Solvej Balle: Tilavuuden laskemisesta 1

 

Ei kirjan nimi eikä kansi houkuttellut. Kirjailijakin oli minulle aiemmin tuntematon, vaikka on palkittu Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinnolla. Takakansi mainostaa kulttikirjaksi. Onneksi tartuin tähän.

Alkusivuista lähtien on pakko keskittyä ja yrittää ymmärtää. Miksi minä-kertoja kuuntelee ääniä talossa? Miksi hän tuntuu sulkeutuneen yhteen huoneeseen, jonka ikkunasta näkyy puutarhaan ja halkopino? Yhä oudommaksi tilanne muuttuu kun selviää, että hän asuu talossa yhdessä miehensä Thomasin kanssa, mutta välttelee tämän tapaamista niin, että käy keittiössä tai vessassa vain miehen ollessa poissa, hoitamassa kauppa-asioita tai yhteisen antikvariaatin asioita.

Puhelimessa aviopari kuitenkin keskustelee. Kun Tara on messuilla Pariisissa, hän soittaa miehelleen. Vähitellen paljastuu taustalta viisi vuotta aiemmin alkanut intohimoinen rakkaustarina, avioliitto, yhteinen työ ja koti.

Marien ja Philipin ympärillä vallitseva rauha palautti mieleeni viiden vuoden takaisen ajan, jolloin tapasin Thomasin. Sen odottamattoman tunteen, että kokee yhdessä jotain selittämätöntä, ihmetystä toisen olemassaolosta - ihmisen, joka tekee kaikesta yksinkertaista - tunteen, että mieli on samanaikaisesti tyyni ja kuohuksissa. 

Luvut ovat oudosti nimetyt alkaen ensimmäisestä :#121. Sitten paljastuu, että Tara elää yhä uudelleen ja uudelleen marraskuun 18. päivää. Eilinen ei ole hänelle 17. marraskuuta, kuten muille ihmisille, joiden kanssa hän on tekemissä, eikä 19. marraskuuta näytä tulevan. Aika on mennyt rikki. Thomas yrittää ymmärtää, on huolestunutkin, mutta elää aina vain ensimmäistä marraskuun 18. päivää. Kerta toisensa jälkeen hänelle pitää selittää uudelleen päivän kulkua ja sen uusiutumista Taran kokemana.

Tapahtumat ja ympäristö kuvataan tarkasti. Tapahtumia on melko vähän, mutta ajan rikkoutuminen on niin suuri asia, että se muuttaa kaiken. Aika jumittuu epäsymmetrisesti: jotkut asiat toistuvat samanlaisina päivästä toiseen, mutta jotkut taas muuttuvat: ostetut kirjat välillä palautuvat ostopaikkaaan, välillä pysyvät tyynyn alle, jonne Tara ne kätkee. Palohaava, joka tulee Taran käteen alkuvaiheessa, kirvelee, mutta paranee vähitellen. Hän haluaa selvitä ajan rikkoutumisesta ja kehittää erilaisia taktiikoita. Hän huomaa muutoksia mielialassaan, mutta se ei  kasvata toiveikkuutta.

Olen vaihtanut toivoni mielialaan ja paistinpannuun.

Mikä ihme tässä kirjassa kiehtoo? Kuvaus on yksityiskohtaista, jopa pikkutarkkaa. Näen silmissäni puutarhan purjot ja mangoldit, maistan lämpimän teen ja appelsiinisuklaan, näen sumuisen marraskuun maiseman ja yötaivaan. Se outo jännite, joka syntyy kun loogisuus katoaa ja rakkaus muuttuu odottamattomalla tavalla kuten elämäkin, pitää lukijan otteessa. Kieli on kaunista ja sujuvaa. Tapahtumatkin etenevät. Kolme ensimmäistä osaa on palkittu,käännöksetkin suomeksi tulossa, mutta jatkoa kirjailija on kirjoittanut vielä neljä osaa lisää. Pysyykö jännite yllä, kantaako kirjailijan ääni septologian loppuun asti. Sen haluan selvittää ja odotan jatkoa innolla. Huikea kirja!

Solvej Balle: Tilavuuden laskemisesta; 1. - Kosmos, 2024. - Tanskankielinen alkuteos: Om udregning af rumfang. 2020. -Suom. Sanna Manninen. - 155 sivua

Kikuko Tsumura: Unelma helposta työstä

 

Kirjan päähenkilö on palanut loppuun tehtyään neljätoista vuotta yliopistokoulutustaan vastaavaa työtä. Hän haluaa löytää sellaisen työn, joka ei stressaa. Työvoimatoimiston virkailija on halukas auttamaan häntä työn etsinnässä. 

Lähes huomaamaton työ, jonka määrittely työksi oli jo kyseenalaista, olisi hyvä.

Monenlaista minä-kertoja kokeilee: tarkkailutyötä,metsänvartijan työtä, julisteiden kiinnitystyötä, myyntiä edistävien tekstien ideoimista teepusseihin ja mainoksien työstämistä kuulutettavaksi bussilinjoilla. Jotkut työt ovat määräaikaisia; edellinen työntekijä on joko lopettanut tai sairaslomalla. Äkkiseltään työtehtävät eivät vaikuta vaativilta, sillä esimerkiksi työskentelevää kirjailijaa on pidettävä silmällä tuntikausia monitorien kautta tai metsänvartijan tehtävä on lähinnä pysyä mökissään keskellä metsää. Minä-kertoja haluaa tehdä työnsä kunnolla ja päteä esimiehen silmissä. 

Alkuperäinen työni, jota olin jatkanut pitkään, oli päättynyt loppuunpalamiseen, ja ymmärsin kyllä järjellä, etten saisi kohdistaa työhöni vahvoja tunteita, mutta oli hankala myös olla tuntematta tiettyä tyydytyksen tunnetta siitä. Olin onnellinen, kun puurtamiseni tuloksista ilmoitettiin, ja mieleni teki ponnistella entistä enemmän.

Kun esimies sitten huomaa ja kehuu, saattaa tilanne riistäytyä käsistä ja suosion myötä hiipuu tekijän tahto pysyä pestissä. Näin käy teepussitekstien laadinnassa, jossa tavallisten ihmisten arkiset huolenaiheet vastauksineen saavat arvaamattoman suosion.

Aloin salaa myös toivoa, että Fujikon myynnin kasvu alkaisi jo tasaantua, vaikka se olisi yritykselleni haitallista. Tuote oli noussut suosituksi, maine sen kuin kasvoi. Samalla piirroshahmo oli muodostunut minulle vastustajaksi, jota en kyennyt päihittämään.

 Usein tapahtuu myös jotain outoa, kuten yritystoiminnan loppuminen välittömästi mainoksen poistamisen jälkeen.Kirjailijakin tuntuu avistavan, että häntä tarkkaillaan. Edeltäjien, työtovereiden tai työssä kohdattujen ihmisten kanssa on tultava toimeen ja joskus nämä vaatimukset tulevat ylivoimaisiksi, jos ihmiset osoittautuvat toisenlaisiksi kuin ensinäkemältä luulee.

Onneksi en ollut ihan nuori. Vielä 23 vuoden korvilla olisin saattanut tarttua koukkuun, mutta valitettavasti olin alkuperäisessä työssäni joutunut olemaan tekemisissä useiden sellaisten ihmisten  kanssa, jotka tunkeutuivat vaivihkaa toisen mieleen ja puhkoivat sinne reikiä. Yleensä he joko kiskaisivat tikapuut alta silloin kun toinen oli pahimmassa pulassa tai sitten vain yksinkertaisesti hamusivat tietoa, jota toisella oli hallussaan.

Kirjan sivuilla syödään niin paljon, että minunkin oli pakko etsiytyä riisikakkusten äärelle kuin lapsena Enid Blytonin Viisikko-kirjojen inspiroimana. Ruokalajit ovat monipuolisia ja eksoottisia. Mate-teetä juodaan ja yritysten myymiä herkullisia keksejä tai muita tuotteita kuvaillaan tarkasti. Onhan toki totta, että yksitoikkoisen työpäivän kohokohta on lounastauko ja eväiden hinta on olennainen pienipalkkaiselle työntekijälle. Näin kirjailija  vaivihkaa myös kertoo päähenkilön siirtyvän yhä huonommin palkattuihin tehtäviin. 

Kirjassa on myös hiljaista huumoria, joka kohdistuu etupäässä kertojaan itseensä. Seikkaperäinen työnkuvaus nostaa esiin järjettömyyksiä, joita japanilainen kohteliaisuus kärjistää niin, ettei lukija aina tiedä, onko kirjoittaja vakavissaan. Varsinkin kun outoja ilmiötä sattuu tämän tästä! Kirjailijalla itsellään on etuliepeen mukaan kokemusta työpaikkakiusaamisesta, mutta siitä tämä kirja ei mitenkään suoraviivaisesti kerro. Onneksi ei, sillä tällaisenaan teos on jäntevä kokonaisuus, jossa liki sadunomaisin keinoin ja salasyntyisellä huumorilla paljastetaan nykyaikaisen yritysmaailman ja työelämän outouksia. Kirjailija on voittanut Japanissa lukuisia palkintoja, teosta on käännetty mm. englanniksi ja Times-lehti on ottanut sen mukaan listaukseensa sadasta kirjasta, jotka jokaisen pitäisi lukea. Enpä ihmettele. Raisa Porrasmaa on taas tehnyt suomentajana tarkkaa ja asintuntevaa työtä.

Kikuko Tsumura: Unelma helposta työstä. - Into, 2022. - Alkuteos Kono yo ni tayasui shigoto wa nai, 2015.- Suom. Raisa Porrasmaa. Kansi Greg Heineman Emmi Kyytsönen. 301 sivua.

Keigo Higashino: Namiyan puodin ihmeet

 Lieneekö aikamatkailu Japanin nykykirjallisuudessa muoti-ilmiö, kun jo toisessa käteeni osuneessa käännösromaanissa sellainen on mahdollista. Tässä romaanissa ratkotaan ongelmia pienessä sekatavarakaupassa, jonka maine on levinnyt niin, että vielä omistajan kuoleman jälkeenkin riittää kyselijöitä. He pudottavat kysymyskirjeensä kaupan etuoven postiluukusta sisään illalla ja olettavat saavansa vastauksen seuraavana aamuna vanhaan maitopullotelineeseen kaupan ulkopuolella. Näin kirjeenvaihto on toiminut vanhan kauppiaan kuolemaan asti. Kun varasporukka pakenee ränsistyneeseen ja autioon kaupaan ja lukee kirjeen, jonka on lähettänyt nimimerkki Jänis kuusta, tulee vastauksiin lisää tietämystä. Kysymykset tulevat ajasta, joka ei tiedä mitään kännyköistä tai internetistä, mutta nämä ovat jo pikkurikollisille tuttuja.Kun he ryhtyvät vastaamaan ongelmiin, joutuvat kysyjät luottamaan vastaajaan yhä enemmän, mikä tuntuu joskus vaikealta.

Kirjailija kertoo onnellista tarinaa kaiken järjestymisestä vaikeuksien jälkeen, mutta oikoteitä hän ei käytä. Kaiken lisäksi kysyjiä on paljon ja myös vastaajien tarina kietoutuu juonivyyhteen niin tiiviisti, että täytyy vain ihailla lankojen pysymistä käsissä ja kaikkien lankojen sitomisesta kirjan lopussa. Kerronta pitää otteessaan ja juonenkäänteet yllättävät kuin rikoskertomuksessa. Kun varasjoukko vastailee kysymyksiin piloillaan, toimii kysyjä kuitenkin oman näkemyksensä mukaan, mikä hämmentää vastaajia.

"Sama juttu muissakin kirjeissä. Suurimmassa osassa minua kiitellään. Olen siitä iloinen, mutta viesteistä käy ilmi, että vastauksistani oli hyötyä kysyjän oman mielenlaadun ansiosta. Jos kysyjä ei itse halua elää vilpittömästi ja parhaansa mukaan, kaikki menee pieleen, oli vastaus mikä hyvänsä."

Avunpyytäjissä on mm. ammatinvalinnan kanssa kipuileva ja elämäänsä merkitystä etsivä muusikko, miekkailija, joka valmistautuu olympialaisiin, mutta epäröi ajankäytöään sairaan rakastettunsa tehdessä kuolemaa. Myös lastenkoti lähiseudulla liittyy tarinaan.

 Kirjailija jakaa henkilöidensä kautta moraalisia ohjeita.Varkaiden neuvoja noudattanut Harumi rikastuu tavoitteidensa mukaan, mutta määrätietoisuuteen ja rikkauteen myötä mieleen tarttuu ylimielisyyttä ja hän torjuu muiden avunpyynnöt. Lopulta hänet ryöstetään. Silloin hänen mieleensä tulee, että liike-elämä on kovettanut hänet ja tehnyt ahneeksi.

Hän oli todellakin pyrkinyt edistymään kaikin voimin, mutta oli tainnut pitää katseensa liian tiukasti tiessä. Tätä tapausta ei pitäisi tulkita rangaistukseksi, vaan varoitukseksi: pidä sydämesi auki.

Kirjailija Keigo Higashino tunnetaan dekkareistaan, joten palapelimäisen juonen hallitseminen ei ehkä olekaan niin ihmeellistä. Kirja on voittanut Japanissa arvostetun Chuo Koron -kirjallisuuspalkinnon ja käännetty useille kielille. Suomeksi sen on kääntänyt Raisa Porrasmaa, joka on syvällisesti sisällä japanilaisessa ajattelutavassa ja yhteiskunnan toiminnassa. Lämminhenkisen kirjan hän on suomalaisille lukijoille kääntänyt.

Keigo Higashino: Namiyan puodin ihmeet. - Punainen silakka. 2022. -Japaninkielinen alkuteos Namiya zakkaten no kiseki 2012. Suom. Raisa Porrasmaa. Kansi:Tuomo Parikka. -317 sivua

Toshikazu Kawaguchi : Ennen kuin kahvi jäähtyy

 

Olipa hauskaa lukea sotauutisten ja vakavien kirjojen jälkeen tällaista romaania, jossa joskus tehdyt virheet voi korjata ja kaikki muuttuu loppujen lopuksi hyväksi. Parasta näissä neljässä tarinassa on se, että mikään ei tapahdu ennakko-oletusten mukaan tai kaavamaisesti, vaan kirjailija tarjoaa yllätyksiä, johon lukija ei ole varautunut. 

Tokiossa on syrjäisellä sivukujalla katutason alapuolella kahvila Funiculi Funicula, joka tarjoaa erinomaista kahvia ja voita, mutta myös mahdollisuuden matkustaa ajassa. Kahvilan yhdellä tuolilla istuu leninkiin pukeutunut nainen, haamu, joka ei ole muistanut ajassa matkustamisen tärkeintä sääntöä: matkalla voi olla vain niin kauan kuin kahvi jäähtyy kupissa. Nainen nousee kerran päivässä tuoliltaan käydäkseen vessassa ja silloin hänen paikalleen istunut pääsee haluamaansa hetkeen.

 Yrittäjiä riittää. Fumiko on odottanut kosintaa, mutta sulhasehdokas kertookin lähtevänsä Yhdysvaltoihin töihin. Fumiko ei ole mielestään kuunnellut miehen ilmoitusta tarkasti, koska odotti kosintaa ja mies kertoikin lähtevänsä töihin Yhdysvaltoihin ja Fumiko yllättyi Fumikon täysin. Nyt hän haluaa palata tilanteeseen, joka on tapahtunut viikko sitten. Sairaanhoitaja, joka on naimisissa Alzheimerin tautia sairastavan miehen kanssa haluaa palata siihen aikaan, jolloin miehen sairaus oli vasta puhkeamassa. Hirai pakoilee siskoaan, jolle on sälyttänyt vastuun perintömajatalosta ja hoitaa baaria. Hänkin haluaa selvittää menneitä, kun sisko kuolee liikenneonnettomuudessa. 

Myös kahvilanpitäjillä on ongelmia, jotka askarruttavat, mutta niitä varten pitää matkustaa tulevaisuuteen. Sekin onnistuu, vaikka sama henkilö ei voi tehdä kahta matkaa eikä nykyhetkeä voi muuttaa aikamatkalla. Matkalla ei myöskään voi tavata muita kuin kahvilassa käyneitä henkilöitä.

Vesi virtaa ylhäältä alas. Se johtuu painovoimasta, ja myös ihmissydämiin vaikuttaa painovoimaa vastaava voima. Ihmiselle, jota arvostaa ja jolle on avannut sydämensä, ei voi valehdella. Todellinen minä tulee esiin. Etenkin jos yrittää piilotella surua tai heikkoutta.

Kirja on tekijänsä esikoinen ja sitä kehutaan kulttikirjaksi takatannessa. Kerronta on viehättävän naiivia mutta ei ollenkaan siirappimaista, vaan lapsenomaisen selkeää ja luottavaista. Kuin tekijä haluaisi sanoa, että asiat kyllä järjestyvät. Tällaiseen kirjaan on helppo ja hyvä tarttua, kun haluaa hetken hengähtää ja pönkittää horjuvaa luottamusta ihmisyyteen. Epätodellinen elementti tekee kertomuksista juuri sopivasti satua. Kirjasta voi löytää iloa ja elää edes hetken kuten yksi kirjan henkilöistä, kahvilanpitäjän vaimo Kei.

Kei oli seurallinen ja huoleton sekä lisäksi vilpittömän  utelias ja vapautunut, ja hän oli nero löytämään iloa niistä asioista elämässä, joita hän pystyi tekemään. Hirain sanoin: Keillä oli onnellisena elämisen kyky.

Toshikazu Kawaguchi : Ennen kuin kahvi jäähtyy. - Bazar, 2024. Alkuteos Coffee ga samenai uchini, 2015. Suom. Markus Juslin. Kannen suunnittelu Sanna-Reetta Meilahti. - 236 sivua

Yo Miri: Uenon asema

 

Olin koko elämäni ajatellut vain ihmisiä, jotka eivät olleet luonani. Heitä, jotka eivät kulkeneet rinnallani. Heitä, jotka eivät olleet enää tässä maailmassa.

Kirjan kertoja on tehnyt koko elämänsä ahkerasti töitä. Hän on perustanut perheen ja saanut kaksi lasta. Vaimo Setsuko on huolehtinut lapsista, kun kertoja on ollut muualla hankkimassa perheelle elantoa. Kun lapset ovat viimein omilla jaloillaan ja poika Kaikokin saanut opintonsa suoritettua, tuleekin kuolinviesti. Poika on kuollut äkillisesti nukkuessaan ja vanhemmat murehtivat, etteivät olleet pojkaa hoitamassa, vaikka äkillinen kuolema on ollut pojalle helppo.

Sama kuolintapa voi tuntua sekä hyvältä että pahalta, koska kaikki perustuu omaan arvioomme.

Buddhalaiset hautajaismenot kuvataan tarkasti, samoin äidin suru ja hänen voimakas tarpeensa puhua pojan kanssa. Kun Setsuko eräänä aamuna makaa kuollena sängyssään, kertoja oivaltaa menettäneensä kaikki merkitykselliset ihmiset elämässään. Nyt vasta hänellä olisi ollut aikaa olla heidän kanssaan. Tyttärentytär laitetaan  pitämään silmällä isoisää, mutta tämä ei halua olla vaivaksi lapselle, vaan lähtee junalla etelään, Uenon asemalle. Hän perustaa oman kodin, teltan, muiden kodittomien ja yksinäisten joukkoon Uenon puistoon.

Mies oli niin siisti, ettei häntä olisi erottanut ihmisistä, joilla on koti, mutta koska hän keräili tölkkejä ja makaili kivipenkillä kuin kuollut, hänen täytyi olla koditon.

Kodittomien on pysyttävä näkymättömissä erityisesti silloin, kun keisarillinen perhe vierailee jossain puiston laidalla olevista museoista, joten asumusten on oltava helposti mukana kuljetettavia. Kertoja tutkailee leiriytymiskieltoja ja muita säädöksiä, yhtä lailla kuin ruusujen lajituntomerkkejä. Kirja on täynnä yksityiskohtia ja nimiä, joiden avulla paikantaminen lienee helppoa, jos tuntee seudun. Japanissa käymättömälle nimet ja uskonnolliset tavat avautuvat huonommin.

Pienen kirjan kerronta on sujuvaa, vaikka minun oli vaikeaa syventyä tarkkaan paikan kuvaukseen. Kodittomien ihmisten näkökulma ja ihmisarvo nousivat kirjan tärkeimmäksi sanomaksi. Kirjan sävy on surumielinen ja haikea. Murakamin teosten lukemisen jälkeen tämä muistuttaa toisenlaisesta Japanista, josta ehkä mielummin vaietaan.

 

En ollut koskaan tehnyt mitään, minkä vuoksi muut voisivat puhua minusta pahaa. En vain pystynyt tottumaan. Pystyin tottumaan mihin tahansa työhön, mutta elämään en ollut pystynyt tottumaan;en ihmiselon kärsimykseen, en suruun enkä iloon. 

Yo Miri: Uenon asema. Sammakko, 2023. - Alkuteos JR UENO-EKI KOEN-GUCHI. sUOM. Raisa Porrasmaa. Kannet:Eva Monchecourt. - 152 sivua