sunnuntai 4. heinäkuuta 2021

Ditlevsen Tove : Lapsuus


 

Tiedän, että jokaisella ihmisellä on oma totuutensa, niin kuin jokaisella lapsella on oma lapsuutensa. s.24

Kun Suvi Ahola mainitsi Helsingin Sanomissa keväällä 2021 Tove Ditlevsenin Kööpenhamina-trilogian, olin varma, että olen sen lukenut. Enpä ollut, sillä luen suomeksi, käännettyä tai alunperin kirjoitettua. Nyt vasta ensimmäinen osa 1960-luvulla ilmestyneestä kirjasta on käännetty. Oli jo aikakin.

Antti Majander (niinikään Helsingin Sanomissa 3.7.2021) ylisti Ditlevsenin ilmaisua karunkauniiksi ja sellaisena se minuun vetoaa. 1918 Kööpenhaminan työläiskaupunginosassa kaksiossa syntynyt, nopeasti pituutta kasvanut tyttö yrittää käsittää läheisiään ja maailmaa niiden vihjeiden perusteella, joita näkee ja kuulee. Hän oivaltaa, että isä lukee kirjoja ja se on äidin mielestä väärin kuten senkin, että oikea isä oli juoppo, muttei sentään sosialisti. Äiti on taas nuori ja pelokas, laulaa surullisia lauluja ja kasvattaa tytärtään toisin kuin tämän isoveljeä. Erityisen kauheaa olisi, jos tytär tulisi maha pystyssä kotiin kuten naapurin Gerda - ja vielä ilman miestä. 

Ihmiselämän nurja puoli ammottaa entistä avoimempana minua vasten, ja sitä on entistä vaikeampi kattaa niillä kirjoittamattomilla, vapisevilla sanoilla, joita sydämeni aina kuiskaa. s.59

Epävarman äidin epävarma tytär etsii tukea ystäviltä ja muilta sukulaisilta, mutta parhaimman tuen hän löytää runoista, joita kirjoittaa tarkoin piilottelemaansa kirjaan. Isoveli löytää sen ja nauraa runoille, mutta myöhemmin paljastaa niistä pitäneensä.

 Tulen iloiseksi hänen kehuistaan, eikä minua haittaa yhtään, vaikka runot olisivatkin valetta. Minä tiedän että välillä on valehdeltava, jotta totuus tulisi ilmi. s.83

Mieleen tulee hakematta kuvaus köyhästä lapsuudesta Napolissa Elena Ferranten kertomana. Jotain samaa kirjoissa mielestäni on, vaikka Ditlevsen kertoo vähemmillä sanoilla ja suoremmin. Ehkäpä pidän hänen kerrontatavastaan enemmän.

Kun lapsuuden loppu häämöttää, alkaa tarkoin rajattu, tuttu todellisuus näyttäytyä parempana kuin tulevaisuus.

Kun ajattelen tulevaisuutta, se on kuin minut ympäröivä korkea muuri, ja siksi haluaisin niin mielelläni venyttää lapsuutta pidemmälle. s. 108

 Lukijana jään kuitenkin innolla odottamaan trilogian seuraavaa osaa.

Tove Ditlevsen: Lapsuus. S&S, 2021. - Tanskankielelinen alkuteos Barndom 1967. Suom. Katriina Huttunen. Kansi Elina Warsta. 142 sivua.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti