Miten mukavasti Masku Myllymäki pyörittääkään kirjan juonta ja miten hän kerta toisensa jälkeen nykäisee maton lukijan alta ja kääntää tarinaa hieman toiseen suuntaan. Innostuin tästä kertomisen taidosta jo Myllymäen esikoisen Holly-kirjan kohdalla.
Kirjan nykyhetken tapahtumaympäristö on rajattu päähenkilön työpaikkaan, taidemuseoon. Luvut seuraavat nuorehkon taidehistorioitsijan ja museonvalvojan Maian työpäivää minuutin tarkkuudella. Veistosnäyttely on museossa esillä viimeistä päivää. Rakkaus Peteriin on kestänyt saman ajan kuin näyttely on ollut esillä eli kahdeksan kuukautta. Maia on ollut suhteessa mukautuva osapuoli ja mies näyttäytyy itsevarmana komistuksena, joka kohtelee Maiaa ja mahdollisia muita kumppaneitaan välinpitämättömästi, mutta kuitenkin huomaavaisesti läsnäollessaan. Suhteesta tulee nopeasti riippuvuussuhde, joskin merkityksellinen.
Kuukauden intensiivinen ajanjakso voi jättää muiston, joka ei haalistu koko loppuelämän aikana.
Yksi riippuvuussuhteen syistä tai ainakin sivutuote on uni. Maian on vaikea saada unta. Hän valvoo kaikki yöt säikähdettyään oveaan keskellä yötä hakannutta häirikköä. Vain Peterin läsnäollessa ja nukkuessaan tämän sylissä Maia saa unta ja nukkuu hyvin. Usean valvotun yön jälkeen maailma muuttuu sumuiseksi. Vain uneton voi ymmärtää hyvin nukutun yön arvon.
Ja joka ilta he toivovat, että tämä olisi se yö, jolloin he saavat kunnon unet. Vain unettomalle tulee mieleen toivoa jotain tuollaista.
Museo työympäristönä tarjoaa tarkkailupaikan valvojalle, joka istuu syrjässä. Hän huomaa vähitellen erilaisia tapoja tutustua taiteeseen.
Museossa yhdessä kulkevat ihmiset katsovat taidetta aina toistensa läpi.
Jotkut museokaupan läpi näyttelyyn kulkeneet ajattelevat nähneensä teoksen jo kortista, joka kaupassa on ollut esillä, eivätkä tuhlaa aikaansa varsinaisen työn ääressä. Sosiaalinen media on tärkeässä osassa niin rakkaussuhteen alussa, sen kehittymisessä kuin näyttelyvieraiden käytöksessä.
Kaksikko pyöriskelee salissa ympäriinsä. He eivät varsinaisesti katsele veistoksia, he katselevat tulevien valokuviensa mahdollisia somistuselementtejä.
Näyttelyssä, lasikopissa työskentelee myös ilmielävä taiteilija, Klara, joka katsoo myyneensä itsensä. Rahan vuoksi näyttelykaluksi suostuessaan hän on menettänyt työnilon. Klarasta tulee myös merkityksellinen henkilö tarinan käännekohdissa.
Kirjailija antaa vihjeitä, joiden avulla niin päähenkilö kuin lukijakin suuntavat ajatuksiaan - ja kääntääkin sitten tarinan vallan toiseen suuntaan. Lukija kuvittelee tajuavansa Maiaa enemmän Peterin luonteesta ja teoista, vaikka juuri Maia toimii kertojana.
Peter oli ihminen, joka väitti olevansa oikeassa vielä silloinkin, kun oli jo aikaa sitten tajunnut olevansa väärässä. Hän väitti puhuvansa taotta, vaikka hänen täytyi tietää valehtelevansa.
Pidin tästä kirjasta kovasti. Myllymäen tapa kehitellä tarinaa on koukuttava, vaikkei hän käytä mitään kovin räikeitä keinoja. Hän osaa annostella ja sijoitella tapahtumia ja vihjeitä sopivasti, jotta mielenkiinto säilyy läpi kirjan. Taidenäyttely tapahtumaympäristönä ja jopa lukujen otsikkoina oli myös kiehtova. Myllymäen päähenkilökertojat näyttävät olevan vähän reppanoita, mutta ottavatkin sitten äkkiä ohjauksen haltuunsa ja tuottavat yllätyksen lukijallekin. Toivon kirjailijanuralle hyvää jatkoa ja lukijoille lisää näitä elämyksiä!
Maisku Myllymäki: Valvoja. - WSOY, 2024. - Kansi Anna Makkonen. - 302 sivua