Mestari Rutger sanoi, että oikein viisas ihminen pysyy sisältään lapsena se on arvokas ominaisuus ja kaikki keksiminen lähtee siitä että kehtaa olla lapsellinen. s. 276
En ole ollenkaan historiallisten romaanien lukija, joten hyvin epäröiden tartuin tähän paljon kehuttuun kirjaan. Turhaan epäröin, sillä jo alkusivuilla tarina vei mukanaan. Kirja on helppo lukea ja helppo jättää hetkeksi kesken, jos malttaa. Luvut ovat lyhyitä ja ne on otsikoitu nuorten kirjoista tuttuun tapaan oikeilla nimillä tai tapahtumakuvauksella eikä vain numeroilla.
Tapahtumapaikkana on Hattulan Pyhän Ristin kirkko, jonka seiniä koristelee kaksi kirkkomaalaria, Andreas ja Martinus sekä apupoika Vilppu 1500-luvulla. Rehvasteleva apupoika putoaa tikkailta ja hänen kätensä katkeaa. Maalausten aikataulu on kuitenkin kireä ja apua on saatava pikaisesti. Muuten kirkkoväärti Klemetti ja kirkkoherra Petrus Herckepaeus alias Mulli-Pekka pettävät lupauksensa niin tuomiokapitulille kuin seurakunnalle ja käyvät viimekädessä maalareiden kimppuun.
Avuksi maalareille saadaan syrjäläinen, tiilimestari Rutgerin kasvattama Pelliina, aviottoman ja viraskielisen äidin orvoksi jättämä tyttö, joka on osoittanut taitonsa kulhojen tekijänä. Nainen miesten joukossa herättää kummastusta ja pahaa verta, vaikka tyttö suojautuukin mestari Rutgerin vanhojen pierujen hajuisiin housuihin korkeuksiin kiivetessään. Kauan ei kuitenkaan kestä ennen kuin Martinus antaa himolleen periksi.
Samaan aikaan kryppyperse naara nauroi helakasti mestari Martinuksen kanssa ja maalasi pylväille pitelijät oman tahtonsa mukaan, niin ettei mestari Andreaskaan mitään huomannut eivätkä kirkkoisäntä tai kirkkoherra nähneet maalauksissa virhettä tai huonoutta....
Vilppu oli katkera. Hän vihasi ja kadehti Pelliinaa. Tyttö oli ottanut sen, mikä kuului Vilppu Niilonpojalle, oppia saaneelle vantille ja konventin maallikkoveljelle. Vitunkantajalle oli maksettu palkkaakin yhtä paljon kuin hänelle. -s.252
Kirkon maalaukset esiintyvät kannessa ja kirjan kuvauksessa tarkkoina työsuunnitelmina ja toteutuksina, joiden takana kuvien tekijät ajattelevat, elävät ja puuhaavat omiaan. Anneli Kanto on löytänyt kerrontatavan ja kielen, joka paljastaa kuvattavia juuri sopivasti, niin hyvässä kuin pahassa.
Hän sanoi, että valmiissa kuvassa voi olla merkitys, joka on toinen kuin mitä maalari on tarkoittanut ja että katsojistakin toinen näkee eri merkityksen kuin toinen. s.372
Etenkin kirkkoherran, kylästä lähtöisin olevan Mulli-Pekan yritykset näyttäytyä ylhäisenä ja vaikutusvaltaisena oppineena, jolla on kirkkoväärtin osaamisen ylittävää käskyvaltaa, tuovat raadollisen hupaisan lisän tarinaan.
Hurttalan asukkaat odottivat uutisia (kaniikin tarkastuksesta) vahingoniloisina. Kun synti saa palkkansa, kristityn mieli riemuitsee. s.187
Oma tarinansa on vielä rotilta ja hiiriltä varjeleva pyhimys Kakukylla, josta kirja on saanut nimensä. Merkitys paljastuu vasta kirjan loppupuolella, joten en minäkään aio sitä kummemmin avata. Ehdottomasti kirja oli kaiken kehumisen arvoinen ja sopivaa luettavaa niin kesällä kuin talvella. Kaiken lisäksi se lisää intoa päästä katsomaan Hattulan kirkon maalauksia. Moni taho vielä kiittää kirjailijaa kirjasta. Ehkäpä tästäkin vielä tehdään näytelmä, kuten aiemmista Kannon kirjoista.
Anneli Kanto: Rottien pyhimys. - Gummerus 2021. 405 sivua. Kannen kuvat Hattulan kirkon maalauksia, kuvat Antti Kanto
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti