Olin etukäteen niin kovin innostunut tästä kirjasta, että saatuani sen käsiini, tunsin itseni hieman pettyneeksi. Voiko kirja, jonka kerronnassa on mukana kauhuelementtejä erodraaman lisäksi olla näin ohut, alle parisataa sivua? Odotin pitkää nautintoa. Nyt kun olen kirjan lukenut, tiedän, että se on juuri sopivan mittainen, siihen mahtui kaikki tarvittava niin parisuhteesta kuin vähitellen kasvavasta selittämättömän pelosta.
Nova ja Isla ovat muutama vuosi sitten ostaneet talon maaseudulta, syrjäiseltä paikalta. Nyt heidän suhteensa on päättymässä, mutta Isla ei ota sitä uskoakseen. Molemmat naiset tekevät töitä kotona. Isla työstää väitöskirjaansa ja hän on matemaatikko. Nova on taiteilija, tekee mm. kuvituksia lastenkirjoihin ja etsauksia. Tarina kerrotaan Novan näkökulmasta. Nova tuntuu olevan herkempi ja heikompi osapuoli, Isla suhtautuu asioihin rationaalisemmin ja selittää Novan kokemat oudot asiat järkiperäisesti. Kaikenlaista outoa ilmestyy Novan maailmaan, keittiökoisia jauhopusseihin, tuleen syttyvä leivänpaahdin, kulunut matkalaukku, portaita ja vielä paljon muuta. Taitavasti Simukka rakentaa arkiympäristöön vihjeitä oudosta ja pelottavasta. Välillä lukija laittaa kaiken Novan unennäöksi tai mielenhäiriöksi, välillä mukana olevat vanhat tarut näyttävät toteutuvan.
Suljettu ovi ei myöskään enää sulkenut muuta maailmaa ulkopuolelle. Maailma huusi oven alta ja saranoiden raoista. Toisen ihmisen läsnäolo löysi pienen rakosen, joka oli jäänyt tukkimatta, ja tunkeutui sisälle.
Suljettu ovi oli syytös ilman todisteita.
Suljettu ovi oli turvapaikka ilman rauhaa.
Keskeiseksi kauhugeneraattoriksi muuttuu Islan ja Novan yhdessä hankkima talo, jonka aiempaa historiaa naiset eivät ole selvittäneet ostaessaan sen perikunnalta. Tässäkin kohtaa kirjailija tuo Novan tuntemukset lähelle lukijaa. Aikakauslehdet ja tv-ohjelmat kertovat, kuinka joku talo on heti tuntunut omalta ja taloa on käytetty myös oman minän symbolina. Novan tuntemukset ovat syvempiä.
Kun kiinteistönvälittäjä ja Isla olivat menneet syvemmälle taloon, Nova oli tarkoituksella jättäytynyt vähän jälkeen päästäkseen kuuntelemaan huoneiden hengitystä yksin. Hän oli painanut kämmenensä seinää vasten, ja oli kuin talo olisi huoahtanut tunnistamisen merkiksi.
Sinä tulit. Minä olen odottanut sinua.
Kirjassa on läsnä myös pandemia, tosin taustalla. Viruksen ja ydinsäteilyn uhat ovat samalla tavalla näkymättömia kuin mielen sisältä tulevat. Yhtä lailla niitäkin on vaikea käsittää ja tunnistaa.
Eihän kissan turkin silittäminen voinut olla vaaraksi, vaikka turkista olisi ollut mitattavissa järjettömän suuria säteilymääriä. Eihän uusien vaatteiden ostaminen voinut olla vaaraksi, vaikka vaatteen tuottaminen olisi kuluttanut kohtuuttomat määrät vettä. Eihän ystävän kanssa nauraminen kasvokkain voinut olla vaaraksi, vaikka jokaisen sekunnin aikana olisi hengittänyt sisäänsä valtavat määrät pieniä viruspartikkeleita. Eihän sota voinut alkaa tänään, kun ei se ollut alkanut eilenkään.
Ihminen ymmärsi kuolemanvaaran, jos aseen piippu osoitti häntä kohti. Entä silloin, kun ei ollut asetta eikä piippua eikä kättä pitelemässä?
Kun nyt kertaan lukukokemustani, huomaan edelleen halunneeni viihtyä kirjan parissa pitempään. Eikä tuo tarkoita sitä, etteikö kirja olisi tällaisenaan ollut hyvä lukukokemus. Enkä pidä suotta venytetyistä kirjoista. Kirjailija ilmeisesti hallitsee asiansa, tietää oikean sivumäärän. Onhan Simukka tehnyt jo useita maailmallakin menestyneitä nuortenkirjoja. Tässä oli kaikki olennainen ja siihen on minunkin tyytyminen. Hyvä kirja. Suosittelen.
Salla Simukka: Tästä kaikki alkaa. Tammi, 2022. Kansi Sanna Mander. -167 sivua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti