Olen aina pitänyt arvossa sitä, että kirjailija antaa äänen heille, jotka eivät pysty itse saamaan ääntään kuuluviin. Näissä 18 novellissa ääneen pääsevät muistamattomat ihmiset, jotka yrittävät elää paremmin muistavien joukossa, heidän rinnallaan, heistä eristyksissä tai apua ja hoitoa tarvitsevina. Tarja Lindholm tekee usein näkymättömiksi, työläiksi ja rasittavaksi koetut muistamattomat vanhukset inhimillisiksi ja tunteviksi olennoiksi, joilla on menneisyys ja oikeus elämään omilla ehdoillaan ja kyvyillään, vaikka yhteiskunta luo järjestelmiä, joissa tämä yhä kasvava väestönosa halutaan raivata syrjään.
Mutta idea onkin se, että ihmiset tulee vapauttaa töistä muihin töihin. Kaikkialla missä ihmisen työ voidaan koneella korvata, niin tulee toimia, ja vähintäänkin vanhusten huollossa. Vanhukset ovat nopeasti uusiutuva luonnonvara. Heitä on paljon. He tarvitsevat siten hoitajiakin paljon ja ihmistyö on kallista.
TUOTTAVUUS, TALOUDELLISUUS, JOUSTAVUUS, NOPEUS, TEHOKKUUS... (Meeri ja Aaretti)
Novellissa Ikkuna mummon elämä on rajattu kerrostalokotiin ja sieltä avautuvaan ikkunanäkymään. Seurana hänellä on papukaija, kissa ja yksinäisyys. Kasvattipoikakin on lakannut käymästä, mutta tilaa sentään ruokapalvelun kautta ruuat - aina samat - äidilleen. Pihan tapahtumat tuovat vähän vaihtelua ja niiden kuvaukseen käytetyt sanat olkoon esimerkkinä siitä värikkäästä ilmaisusta, jota lukija sujuvasti etenevän juonen matkassa pysähtyy maistelemaan. Pitkäpartainen, viinaanmenevä mies töntterehtii ja hänen kulkunsa on leveäraiteista ja holjakkaa. Vaan miten kääntyy yksinäisen vanhuksen elämä, kun hän näkee ikkunastaan jotain niin kauheaa, että tämäkin viihdyke on lopetettava? Ja mitä hän näkee? Kyllä Lindholm osaa tarinoihinsa käänteitä punoa.
Joskus käänteet tapahtuvat vain ihmisen mielessä. Reipas marjankerääjä eukko harmittelee aviopuolison tasaisuutta - ja laiskuutta. Puoliso ei taas ymmärrä syytä jatkuvaan vattupensaissa ravaamiseen. Vaan toisiaan täydentävä pari löytää kuitenkin sopusoinnun ja ymmärryksen pitkään yhteiseen taipaleeseen.
Jo alkoi oman ukon arvo kohota aatoksissa. Ei tainnut tuo hassumpi ollakaan. Jos nyt ei ihan parasta laatua ollut, niin ei huono kumminkaan. Vaikka verkkainen, niin kiltti ja tasainen. Sellainen turvallinen mörökölli ja mörönpelotti. (Mörönpelotti ja marjankaristaja)
Halusin pyyhkäistä pois sen, mitä kirjailija kertoo kirjan alussa enkä edes lukenut kirjan esipuhetta, jonka on kirjoittanut geriatrian emiritusprofessori Jaakko Valvanne. Mielestäni tein oikein, sillä nämä kertomukset ovat kirjallisuutta eivätkä tapauskertomuksia. Yksittäisten ihmisten tarinat vaikuttavat siten kuin novelli voi: leikkaavat pois rönsyt, joita jokaisen elämään tulee kun elämää kuvataan alusta loppuun tai sairaskertomuksena. Novelli paljastaa juuri sen, mikä on olennaista juuri tuossa vaiheessa elämää. Itse en voi pyyhkäistä pois tietoa siitä, että tekijä on työskennellyt muistisairaiden vanhusten parissa, mutta voin ihmetellä ja iloita kerronnan oivalluksista ja lämmöstä, joka siitä huokuu kuvattavia kohtaan. Luulen muidenkin löytävän väylän suurempaan ymmärrykseen ja oivallukseen näiden kahdeksantoista kertomuksen kautta.
Tarja Lindholm : Mummo kumossa ja muita kertomuksia . Basam Books, 2024. Esipuhe: Jaakko Valvanne. - Kannen kuva Peter Herrmann. - 107 sivua
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti