tiistai 16. tammikuuta 2018

Jukkala Jorma Eerik: Kulissi

Kirjailija asuu kanssani samalla paikkakunnalla, jossa on myös tehnyt pitkän uran opettajana. Kirjan tapahtumapaikka on opettajanhuone ja koulumaailma. Onneksi tämä kirja ei anna juuri mahdollisuuksia arvuutteluun henkilöiden esikuvista. Kirja toimii itsenäisenä jännityskertomuksena, dekkarina, jossa juonikuvio ei tarjoa suuria paljastuksia, koska rikoksen tekijät tiedetään melkein alusta alkaen ja heidänkin näkökulmansa tuodaan kerronnassa esiin. Tai ei sittenkään: kirjan nimeen liittyvä paljastus tapahtuu vasta loppusivuilla, vaikka tekijä on mukana ensilehdiltä asti.

Taitavasti punottu juoni, jossa tekijä pitää monta lankaa kerrallaan käsissään eikä päästä yhtäkään herpaantumaan. Senpä vuoksi kirjaa on mielenkiintoista ja helppoa lukea. Päähenkilöksi nousee vararehtori Raimo, jota syytetään liian vahvoista otteista oppilasta luokasta poistettaessa. Muiden opettajien tuki haihtuu hetkessä ja ainoaksi ystäväksi mediapyörityksen keskelle joutuneelle opettajalle jää oppilasohjaaja, johon vararehtori on järjestyksenpidossa tukeutunut. Sivujuonteena kirjassa on opettajan väsyminen kurinpito-ongelmiin, rasistiset asenteet ja ihmissuhteet poliisilaitoksella, pääjuonena vanhemmuuden puuttuminen ja löysä johtajuus sekä näiden seuraukset. Sen verran juonikuviosta voi ehkä paljastaa, että pommia ollaan tekemässä, mutta räjähtääkö se ja kuka sitä on räjäyttämässä - se jääköön kertomatta.

Nopeasti luettu mielenkiintoinen kirja ajankohtaisista aiheista.

Jukkala, Jorma Eerik
Kulissi
Reuna Oy 2017
229 sivua

keskiviikko 10. tammikuuta 2018

Jääskeläinen, Pasi Ilmari Väärän kissan päivä

Kyllä minä pidin tästä kirjasta, jonka aloitin viime vuoden marraskuussa ja lopetin nyt tammikuussa. Välissä oli kuukauden oleskelu Espanjassa, jonne en ottanut kirjaa mukaan, koska lukemista oli lähtiessäni niin vähän, että kirjan painoon suhteutettuna ilo olisi jäänyt vajaaksi. Kun sitten palasin kirjan pariin, huomasin unohtaneeni niin paljon, että jouduin kertailemaan alkusivuja. Se unohtaminen minua huolettaa. Eikö muistini toimi? Luinko alun muuta ajatellen? Vai oliko sittenkään kyse muistamisen arvoisesta kirjasta?

Niin, kirjassakin on kyse muistamisesta tai muistin hapertumisesta. Marrasvirran kupungin pääinnovaattori Kaarna saa kesken karnevaalityyppisen juhlapäivän kutsun vanhainkotiin, jossa  hänen äitinsä, aikoinaan maailmallakin tunnettu psykoterapeutti Alice Kaarna tekee kuolemaa. Kaarnalla on huono omatunto äitinsä takia, sillä äidin dementoitumisen jälkeen hän on käynyt tämän luona vain harvakseltaan.

Läheisemme ovat vaikeita vain niin kauan kuin he ovat luonamme. Kuolleiden kanssa tulemme loistavasti juttuun. Parhaat keskustelut käydään muutenkin aina niiden kanssa, jotka eivät ole paikalla. s.191


 Ensin näyttää siltä, että Kaarna tulee nytkin paikalle liian myöhään, mutta sitten äiti yllättäen virkoaa ja katoaa ketterästi karkuteille. Virkistymisen selittää Enska-sedän, äidin pitkäaikaisen tuttavan ja häntä hoitaneen lääkärin kokeiluasteella oleva lääke, jota pitää tietyin väliajoin saada lisää. Lääkitys paluttaa Alicen omaksi itsekseen, mutta samalla menneisyyteen, aikaan, jolloin Alice kavi poikansa kanssa ystävänsä Ilsen ja tämän pojan luona DDR:ssä. Vierailuun liittyy pojankin muistoissa traumaattinen kokemus Ilsen pojan kuolemasta ja omasta yli vuoden kestäneestä sairastamisesta. Poika ajaa äitiään takaa karnevaalihumussa liikehtivässä kaupungissa pelastaakseen tämän hengen, kohtaa välillä Stasi:n haamuja tai tosiolentoja. Välillä muistuu mieleen vaimo Minerva, joka on Stasi-aiheisen valokuvanäyttelynsä avajaisissa yhdessa pariskunnan pienen tyttären Iineksen kanssa. Vähitellen unohdetut ja vaietut asiat niin pojan kuin äidinkin elämästä pulpahtelevat esiin ja paljastavat outoja luonteenpiirteitä niin äidistä kuin pojastakin.

Tyhmää kyllä pahastuin kommentista, jonka itse äidin suuhun kuvittelin. Se oli äidille tyypillinen. Vuoden kestänyt sairauteni oli kuluttanut hänen hoivaviettinsä loppuun. Onnellinen loppu tarkoitti nimenomaan lisää tyypillistä äitiä. Hyvässä ja pahassa.s.249

Hallitusti Jääskeläinen kuljettaa henkilöitään läpi elämän ja luomansa mielikuvituskaupungin, sen upeasti kuvatussa lastenkirjastossa, jossa vanha kirjastonhoitaja tekee paljastuksia entisistä asiakkaista ja näiden tekemisistä. Tässä uuskummaksi tai maagiseksi realismiksi nimetyssä taiteenlajissa ei ole varaa erehtyä, sillä hatara juonikuvio paljastuu heti. Hienoa, että Jääskeläisen tämä kirja ja sen  genre on noteerattu myös Helsingin Sanomissa.

Tarinat ovat lopulta tärkeämpiä kuin tapahtumat. Tarinoilla maailmaa muutetaan.Tarinathan eivät kerro teoista vaan teot kertovat tarinoista. s.249


Jääskeläinen, Pasi
Väärän kissan päivä
Atena 2017
342 sivua