Katrina - romaani
Alkuteos Schildts förlag ab 1936
Suom. Juha Hurme
448 sivua
Luin viimein kirjan, joka olisi pitänyt lukea kauan sitten. Kenties se olikin lapsuudenkotini kirjahyllyssä, mutta kuvittelin sen olevan romanttinen rakkausromaani.Minä halusin lukea tuohon aikaan rankempia tarinoita, vaikeampia tekstejä. Miten väärin luulinkaan! Onneksi Juha Hurme tarttui kirjaan, suomensi sen uudestaan ja Hesarin arvion luettuani minäkin olin valmis tarttumaan kirjaan, jonka äitini sukupolvi ja suuri osa ikätovereistani oli jo läpilukenut ja - itkenyt.
Nimihenkilö on Pohjanmaalta kotoisin oleva nainen, joka nai täysin reppanan miehen, Johanin Ahvenanmaan saaristosta. Kun Katrina saapuu miehensä kotiin, vaihtuvat onnen kuvitelmat suureen pettymykseen, josta on ponnisteltava ylöspäin. Surkeasta Klintenin asuinloukosta Katrina tekee viihtyisää kotia ja työllään hän ansaitsee elantoa ja lopulta myös kunnioitusta. Vähitellen hän oppii rakastamaan muiden halveksimaa, karamelleistä iloa hakevaa aviopuolisoaankin.
Katrina hymyili takaisin. Hän oli löytänyt onnen tekemällä toisen onnelliseksi. Monitta sanoitta, mutta syvin rauhan ja yksimielisyyden tuntein nuo kaksi aviopuolisoa menivät yölevolle. s.88
Saariyhteisöä hallitsevat kapteenit ja koko elämä saarella perustuu merenkulkuun. Miehet lähtevät merille ja naiset saarella odottavat. Yhden ystävänkin Katrina löytää nuoresta, kirjoitustaitoisesta tytöstä, jolta saa apua kirjeenkirjoittamiseen. Katrina lukee, mutta ei osaa kirjoittaa.
Katrina katsoi tyttöä hellästi. "Aivan Elvira, se oli todella reipas poika", hän vahvisti. Hän tunsi olevansa iloinen aamun tapahtumasta ja siitä vaikutuksesta, mikä vieraan tapaamisella oli ollut Elviraan, sillä mitä pettymyksiä ja sydänsärkyä jälkeenpäin tulisikin - ilman romantiikkaa on nuoren elämä rumaa ja kylmä kuin kalliosaari, mihin kevään kukat eivät ikinä juurru. s.101
Vähitellen Katrinasta tulee myös yhteisön osa. Hän ei anna kenenkään kävellä ylitseen, ei edes mahtavan kapteeni Nordkvistin, joka on hänen työnantajansakin. Vaatiessaan kapteenilta oikeudenmukaista kohtelua, hän saa myös kapteenin kunnioituksen - ja myöhemmin tämä johtaa myös aviopuolison mustasukkaisuuteen. Sitä ennen Katrina joutuu Johanin kanssa meren armoille ja asumattomaan saareen, josta heidät pelastetaan.
Hän oli ollut lähellä kuolemaa ja tiesi, että elämä oli hänelle rakkaampaa kuin koskaan. Niin, erityisesti tämä harmaa tölli nokisine liesineen ja kuluneine räsymattoineen ja pihamaan paljaine kallioineen sai hänen sydämensä sulamaan hartaaseen onneen.Hän oli kasvanut surun ja kivun läpi tämän kaiken yhteyteen ja juurtunut lopultakin Ahvenanmaan kallioiseen rantaan. s 260
Katrinalle ja Johanille syntyy neljä lasta: vankka Einar-poika, hennompi Gustav, jonka henkiinjäämistä Katrinakin epäilee ja Erik-poika. Tytär Sandra menehtyy lapsena. Poikiensa kasvusta ja kasvatuksesta tulee aviopuolisosta huolehtimisen lisäksi Katrinan loppuelämän huoli ja tehtävä, joka ei lopu poikien aikuistumiseen. Silloin oikeastaan huolet vasta alkavat.
Katrina tunsi helpotusta. Hän pelkäsi enemmän kuin mitään muuta, että se kylmä, torjuva muuri, joka erotti hänet vanhimmasta pojasta, kohoaisi hänen ja nuorempienkin poikien väliin. Mutta niin kauan kuin he raivosivat vihansa ilmoille ja itkivät kyyneleensä äidin lähellä, he olivat vielä hänen omiaan. s.283
Kalvava, salainen huoli, joka oli piinannut poissa olevien perheitä ja sukulaisia, kasvoi viiltäväksi tuskaksi. Ja toivo - ilkkuva toivo, joka yritti uskotella heille, että kaikki oli hyvin, piinasi heitä vielä enmmän. Epätietoisuus oli sietämätöntä. Totuus, pahinkin, olisi parempi kuin tämä hidas kidutus.Vanhat merimiehet pudistivat päätään ja vaikenivat, mutta nuoremmat ja kylmäverisemmät järkeilivät, millä erilaisilla tavoilla "Svea oli voinut tuhoutua noin vain, keskellä kauneinta kesää. s 296
Johan oli aikoinaan houkutellut Katrinan kotisaarelleen mm. puhumalla omenapuista, jotka siellä kantoivat hedelmää. Tuon unelman toteuttamiseksi Katrina sai tehdä töitä: kantaa multaa kallionkoloihin, istuttaa taimet ja kastella niita ennenkuin perheenjäsenien nimikkopuut tuottivat hedelmää. Ja kuolivat ne sitten aikanaan, yksitellen, kuten ihmisetkin.
Pienessä kivitemppelissä oli kuolemanhiljaista, ja papin matala, vapiseva ääni liikutti jokaista. Kaik luokka- ja arvoerot olivat pyyhkiytyneet pois tämän suuren tragadian edessä. Kuolema oli yhdistänyt heidät.......
...Monet vieraat ukot ja akat, nuoret herrat ja hattupäiset rouvat ojensivat Katrinalle ja Johanille, jotka seisoivat muiden joukossa mäellä. Sitten he vaelsivat rinta rinnan hiljaa kotiin. He itkivät hiljaa yhdessä mennessään illalla maata. Elämä oli taas takonut heitä entistä sopivammaksi toisilleen. s.299
Kirja oli helppo lukea.Ymmärsin, ettei se mitään höttöä ollutkaan, vaan kovan elämän kuvaus ja selviytyjän tarina. Tapahtuma-aika oli 1800-luvun loppua ja lyhyesti sivuttiin myös sisällissodan vaikutuksia saarelaisten elämään. Hieman ihmettelin ruokia ja juomia tuona romaanin kuvaamana aikana syrjäisellä saarella. Kahvia tuntui riittävän ja makaroniakin hankittiin, kun lisää väkeä oli tulossa syömään. Olivatko tuontitavarat noin hyvin saatavilla Ahvenanmaan kupeessa?
Hurmeen suomennos on niittänyt kehuja. Pidin siitä minäkin, vaikka vertailukohta puuttuu, sillä ole lukenut Salmisen alkuperäistekstiä enkä aiempaa käännöstä. Jotkut sanat hiukan särähtivät mielestäni liian nykyaikaisina sivistyssanoina, kuten populaarisuus, vaikka muoto onkin vanhahtava. Monta näitä ei ollut, ehkä 3-5.
Erikin populaarisuus nousi kasvoi talven edetessä. Hän sijoittui korkealle kapsteenintyttärien suosiossa, ja lopulta hänet kutsuttiin jopa itseensä kuninkaan kartanoon. s.287
Onpa hyvä, että olen nyt lukenut Katrinan ja voin suositella sitä muillekin
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti