujuvaa, vähän jankkaavaa tosin. Toinessa osassa kerronta lähti lentoon kuten nuoruudessa elämä yleensä - sehän kertoi nuoruudesta, lapsuuden jättämisestä. Kolmannesta osasta en muista paljonkaan eikä neljäs osakaan minua ihan tavoittanut. Voisin tietysti syyttää äänikirjaa, mutta Erja Manto on lukijana loistava. Ensimmäistä osaa lukuunottamatta olen kuunnellut kaikki kirjat puuhatessani kotihommia. Ehkä otan  vastaan helpommin sanomaa lukijan kuin kuulijana.

Tai sitten vika on todellakin siinä, ettei tämä teksti puhuttele minua tarpeeksi. Kertoja on Elena, Lena, joka ponnistaa köyhyydestä kirjailijaksi. Vaikka koti ei kannusta, kannustavat opettaja, anoppi ja aviomies. Hän opiskelee sitkeästi, kirjoittaa sitkeästi - ja on jatkuvasti kateellinen ystävälleen Lilalle, joka tuntuu ylivoimaiselta niin lahjoiltaan kuin rohkeudeltaan ja kauneudeltaankin. Lila ei saa niitä mahdollisuuksia kuin Elena, vaan jää Napoliin, kotikortteleihinsa. Hän solmii hyvin nuorena avioliiton, jossa ei viihdy, eroaa ja hankkii itselleen toimeentulon keksiliäisyyden, uskalluksen ja lahjakkuutensa avulla.  Juuri tämä ystävyyden kuvaus on mielestäni romaanin kantava voima. Erityisesti nuoruudessa tyttöjen suhde kärjistyy, kateus ja ystävättären arvaamattomuus Elenan kuvaamana tulevat lähelle omia tuntoja.

Tämä viimeinen osa kuvaa Elenan avioeroa ja suhdetta nuoruuden rakastetun Ninon kanssa. Hyvin sekin on kuvattu: pettymyksen tunteet ja halu uskoa edelleen  pettävään rakastettuun ja jatkuva anteeksianto, kunnes sekin riittää. Kuunneltuna tässä nousi kuitenkin päällimmäiseksi toisto, joka meni lähelle jankkaamista. Eikö Elena ikinä opi? Eikö hän todellakaan tajua, miten Nino pettää, miten Lila toimii? Tai no , enpä taida minäkään tajuta, vieläkään. Lila on arvaamaton ja yllätyksellinen, Elena vakaa, vaikka horjuukin rakkauksiensa heiteltävänä.

Kun olen tässä yrittänyt selittää Napoli-sarjan jättämää jälkeä minussa, huomaan kuitenkin olevani tyytyväinen, että jatkoin kirjasarjan parissa. (Eipä minulle tosin tullut mieleenkään jättää kesken. Sarjan saama julkinen kiitostelu vaikuttaa kai sekin.)  Minä peilaan lukemassani myös itseäni ja jonkin häivähdyksen piilotetusta minuudesta tämäkin kirja paljasti.

Kirjastopalvelun äänite alkoi edellisen osan lopun kertauksena ja loppui ikäänkuin kesken. Täytyy vielä tarkastaa "oikeasta kirjasta".

Ehkä kuitenkin päädyn suosittelemaan lukemista tai kuuntelua.

Elena Ferrante
Kadonneen lapsen tarina
Napoli sarja, Neljäs osa
Italiankielinen alkuteos: Storia della bambina perduta
Suomentanut Helinä Kangas
Äänikirja: Kirjastopalvelu Oy
Lukija: Erja Manto
Laajuus 1 mp3-cd-levy, 18 h 23 min
Alkuperäinen kansi: Matti Ruokonen
Päällyksen kuva: Ruby Del Angel /Arcange

Cusk Rachel: Siirtymä

Rachel Cusk
Siirtymä - romaani
Kustantamo S&S 2019
Englanninkielinen alkuteos Transit 2016
Suomentanut Kaisa Kattelus
218 sivua

Tässä kirja, jota on kehuttu kovasti.Se on trilogian toinen osa, mutta hyvin pääsee mukaan, vaikkei olisikaan lukenut Ääriviivat -nimellä suomennettua ensimmäistä osaa. Cuskin tyyli kirjoittaa on miellyttänyt Helsingin Sanomien kirjallisuuskriitikkoa Antti Majanderia niin, että hän sanoo sen olevan esikuvana , jos hän itse joskus kirjoittaa kirjan.

Päähenkilö on keski-ikäinen, vastikään eronnut nainen, jolla on kaksi lasta. Hän muuttaa uuteen asuntoon, joka vaatii paljon remonttia, mutta on hyvällä asuinalueella. Alakerran naapurit ovat erittäin hankalia, valittavat jokaisesta kolhduksesta ja suhtautuvat suorastaan agressiivisesti yläpuolella asuviin.

Olin unohtanut, sanoin, miten huojentavalta kaupungin nimettömyys saattaa tuntua. Täällä ihmiset eivät alituiseen selittele tekemisiään, kaupunki oli vaivaton käyttöliittymä, eräänlainen inhimillisen käyttäytymisen leksikko, joka purki minuuden koodeja niin, että oli mahdollista kommunikoida pelkistetysti ja nopeasti. Entisessä asuinpaikassani maalla jokainen yksilö oli ollut omien tekojensa ja tavoitteidensa ainutlaatuinen, usein käsittämätön ilmentymä. Kun pitää selittää omaa itseä, sanoin, paljon jää ymmärtämättä ja paljon ymmärretään väärin, moni olettamus jää vaille perustetta ja moni sana vaille olennaista merkitystä. s.20

Päähenkilö on kirjailija, joka rakentaa itseään uudelleen eron jälkeen. Hän ei kerro itsestään, vaan kohtaamistaan ihmisitä ja näiden sanomisista ja tekemisistä. Näiden kohtaamisten kautta kerrotaan tarina, josta Majander oli innostunut.

Minä en yhtään innostunut kirjasta. Minulle se oli tyhjänpäiväistä ja harmaata luettavaa. Jätin sen kerran keskenkin, mutta jatkoin myöhemmin. Loppuun lukeminen ei kohdallani auttanut. Yhtä vaisuksi jäi lukukokemukseni silti. Muutamia oivalluksia kirjasta poimin, mutta kokonaisuutta ne eivät pelastaneet.

Poikani sanoivat heitä peikoiksi, kerroin. Pojat olivat vielä niin nuoria, että näkivät moraalin, oikean ja väärän, hahmoina, sanoin, niin kuin lapsuuden sadut ovat opettaneet. He pyrkivät edelleen antamaan pahuudelle identiteetin
...Olin ajatellut viime aikoina pahuutta, jatkoin, ja olin alkanut oivaltaa, ettei sitä tuottanut tahto vaan päinvastoin antautuminen. Se edusti yrittämisestä luopumista, itsekurin hylkäämistä halun vuoksi. s. 164

Kun hän äsken oli sanonut, ettei ollut kiinnostunut Hartleyn maalauksista, hän oli yrittänyt ilmaista, ettei ollut kiinnostunut niistä objektiivisesti, taideteoksina. Ne olivat pikemminkin kuin ajatuksia, toisen ihmisen päässä olevia ajatuksia, jotka hän näki. Niiden näkeminen sai hänet tajuamaan, että nuo ajatukset olivat hänen omiaan. s.113

Kuten sanoin, kirja on saanut loistavia arvioita ja siitä on pidetty. Ehkä siihen kannattaa tarttua vaikkapa Kirsin arvion perusteella.

Moster Stefan: Suurlähettilään vaimo

Stefan Moster
Suurlähettilään vaimo
Siltala 2016
Saksankielinen alkuteos Die Frau des Botschafters, 2013
Suom. Jukka-Pekka Pajunen
272 sivua

Tapahtumakulku lähtee liikkeelle oudosta sattumuksesta. Suomeen vasta muuttanut saksalaisen diplomaatin rouva tutustuu uuden asuinpaikkansa ympäristöön.Asunto on meren rannassa ja parina päiväna ohi veneilevä kalastaja heittää kalan laiturille. Oda-rouva ymmärtää tämän lahjaksi ja tutustuu vähitellen eläkeikäiseen Klausiin joka:

"Minä olen eläkkeellä. Eikä minulla aikaisemmin ollut ammattia, vain pelkkä työ." s.132

Odan diplomaattipuoliso Robert pitää omaa työtään ja asemaansa tärkeänä, vaikkei olekaan päässyt siihen maahan, johon kunnianhimoisimmat haaveet kohdistuivat. Hän ei jaksa paneutua vaimonsa asioihin tai murheisiin tai ei ehkä haluakaan. Oda oli ollut ennen avioitumistaan TV-toimittaja, joka oli vetänyt haastatteluohjelmaa. Ohjelmaan valikoituivat vieraat arvioidun kiinnostavuuden perusteella.

Punainen vieras (A-julkkis), B-julkkis= sininen vieras, vihreä vieras=nimetön henkilö, jolla on koskettava kohtalo

Saksaan on jäänyt pariskunnan yhteinen lapsi, vaikeasti vammainen Felix, joka kulkee etenkin Odan ajatuksissa mukana päivittäin, vaikka elääkin hyvässä hoitolaitoksessa asiantuntevassa hoidossa. Äitiys on Odalle kipeä asia.

Toki hän tietysti myös kadehti muita naisia, sillä kateus hiipi joka kerta esiin, kun puhe kääntyi lapsiin, niin paljon kuin hän sitä häpesikin. Jälkeenpäin hänet valtasi syvä suru, koska hän syytti itseään siitä, että kadehtiessaan muiden menestykkäästi kehittyviä jälkeläisiä hän piti omaa poikaansa vähempiarvoisena. s.54

Odan oli selvittävä ilman ylpeyttä, ja Robertin hieman pienemmällä annoksella. Sinällään elämä ilman ylpeyttäkin oli täysiarvoista, mutta kyllä ylpeys olisi vahvistanut selkärankaa, ja sen Oda tiesi. s.54

Vaikka Oda ikävöi poikaansa, hän syyttää itseään ajatuksista, joita ei hyväksy itsekään. Hän ei keksi mitään, mitä voisi tehdä poikansa hyväksi. Hän kuvittelee rakastavansa lastaan liian vähän.

(Oda) ..huomasi kysyvänsä itseltään, olisiko parempi, mikäli myös Felix olisi vääjäämättä kulkemassa kohti elämänsä loppua. Silloin hän voisi surra. Silloin hän voisi sanoa: lapseni on kuollut, ja hän saisi kaikkialta osakseen jakamatonta lohtua. s.126

Näistä syyllisyyden tuntemuksista ja ensi kosketuksesta uuden asemamaan ihmeelliseen luontoon, meren jäätyneeseen pintaan Oda kehiteelee idean , jonka ajattelee tuovan iloa ja kenties jopa hetken parempaa elämää Felixille. Suunnitelma on hankala toteuttaa ja vaatii kumppanin. Klaus lupautuu mukaan retkelle, joka ei kaikilta osin ole lain kirjainten mukainen. Kaikenlisäksi suunnitelmassa on vaaroja, joista on selvittävä omin avuin. Suunnitelmaa toteutettaessa, matkan aikana, Odan ja Klausin ystävyys syvenee.

"En halunnut viime kerralla tulla teitä liian liki, olin vain utelias."
"Minun kanssani on parempi olla unelias . Ei minulla ole mitään uutta kerrottavaa." s.131

"Ei, kun minä en usein tiedä, että tiedänkö minä jotain. En minä edes tiedä, onko Jumala olemassa, ja yhtä vähän minä tiedän, haluanko edes tietää, onko vai ei." s.224 (Odan kysymykseen, miksi K. haluaa auttaa)

Sivuhenkilöiksi tarinassa jäävät Felixin hoitaja. Kerstin, joka on hyvin ammattitaitoinen, muttei tee Odan mielestä työtäänkoko sydämellään. Toinen sivuhenkilö on saksalaisen lähetystön kirjastonhoitaja, joka välillä tarkkailee Odan toimia ulkupuolisen silmin, mutta ymmärtäväisesti.

Tarina on sujuvasti kerrottu ja sisältää suuria tunteita, pettymyksiä ja kiintymystä, ilon häivähdyksiä ja pelkoa. Kyllä tätä mielenkiinnolla luki ja antoi tarinan kuljettaa loppuun asti.