Monika Fagerholm: Eristystila - Kapinoivia naisia

On ollut kovin vaikeaa asettua viimevuotisen Finlandia-voittajan ääreen, vaikka olen yleensä pitänyt tapanani nuo palkitut kirjat lukea ja olen muutaman Fagerholmin kirjan lukenut aiemmin ihan mielelläni. Julkisuudessa on nostettu esiin kirjan tapahtuma-aikaa 1970-luvulla. Kirjan takakansi ilmoittaa:

Vanhemmat ihmiset muistelevat tuota aikaa rauhan tyyssijana, mutta Alicen sukupolvi näkee sen toisin: kuuluu uutisia Saksan levottomuuksista, huhuja taisteluista, jotka lannistetaan säälittä, ja kapinallisesta naisesta, joka kuolee selliinsä. 

Kuulun kyllä tuohon vanhempaan sukupolveen, joka perusti perhettä ja hoiteli lapsia 1970-luvulla, eikä Ulrike Meinhofin elämä vaikuttanut minuun kuin chileläisten pakolaisten kohtalot 1960-luvulla. Nykyisessäkin maailmantilanteessa 1970-luvun tapahtumat vaikuttavat etäisiltä ja - pienmmiltä. Vaan totta tietysti on, että nuorena ihminen on vaikutteille altis ja tavoittelee ehdotonta oikeudenmukaisuutta. Kirjailijakin oli nuori 1970-luvulla. Ei tämä  autofiktio ole, mutta todellisuus on taustalla. 

Päähenkilöstä, Alicesta kasvaa kirjailija. Hän asuu ja käy koulua aluksi  äitinsä Friedan kodissa maaseudulla. Siellä kesäisiin tapahtumiin  vuonna 1976  liittyy tärkeitä ystäviä, kuten Honecker ja Timothy ja koko ajan myös jotain selittämätöntä ja salaperäistä, kuten Fagerholmin kirjoissa usein. Tapahtumat etenevät kohtauksittain ja henkilöitä on paljon - etenkin sitten, kun Alice muuttaa isänsä Maxin uuden perheen luo. Äitipuoli Siri on ymmärtäjä ja tekee kansainvälistä uraa pakolaisjärjestössä. Velipuolista vanhempi Michael on vastuuntuntoinen ja Prinssi hellitty ja lellitty hunsvotti, joka löytää vastaparinsa ja tyttöystävän Alicen sisarapuolesta.

Kirjallisuus on muutenkin vahvasti läsnä. Nuorten teatteriharrastus keskittyy Hamletiin ja Doris Lessingin Kultainen muistikirja ja Väkivallan lapset ovat yhtä todellisia kuin tähän kirjaan luodut henkilöhahmot. 

Suuri henkilömäärä vaikutti varmaan torjuntaani tai lukemisen epäröintiini. Vähitellen henkilöt saavat enemmän merkitystä ja luonnetta ja kirjan tapahtumat ottavat mukaansa. Yksi Alicelle tärkeä henkilö on kuitenkin vielä mainittava: maailmannainen Veronica Seger, joka ryhtyy nuoren tytön mentoriksi ja antaa Alicelle kirjoittamiseen liittyviä ohjeita:

jos on valittava totuus tai hyvä tarina, valitse hyvä tarina. Se antaa usein ytimen. Ydin on selkeyttä. Sinun on osattava antaa hahmo sille, mille haluat antaa hahmon, konkreettisesti kohtauksissa niin suorasti ja vastaansanomattomasti kuin suinkin.

Ja pois kaikki keikailu ja miellyttämisen halu, koko mieliksi olemisen vietti. Sinun täytyy nähdä. Ei kenenkään toisen silmin, vaan niin, että sinä näet. Ja sen jälkeen kirjoittaa kuin pieni eläin....

Eikä se ole mikään hauska vertaus. Pienellä eläimellä on maatuntuma, se elää maassa ja mullaassa hajujen keskellä, keskellä aistittavaa. Sieltä se ryömii esiin, ei mieti, miten käyttäytyy. Ei se ajattele, ei se miellytä ketään - vaan liikkuu, kuunnellen, katsoen, tuntosarvillaan aistien.

Olen yleensä puolensadan sivun jälkeen päättänyt, jatkanko kirjaa vai jätänkö kesken. Vain harvoin olen pakottautunut jatkamaan pidemmälle, kuten nyt. Otin avuksi äänikirjan, vaikken ole varma auttoiko se ajassa hyppelehtivän, tapahtumia kertaavan romaanin omaksumista. Loppupuolella tempauduin kuitenkin mukaan ja tunsin saaneeni lukuelämyksen ja -nautinnon sekä monta oivallustakin. Kannatti ehkä sittenkin lukea (ja kuunnella)!

Monika Fagerholm: Eristystila - Kapinoivia naisia. Teos, 2025.- Alkuteos Döda trakten - Kvinnor i revolt. - Suom. Hannimari Heino. Äänikirjan lukija : Mirjami Heikkinen. 395 sivua. - 14 h 36 min.

Ian McEwan: Pähkinänkuori

 

Trudy odottaa Johnin lasta, mutta asuu lapsen isän veljen Clauden kanssa. Suunnitelmissa on hyljätä lapsen isä, kenties jopa tappaa. Tämän kaiken tietää kohdussa kellivä lapsi, jonka hyvinvoinnista äiti hädintuskin piittaa nauttiessaan rakastajansa kanssa elämän iloista: viinistä ja seksistä täysin rinnoin. Nämä kokee sikiökin ja huolehtii kohtalostaan muutenkin. Koko tarina kerrotaan hänen näkökulmastaan.

McEwan osaa kertoa ja kuvailla, pitää yllä ja laukaista jännitettä sopivassa tahdissa. Nokkelaa oli näkökulman valinta Hamlet-tarinan omalaatuisessa versiossa.  Suurta sanomaa tai viisautta en kirjasta löytänyt. Luin lukupiiriin tietääkseni, mistä puhutaan. En innostunut, kuten jostain muusta McEwanin kirjasta muistan innostuneeni.

Ian McEwan: Pähkinänkuori. Otava 2017, - Englannikielinen alkuteos : Nutshell, 2016. - Suom. Juhani Lindholm. - Otavan kirjasto, 261. - 200 sivua

Thomas Schlesser: Monan katse

 

...kyetäkseen tekemään hyvää ihmisen pitää olla vastaanottavainen: ottaa vastaan lähimmäisen hyväntahtoisuus ja pyrkimys olla mieliksi, ottaa vastaan se mitä ei vielä omista tai ole.

Tämän viisauden Monan isoisä välitti lapsenlapselleen Sandro Botticellin Venus ja kolme sulotarta -freskon äärellä. Isoisä on päättänyt korvata lapsen terapian taideteoksiin perehtymisellä Siihen onkin Pariisissa mahdollisuuksia: Louvre, Orsay ja Beaubourg, joka tunnetaan myös Pompidou-keskuksena. Yksi teos viikossa ja vanhemmilta salaa, sillä nämä luulevat isoisän vievän tytön terapiavastaanotolle.Terapian tarve on seurausta sokeutumiskohtauksesta, jolle ei löydy syytä. Isoisä on myös huolissaanissaan siitä, että jos Mona menettää näkönsä, hän ei ole ehtinyt nähdä mitään kaunista

Eräänlaiseksi terapiaksi näitä museokäyntejäkin voi sanoa ja samalla ne antavat lukijalle oppitunnin yhtä lailla kuin 10-vuotiaalle tytölle. Pariisissa käymätönkin tai ruuhkassa taidetta ahminut pääsee taiteen sisäpiiriin, sillä onhan teoksen kirjoittanut taidehistorioitsija ja professori. Kaikista teoksista on pienenpieni kuva liitteenä ja tarkka sanallinen kuvaus tekstin lomassa.

Monan isä pitää kirjakauppaa ja juo liikaa, mikä aiheuttaa murhetta niin tyttärelle kuin muillekin läheisille. Isoäiti on kuollut hiljan ja niinpä taide tuo terapiaa myös yksinjääneelle isoisälle. Teosten äärelle yhdessä pysähdyttäessä isoisä antaa opastusta taiteeseen ja elämään.

Ihmiskunta on painajaisia suoltava koneisto. Se on pelottavaa, mutta Goyan taide opettaa meitä hyväksymään sen, suhtautumaan pimeään puoleemme selvänäköisesti (Frances Goya: Asetelma)

Lukijana olin ensimmäiset sata sivua innoissani ja hyvin vastaanottavainen kirjan tarjoamille oivalluksille. Juuri näinhän taide minunkin mielestäni toimii: herättelee katsojaa näkemään taiteilijan teoksesta enemmän, ymmärtämään elämää laajemmin. Ensimmäisen ihastuksen jälkeen kehystarina rupesi vaikuttamaan liian opettavaiselta ja väkisin muokatulta. Tytön aikuismainen käytös ärsytti liian täydelliseksi kuvattuna. Joka tapauksessa on selvää, että taiteen ympärille viritelty tarina olisi yksinään liian naiivi.

Manet haluaa osoittaa, että kuvassa on lopulta vain vähän nähtävää. Siinä on pelkkä parsa ja arkinen pöydänreuna, hän teki anteliaisuudenpuuskassa aiheesta maalauksen ja antoi sen lahjaksi. Teoksen viesti on, että pienenpini tekee elämästä kiehtovaa. Jokin hyvin pieni voi tuoda elämään kipinää. (Eduard Manet: Parsa) 

 Välillä kerronta paneutuu perheen asioihin ja sisäisiin jännitteisiin, välillä kirjailija kertoo taideteosten välittämiä viisauksia isoisän kautta. Monan ja perheen tarina on vain kehys, jonka sisälle kirjoittaja on pakannut intohimoaan taiteeseen ja taideteosten välittämän tarinan. Lukija tuskin odottaa muuta kuin onnellista loppua.

Milloin ihminen lakkaa leikkimästä? Milloin, missä iässä tyrehtyvät ne tarinat, joita keksimme ja esitämme huolettoman spontaanisti? Missä vaiheessa meiltä katoaa kyky sukeltaa toisiin maailmoihin, loihtia ympärillemme linna, Villin lännen tasanko tai avaruusalus?

 Thomas Schlesser: Monan katse. Otava, 2025. - Ranskankielinen alkuteos: Les yeux de Mona, 2024. - Suom. Lotta Toivanen. värikuvaliitteet+ 406 sivua