Joni Lanki: Olosuhteiden kaipuu

 

Täytä itsesi haluamallasi valolla. Laske viiteen ja hengitä ulos. Olet vahva ja selviät kaikesta. Paranna itsesi vihreällä värillä, vahvista punaisella, piristä oranssilla, rauhoita sinisellä. Kuvittele ruumiisi jännitystilat mustaksi savuksi ja hengitä se ulos. Hengitä ulos huolet, murheet, ahdistukset, pelkotilat, epäilykset, sovinnaisuudet. Anna savun hälventyä ja hengitä avaruus sisään. Hengitä ulos puhtauden- ja tulevaisuudenkaipuusi, valheellinen viattomuutesi, vähäinen lähimmäisenrakkautesi. Hengitä ulos aikalaisuutesi:uutisotsikot, kommentit, tykkäykset, evästeet, tietosuojakäytänteet, feissarimokat, närkästymiset, rajanylitykset. Hengitä ulos ymmärtämättömät vanhempasi, menestyneet serkkusi, tylsät setäsi ja ankeat tätisi, hengitä ulos ystäväsi ja puolisosi, hengitä ulos naapurisi, hengitä ulos lähikaupan ilmoitustaulun kadonneet kissat ja koirat, hengitä ulos tämäkin pääsi sisällä kuuluva ääni, hengitä ulos ja kysy, hengitä ulos ja kysy itseltäsi, kuinka voisit hengittää ulos, hengitä ulos ja kysy itseltäsi, kuka voisi hengittää sinut.

Proosarunoa kuvittelen ymmärtäväni paremmin kuin mittaan tehtyä, olkoon mitta vaikka vapaatakin. Ei se niin kuitenkaan ole, sillä ainakin Joni Lankisen runot vaativat toisen ajatuksen vielä senkin jälkeen, kun runon on lukenut ja kuvitellut ymmärtäneensä. Lanki piilottaa runoihinsa ironiaa, joka on ilmiselvästi havaittavissa. Silloin lukija jo naurahtaakin ja vähitellen runo saa kokonaan uuden merkityksen. Kuten tuo lainaamani sefhelp-runo, jossa luvataan kaikki ja annetaan enemmän: oivallus.

Vaikka runojen lähtökohta on aidosti askarruttava ja runoilijalla selvä pyrintö parempaan elämään, epäily vesittää parhaimmankin aikomuksen. Ei niin, että runoilija kiistäisi rehellisyyttä. Pikemminkin hän näkee näennäisyyksien ja itselleen kertomiensa tarinoiden ja uskomusten läpi ja osaa nauraa myös itselleen. Lukija voi yhtyä tähän iloon ja ymmärtää ehkä tehneensä juuri samat harha-askelleet, uskotelleensa itselleen valheita.

Oivallustulituksen lisäksi sain havaita, ettei proosaruno ole rivi riviltä samanmittaisena jatkuvaa tykitystä, vaan siinäkin voi ja täytyy pitää taukoja, hengähtää ennen uutta ajatusta, vaikka se toiseen liittyisikin. Pidin tästä kirjasta kaunista kantta myöten. Jotain kuitenkin haluan säilyttää ironiasta vapaana totuutena, puhtaana muistona ja ajatuksena, kuten seuraavan:

Osa minusta elää yhä kolmevuotiaana poimimansa metsämansikan voimalla.

Joni Lanki: Olosuhteiden kaipuu. Gummerus, 2023. - 93 sivua