Vaikka kirjailijan nimi onkin hieman hankala muistaa, valitsin tämän kirjan juuri sen takia - muistinhan lukeneeni ja pitäneeni kirjailijan edellisestä, suomeksi käänetystä Lasihotelli-kirjasta. Niin kävi tämänkin kirjan kanssa, vaikka ensin pohdin, ovatko vuosisadasta toiseen siirtyvät kuvaukset liian vaativia kesätapahtumien keskellä luettavaksi. Vaan kun kirjailija pitää ohjat käsissään, pysyy lukijakin mukana.
Tapahtumat alkavat vuonna 1912 ja jatkuvat luku kerrallaan aina vuoteen 2401 asti. Luvuissa poiketaan vuosiin 2020, 2203 ja sitten palataan taas taakse päin. Tapahtumat sijoittuvat maahan ja kuuhun sekä muutamiin siirtokuntiin, joita ihmiset rakentavat asuinpaikakseen, kun aiemmat asuinpaikat käyvät kelvottomiksi. Etenkin maapallo osoittautuu mahdottomaksi elinpaikaksi. Keskeiseksi henkilöksi nousee kirjailija Olive Llewellyn, joka 2203 saapuu kirjailijavieraaksi maahan ja vierailee eri maiden pääkaupungeissa.
Kiertueella hänen eteensä ilmestyi koko ajan uusia ihmisiä, kasvoja kasvojen jälkeen, ja vaikka useimmat niistä olivat ystävällisiä, kaikki olivat vääriä, sillä jo muutaman Maassa vittämänsä päivän jälkeen hän halusi nähdä vain Sylvien ja Dionin./Mutta kun maailma kutistui oman kodin kokoiseksi ja sen väestö kolmihenkiseksi, hän alkoi kaivat ihmisiä.
Olive on kirjoittanut kirjan pandemiasta ja häntä kiinnostaa tietää, miksi niin moni on kiinnostunut postapokalyptisestä kirjallisuudesta.
"...Yhden näkemyksen mukaan kiinnostus kumpuaa taloudellisesta epätasa-arvosta, siitä että maailma on mielestämme epäreilu ja meidän tekisi mieli räjäyttää kaikki palasiksi ja aloittaa puhtaalta pöydältä."
Pandemia puhkeaa kiertueen aikana ja Olive päättää palata etuajassa miehensä ja tyttärensä luo kuuhun.
Olive esiintyy kuitenkin päähenkilönä vain kahdessa kirjan luvussa, mutta Gaspery Roberts on läsnä kaikissa luvuissa. Hän kykenee liikkumaan ajassa, ja uskaltaa jopa yrittää muuttaa jo tapahtuneita asioita näillä matkoillaan, koska oli pohjattoman lannistavaa tietää, miten muiden tarina päättyisi. Tällainen toiminta on ankarasti kiellettyä ja valvonta on tulevaisuuden vuosisatoina tiukkaa ja tehokasta.
Koulutukseni ei ollut uppoutumista toiseen maailmaan. Se oli uppoutumista moniin peräkkäisiin maailmoihin, lukemattomiin hetkiin jotka saivat alkunsa edeltävistä hetkistä, maailmoihin jotka hiipuivat niin hitaasti, että niiden ymmärsi sammuneen vasta jälkeenpäin.
Lisäksi mukana on mittava määrä henkilöitä eri aikakausina, joitakin tunnistin Lasihotelli -kirjastakin tutuiksi. Siitä huolimatta kirja on itsenäinen teos.
Henkilömäärän ja tapahtumien sitominen jännitteiseksi kokonaisuudeksi on kudelma, jonka tämä kandalainen kirjailija on punonut taitavaksi ja kirjavaksi teokseksi, jossa henkilöt vilahtelevat kerronnan kohteiksi ja häipyvät taas. Minä pidin tästä aivan yhtä paljon kuin edellisestä St.John Mandelin kirjoittamasta kirjasta - ehkä enemmänkin. Kirjailijan nimen aion joka tapauksessa muistaa.
"Mitä jos maailmanloppu onkin aina käsillä?"/Hän (Olive) piti pienen taidepaussin. Holografinen yleisö katsoi häntä lähes hievahtamatta. "On nimittäin täysin perusteltua ajatella, että maailmanlopuu on jatkuva, päättymätön prosessi."
Emily St.John Mandel : Rauhallisuuden meri. Tammi 2025. - Englanninkielinen alkuteos: Sea of Tranquility. - Suom. Aleksi Milonoff. - Tammen keltainen kirjasto, 557. -254 sivua
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti