maanantai 28. tammikuuta 2019

Mazzarella Merete: Elämä sanoiksi ja Hulmi Heli: Saattaen vaihdettava

Merete Mazzarella                                                       Heli Hulmi
Elämä sanoiksi                                                             Saataen vaihdettava - vapaudu kirjoittamalla
Tammi 2013                                                                 Kansanvalistusseura 2011
Ruotsinkielinen käsikirjoitus: Att berättä sig själv      2. painos
Suom. Raija Rintamäki                                                192 sivua
219 sivua

Osallistun elämäkertakirjoittamisen kurssille ja siitä tämä innostus tällaisiin oppaisiin. Muitakin vaihtoehtoja annettiin, mutta nämä luin. Kurssille olisi riittänyt yksikin teos, mutta innostuin lukemaan kaksi kovin erilaista.
Mazzarellan kirjaa ei ensi näkemältä edes opaskirjaksi tajua, sillä hän kirjoittaa omalla tyylillään, joka on toki minulle tuttu aikaisemmin lukemistani Mazzarellan kirjoista. Hän ei otsikoi lukuja, eikä aina tiedä, kertooko hän omista kokemuksistaan vai opastaako. Hän on kuitenkin ohjannut kirjoittajia ja kertoo välillä myös näistä kokemuksista. Helmiä löytyy ja ohjeitakin löytyy, kun vain malttaa jättäytyä kirjan vietäväksi.

Erityisesti minua jäi askarruttamaan elämänsymbolin käsite. Ymmärsin Mazzarellan tarkoittavan sillä tapahtumaa, joka toimii eräänlaisena avaimena henkilön elämään.Hän  kertoo pojastaan Villestä, joka oli nähnyt Korkeasaaren retkellä paljon erilaisia eläimiä, mutta huomannut erityisesti varpuset. Niin on pojan mielestä ollut aina: kun hänelle on näytetty tai kerrottu jotain, hän on kiinnittänyt huomiota johonkin muuhun kuin esiteltyyn asiaan.

Elämänsymbolit syntyvät usein - useimmiten vuorovaikutuksessa muiden kanssa. Monet niistä eivät ole omakohtaisia muistoja vaan  kerrottuna kuultuja, usein niistä on tullut ihmisen elämänsymboleja siksi että läheiset pitävät niitä hänelle tyypillisinä. Jos ei keksi omaa elämänsymboliaan, voi kysyä läheisiltään. s. 151 MM

Minulla itselläni on useita eri elämänsymboleita, joista yksikään ei ole sankarillinen. Itse pidän eniten repliikistäni, kun kylään tullut sedän vaimo katsoi minua pitkään ja sanoi sitten: "Sinulla on isäsi silmät." Minä kuulemma vastasin: "Ne voivat näyttää isän silmiltä, mutta kyllä ne ovat minun omani."Tuosta riippumattomuuden, selvärajaisen eheyden tunteesta pidän mieluusti kiinni. s.153MM

Toinen mielenkiintoinen pohdinta Mazzarellan kirjassa koskee identiteettiä ja sen kolmea eri merkitystä. Näistä ryhmäientiteetti kiinnostaa minua tässä elämänvaiheessa vähiten, sillä olen porautumassa omaan lapsuudesta asti säilyneeseen minääni, ja siihen, joka erottaa minut muista.

Mitä on identiteetti? Tällä sanalla on lukemattomia merkityksiä, mutta itse ajattelen niistä kolmea. Ensinäkin henkilökohtaista identiteettiä, sitä mikä erottaa ihmisen muista, antaa hänelle ainutkertaisuuden kokemuksen. Toiseksi sitä, mitä yhteistä hänellä on tiettyjen muiden ihmisten kanssa, eli ryhmäidentiteettiä. Kolmanneksi jatkuvuutta ajassa, vastaustamme kysymykseen, missä määrin olemme tänään sama kuin eilen - tai vuosi sitten, tai kymmenen tai kaksikymmentä vuotta sitten. s. 9 MM

Mazzarella löytää ehkä myös syyn siihen, miksi ylipäätään olen moiseen projektiin ryhtymässä. Minulle kun ei annettu lapsena minkäänlaista asetta susien, noitien tai muiden hirviöiden nistimiseksi! Kirjailijuus on minulta jo poissuljettu, mutta oman elämänkertani sankariksi voisin ryhtyä.

Kun pojanpoikani Jacob viisikymmentä vuotta myöhemmin näki samaa painajaista, hänen vanhempansa puhuivat terapeutin kanssa ja heitä neuvottiin ostamaan vesipyssy, jotta Jacob voisi karkottaa hirviöt ennen nukkumaanmenoa.
Onko lapsilla, jotka ovat karkottaneet hirviönsä vesipyssyllä, vähemmän taipumusta kirjailijaksi kuin lapsilla, jotka ovat saaneet pitää hirviönsä? s. 24

Hulmin opas on käytännönläheinen. Lukujen otsikot antavat selkeän kartan, millaista tietoa luvuista löytyy. Hulmi antaa myös hyviä vihjeitä omien muistojen mieleenpalauttamisesta esim. vaatteiden tai elämän kiintopisteiden avulla . Hulmin kirjasta löytyy myös selkeitä kirjoitusaiheita ja -vihjeitä.

Hulmin kirjasta löytyy myös kiintoisa Tranströmmer-lainaus elämän muodosta. Usein puhutaan elämänkaaresta, mutta elämän voi nähdä myös spiraalina tai - pyrstötähtenä.

Tomas Tranströmer: Muistot näkevät minut (2002):
"Elämäni" - ajattelen, ja sana muuttuu kuvaksi: valojuova. Kun katson tarkemmin, valojuovalla on pyrstötähden muoto, siinä on pää ja pyrstö. Valovoimaisin osa, pää, edustaa lapsuutta ja kasvuvuosia. Ydin, pyrstötähden tihein osa, on kaikkein varhaisinta lapsuutta, jossa elämämme tärkeimmät piirteet määräytyvät. Minä yritän muistaa, yritän tunkeutua ytimeen. Näillä tihentyneillä alueilla on kuitenkin vaikea ja vaarallistakin liikkua, tuntuu siltä kuin tulisin lähelle kuolemaa. Taempana pyrstötähti ohenee - sen pitkä pyrstö harvenee harvenemistaan, mutta laajenee myös. Olen nyt kaukana pyrstötähden pyrstössä, olen kuusikymmenvuotias, kun kirjoitan tätä.. s.67 HH

Molemmat kirjat puolustavat paikkaansa ja ansaitsivat tulla luetuiksi. Alla on muutamia poimintoja oivalluksinani niin Hulmin kuin Mazzarellan kirjoista. HH lainauksen lopussa viittaa Hulmin kirjaan ja MM Mazzarellan kirjaan. Mukana on aika paljon myös lainauksia toisten tekijöiden kirjoista ja ohjeita kirjoittamisen ohjaamiseen. Lainaukset on valittu sen mukaan, miten ne puhuttelivat minua tai miten käyttökelpoiseksi ne itselleni kuvittelin. Mukana on  vihjeitä kirjoittajille alkuun ja jatkoon.

Mistä pitää aloittaa, jos haluaa kirjoittaa elämäntarinansa?
Yhdestä asiasta olen varma: ei pidä ajatella, että täytyisi aloittaa alusta. s.59MM

Elämän merkityksestä:

Se että äiti sai tietää, mitä oli merkinnyt, antoi vuorostaan vahvistuksen sille että hänen elämänsä oli ollut mielekästä. s. 38 MM

...muistomme kaipaavat mielestäni saattajaa ja saattajaksi kelpaa usein polttava halu etsiä elämälle tarkoitusa. Polte saa asiat loksahtamaan kohdalleen aivan samoin, kuin junanvaunu löytää apikkansa ratapihalta. s.92 HH

Ohjeita ja ajatuksia näistä kirjoista saa mm.: yleisön merkityksestä (Frederika Runeberg), kuulemisen merkityksestä ryhmätyöskentelyssä, asioiden selkiintymisestä kirjoittaessa (Coetzee), kielenkäytöstä (Muumipeikko), sekä siitä, miten kertoa vaikeista, hävettävistä asioista.

(Frederika Runebergin kirjeistä lainaus:)" Mutta miksi sitä haluaa tulla luetuksi mahdollisimman laajassa piirissä? Tämänkin minä vielä ymmärrän: halun levittää ajatuksiani. Mutta tämä onneton halu tulla pidetyksi ja kuuluisaksi, miksi se vainoaa kuin kiusanhenki eikä jätä rauhaan, miksi on niin vaikeaa päästä eroon niistä haavekuvista, joita on joskus nähnyt väikkyvän sielunsa silmissä?" s 48 MM

...osallistujat ovat saaneet lukea tekstinsä ääneen kukin vuorollaan ja sitten on keskusteltu, miten toiset ovat kuulemansa ymmärtäneet. Kommentit eivät silloin ole yhtä yksityiskohtaisia ja esitetyt näkemykset ovat enimmäkseen myötäsukaisia, mutta tekstiään lukeva pystyy yleensä aistimaan ryhmän tunnelman ja tajuamaan,mikä saattaa kiinnostaa muita. s.50 MM


"- Isä, sanoi Muumipeikko. -Puhuttiinko siihen aikaan tosiaan sillä lailla luonnottomasti? Voitteko kuvitella hämmästystäni ja olkoon iloksi ja sieluni silmillä ja niin edespäin.
- Ei se ole luonnotonta, sanoi isä närkästyneenä. - Luuletko, että kirjaan voi kirjoittaa miten sattuu?!"
Haasteena on löytää keskitie siltä väliltä, että kirjoittaa "miten sattuu" ja kirjoittaa "luonnottomasti", toisin sanoen tärkeillen. s.64MM

Metsäkävelyllä Tammisaaressa mieheni ja minä ohitimme hyvin nuoren pariskunnan, joka oli upputunut vakavaan keskusteluun. Kuulin vain nuorukaisen sanat: "Minä en ole sellainen ihminen joka - "s.157MM

J.M. Coetzee:
..me kaikki tiedämme, että sitä kirjoittaa, koska ei tiedä, mitä haluaa sanoa. Kirjoittaessa ihmiselle paljastuu, mitä hän oikeastaan halusi sanoa, ja kirjoittaessa saattaa jopa rakentua se,mitä hän haluaa tai halusi sanoa. Kirjoittaminen voi paljastaa - tai väittää - jotain aivan muuta kuin mitä alkujaan ajtteli (tai puolittain ajatteli ) haluavansa sanoa. Tässä mielessä voidaan väittää, että kirjoittaminen kirjoittaa meitä. ss.121-122MM

.. tekstiä pidetään yksityisenä, kun siitä ei pysty tunnistamaan itseään, kun sen torjuu kiusallisena. Niin paradoksaaliselta kuin tämä kuulostaakin, juuri henkilökohtaisesta tulee yleispätevää. Se joka kirjoittaessaan tietoisesti tavoittelee yleispätevyyttä vaikuttaa herkästi vain - persoonattomalta. s.210MM

Omaelämäkerran kirjoittajat muodostavat oman porukkansa. He ajautuvat elämässään kriisiin, heille ei yleensä riitä se, mikä näkyy, mutta he sitovat ahdistustaan kirjoittamiseen. Ilmeisesti tarvitaan jonkinlaista autonomian kokemusta, jotta ylipäätään lähtee työstämään omaa identiteettiään taiteen keinoin s.33 HH

Kersti Bergroth: Eläviä ja kuolleita , 1945:
Anna tiesi, ettei pidä välttää sellaisia muistoja, joita häpeää. Jos välttää niitä, niin ne eivät milloinkaan muutu. Ne jäävät sieluun kuin myrkkypesät, ja vähitellen niitä elämän kuluessa tulee niin paljon, että koko sielu alkaa sairastaa. s.35 HH

Oletko koskaan karannut - kuinka? s.38 HH

Tee luettelo taideteoksista, jotka ovat vaikuttaneet sinuun.....
..Valitse kolme kirjaa tai runoa mahdollisesti eri elämänvaiheista.
Valitse kolme kuvaa, maalausta tai veistosta, joita olet toistuvasti katsonut tai joiden ohi olet kulkenut päivittäisillä kulkureiteilläsi....
.. Voit myös muistella omia töitäsi...s.46 HH







perjantai 18. tammikuuta 2019

Jalonen Olli: Taivaanpallo

Olli Jalonen
Taivaanpallo
Otava 2018
461 sivua
Kannen suunnittelu: Anna Lehtonen

Mitä voi enää sanoa tästä paljon käsitellystä kirjasta, josta melkein kaikki arvioijat ovat pitäneet ja josta itsekin pidin?

Kuolleenpuun Agnus kokee odottamattoman onnenpotkun, kun pääsee herra Halleyn ja Clarken apulaiseksi Saint Helenan saarella. Pojalle se merkitsee oppimisen alkua, sillä tähtitieteilijä Halley osaa opastaa rauhallisesti ja tietää, että nuori mieli on avoin ja kiinnostunut. Agnuksen elämä leskiäidin vanhimpana poikana ei ole helppo, vaikka oppia on saatu ja kykyjä on. Äiti Catherine turvautuu pastori Barthiin, jonka tarkoitukset epäilyttävät - erityisesti kuohuvaa kyläyhteisöä  Pastorin pihapiiriin muuttavat myös sisar Ann sekä kaksoset: Äidin ja Annin lähes yhtäaikaa syntyneet pojat. Kyläläisten viha kohdistuu niin Agnukseen kuin kaksosiinkin ja heidän kauttaan viestiä lähetetään pastorille.

Agnus yrittää täyttää Halleyn antamaa tehtävää taivaankappaleiden liikkumisen kirjaajana, vaikka yhteys emämaahan ja siellä asuviin tutkijoihin katkeilee ja saaren poliittiset olot muuttuvst väkivaltaisiksi. Viimein Agnus lähetetään salamatkustajana laivan tähystyskorissa usean kuukauden merimatkalle Englantiin mukanaan pastorin viesti herra Halleylle niin takin vuoriin kätkettynä kuin sisäisesti opeteltuna.

Silloin kun saa olla omassaan tietää mitä seuraavaksi tekee. mutta kun on tällä lailla irti eikä missään ei tiedä. s. 289


Merimatkan kärsimykset ovat kohtuuttomia, mutta perillepääsy ei sekään takaa onnea muukalaisen elämään. Onneksi Agnuksella on loppumaton etsimisen, tutkimisen, lukemisen ja oppimisen halu, joka kantaa ymmärtävän opettajan. opastuksella yli ymmärtämättömien ja pahantahtoisten ihmisten ja vaikeiden olosuhteiden. Jalonen on sanonut, että kirja on lukemisen ylistys ja Agnuksen kautta sanoma välittyy oivallisesti.

Sitten en malta koska on niin kauan kun olen saanut lukea muuta kuin laivan tykkikannella pronssisiin putkiin valettuja merkintöjä ja ruumassa säkeistä ja kangaspakkojen suojakääröistä mitä niihin on maalilla piirretty. s. 308

Kuka tahansa viaton ja ajatuksiltaanpilaamaton omaa tuoreen mielen. Mieli on uutena altis oppivaisuuteen ja uuden sisällyksen keräämiseen. Silloin voi paljonkin kertyä sen vähäisen päälle minkä lapsi on ensimmäisinä vuosinaan ehtinyt luonnollisesti kokea ja saada ilman enempää opetusta, herra Haley alkaa kertoa.. s. 318

Agnuksessa on myös kirjailijaa itseään, kertoi Olli Jalonen haastattelussa. Ilmankos tuntuvat niin aidoilta pojan ajatukset. On toki kirja vaatinut myös paljon taustatyötä ja eläytymistä, sillä tuskin Jalonen on istunut tähystyskorissa ja kostutellut viimeisiä laivakorpun muruja syljellä. Lopputulos vuosikymmenten työstä on kuitenkin enemmän kuin 30.000 euron palkinnon arvoinen. Agnus asuu lukijoissa vielä kauan ja kirjan välittämä toivo ehkä vielä pitempään.

Näin mutkan kautta voin olla ylpeä itsestäni. Itseylpeys saa sydämen liikkumaan nopeammin, olen oppinut tunnustelemaan sitä kokeellisesti ja mittaamaan lyönnit. s. 351


Ingemarsson Kajsa: Keltaisten sitruunoiden ravintola

Ingemarsson Kajsa
Keltaisten sitruunoiden ravintola
Seven pokkari, nid. 4.painos 2013
Otava 2007
Ruotsinkielinen alkuteos:Små citroner gula 2004
suom. Sanna Manninen
350 sivua


Tätä kirjaa lukiessa tulee armoton nälkä, sillä  se sijoittuu ravintolamaailmaan ja kuvaa hienoja trendiruokia ja niiden huolellista valmistamista hivelevän tarkasti.

Agnes saa potkut hienosta ravintolasta, jossa ehti työskennellä hovimestarina puoli vuotta. Työn löytäminen ei ole yksinkertaista, kun ei ole esittää suosituksia edellisestä paikasta. Kun poikaystävä vielä jättää, on selviämistarinan lähtötilanne valmis. Agnesilla on ystävä Lussan, joka ottaa elämän kevyesti  ja on aina valmis juhlimaan. Hänellä on myös hyvät vanhemmat ja sisko kotiseudulla sekä muutamia työn kautta tulleita ystäviä.  Kauan hänen ei tarvitse kitua Pastakuninkaan kassalla, kun uusi tilaisuus Kallen perustamassa ravintolassa avautuu.

Kuten näet, tämä ei ole mikään iso ravintola, tänne tulee noin viisikymmentä paikkaa. " Kalle kaivoi takataskustaan piirustuksen.s. 83

 Mutta miten vastaperustettu ravintola saadaan kannattamaan ja miten rakkauselämä järjestyy? Siinäpä juonta pyöritettäväksi. Vaikka juonikuvio oli aikalailla ennalta-arvattava ja muutamien henkilöiden mukanapyöriminen saattoi johtaa vain tietynlaiseen lopputulokseen, luin tämän viihteellisen romaanin ihan mielikseni. Lomalla sitä luin ja niissä oloissa (Espanjassa, jossa ravintola-aterioita syö useammin kuin kotioloissa) se jäi jopa joksikin aikaa mieleen pyörimään.

 Entiseen ammattiini kohdistuvaa kliseetä en malta jättää mainitsematta kuitenkaan :

Kaksi kapakoitsijaa kuulosti tylsältä, vähän samalta kuin Kaksi maanmittaria tai Kaksi kirjastonhoitajaa s. 101

Suomalaisten juomatavat eivät tulleet jouluna Costa del Solilla vastaan, mutta kirjassa niistä muistutetaan. Lieneekö kääntäjän lisäys?

Ruotsalaisten mielestä drinkki ei ollut koskaan liian vahva. Teneriffalla baarimikkona työskennellyt tuttu oli kertonut Agnesille. Italialaiset ja ranskalaiset valittivat, jos juomassa maistui liika viina, mutta ruotsalaiset (ja suomalaiset) vain kiittivät onneaan eivätkä olleet millänsäkään. Heidän puolestaan lasissa sai olla vaikka pelkkää viinaa, kunhan siitä ei tarvinnut maksaa ylimääräistä. s. 233

Miksi vieroksuisin viihdetä? Syönhän suklaatakin mielelläni, mutta se maistuu paremmalta kunnon ruuan välipalana ja silloin, kun sitä maistelee harvoin. Kansikuva viehätti sitruunoineen. Sen vuoksi olen kai kirjaan tarttunutkin jollain kirpparilla.

torstai 10. tammikuuta 2019

Hotakainen Kari : Tuntematon Kimi Räikkönen

Kari Hotakainen
Tuntematin Kimi Räikkönen
Siltala 2018
269 sivua

En olisi kuvitellut tämänkaltaiseen kirjaan tarttuvani. En seuraa urheilua, enkä varsinkaan moottoriurheilua. En ihaile kilpailuissa pärjänneitä, enkä varsinkaan moottorin avulla pärjänneitä. Kari Hotakaista tästä lukukokemuksesta on syyttäminen tai kiittäminen.

Koska tietämykseni sekä kirjan kohdehenkilöstä että hänen edustamastaan urheilulajista on olematon, saattaa näkemyksenikin olla  joidenkin mielestä omituinen. Vaan niinhän se menee jokseenkin kaikkien kirjojen kohdalla. Tuossa viereisessä lainauksessa on kiteytetty kaikki se, mitä minä ajattelen formuloista. Se on Hotakaisen lause, kuten tämäkin:

Järjellä jos ajattelee, menee tunteen puolelle. s.18



Hotakainen esittää moottoriurheilun dilemmat selkokielellä. Ne menevät siis perille myös kaltaiselleni lukijalle:

Jos kuski onnistuu, voi moottori hajota.Jos kuski tekee yhdenkin virheliikkeen, sijoitus on viides. Jos joku on edessä ratkaisevalla hetkellä, menetämme puoli sekunttia. Puoli sekunttia on uuvuttavan pitkä aika. Missään muussa lajissa erot eivät ole näin pieniä. s.28

Samaan aikaan kirjoittaja hahmottaa kuvaa Kimi Räikkösestä, suomalaisesta, harvasanaisesta Icemanista, jonka kuvilta ja lyhyiltä kommenteilta en minäkään ole välttynyt.

Kimi on aina ollut oman tiensä kulkija, vaikka tie on välillä muuttunut poluksi, ojanpohjaksi tai tiettömäksi erämaaksi. s.28

Suomalaiset eivät keksineet hiljaisuutta, mutta ovat jalostaneet siitä useita menestystuotteita, vähäsanaisuutta, taukoja, kolmen sanan lauseita ja puolen minuutin hiljaisuuksia, eräänlaisia monttuja, joihin ulkopuolinen tippuu ja ihmettelee, että mitä tapahtuu nyt, kun mitään ei tapahdu. Ja sitten suomalainen jatkaa siitä, mistä aloitti, ikään kuin hiljaisuutta ei olisi koskaan ollutkaan.
Kimin julkisessa työssä pauhaavin hiljaisuus syntyy, kun kysymys on tarpeeksi huono. s.38

Kilpailun jälkeen toimittajan haastattelussa Kimi Räikkönen sanoo, ettei jää kaipaamaan Malesian osakilpailusta mitään erityisesti:

Kun kaikki keinot on käytetty kokeile totuutta. Jokainen kuski ja jokainen toimittaja tietää, ettei yhden kisaviikonlopun aikana ehdi missään tapauksessa tutustumaan kaupunkiin, ihmisiin eikä ruokakulttuuriin. Kaikki tietävät, kukaan ei sano. Paitsi yksi, joka oppi kolmivuotiaana puhumaan. ss22-23

 Kuvaa Räikkösestä tehdään nykyajasta, formulamaailmasta käsin, mutta elämän lähtökohtia alkaen lapsuudesta ja  köyhästä, hyvän yhteishengen ja yhteisen harrastuksen omaavasta perheestä käsitellään myös.

Kimi Räikkönen ajoi tulokaskaudellaan niin lujaa , että sai mahdollisuuden ajaa vielä lujempaa. s.111

Yhtä asiaa Kimin ei tervinnut jossitella: vuonna 2002 hän rahoitti osaltaan lapsuudenkotinsa remonttia, jonka yhteydessä rakennettiin myös sisävessa. On todennäköistä, että moni muu huippukuski istui lämpimällä pöntöllä elämänsä alusta saakka. s.113

Räikkösen vapaa-ajan vietto on ajoittain holtitonta, etenkin ensimmäisen avioliiton loppumisen jälkeen. Tilanne muuttuu, kun kuvioihin tulee Minttu ja myöhemmin lapset Robin ja Rianna.

Päivät huojuvat, yöt konttaavat.
Jutut jauhavat paikallaan, ideat kuihtuvat. s.184

Se, mikä toimii radalla ja kehäkuulutuksissa, ei toimi olohuoneessa eikä Prisman kassajonoissa. Iceman on toiminut poikkeuksellisen hyvin kilparadalla ja sen välittömässä läheisyydessä, mutta nimi sulaa omaan mahdottomuuteensa nuoren perheen arjessa. s. 115

Tulevaisuus on yhä epävarmaa, sillä kilpa-ajajan elämä on korkeintaan puolessa välissä, kun kilpauran lopettaminen on edessä.

Hän on syntynyt kädet rasvassa, hänellä on mekaanikon sielu ja motoristin fysiikka, joten luontevin vaihtoehto on moottoriurheilu. Mutta mikään ei ole varmaa. Paitsi se, ettei hän jää kaipaamaan mitään. s.222

Mitä minä sain kirjalta?
Ei minusta tullut moottoriurheilun ymmärtäjää tai Räikkös-fania. Eri tallien nimet eivät painuneet kovin syvälle mieleeni. Nyt sentään ymmärrän, että formula, karting ja motocross ovat eri asioita. Kaikissa kuitenkin palaa käsittämättömät määrät rahaa ja käytetään taitoja ja tietoa, joille kaikille olisi järkevämpää käyttöä muualla.
Ehkä parhaiten jäi mieleen päähenkilön myötämielinen kuvaus. Oivalsin, että lujaa ajaminen on taito ja lahjakkuus eikä vain pikkupoikien uhittelua. Kielitaidottomasta autonkuljettajasta kasvoi kirjaa lukiessa kokonainen, reilun ja fiksunoloinen mies, joka tietää, mitä haluaa tehdä ja tekee sen.






tiistai 8. tammikuuta 2019

Tomi Ilona: Leenanniitty

Ilona Tomi
Leenanniitty
Kunsti Kustannus 2018
206 sivua

Kirja on tarina kolmesta naisesta tai oikeastaan vain kahdesta: isoäiti Leenasta ja hänen tyttärestään Matleenasta. Matleenan tytär Laura on tarinassa myös, mutta hänestä kerrotaan vähemmän ja mielestäni hän toimii peilinä äidilleen ja tämän äidille. Leena elää nuoruuttaan 1950-luvulla, Matleena 1980-luvulla ja Lauran nuoruus sijoittuu nykyhetkeen 2010-luvulle Matleena ei näytä ymmärtävän äitiään, kuten ei Laurakaan Matleenaa, mutta loppujen lopuksi keskinäinen ymmärrys on arvattua suurempaa. Vaikeneminen on ymmärryksen esteenä. Joidenkin asioiden kohdalla vaikeneminen ja salailu on kestänyt kauan. Leena on salannut Matleenalta  tämän oikean isän. Laura salaa välirikon poikaystävänsä kanssa ja Matleena ei saa sanotuksi, että Leenan paikka palvelutalossa pitäisi täyttää heti.

Kirja saa nimensä ja alkunsa Leenanniitystä, jolle kerrotaan raskaana olleen Leena-nimisen nuoren naisen joskus olleen aikeissa hukuttautua kiviä taskussaan, koska ei halunnut tuottaa häpeää vanhemmilleen aviottoman lapsen takia. Varoituskertomus sopii hyvin taustaksi tarinalle, jonka vahvimmaksi hahmoksi nousee isoäiti, vaikka hän onkin kirjan alussa fyysisesti heikoimmillaan. Ympäristön kontrolli, kulkumieheen rakastumisen seuraukset, häpeä ja uskallus elää omaa elämää alistumatta yleisen mielipiteen armoille ovat kirjan teemoja. Amerikan sukulaiset, yhdessä asuvat kaksi naista irtaantuvat kaavoista ja tuovat elämänilon tuulahduksia Suomessa käydessään. He kasvattavat myös toisen naisen sisarentytärtä, joka jatkaa vapauden tuulien tuomista kotiseudulle aikuistuttuaan.

Helka sanoi, että oli miettinyt sitä, mikä nainen oikein on:
Se on semmoinen olento, joka tekee niin kuin käsketään, on niin kuin oletetaan,. s. 75

En usko, että äiti on koskaan käynyt täällä, naistenmaassa. En ymmärrä äitiä nykyään ollenkaan. Hän laahustaa talossa, pihassa ja navetalla kuin haamu. Hän ei hymyile, ei puhu. Puheeni törmää hänen hiljaisuuteens kuin tiilimuuriin... . Olen vääränlainen. Puhun väärin, tunnen ja ajattelen väärin. 96

Paitsi väärinymmärretystä naiseudesta, kirjassa on kyse myös ympäristön ja yksilön ristiriidasta. Ehkäpä usein oletetaan enemmän kuin tiedetään ja toimitaan sen mukaan.

Nyt kun ajattelen tätä, mieleeni hiipii epäilys: entä, jos kaikki muutkin ovat vakuuttuneita siitä, että kukaan ei tajua heissä sitä, mikä heissä on oleellisinta, parasta? s. 192

Itse sulloin itseni laatikkoon. Itse menin piiloon ja pienensin itseni. Itse tuomitsin itseni yksinäisyyteen. s. 194

Hyvinkirjoitettu ja otteessaan pitävä kirja, joka pysytti lukijan mukana myös eri aikakausina kerronnan siirtyessä äidistä tyttäreen. Paikoin käytetty murre oli ymmärrettävää, vaikken ähtäriläistä puheenpartta osaakaan. Harmitti vähän kansikuva, joka ei mielestäni houkuttele tarttumaan kirjaan. Hiukan ihmettelin myös Leenan ikää kirjan alkupuolella. Oikein erikseen mainittiin, että hän on kaksikymmentäkuusivuotias, mutta tytön ajatukset tuntuivat kovin lapsekkailta tuon ikäiselle.

Kannatti lukea. Pidin kirjasta.

Salminen Sally: Katrina

Sally Salminen
Katrina - romaani
Teos 2018
Alkuteos Schildts förlag ab 1936
Suom. Juha Hurme
448 sivua

Luin viimein kirjan, joka olisi pitänyt lukea kauan sitten. Kenties se olikin lapsuudenkotini kirjahyllyssä, mutta kuvittelin sen olevan romanttinen rakkausromaani.Minä halusin lukea tuohon aikaan rankempia tarinoita, vaikeampia tekstejä. Miten väärin luulinkaan! Onneksi Juha Hurme tarttui kirjaan, suomensi sen uudestaan ja Hesarin arvion luettuani minäkin olin valmis tarttumaan kirjaan, jonka äitini sukupolvi ja suuri osa ikätovereistani oli jo läpilukenut ja - itkenyt.

Nimihenkilö on Pohjanmaalta kotoisin oleva nainen, joka nai täysin reppanan miehen, Johanin Ahvenanmaan saaristosta. Kun Katrina saapuu miehensä kotiin, vaihtuvat onnen kuvitelmat suureen pettymykseen, josta on ponnisteltava ylöspäin. Surkeasta Klintenin asuinloukosta Katrina tekee viihtyisää kotia ja työllään hän ansaitsee elantoa ja lopulta myös kunnioitusta. Vähitellen hän oppii rakastamaan muiden halveksimaa, karamelleistä iloa hakevaa aviopuolisoaankin.

Katrina hymyili takaisin. Hän oli löytänyt onnen tekemällä toisen onnelliseksi. Monitta sanoitta, mutta syvin rauhan ja yksimielisyyden tuntein nuo kaksi aviopuolisoa menivät yölevolle. s.88

Saariyhteisöä hallitsevat kapteenit ja koko elämä saarella perustuu merenkulkuun. Miehet lähtevät merille ja naiset saarella odottavat. Yhden ystävänkin Katrina löytää nuoresta, kirjoitustaitoisesta tytöstä, jolta saa apua kirjeenkirjoittamiseen. Katrina lukee, mutta ei osaa kirjoittaa.

Katrina katsoi tyttöä hellästi. "Aivan Elvira, se oli todella reipas poika", hän vahvisti. Hän tunsi olevansa iloinen aamun tapahtumasta ja siitä vaikutuksesta, mikä vieraan tapaamisella oli ollut Elviraan, sillä mitä pettymyksiä ja sydänsärkyä jälkeenpäin tulisikin - ilman romantiikkaa on nuoren elämä rumaa ja kylmä kuin kalliosaari, mihin kevään kukat eivät ikinä juurru. s.101

Vähitellen Katrinasta tulee myös yhteisön osa. Hän ei anna kenenkään kävellä ylitseen, ei edes mahtavan kapteeni Nordkvistin, joka on hänen työnantajansakin. Vaatiessaan kapteenilta oikeudenmukaista kohtelua, hän saa myös kapteenin kunnioituksen - ja myöhemmin tämä johtaa myös aviopuolison mustasukkaisuuteen. Sitä ennen Katrina joutuu Johanin kanssa meren armoille ja asumattomaan saareen, josta heidät pelastetaan.

Hän oli ollut lähellä kuolemaa ja tiesi, että elämä oli hänelle rakkaampaa kuin koskaan. Niin, erityisesti tämä harmaa tölli nokisine liesineen ja kuluneine räsymattoineen ja pihamaan paljaine kallioineen sai hänen sydämensä sulamaan hartaaseen onneen.Hän oli kasvanut surun ja kivun läpi tämän kaiken yhteyteen ja juurtunut lopultakin Ahvenanmaan kallioiseen rantaan. s 260

Katrinalle ja Johanille syntyy neljä lasta: vankka Einar-poika, hennompi Gustav, jonka henkiinjäämistä Katrinakin epäilee ja Erik-poika. Tytär Sandra menehtyy lapsena. Poikiensa kasvusta ja kasvatuksesta tulee aviopuolisosta huolehtimisen lisäksi Katrinan loppuelämän huoli ja tehtävä, joka ei lopu poikien aikuistumiseen. Silloin oikeastaan huolet vasta alkavat.

Katrina tunsi helpotusta. Hän pelkäsi enemmän kuin mitään muuta, että se kylmä, torjuva muuri, joka erotti hänet vanhimmasta pojasta, kohoaisi hänen ja nuorempienkin poikien väliin. Mutta niin kauan kuin he raivosivat vihansa ilmoille ja itkivät kyyneleensä äidin lähellä, he olivat vielä hänen omiaan. s.283


Kalvava, salainen huoli, joka oli piinannut poissa olevien perheitä ja sukulaisia, kasvoi viiltäväksi tuskaksi. Ja toivo - ilkkuva toivo, joka yritti uskotella heille, että kaikki oli hyvin, piinasi heitä vielä enmmän. Epätietoisuus oli sietämätöntä. Totuus, pahinkin, olisi parempi kuin tämä hidas kidutus.Vanhat merimiehet pudistivat päätään ja vaikenivat, mutta nuoremmat ja kylmäverisemmät järkeilivät, millä erilaisilla tavoilla "Svea oli voinut tuhoutua noin vain, keskellä kauneinta kesää. s 296

Johan oli aikoinaan houkutellut Katrinan kotisaarelleen mm. puhumalla omenapuista, jotka siellä kantoivat hedelmää. Tuon unelman toteuttamiseksi Katrina sai tehdä töitä: kantaa multaa kallionkoloihin, istuttaa taimet ja kastella niita ennenkuin perheenjäsenien nimikkopuut tuottivat hedelmää. Ja kuolivat ne sitten aikanaan, yksitellen, kuten ihmisetkin.

Pienessä kivitemppelissä oli kuolemanhiljaista, ja papin matala, vapiseva ääni liikutti jokaista. Kaik luokka- ja arvoerot olivat pyyhkiytyneet pois tämän suuren tragadian edessä. Kuolema oli yhdistänyt heidät.......
...Monet vieraat  ukot ja akat, nuoret herrat ja hattupäiset rouvat ojensivat Katrinalle ja Johanille, jotka seisoivat muiden joukossa mäellä. Sitten he vaelsivat rinta rinnan hiljaa kotiin. He itkivät hiljaa yhdessä mennessään illalla maata. Elämä oli taas takonut heitä entistä sopivammaksi toisilleen. s.299

Kirja oli helppo lukea.Ymmärsin, ettei se mitään höttöä ollutkaan, vaan kovan elämän kuvaus ja selviytyjän tarina. Tapahtuma-aika oli 1800-luvun loppua ja lyhyesti sivuttiin myös sisällissodan vaikutuksia saarelaisten elämään. Hieman ihmettelin ruokia ja juomia tuona romaanin kuvaamana aikana syrjäisellä saarella. Kahvia tuntui riittävän ja makaroniakin hankittiin, kun lisää väkeä oli tulossa syömään. Olivatko tuontitavarat noin hyvin saatavilla Ahvenanmaan kupeessa?

Hurmeen suomennos on niittänyt kehuja. Pidin siitä minäkin, vaikka vertailukohta puuttuu, sillä ole lukenut Salmisen alkuperäistekstiä enkä aiempaa käännöstä. Jotkut sanat hiukan särähtivät mielestäni liian nykyaikaisina sivistyssanoina, kuten populaarisuus, vaikka muoto onkin vanhahtava. Monta näitä ei ollut, ehkä 3-5.

Erikin populaarisuus nousi kasvoi talven edetessä. Hän sijoittui korkealle kapsteenintyttärien suosiossa, ja lopulta hänet kutsuttiin jopa itseensä kuninkaan kartanoon. s.287

Onpa hyvä, että olen nyt lukenut Katrinan ja voin suositella sitä muillekin



torstai 3. tammikuuta 2019

Rytisalo, Minna: Rouva C.

Minna Rytisalo
Rouva C.
Gummerus 2018
367 sivua

Kun kuopiolaisen kauppiasperheen tytär halusi 175 vuotta sitten opiskella, eivät vanhemmat innostuneet. Kaupassa tarvittiin apua, eivätkä tuollaiset kotkotukset kuuluneet tähän säätyyn. Ylempien luokkien tytöt saatoivat opiskella, muille oli varattu avioliitto ja tälle Minna Johnsonille isä oli jo miehenkin katsonut: kauppapulaisen, joka oli  päässyt työhän kiinni. Niin vain Minna pitää päänsä ja matkustaa järvikaupunkiin Cygneuksen kouluun opettajattareksi opiskelemaan. Hän tajuaa olevansa erilainen täällä, mutta löytää sentään yhden sielunkumppanin, Kokkolasta tulleen Floran..

Heitä yhdisti sekin mistä he olivat tulleet, vaikka siitä ei voinut puhua. Sen vain tunnisti, että toinen oli kuin itse, samalla tavalla joutunut hakemaan roolin koulussa, johon hänet oli puhuttu sisälle ja jossa kaikki muut olivat hienojen perheiden vaalittuja lapsukaisia ja hän itse pumpuli-Johnsonin tytär, mukamas herrastyttö, voi itku....
Koska Flora torjui viittaukset oman perheensä säätyyn ja menneisyyteen, oli ihan mahdoton ajatus, että Minna olisi sanonut ääneen ne epävarmuudet ja huonommuuden tunteet, joista hän oli kärsinyt koko ikänsä. s.32

Minnan sisko Augusta yrittää pärjätä kaupassa ja elämässä, mutta ilman Minnan huolehtimista sisko ei näytä osaavan elää. Minna löytää tästä oljenkorren ja merkityksen elämälleen, kun elämä opiskelukaupungissa ei enää näytä niin houkuttavalta ja kääntää välillä selkänsä. Vaikka naisia koulutetaan nykyaikaisesti ammattiin, miesten maailma ja miehiset asenteet nousevat kaikkialta vastaan.

Sama se oli, kuka häntä pyöritti, kenen jalat määräsivät hänenkin tahtinsa. Jos se ei ollut isä, se voisi olla Jaakob, samanlaisia kaikki miehet olivat. Naisen paikka on lipua mukana, kulkea perässä ja olla vietävänä. s. 95

Ihmiset eivät olleet sitä mitä sanoivat olevansa, ei isäkään, ei yksikään mies. Miksi miehet olivat niin inhottavia, kaikki?...
...Ainakin tämä virka hänellä oli. Ilman häntä Augustaa ei enää olisi ollut. Vaikka hän oli muuten turha, ilman häntä sisko olisi kuollut. s.93


On kuitenkin eräs, joka näkee Minnan toisin kuin muut ja kiintyy häneen. Minna kauppaa lehtori Canthia kumppaniksi ystävälleen Floralle, joka haluaa naimisiin lehtorin kanssa enemmän kuin opettajaksi. Minna ei ole edes kiinnostunut avioliitosta ennenkuin isän suunnittelema aviokumppani Jaakob puistattaa toista kosijaa enemmän.Ilahduttavasti Rytisalo on päästänyt lehtori Canthin myös elävien kirjoihin, itsenäiseksi toimijaksi ja ihmiseksi, jolla on tunteet. Monessa elämäkerrassa lehtori on jäänyt varjoon, lapsensiittäjäksi ja nuorena kuolemaan.

Hän oli yrittänyt unohtaa Minnan, hävennyt sitä miten silloin jouluna lemmenkipeänä maatiaiskissana hyökkäsi naaraan perään Kuopioon. Ajatus omasta malttamattomuudesta oli ahdistanut häntä koko matkan ajan, eikä hän ollut tohtinut kirjoittaa tytölle. s.99

Kun avioliitto on jo selvää, syntyy uusi häpeä, kun Minna tajuaa olevansa raskaana. Hän ei voisi jatkaa opiskeluja, koska on tehnyt juuri sen, mitä ei ikinä aikonut ja mistä koko naisopettajien koulutus kärsisi - ja vieläpä opettajansa kanssa. Opiskelut on lopetettava ja häpeä kätkettävä. Vaikka keskenmeno pelastaa julkiselta häpeältä, on se katkera ja murheellinen kokemus. Minna on hukassa oman itsensä ja äitiytensä kanssa eikä uuden  lapsen odottaminen ja synnyttäminen hälvennä pelkoja eikä kipuja. Kaikki tapahtuu yllätyksenä, kenenkään valmistelematta, mutta elämä muokkaa juuri näin naista ja ihmistä.

Hän oli yrittänyt sanoa jotain ja peittää itseään äitinsä päärmä'ämällä lakanalla, mutta se oli otettu pois, hoettu vain, että rouva pysyy nyt rauhallisena, antakaapa kun minä katson, ja häneen oli koskettu ja hänen käsiään oli pidelty, sillä hän ei ollut voinut olla aloillaan.
... Miksi kukaan ei ollut kertonut verestä, siitä mikä kaikki sotkee liinavaatteet ja miten saastaista puuhaa lapsen saaminen on? Miksi kukaan ei ollut kertonut maidosta ja tästä miltä tuntuu  kun on haavoitettu eläin, äiti, emo, hän joka vasta äsken oli ollut tyttö. s. 184

Menneet olivat menneitä, turha niillä oli itseään vaivat. Nainen oli kuitenkin mukautuva kappale, joka asettui sille paikalle joka hänelle annettiin. Hän venyi ja taipui ja mukautui vaimoksi ja äidiksikin, kasvoi sielusta, sisältä,joka puolelta. Hän antoi myöten kuin rannan paju, mutta oli myös yhtä sitkeä. Hän versoi ja kasvoi  ja kurottui sellaiseen, johon hänen ei uskottu yltävän, täytti vaaitut roolit ja ylitti ne. s.206

Minna Canthista on tehty fiktiivinen tarina, jossa Minna tulee inhimilliseksi olennoksi. Se kuva on kaukana niistä kivipatsaista, jollaisena kirjallisuudenhistoriat hänet esittelevät. Lehtori Canth saa niinikään ihmisen hahmon vaimoaan alati rakasatvana aviomiehenä, opettajana, luonnontieteilijänä ja isänä.

Ferdinand ihaili Minnaa monestakin syystä mutta kaikkein eniten äitinä. Näin hän ajatteli, kun he makasivat vieretysten sängyllä ja Minnan pää lepäsi hänen tyynyllään. Oli varhainen yö ja paljon puhuttavaa. Asiat olivat jälleen sillä tolalla ja varmistuneet, vikkelä pieni lehtorinsiemen oli ankkuroitunut paikalleen ja aloittanut jotain, keskeyttänyt jotain, aiheuttanut ihmeen, taas. He nukkuivat aina vain samassa huoneessa ja vuoteessa, vaikka Wallinin vaimo Flora oli kuulemma kauhistellut sitäkin asiaa.  s.230

Sujuvasti kerrottu tarina ilman hitoriallista kehystä tuskin olisi jaksanut kiinnostaa, mutta kun Canthin kirjailijakuva avartuu ja inhimillistyy, saa tarina uuden ulottuvuuden. Canth on jäänyt kirjallisuudenhistoriassa ankaraksi naisliikkeen esikuvaksi, joka pärjää ja jaksaa loputtomiin. Historia ja kirjailijan ura alkavat vasta leskeytymisen jälkeen, joten muistutus herkästä mutta tavoitteellisesta nuoresta naisesta, joka kasvaa naiseksi ja äidiksi  on terveellinen täydennys kuvaan - olkoonkin, että Rytisalo on kirjallisten lähteiden lisäksi käyttänyt reippaasti mielikuvitustaan, elänyt Minnan kanssa kirjaa tehdessään. Pidin kirjasta ja olen sitä monelle suositellut. Yksikään kirjan lukeneista ei ole sitä moittinut, useampi kiitellyt.