Tämä on tarina kahdesta sisaruksesta Maeve ja Danny Conroysta, joiden elämää leimaa hollantilainen talo tai oikeastaan kartano Philadelphiassa. Siellä on entisten, kuolleiden asukkaiden jättämät huonekalut ja muotokuvat, jotka tuijottavat seiniltä uusia asukkaita. Taloa ympäröi puutarha ja sisustuksessa on yksityiskohtia, joita muualle olisi vaikea kuvitella, kuten kello, jonka heilurissa on laiva, ikkunapenkit ja lasiset kuistin ovet. Kaukaa talo näyttää olevan kymmenen senttiä maan yläpuolella. Talossa on kolme kerrosta ja jyrkät portaat, joita talon ostaneen isän, kiinteistöbisnestä pyörittävä ja sillä rikastunut Cyril Conroyn on vaikea kulkea kipeän polvensa takia.
Tapahtumat ja muistot kertoo Danny, vaikka niin kansikuvassa kuin toisena päähenkilönä on vahvatahtoinen isosisko Maeve. Kun perheen äiti jättää perheensä ja talon, jonka hänen miehensä Cyril on hänelle ostanut, muuttuu elämä kerralla. Taloudenhoitajat ja lastenhoitajat, jotka ovat palvelleet jo edellisiä asukkaita pitävät toki lapsista huolta. 11-vuotias Maeve ottaa kuitenkin tehtäväkseen huolehtia pikkuveljestään, vaikka hänen omaa elämäänsä rajoittaa noina vuosina puhjennut diabetes..
Huolenpito onkin tarpeellista, sillä pian taloon muuttaa paha äitipuoli, Andrea, kahden pienen tyttärensä kanssa ja sisaruksilta katoaa entisen elämän kaikki ilot ja etuoikeudet. Uuden äidin itsekkyys ja pahuus jatkuu vielä lasten isän kuoleman jälkeenkin, sillä sisarusten ainoa perintö on koulutuksen rahoitus. Tuossa vaiheessa matemaattisesti lahjakas Maeve on jo saanut kaupallisen koulutuksen, hankkinut työpaikan ja muuttanut talosta. Saadakseen mahdollisimman paljon pois Andrealta, Dannyn kohtaloksi valikoituvat lääketieteen opinnot, vaikka hän on oikeasti kiinnostunut siitä kiinteistöalasta, johon oli saanut isänsä kautta tutustua.
Niinpä päätin muuttua. Luonteeni ja ikäni huomioon ottaen muuttuminen saattoi tuntua mahdottomalta, mutta ymmärsin tarkalleen, mitä voisin menettää. Kemian kurssin opetus toistui taas. Olennaista ei ollut se, pidinkö siitä. Olennaista oli se, että asia piti hoitaa. s.304
Kirjassa Patchett kuvaa sisarusten ja heihin liittyvien ihmisten elämää pitkälle keski-ikään saakka. Pitkään muualla asuttuaankin sisarukset palaavat talon luo ja selvittävät sen outoja tapahtumia. Myös sisarusten äidin arvoitus ratkeaa. Tapahtumia on paljon ja vaikka ne tiivistettynä tuntuvat hyvinkin dramaattisilta käänteiltä, saa kirjailija kerrontaansa rauhallista kyllä-tästä-selvitään-eetosta.
En oikein muista, minka sattuman kautta tartuin kirjaan. Hyvin sen parissa kuitenkin viihdyin. Kerronta oli sujuvaa, eikä turhiin tunnemyrskyihin tai pateettisuuteen sorruta. Vaikka kirjailija paneutui Conroyn sisarusten elämään perusteellisesti ja seurasi heidän kohtaloaan pitkään, jäi minulle kuitenkin sellainen olo, etten heitä tuntenut. Sankareita he olivat omassa elämässään ja toistenkin silmissä. Vahvojen tunteiden puuttuminen tai vääryyksiin sopeutuminen jätti minulle vähän haalean olon. En kyennyt samaistumaan, mutta ehkä se ei ollut tarpeenkaan.
Talo kirjan päähenkilönä on mielenkiintoinen oivallus. Se ohjaa asukkaittensa elämää yhtä vahvasti kuin toiset ihmiset. Taloa pidetään kai usein oman minän kuvana. Tässä sen merkitys on enemmänkin menneisyyden selittäjä tai suoremmin rahan ja rikkauden kuvastoa. Mielenkiintoisia näkökulmia, kiinnostavasti kerrottu elämäntarina. Ehkä vähän viihteellinenkin, mutta ei liikaa kuitenkaan. Sillä tavalla sopivasti mukaansa tempaava, että sen jaksaa hyvin lukea.
Ann Patchett: Hollantilainen talo, romaani. WSOY, 2021. Alkuteos The Dutch House. Suom. Laura Jänisniemi. - Etukannen maalaus Noah Saterstrom. 343 sivua
