Kaihtelin tätä kirjaa, vaikka jo kansi houkutteli ja Antti Majanderin ylistävän arvion Helsingin Sanomista tavoitettuani tuntui melkein velvollisuudelta kirja lukea. Vaan miksi lukea Ruandan kansanmurhasta, kun maailman ja kotimaan tilanne muutenkin masentaa? Kirjan luettuani on pakko myöntää, että kannatti lukea.
Ransakalainen Milan tapaa ikäisensä Clauden, joka on paennut Milanin äidin kotimaasta ja pojat asuvat hetken yhdessä. Kun Milanin vanhemmat eroavat, pääsee Milankin Ruandaan ja tapaa mummonsa. Selviää myös, että Claude on oikeastaan äidin veli, vaikka pojat ovat samanikäiset.
Yhtäkkiä, ensimmäistä kertaa elämässäni, juureni aiheuttivat minulle päänvaivaa. Kannoin sisälläni arvoitusta, joka haarautui ympäriinsä ja ruumiillistui tässä minulle vieraassa, pienikokoisessa naisessa kuin äkisti esille putkahtanut todistusaineisto.
Äiti palaa ja jää Ranskaan, mutta Milanille Ruandasta tulee maa, johon hänen on pakko palata selvittämään, mistä oikein on kotoisin. 115-vuotiaan mummonsa äidin Rosalien tapaaminen ja tämän kasvattaman Stella-tytön myötä Ruandan todellisuus ja kansanmurhan jäljet vähitellen paljastuvat niin Milanille kuin lukijallekin. Clauden kanssa asuessaan Milan tapaa myös Sartren, joka kerää ranskalaista kirjallisuutta menneisyyttään paljastamatta.
Turvatusta lapsuudesta keskelle jakautuneen kansan nykyisyyttä muuttaneen Milanin kautta kerrontaan tulee sävy, joka kertoo enemmän kuin uutiset tai dokumentti. Pojan kotona Ranskassa uutisten lukija varoitti Ruandan julmuuksista kertovista uutiskuvista ja kuitenkin äiti pippuroi tarmokkaasti perunamuusia ja isä kaatoi viiniä heti uutiskuvien häivyttyä.
Meillä herkkyys nieltiin kuin suullinen hiljaisuutta. Sain siitä hyvästä vatsapuruja.
Stellan äiti Eusebie on selvinnyt kansanmurhasta ja tekee tarmokkaasti töitä taatakseen tuleville sukupolville mahdollisuuden elää väkivallasta toipuvan ja kahtiajakautuneen kansan keskellä.
- Kuule, kansanmurhassa yli ymmärryksen ei käy väkivalta, vaan hengissä selvinneiden halu jatkaa elämää kaikesta huolimatta.
Stellalle tärkeää on puu, jonne Rosalie on sanonut kuolleiden henkien menevän. Stella viihtyy puussa, mitä hänen äitinsä ei ymmärrä.
- Tänä aamuna katsoin äitiä hänen etsiessään minua joka puolelta pihamaalta ja kadulta. Hän ei kertaakaan kohottanut katsettaan. Viime viikolla sama juttu. Hän näkee maailman vain omien silmiensä tasalta. Niin kuin tosi monet ihmiset.
Vähään aikaan en ole lukenut mitään yhtä vaikuttavaa tai tärkeältä tuntuvaa. Olen jopa jättänyt kirjoja kesken, koska ne ovat tuntuneet merkityksettömiltä. Tämä kirja palautti luottamuksen siihen, että kirjallisuudella on sanottavaa ja merkitystä. Luulen, että kirjailijan näkökulma Milanin kautta teki viestistä vaikuttavan. Se toi kauhun ja ongelmat lähemmäs kuin uutiset voivat välittää ja kouraisi syvältä. Tai ehkä tässä on kyse siitä, mistä Olli Jalonen puhui Vinhan kirjajuhlilla pari päivää sitten. Fiktion totuus tulee sisältä päin, lauseista, joihin se on rakennettu. Minua se puhuttelee enemmän kuin faktat, joihin tämäkin teos nojaa.
Gaël Faye: Jakaranda. Otava, 2026. Ranskankielinen alkuteos: Jacaranda 2024. - Suom. Einari Aaltonen. -Otavan kirjasto 328. - Kannen kuva: Riki Blanco. - 215 sivua
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti