torstai 8. marraskuuta 2018

Kettu Katja: Rose on poissa

Katja Kettu
Rose on poissa
Otava 2018
WSOY 2018
284 sivua lähdeluetteloineen
Päällyksen maalaus Manuela Bosco
Päällys: Matti Ruokonen

Upea,  vahva kirja! Tarina ojibwaintiaani Rosesta ja suomalaisesta Ettusta sekä heidän  tyttärestään Lempista, Pikku Käpälästä. Näkökulma tehdään Rosen kirjeistä tyttärelleen vuodelta 1973, juuri katoamisen jälkeen ja Lempin kirjeistä tai juttelusta, sisäisestä monologista lapsuuden toverilleen ja  rakastetulleen, tuolloin jo Vietnanmin sodan merkitsemälle Jim Harmaaturkille vuonna 2018., Lempi on palannut nykyisestä elämästään pastori Grantin luota muistamattoman isänsä luo reservaattiin Minnesotan, Michiganin ja Wisconsin lähelle lapsuusmaisemiinsa. Samalla palaa mieleen kaikki se, minkä hän on jättänyt taakseen ja selvittämättä.

 Katson hohkaluista, kalmon merkitsemää Ettua ja sudeksi muuttunutta, villiä äitiäni Rosea, ja samalla oivallan että nyt vihdoin voin surra äitiä., isää, menetettyä lapsuutta ja koko siitä seurannutta nurjaa jatkumaa, vuosien yksinäisyyttä. Ymmärrän vihdoin, ettei suru pelkästään pahasta ole. Suru on oma maailmansa, jonne ajalla ei ole pääsyä. Suru on suojaava usva, jonka ulkopuolella maailma jatkaa, tapahtuu. s.265

Avioliitto Rosen ja Ettun, intiaanin ja suomalaisen välillä ei ole sujunut ongelmitta. Oman lisänsä siihen tuovat anopit Helmi ja Patt, josita toinen ei opettele englantia ja toinen elättää itsensä kasinon hotellinpidolla. Suomalainen kommunistiappi Heinari Helminen on hirttäytynyt välttääkseen joutumasta FBI:n käsiin.

Niin mitäpä noista häistä sen enempää. Matt-enosi piti puheen, josta ei puuttunut pontta, mutta tolkkua kylläkin. Emäntiä kiiteltiin, ja nämä surkuttelivat tarjoiltaviensa surkeutta mielissään ja kaikki vastaväitteet evättiin.. Pee-Ween varastetulla Leicalla otetussa hääkuvassa kaikki suomalaiset kursailevat: Eikkait, menee kamera rikki jos tämmöisestä pärstästä ottaa, mutta kun meidän intiaaniheimomme asettui mukisematta ja vakavana aloilleen, kipittivät suomalaiset vilkkaan paikalle. Suomalaispelimannit soittavat haitarilla ja viululla polkkaa. Matt nappasi yhden raitahameisista kainaloonsa ja pyöritti tätä esiliina hulmuten ympäri kenttää. s. 86

Punatukkainen, taipeistaan hikoileva kyyppari opasti meidät pitkän käytävän päässä olevaan huoneeseen. Tuntui kuin olisi astunut menneeseen maailmaan. Poltetun seetrin ja kalliin sikarin sekoitus sai yskähtämään. Koivukulhoissa mansikoita, joita Patti kutsui sydänmarjoiksi, mutta Helmi-mummi syntymässä kuolleiden sikiöiden sieluksi, ja siinä olikin kahden isoäitini ero. s.51

Vaikka kirjan alussa jo tiedetään ja Ettukin sen silloin tällöin muistaa, on Rose poissa. Hän on kadonnut vuosikymmeniä sitten ja hänen katoamisensa on alku sekä Ettun että Lempin murheeseen. Isä ja tytär murehtivat eri tavoin. Lempillä on kuitenkin muistot äidistä ja tämän opetuksista.

Nyt sinun kanssasi siinä kalliolla maatessani tajusin, mitä äiti oli tarkoittanut. Pikkulapsena minulla oli ollut keho, joka oli kiihkeä ilossaan ja surussaan ja vielä siinä jossakin, jota en silloin osannut nimetä.Useimmiten se tapahtui vahingossa, Aito-Kiuas hevosella laukatessa , puisella pikkuautolla mäkeä huristaessa, mutta ensimmäisen kerran muistan tunteneeni tuon tunteen, kun minua tanssitettiin kehtolaudassa, ennen kuin opin kävelemään. Se oli ihmeellinen tunne, yhtäkkiä kaikki ajatukset keskittyivät yhteen pisteeseen jalkojeni välissä, yhteen nipukkaan joka sykki punaisena ja kosteana. Nyt tiesin että se oli laulu, joka minussa pääsi valloilleen.
Sinun linnullasi on vahva ja iloinen laulu Mutta nämä ovat niitä asioita jotka kätkemme muiden katseilta, varsinkin miesten, koska nämä eivät tätä asiaa ymmärtäisi. s.115

Vaikka intiaaniveri virtaa vahvana Lempissä, on hänessä myös suomalaista varovaisuutta ja pelkoa, joka tuntuu jatkuvasti asettuvan onnen tielle. Sekaverisyys, fintiaanina kasvaminen tekee hänestä päähänpotkitun, joka ei kelpaa mihnkään eikä kenellekään.

Ääni päässäni ilkkui, miten luulitkin että tämä voisi ollasinun tarinasi, rumarentukka, sammenperuna, tuskin koskaan itävä lemmenpähkylä. Musta, pyörivä kuilu avautui allani, sen hampaat haukkoivatsäärystinten nahkasäpsejä ja ymmärsin, että olen koko ajan luullut jäien lähtevän jossain ulapalla ja minun seuraavan sitä rannalta.Nyt ymmärsin seisovani huteralla jäätelillä ja että ohuen riitteen alla odottaisi tumma syvyys. s.209 

Ketun kieli on aivan uskomatonta ilotululitusta. Mistä tahansa kirjasta voi poimia upeita ilmaisuja ja sanoja, kuten.
Patti vaikutti uponneen jonnekin silmäkuoppiensa varjoihin s.54
Kukkivien mustikanvarpujen peittämät mättäät takana olivat imeneet polun... s.105
minua viilsikin kellavan aamun valjetessa s.137
Osa lojui silkkisohvilla jalat ketarallaan siroleikkauksisten nojien ylitse roikkuen, osa nuokkui tuoleilla, jotkut yrittivät pusata aamiaista. s.170

Luonto on vahvasti läsnä, tuoksut ja värit, koko metsä ja kaikki vuodenajat. Intiaanit polttavat puhdistavaa salviaa piipussa ja suomalaisisä etsii vaimolleen lumessa havuntuoksuista joulupuuta. Vahvana tulvahtaa myös intiaanijumalien, taikojenja uskomusten maailma, Weendigo, paha henki ja sen riivaama ihminen ovat yhtä todellisia kuin Korvapuoli Mike ja Intiaaniliikkeen karismaattinen johtaja Dennis. Kirjan lukuina seurataan seitsemää polkua, joille kulkija uskomuksen mukaan voi elämänsä aikan eksyä :Lähdön polku, Alistumisen polku, Rakastamisen polku, Sotapolku, Katkeruuden polku, Suden polku, Toivon polku.

Ihmettelen, jollei kirja ole Finlandia-ehdokkaana. Lukijansa se varmasti löytää - ja se on hyvä.







tiistai 6. marraskuuta 2018

Swärd Anne:Vera

Anne Swärd
Vera
Otava 2018
Ruotsinkielinen alkuteos: Vera
Suomentanut Jaana Nikula
Kannen suunnittelu. Sara R. Acedo
373 sivua

Nyppikää reunat kynttilöistä ja ruuvatkaa sydämet lyhyiksi tytöt. Äidin hyödyllisimmät ohjeet kaikuvat korvissani. Äiti osasi elää pelkällä ilmalla, ja vielä niin tyylikkäästi kuin kyseessä olisi ollut taito eikä nöyryytys. Koko lapsuusaikani jouduin harjoittelemaan tyhjällä selviytymistä ja äiti sai sen aina vaikuttamaan yksinkertaisemmalta kuin se olikaan. Tapahtui mitä tahansa, hän kohtasi sen kaiken tyynen rauhallisesti ja esiintyi urheasti ja vapautuneesti, vaikka olisi joutunut teeskentelmään. Emme nähneet mitä se varmastikin tuli hänelle maksamaan. Vain jokusen kerran epätoivo pyrki esiin, mutta hän nitisti sen yleensä niin nopeasti, että tuskin ehdimme huomata mitään. Turskanpää voitiin aina keittää toiseenkin kertaan, teepussit, ydinluut ja kahvinporot käytettiin nekin kahdesti. Äidille ei mikään ollut niin käytettyä, keitettyä tai pestyä, ettei siitä olisi voitu loihtia jotain mikä ainakin etäisesti muistutti sitä mitä se oli joskus ollut. "Jos sanomme tätä kalasopaksi, kahviksi tai pyhämekoksi, niin sehän se sitten on."....
...Me saimme eloonjäämisvaiston jo äidinmaidossa, vaikka kävikin niin, että ainoastaan minulla oli sille ajanoloon käyttöä. s.330

Tästä äärimmäisestä köyhyydestä kertoja tempaistaan sodan menetysten ja järkytysten sekä avioliiton kapean aukon kautta toiseen elämään Cederin perheeseen. Jo häät ovat poikkeukselliset, sillä sulhanen on perheen vanhin poika Ivan, lääkäri, jota kaikki kälyt ovat tavoitelleet, mutta tyytyneet sitten nuorempiin veljeksiin. Nyt hänet saa nuori tyttö, joka on tullut Ivanin taloudenhoitajaksi osaamatta taloudenhoitoa.Häät pidetään saaressa keskellä lumimyrskyä - ja morsian on viimeisillään raskaana.

..on niin kylmä, ettei hääkakkua pysty leikkaamaan, booli on jäistä hyhmää, sampanjan kuplat jäätyvät ja miesten pmadalla taaksepäin suitut hiukset jähmettyvät kiiltäväksi kypäräksi. Hääkimpun arat liljat tummuvat kylmästä ja hauras huntu repeilee kuin ohuin hämähäkinseitti astellessani hääportin alitse. s.23

 Nuori morsian synnyttää lapsen, jota on kykenemätön rakastamaan. Tytöstä pitää huolta Vanna, perheen luotettu ja kaiken hallitseva taloudenhoitaja, kun taas lapsen nuori äiti tikahtuu toimettomuuteensa.

Minut suljettiin näkymättömään toimettomuuden vankilaan... teen juontia, pasianssia, kirjo-ompelua ja lepoa. Sen piti olla hyväksi syntymättömälle lapselle, mutta minut sellainen teki vain levottomaksi. Joinakin päivinä tuntui kuin tuo pakotettu toimettomuus tekisi minut hulluksi. En ollut koskaan koko elämäni aikana ollut jouten, en osannut olla. Iltaisin kuuntelin kaiken aikaa taustalta kuuluvaa Vannan puuhailua. Olisin niin paljon mieluummin ollut hänen kanssaan. Kuulin hänen hoitavan kaikkia käytännön töitä. Askareet, joita joutui tekemällä tekemään, saivat elämän tuntumaan todelliselta, tuli rauhallinen olo, kun käsillä oli puuhaa ja illalla sai väsyneenä mennä nukkumaan. s. 45

Vähitellen kertojan mieleen palaavat kauhukokemukset sodan viimevaiheista. Äiti ja kolme tytärtä luulevat pakenevansa sotaa ranskalaisesta satamakaupungista, mutta joutuvat sen jalkoihin Zakopanen lähelle vuoristoon. Kylään tulleet saksalaiset tappavat äidin ja sisaret pakenevat. Upseerin itselleen valitsema kertoja elää tämän kanssa sodan loppuvaiheita.

Päivät ovat vailla tulevaisuutta, sodassa on kyse siitä, että oppii odottamaan. He juovat tullakseen humalaan ja ottavat krapularyypyn vaikkei kukaan oikeastaan halua selvitä tähän todellisuuteen. Joskus he juovat päiväkausia kuin sotaa ei olisikaan, tai kuin edes he eivät kestäisi sitä, vaikka tämä on heidän sotansa. Sota jatkuu niin kauan kuin on jäljellä yksikin sotilas joka kestää, vain yksi, ja aina joku pirulainen kestää vaikka väkisin ja jos ei kestä, niin voi olla varma, että toinen samanmoinen seisoo takana, ja ottaa hänen paikkansa. s.175

 Muistoissa on juutalainen Levi, jonka kanssa on suunniteltu yhteistä tulevaisuutta, kun sota loppuisi. Päähenkilö häpeää pelastautumisyritystään ja elämistään takinkääntäjänä kunnes pakenee ja yrittää hukuttautua.

Yhtäkkiä maisema avautuu edessämme villinä ja häikäisevänä. Siinä se on - meri. Yhtä kauniina kuin muistinkin, tai vieläkin kauniimpana s. 320
On tulvavuoksen aika, vuorovesi kiihtyy, aaltojen vetovoima yltyy täysikuuta lähinnä olevina vuorokausina, kun aurinko ja kuu ja maa ovat samalla suoralla ja kamppailevat vetääkseen vettä omaan suuntaansa. Tunnen planetaarisen kamppailun vaikutuksen itsessänikin, se panee minussa jotain liikkeelle. s.325

Kirjan kieli on uskomattoman herkkää ja kaunista ja tempaa mukaansa heti kylmien häiden kuvauksessa Rakenne on trillerimäinen, Huolimatta henkilöiden asemoinnista ja tyypittelystä alkuvaiheessa, kaikista paljastuu uusia asioita ja piirteitä, jotka vievät tarinaa eteenpäin. Mitään ei puhkiselitetä, kenenkään ajatuksiin ei upota, vaan kerronta perustuu havaintoihin ja toimintaan, oletuksiin ja paljastuviin erehdyksiin.

Minä- kertoja on vahvimmin kuvattu ja hänen kauttaan piirtyy joitakin muita henkilöhahmoja, kuten Ivan, jonka menneisyydessä on jotain peiteltävää, hänen ilkeä veljensä Maurits ja tämän kaunis ja rohkea vaimo Irene, joka kuitenkin on onneton avioliitossaan ja alistuu miehensä (tai suvun tai rahan?) tahtoon. Sekä tietysti Vanna, aina läsnäoleva palvelijatar, joka osaa, tekee ja pitää huolta. Sitten on vielä salvuri Jannik, mies toisesta säädystä ja Ivanin menneisyydestä, joka ilmestyy paikalle aina yllättäen.Vera, joka kasvaa ilman äitinsä rakkautta, mutta turvatussa ympäristössä kuusivuotiaaksi jää vain kirjan nimeksi. Muutoin hän on sivuhenkilö, jonka kautta muiden tunteet peilautuvat.

 Tällaista tarinaa on ihan mahdoton jättää kesken, vaikka tunteiden täydellinen puuttuminen ja kylmyys tarttuu lukijaankin. Swärdillä on ihan oma tyylinsä, joka kiehtoi jo aiemmin lukemassani Viimeiseen hengenvetoon (suom 2011). Siinä oli myös kyse menetetystä, hyvin nuorena koetusta rakkaudesta. "Vera" sopii monenlaisille lukijoille. Siihen kannattaa ehdottomasti tarttua.