maanantai 23. helmikuuta 2026

Anne Kaustio: Kaurapuurojättiläinen ja muita novelleja


 Kymmenen novellia,puolitoistasataa sivua.  Koska himoni novelleihin on yltynyt, hankin tämän kirjan luettavakseni.  Luin ja nautin hetkistä Anne Kaustion esikoiskirjan ääressä. 

Kukkulan kuningas kertoo ilmiselvästä luuserista, joka ei onnistu itseään voimakkaaman vaimon kanssa. Hän on kaiken lisäksi päätynyt yhteen aivan väärän naisen kanssa, sillä Tuula-vaimon ystävää Sofiaa hän oli tavoitellut. Kuinka ollakaan: lapsen ristiäiset vietetään suureellisesti seurakuntakeskuksessa, jossa Sofia hoitaa keittiötä.Melkein tarvitaan fantasiaa naisen valloitukseen, mutta onnistuuko ritari unelmiensa naisen kanssa - se jääköön tässä kertomatta. 


Arvioni mukaan noin kolmasosa kyläläisistä oli sukua Tuulalle. Itserakasta ja pitkövihaista porukkaa. Tiedän, mistä puhun, sillä kuulun itsekin vastaavanlaiseen sukuun.  Tiedän pelin hengen ja sen, miten oudoilta sen säännöt näyttävät ulkopuolisista, miten hankalia siirrot oppia. Tunnen näiden sukujen kunniakäsitykset, kirjoittamattomat ystävyys- ja avunantosopimukset, vaikenemisen lain ja verkostot seitsemännessä polvessa. Edellä mainituista syistä näihin kyliin on vaikea soluttautua ulkopuolelta ja ken sitä yrittää, pitäköön kielen keskellä suuta: serkkuja ja pikkuserkkuja on joka pöydässä ja jokaisen pöydän päässä.

Opettajakokelaan uskottavuus on koetuksella erityisesti luokan tyttöoppilaiden silmissä.novellissa Transalatiivi .

Työpäivän jälkeen tuntui usein siltä, että tuli taas heiluttua luokan edessä kuin kerjäläinen, katusoittajan Keravan rautatieaseman alikulkutunnelissa. Ketään ei kiinnosta, kukaan ei halua kuunnella, kukaan ei tervehdi. Vaikka kuinka vingutat haitaria ja huikkailet huomenta ja helouta, ohikulkijat eivät halua nähdä sinua eivätkä tietää sinusta mitään. Ja jos näkevät, haluavat nopeasti unohtaa.

 Koulumaailmassa ollaan myös novellissa Vieraalle planeetalle, jossa veneäläislähtöisen äidin hyväkäytöksinen Juri-poika yrittää sopeutua suomalaiseen koulumaailmaan. Äiti Larissa rakastaa taidetta ja haluaa tarjota pojalleenkin parhaita mahdollisia kokemuksia. Hän pistää pojan tanssikouluun ja pukee kauluspaitaan ja prässihousuihin, jollaisia luokkatoverit eivät käytä.

Rakkaus taiteisiin virtasi valkosoluina Larissan veressä. Ilman niitä ihminen väsyi, surkastui ja kuihtui surullisena pois kuin kastelematta unohdettu ruukkukasvi.

Novelleissa käsitellään vakavia aiheita huumorin välityksellä. Lapsen näkökulmasta kerrottuna tapahumat saavat lisää syvyyttä ja vielä koskettavamman sävyn. Ratsupoliisi King välittää tunnelmia erolapsen kokemuksista.  Poika oppii lukemaan jo viisivuotiaana istuessaan isän kanssa baarin tahmaisten pöytien ääressä lukemassa sarjakuvia ja Viisikkoja, Seuraa ja Mustanaamiota. Raamattuakin isä luettavaksi tarjoaa, mutta baarinpitäjä Ella kieltää moisen.

Ella oli perusdemari ja perusdemari suhtautuu Raamattuun kuin vävy hankalaan anoppiin: sietää hiljaa tarpeen tullen, mutta ei varmasti kutsu oma-aloitteisesti kylään. Niin isä sanoi.

Novelleissa on paljon reppanoita, jotka ovat jääneet asumaan tyhjentyviin syrjäkyliin ja pitävät yllä paikallista baarikulttuuria. Kirjailija on ilmiselvästi näiden usein hyväntahtoisten ihmisten puolella ja antaa tuomiota tai hyljeksintää harrastaville, itsensä paremmiksi kokeville ihmisille kyytiä. Lapsen maailmaan sijoittuvissa tarinoissa huumori melkein väistyy tragedian taakse, kuten niminovellissa Murretta on mukana hyppysellinen silloin tällöin ja se elävöittää sopivasti repliikkejä.

 Toivon todellakin, että novelleja aletaan taas arvostaa ja arvostella ja hankka enemmän kirjastoihin! Tämäkin kirja on tutustumisen arvoinen.

Anne Kaustio: Kaurapuurojättiläinen ja muita novelleja. Aviador,2025. - 144 sivua


maanantai 16. helmikuuta 2026

Ito Ogawa: Paperikauppa Tsubaki



Hatoko palaa kotikaupunkiinsa Kamakuraan ja alkaa hoitaa perimäänsä paperikauppaa.Hän on kasvanut isotätinsä hoivissa tietämättä, kuka on hänen äitinsä. Kaupan myötä hän on perinyt myös kylän kirjurin tehtävät. Jälkimmäinen työ vaatii taitoa ja eläytymiskykyä. Kyse ei ole pelkästään kalligrafiasta, vaan pitää myös osata muokata kirjeitä erilaisille henkilöille erilaisiin tarkoituksiin.  Puodista oli tullut kirjaimerkkien sekatavarakauppa, vaikka olikin ulkoisesti vain paperikauppa.

Oikeastaan Hatokon tarina kehittyy hänen saamiensa työtehtävien myötä. Hänellä on kaunaa kasvattajaansa kohtaan ja paljon selvittämättömiä asioita, mutta kirjurin tehtävien avulla hän paneutuu monen asiakkaan elämäntilanteisiin ja arkoihinkin asioihin. Japanilainen kulttuuri, sen tavat, maisemat, ruuat ja juomat luovat oivan kehyksen tarinalle, joka polveilee sopivan mutakaisesti edeten paljastamatta kuitenkaan liikaa. Naapurissa asuva rouva Barbara on tuttu jo Hatokon lapsuudesta ja on tämän elämän uusissa käänteissäkin tiiviisti mukana.

Ehkä kirjan lajityypiksi voisi sanoa feelgood- kirjallisuuden. Ainakin minulle tuli hyvä mieli kirjaa kuunnellessani, enkä kuitenkaan löytänyt mitään liian siirappista tarinasta.  Vaikka kuuntelukokemus oli hyvä, olisi sittenkin pitänyt tarttua paperikirjaan ja nähdä kartta ja kirjeiden tekstit, joita kirjassa on kuvana. Ihana kirja luettuna tai kuunneltuna. Ja kuinka ollakaan: Raisa Porrasmaan suomentama. Minulle hänen suomennoksensa on kirjan laadun tae.

Ito Ogawa: Paperikauppa Tsubaki. - Kirjapaja, 2025. Japaninkielinen alkuteos 2016.- Suom. Raisa Porrasmaa -Japaninkieliset kirjeet Kayatani Keiko. Kansi Venla Poskela.Lukija: Anna Saksman - 268 sivua. - 7 h 21 min

maanantai 9. helmikuuta 2026

Tove Jansson: Taikatalvi

 


YLE:n muumilukumaratonin innostamana tartuin Taikatalveen. Yksi junamatka meni hauskasti keskellä talvista maisemaa hyisen kylmien tunnelmien äärellä. Samalla tutustuin sellaisiinkin muumihahmoihin, joita olin vain mukeissa nähnyt. Yksi tuttavuuksista oli uimahuoneessa talvehtiva Tuu-tikki, jonka esikuva on kaiketi ollut Tuulikki Pietilä, Tove Janssonin elämänkumppani. Häneltä lainattua lausetta olen toistellut jo aiemmin - viime aikoina yhä useammin:

Kaikki on hyvin epävarmaa, ja juuri se tekee minut levolliseksi.

Muumipeikkojen esi-isä oli hauska tavata, vaikkakin lyhyesti. Opin myös tietämään Pikku Myyn isosiskon Mymmelin. Hemuli jäi edelleen vähän arvoitukseksi, sillä hänestä ei kukaan tuntunut oikein pitävän - ei muumipeikko eikä Tuu-tikki. Kuitenkin hän oli reipas, aamuvarhain heräävä seikkailija, joka kyseli hiihtokaveria mukaansa. Ehkä hän oli liian itseriittoinen ja toimi vain omilla ehdoillaan.Jäärouva oli vaikuttava ilmestys kauniine kasvoineen ja katseineen, jotka melkein tappoivat oravan.

Lukupiirikeskustelut avasivat lisää muumimaailmaa. Ehkä näiden kirjojen vahvuus onkin juuri henkilöhahmoissa, jotka ovat eläneet (kaupallistakin!) elämää kirjojen ulkopuolella. Tavoilleni uskollisena aion perehtyä kuitenkin kirjoihin, ehkä maratonin tai sitten paperikirjojen avulla. Paljastaahan henkilöiden käytös eri tilanteissa paljon enemmän kuin mukikuva. Niin kävi Tuu-tikinkin kohdallakin.

Tove Jansson: Taikatalvi. - WSOY,1987.-7.p. - Alkuperäisteos Trollvinter 1957. -Suom. Laila Järvinen. -Tekijän kuvittama. - 131 sivua 






 

maanantai 2. helmikuuta 2026

Mika Waltari: Surun ja ilon kaupunki

Yhden kesäpäivän mittainen romaani Helsingistä ja muutamista ihmisistä siellä. Yksi saapuu sinne aamujunalla kirves repussaan, poissa tolaltaan. Vanha neiti on kuolemassa. Teologin omatutunto puhuttelee  häntä monessa käänteessä ja perheen elättäminen toisaalle.

Hän oli koettanut heittäytyä pitkäkseen ruodittuaan haluttomasti savusilakan ja syötyään velvollisuuspuuronsa pienimmän itkiessä lohdutonta pikkulapsen itkua ja molempien vanhempien lasten kerjätessä pääsyä ulos. (Teologi Laurila)

Poikakoulua käyvä lukiolainen kamppailee myös uusien kansallismielisten aatteiden ja omatuntonsa ristipaineissa.  Poikakoulun rehtori tarrautuu sääntöihin ja kuriin.

Hänen on säilytettävä arvovaltansa horjumattomana, muuten hän on kelvoton kasvattaja. Hänen on upotettava poikiinsa tahto totuuden ja velvollisuuden täyttämiseen vähin äänin. Hänen on kasvatettava heidän nuorekkaan pehmeisiin mieliinsä henkinen selkäranka.

 Luokkatietoinen työläinen etsii rakkautta ja toimeentuloa. Pieni poika pääsee  sairaalasta pitkään siellä oltuaan. Menestyvä liikemies ajattelee bisneksiään ja omia nautintojaan. Kirjailija tavoittelee luomisvirettä. Melkoista ihmiskirjoa Waltari pyörittää ensin erikseen näkökulmaa vaihdellen ja sitten kietoo vähitellen kohtaloita yhteen satunnaisiin ja suunniteltuihin tapaamisiin.

Tämä oli kirjakahvilakirja, johon tartuin kuin läksyyn, mutta aika mukavasti kerronta kannatteli. Vieroksuin täydellistä sirpaleisuutta, etsin ajalle tyypillisiä kirjallisia virtauksia, mutta viihdyin ja totesin taas Waltarin kyllä osaavan - niin juonenkehittelyn kuin vastakkaisten henkilöhahmojen luomisen. Olihan tässäkin kirjassa ihmisiä monesta eri ammatista ja yhteiskuntaluokasta, ikäkirjo lapsesta vanhukseen. Tiheä ladonta pikkuisen ahdisti - olisin halunnut edes lukujen ja näkökulmien väliin loppusivun tyhjäksi. 

Waltarin alkukauden teoksena tämä herätti suuria toiveita ja varmasti kelpasi tulenkantajien esikuvaksi juna-avauksineen ja kaupunkikuvauksineen - ja -kuvineen. Ensimmäinen ilmestymisvuosi 1936 ja uudestaan se on ilmestynyt vuonna 2008 Waltarin 100-vuotisjuhlan kunniaksi. Taitavat nuo juhlakirjat koristaa  lukemattomina monen kirjaston varastohyllyjä, sillä ainakin oma kappaleeni vaikutti koskemattoman siistiltä. Aikansa Helsinki-kirja, vaikken ihan suurkaupungin sykettä nykypäivästä katsoen tavoitakaan.

Tunnet tämän kaupungin. Olet nähnyt sen talojen nousevan, joka päivä näet räjähdyslaukausten louhivan kalliota ja monet tornit ovat nousseet meren ja maan rajalle sinun aikanasi. Tunnet nämä kadut, nuo seinät kilpineen ja valokirjoituksineen ovat sinulle niin tutut, ette näe niitä enää ohikulkiessasi.

Mika Waltari: Surun ja ilon kaupunki. WSOY, 2008. -1. p. 1936. kuvitettu valokuvin, - 177 sivua