keskiviikko 25. huhtikuuta 2018

Roy Arundhati: Joutavuuksien jumala

Arundhati Roy

Joutavuuksien jumala
Otava 1997
384 sivua
Alkuteos .The God of Small Things 1997
Suom. Hanna Tarkka
Päällyksen suunnittelu: The Senate
Päällyksen valokuva: Sanjeev Saith

Oli tämä kirja toisenkin lukemisen arvoinen. Olen lukenut sen pian ilmestymisen jälkeen eli n. 20 vuotta sitten. Aloittaessani en muistanut juuri mitään kirjasta, tiesin vain lukeneeni, koska sitä oli käsitelty lukupiirissä. Ylimalkainen kommenttikin löytyi hyvästä, kuvailevasta kielestä. Melko nopeasti luin sen nyt, sillä kirjaa on helppo lukea, lauseet lyhyitä ja joskus vajaitakin ilman verbiä. Ei se häiritse.

Kirjan päähenkilöitä ovat erimunaiset kaksoset, Ethan ja Rahel, joiden äiti Ammu jättää lasten isän ja muuttaa takaisin kotiinsa, josta vain muutamaa vuotta aiemmin oli yrittänyt maailmalle.

Ethalla oli vinot, uniset silmät, ja uusien etuhampaiden reunat olivat vielä rosoiset. Rahelin uudet hampaat odottelivat kuin sanat kynässä. Kaikkia hämmästytti, että kahdeksantoista minuutin ikäero sai aikaan niin suuren eron etuhampaiden aikataulussa. s. 53

 Kotona asuu Ammun täti, aikoinaan luostarissakin elänyt Baby Kochamma,

Baby Kochamma oli elänyt elämänsä takaperin. Nuorena naisena hän oli luopunut aineen maailmasta mutta nyt vanhana hän otti sen täysin rinnoin omakseen. Hän syleili sitä ja se otti hänet vastaan avosylin. s. 36

Vaikka enää ei nähnyt joelle, Ayemenemin talolla oli joen taju niin kuin simpukalla säilyy meren taju.
Lainehinnan, tulvehdinnan, kalojenuiskentelun taju.  s. 45

Lasten isoäiti Mammachi on perustanut säilyketehtaan Paradisen, joka takaa elannon paremmin kuin isoisän virka hyönteistutkijana. Siitä huolimatta hän on naisena toisarvoinen ja kastijako määrittää niin tämän perheen asemaa ja kontakteja kuin muiden kanssa.

.Ammulta puuttui oikeus tulla kuulluksi, se joku kumma lokustandi.
"Kiitos tämän ihanan sovinistisen yhteiskunnan", Ammu sanoi.
" Se mikä on sinun on minun ja mikä on minun on sekin minun" Chacko sanoi. s.76

"Tästä on puhuttu ennenkin", hän sanoi. "Te ette saa mennä hänen mökilleen. Siitä tulee pelkkää harmia."
Jättämällä miehen nimen mainitsematta hän tunsi vetäneensä tämän jotenkin mukaan sen sinisen ristipistoiltapäivän pörröiseen kodikkuuteen ja manariiniradion lauluun. Jättämällä miehen nimen mainitsematta hän tajusi tehneensä sopimuksen unensa ja maailman välillä. Ja että sopimuksen kätilöitä olisivat hänen sahanpuruilla kuorrutetut erimunaiset kaksosensa.
Hän tiesi, kuka se oli - tappion jumala, joutavuuksien jumala. Totta kai hän tiesi. s.256


Äitinsä rakastamat kaksoset yrittävät kasvaa ja oppia elämässä tarvittavia toimintamalleja.

... (jotta he voisivat b)olla valmiita olemaan valmiita olemaan valmiita). s.238

 Äidin veli Chacko nousee perheen pääksi. Hän on opiskellut Oxfordissa ja tavannut siellä vaimonsa Margaretin, joka on jättänyt miehen pian tyttären Sophie Molin syntymän jälkeen toisen miehen takia. Kirjan tapahtumat kietoutuvat äidin ja nyt noin kymmenvuotiaan tyttären Intiaan paluuseen. He tulevat sinne Chackon kutsumana. Margaretin toinen mies on kuollut ja Chacko haluaa nähdä ex-vaimonsa ja tyttärensä. Lohdutukseksi, surusta toipumiseen tarkoitettu matka muuttuu uudeksi tragediaksi, joka kääntää niin kaksosten, heidän äitinsä kuin koko suvun historian toiseen suuntaan.

Me olemme sotavankeja , Chacko sanoi. "Meidän unelmamme on kuohittu. Emme kuulu minnekään. Me ajelehdimme myrskyisillä merillä ilman ankkuria. Ehkä meitä ei koskaan päästetä maihin. Meidän suruissamme ei ole koskaan tarpeeksi murhetta. Eikä ilomme ole koskaan kyllin riemukasta. Tai unelmamme kyllin suuri. Tai elämämme kyllin tärkeä. Jotta se merkitsisi jotain. " ss. 71-72

Pari kohtausta on jäänyt mieleeni edelliseltä lukukerralta. Toinen liittyy romaanin käännekohtaan, lukuun Joutavuuksien jumala, jossa kaksoset valmistautuvat muuttamaan joen toisella puolella olevaan taloon. Toinen kohtauksista on vaikuttava kuvaus Ethanista elokuvateatterin aulassa yksin makeiskioskia pitävän miehen armoilla.

Kun olen miettinyt tätä kirjaa uudelleen, kasvaa sen merkitys suuremmaksi ja huomaan sen jääneen monen muunkin lukijan mieleen. Lieneekö se yksi suurista tarinoista, joita kirjassa esitetään Intiaan tulleille turisteille?

Suuret tarinat ovat niitä, jotka kerran kuultuaan haluaa kuulla aina uudelleen. Niihin pääsee sisään mistä kohdasta tahansa ja aina olo tuntuu kotoisalta. Ne eivät huijaa kauhulla tai yllätyksillä. Eivätkä hämmästytä ennennäkemättömällä. Ne ovat yhtä tuttuja kuin oma koti. Tai rakastetun ihon tuoksu. Sen tietää, miten ne päättyvät, mutta niitä kuuntelee kuin ei tietäisi. Samalla tavalla kuin että vaikka tietää joskus kuolevansa, niin silti elää kuin ei kuolisi. Suurissa tarinoissa tietää, kuka elää, kuka kuolee, kuka löytää rakkauden ja kuka ei. Ja silti tahtoo aina tietää uuelleen.
Juuri se on niissä salaperäistä ja taianomaista. s. 265


perjantai 13. huhtikuuta 2018

Lindgren, Minna: Vihainen leski


Minna Lindgren
Vihainen leski
Teos 2018
246 sivua

Minä niin halusin pitää tästä kirjasta.Olen lukenut vanhainkoti Ehtoolehdosta kertovia kirjoja, pitänyt niistä ja nauttinut osuvista oivalluksista , joita huumorin varjolla heitettiin. Odotin jotain samaa.

No, onhan Ullis-leski ronski ja raikas  tyyppi. Hän on hoitanut 11 vuotta miestään Ollia ja miehen viimein kuoltua Ulla-Riitta päättää 74-vuotiaana aloittaa elämän. Nyt hänellä on vapaus, jota hän kaipasi lasten, Susannan ja Markon ollessa pieniä tai Ollia hoitaessaan. Vapautensa hän täyttää muutamilla ystävillä, Pikellä, Hellulla ja tämän isoveljellä Valtosella. Vapauteen kuuluvat myös kieliopinnot, hotjooga, some ja kosteat lounaat ravintola Ikivihreässä. Lapset eivät ymmärrä moista elämää, vaan yrittävät saada vallatonta leskeä järjestykseen ja samalla vartioivat perintöään.

Hauskimpia kohtauksia kirjassa ovat lasten yritykset panna äitiään palvelutaloon ja hulvattomat leikit lastenlasten kanssa. Vähiten pidin versaalilla painetuista lesken ajatuksista kesken kerronna, joissa Ullis antaa kiukkunsa vyöryä kirosanojen säestämänä. En olisi ikinä uskonut, että annan kiroilun tekstissä häiritä itseäni, mutta nyt annoin! En pitänyt siitä tykityksestä. Enkä myöskään pitänyt asetelmasta lapset vastaan äiti, vaikka tottakai se voi olla niin totta ja siitä saa paljon romaaniaainesta irti.

Lähdin etsimään kirjasta iloluontoista vastausta lesken vapaudenkaipuuseen. En oikein sitä löytänyt, ja romanttinen juonnekin jää päälleliimatuksi. Koko lukemisen ajan odotin huikeaa elämystä. Jonkinlainen oivallus tuli kyllä kirjan loppupuolella, mutta siihen mennessä olin jo tympiintynyt. Kesken en kuitenkaan kirjaa jättänyt. Olin utelias.

Kirja on myyntitilastojen kärjessä, joten mielipiteeni ei menestystä heilauta. Enemmän odotin, vähän sain.

keskiviikko 11. huhtikuuta 2018

Eväsoja Minna: Shoshin - aloittelijan mieli


Eväsoja, Minna
Shoshin, aloitelijan mieli
Japanilaisia ajatuksia ja ajatuksia Japanista
Gummerus 2018
Ulkoasu ja taitto Sanna-Reeta Meilahti
Kirja on toteutettu yhteistyössä Kansallisgallerian ja Ateneumin taidemuseon kanssa. Kuvien tiedot Kansallisgallerialta
196 sivua

Mikä upea kirja minulla on käsissäni! En malttaisi siitä luopua, mutta myynti- ja kirjastojen varauslistoista näen, että halukkaita lukijoita on muitakin. Pitkästä aikaa teos, jonka haluaisin omistaa itse. Pääsääntöisesti lainaan luettavani kirjastosta.

Kuulin tekijän puhuvan kirjasta radiossa Kalle Haatasen haastateltavana. Olin herkällä mielellä, lähdössä kurssille oppimaan uutta. Kirjan nimi sopi tilanteeseeni ja haastattelu houkutti.

Mistä aloittasin ylistyksen? Eihän tässä juonta ole, mutta japanilaisuus yhdistää lyhyitä kappaleita, joiden nimet ovat kuin runoa - tai no, ainakin mietelmiä:

Jos haluat oppia bambusta, opi bambulta, jos männystä, opi männyiltä
Vuoret laaksoiksi, itä länneksi
Sielu pisarassa
Kun linnut laulavat, vuoret vaikenevat
Lumi, kuu ja kukat
Tee ja zen -sama maku
Loppusyksyn sadekuuro

Tai sitten arkisen tuntuisia:

Tavallinen ihminen
Palkintohevonen mökin seinustalla
Siivoamisesta
Luonnollisuudesta
Ajan patinoima kauneus
Kierrätyksestä
Epätäydellisyydestä

Nuo nimet kertovat jo paljon kirjan sisällöstä, jota pelkään avata liikaa. Olen aloittelija sekä japanilaiseen kulttuuriin perehtymisessä että tämäntyyppisen kirjan lukijana. Tunnen itseni norsuksi posliinikaupassa, kun yritän välittää kirjan herkkää viehätystä. Vaikka kulttuuri on vieras, siinä on niin paljon tuttuja elementtejä ja ajatuksia, kuten männyt, lumi, lakastuneen kauneus, pilven takaa osittain näkyvä kuu. Puhumattakaan kivien asettelun taidosta!

Japanilaisen kulttuurin täytyy viehättää - luulen - jotta tämä kirja houkuttaisi. Yksinkertaisuus ja hallittu vaatimattomuus, kuluneen ja käytetyn kauneus vetoavat minuun. Kuvitus tukee kirjan tekstiä aukottomasti. Erityisesti pidin siitä, että läheisellä sivulla oli yksityiskohta edellisellä tai jälkimmäisellä sivulla olevasta kuvasta. Se auttoi kiireistä (!) lukijaa keskittäymään ja pysähtymään, katsomaan kuvaa.

Mitä sitten opin ylistämästäni kirjasta? Oppiminen alkaa perusteista, jotka on opeteltava kunnolla. Yksinkertaiset asiat ovat vaikeimpia. Oppiminen kasvaa oppijasta itsestään, opettaja vain näyttää suuntaa. Erityisesti minuun vetosi arjen estetiikka, vanhan ja kuluneen esineen  tai muhkuraisessa , vanhassa puussa nähty kauneus.

Jatkan perehtymistä kirjoittajan muihin teoksiin. Tätä kirjaa suosittelen vahvasti muille lukijoille.

tiistai 10. huhtikuuta 2018

Kawakami, Hiromi: Sensein salkku




Hiromi Kawakami                                               
Sensein salkku
S&S 2017
243 sivua
Japaninkielinen alkuteos : Sensei no kaban, 2001
suom. Raisa Porrasmaa

Pitkään epäröin tätä kirjaa lukiessani miettien pidänkö vai enkö pidä. En antanut itselleni lupaa heittäytyä kirjan lumoihin ja tarinan vietäväksi, vaikka ilmiselvästi molemmat houkuttivat. En tuntenut kirjailijaa, en ollut lukenut arvioita kirjasta. Olin vain tarttunut kirjaan, lainannut sen ja ottanut junamatkalle ainoaksi luettavakseni. Onneksi otin, onneksi luin.

Baaritskin ääressä kertoja tapaa entisen äidinkielen opettajansa, leskeksi jääneen jo eläkkeellä olevan miehen, joka kantaa aina mukanaan kulunutta salkkuaan. Kertoja kutsuu miestä senseiksi, opettajaksi. Ensimmäisen tapaamisen jälkeen kertoja tapaa sensein samassa baarissa useamman kerran ja seuraa tätä joskus miehen kotiinkin. Sake maistuu molemmille ja erilaisia ruokia kuvataan myös tarkoin. Ystävyyttä pidemmälle suhde ei etene, mutta tärkeäksi nuo tapaamiset muodostuvat molemmille. Ystävyys säilyy joidenkin erimielisyyksien ja katkopaikkojen yli, eivätkä tuntemattomien huomautukset parin suuresta ikäerosta haittaa.

Kirjassa ei oikeastaan tapahdu kovin paljoa, mutta huomaamatta lukijakin ymmärtää, kuinka tärkeiksi tapaamiset ja ihmiset ovat toisilleen tulleet. Ruokien ja juomien tarkan sisällön kuvauksen lomasta huokuu lämpö, jossa kertoja kasvaa, vaikka hän ei aikuisuutta koe saavuttavansa.

Minä sen sijaan en tainnut vieläkään olla "aikuinen". Alakoululaisena olin ollut kovin aikuismainen, mutta yläkoulussa ja lukiossa päinvastoin lakkasin olemasta aikuinen sitä mukaa kuin aikaa kului, ja kun vuosia vierähti vielä lisää, taannuin lapsen kaltaiseksi. Ehkä olin vain sitä tyyppiä, joka ei tule toimeen ajan kanssa. s. 146

Kustantaja kuvaa teosta rakkaustarinana kirjan takakannessa. Sellaisena en sitä pitänyt, mutta kasvutarinaksi sitä voisin nimittää. Japanilaisuus on kirjassa vahvasti läsnä kirsikankukkineen ja teeseremonioineen. Kirjailija mainitaan yhdeksi Japanin rakastetuimmaksi kirjailijaksi, Tanizaki-palkinnon voittajaksi. Kirja on käännetty 14 kielelle ja suomennettu japaninkielisestä alkuteoksesta!

tiistai 3. huhtikuuta 2018

Berlin Lucia: Siivoojan käsikirja



Kun kirjailijaa mainostetaan kannessa luonnehtimalla häntä siivoojaksi, yksinhuoltajaksi ja alkoholistiksi, täytyy postuumina julkaistun novellikokoelman todella sisältää laatutavaraa, jotta noiden termien yli pääsee - tai että ne antavat oman lisänsä kirjailijuuteen. Jotenkin niin näissä novelleissa käy. Elämisen arkeen ja ehtoihin tartutaan siekailematta ja kaunistelematta Berlin kertoo sen, minkä joku toinen ehkä peittelisi sanahetteikköön tai lillukanvarsiin. Sitähän novellitaide on: tiivistämistä ja kykyä kertoa olennainen. Vuonna 2004 68-vuotiaana kuollut kirjailija taisi totisesti lajinsa.

Novelleissa liikutaan pesuloissa ja hotelleissa, lomapaikoilla ja sairaaloissa: kaikkialla, missä ihmiset kohtaavat toisiaan. Carpe Diem -novellissa pesulakäynti kääntyy rasittavaksi kokemukseksi koneiden sekaanntumisen ja rahanpuutteen takia. Oma jockeyni on loukkaantunut, äärimmilleen trimmattu ja tajuton mies, joka saa sairaalassa sylihoitoa. Kadonnutta aikaa -novellissa huoneen 4420 halvaantunut potilas muistuttaa hoitajaa lapsuuden ystävästä ja tämän ruskeista silmistä.

 Toisessa suosikkinovellissani Tohtori H.A.Moynihan vanha hammaslääkäri vaatii lapsenlastaan vetämään hampaansa pois, jotta saisi suuhunsa sovitettua itselleen varaamansa komeat tekohampaat. Tyttö joutuu tainnuttamaan isoisänsä alkoholilla ja tyrehdyttämään verenvuodon teepusseilla. Irvokkaan naurettavana näyttäytyy isoisä Liptonin-teepussien lipukkeet suusta roikkuen, naama veressä.

Toda luna, toda ano oli ehdoton suosikkini. Eloise on lomalla toipuakseen miehensä menetyksestä. Aikansa katseltuaan vierasta maisemaa hotellin uima-altaan ääressä, hän päättää muuttaa lähemmäs paikallista väestöä. Hän hankkii majoituksen pienestä majatalosta ja tapaa siellä sukeltamalla kalastusta harjoittavia miehiä. Heidän johtajansa Carlos opettaa Eloisenkin sukeltamaan. Pidin erityisesti  maisemakuvauksesta veden alla ja kauniista rakastelukohtauksesta siellä. Yhden kalastajan hukkuminen ei herätä sen kummempia tunteenpurkauksia, eikä myöskään Eloisen antama huomattava rahasumma kipeästi tarvittavan veneen hankintaan. Tämä novelli saa ikäänkuin jatkoa, kun Suru -novellin Dolores tulee siskonsa Sallyn kanssa samaan paikkaan lomalle. Carlos muistaa tavanneensa naisen vuosia aiemmin, mutta Dolores ei halua paljastaa itseään miehelle nyt, vaan haluaa tämän opettavan siskoaan sukeltamaan. Dolores muistaa kaiholla mennyttä, mutta haluaa nyt sisarensa toipuvan miehen menetyksestä. Omaa alkoholiongelmaansa hän ei paljasta.

Sex appeal  kerrotaan teini-ikää lähestyvän tytön näkökulmasta. Tyttö saa opetusta sekkunsa Bella Lynnin  määrätietoisesta miehenvalloituksesta , kun tämä iskee tunnettua golfaajaa Rickie Eversiä. Bella on kaunotar, joka valitsee seurakseen nuoren serkkunsa omia avujaan korostamaan, vaikkakin kauneuskuningattaren ura on kaatunut lentokoneessa poksahtaneisiin ilmatäytteisiin rinnuksien vahvistuksiin. Kerrassaan hauska novelli.

Monta muutakin hyvää novelleja kokoelmassa on, mutta kaikista en aio kertoa. Odotan kuitenkin innostuneena samanlaista laatua, sillä syksyllä on luvattu lisää Berlinin novelleja suomeksi.

Löysin tämän kokoelman Kirjallisuuden ystävät -fb-sivuston suosituksista. Joku siellä sanoi viehättyneensä kannen kuvasta, joka on arvattavasti kirjailijasta itsestään, koska kuvan on ottanut hänen kolmas aviomiehensä. Itse tuskin olisn tätä kirjaa kannen perustella valinnut. Onneksi kuitenkin uskoin suosituksia.


Berlin Lucia
Siivoojan käsikirja ja muita kertomuksia
Englanninkielinen alkuteos: A Manual for Cleaning Women: Selected Stories by Lucia Berlin
suom. Kristiina Drews
Aula&Co 2017
Kansi :Sanna-Reeta Meilahti
Kannen kuva : Buddy Berlin