Pitäisikö perustella, miksi luin kirjan? Sehän palkittiin Helsingin Sanomien esikoiskirjapalkinnolla, mutta nimi ei houkuta, eikä kansi. Sisältö on vielä nimeäkin rajumpaa kamaa: sianruhojen keskellä kulkee kerronta läpi Esterin elämän. Nimihän jo paljastaa ammatin. Viihdyin kirjan parissa.
Ester on ainoa lapsi; kasvaa lihakaupassa, jota hänen vanhempansa pitävät. Hän on isänsä silmäterä, joka pelkää pimeyttä isän pallomaisen vatsan sisällä.
Pimeydestä kuuluu ääniä, pulputusta ja kurinaa, sydämen jyskettä. Mutta on myös täydellisen hiljaisuuden hetkiä. Ne ovat pelottavimpia. Hänen isänsä sisäinen maailma on hänelle tuntematon, piumeä ja hiljainen paikka. Ruumiin suljettu onkalo kuin luola täynnä salaisia tapahtumia. Pimeydessä piilee vaaroja. Sellainen kuin sydänkohtaus.
Sydänkohtauksen jälkeen isä on sairaalassa. ja palaa väsyneenä istumaan lihakaupan nurkkaan. Ester kasvaa aikuiseksi, opiskelee teurastajaksi. Hän haluaa isänsä neuvon mukaan lempeäkätisen miehen ja löytääkin viimein Keinosiementäjän.
He molemmat rakastavat työtään. Se on ihanaa. Sydän lyö Esterin rinnassa nopeammin kuin olisi sopivaa.
Hän kysyy: Onko tämä sitä?
Keinosiementäjä vastaa: On.
Koti on täydellinen, mutta lasta ei yrityksestä ja odotuksesta huolimatta kuulu.
Päivät Ester lappaa lihoja ja iltaisin kauhoo miestä syliinsä. Ne ovat pitkiä vuorokausia. Ester laskee jokaisen. Pitäisi yrittää kovemmin, he sanovat, ja aamiaispöydässä heidän on vaikea katsoa makkaravoileipiensä yli toisiaan silmiin.
Hedelmättömän vaelluksen ja sairastumisen jälkeen Ester hahmottaa kehonsa todellisen koon. Hänen sisäpuolensa on laajempi kuin ulkopuoli. Ulkopuoli on vain pintaa, sisäpuoli on hän kokonaisuudessaan.
Kirja hyvin lihallinen - kaikin mahdollisin tavoin. Esterin oma keho kypsyy lapsesta aikuiseksi hyvin lähellä sikojen ruhoja. Hän näkee siollakin sielut, jotka lentävät sian kuoltua taivaan liemikattilaan enkelten hämmennettäviksi. Kerronta on niin varmaa, että lukija haukkoo henkeään. Moni arvostelija käyttää kirjasta sanaa groteski. Varmaan sana on oikein, mutta Esterin tarina lihan ympäröimänä on myös hurja kasvutarina, joka alkaa riehakkaasti ja päättyy hieman apeampiin tunnelmiin. Kirja ei saarnaa eikä tuputa, vaan toteaa ja tarjoaa lukijalle omaperäisen tavan tarkastella maailmaa.
Jos yritän luokitella kirjaa maagisen realismin tai satujen maastoon, tuntuu kirjassa aina olevan jotain enemmän tai vähemmän. Räväkkä kerronta tarjoaa lakonista huumoriakin ja lihakaupunki muistuttaa suomalaista tehdaspaikkakuntaa. Kirjailija mainitsi Luomiskertomuksessa YLE:llä lukevansa Olga Tokarczukin kirjoja mielellään. Niin teen minäkin, joten tässä yksi johtolanka. Analyysi tosin jää puolitiehen, mutta taatusti tulen lukemaan tekijän seuraavankin kirjan.
Mariia Niskavaara: Ester, teurastaja. Kosmos, 2025. 181 sivua
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti