Thuy, Kim: Ru

Kim Thuy

Ru - romaani
Gummerus 2019
Ranskankielinen alkuteos Ru 2009
Suom. Marja Luoma
Kannen suunnittelu:Sanna-Reeta Meilahti
144 sivua

Ranskankielessä sana "ru" tarkoittaa pientä puroa ja kuvaannollisesti virtaamista, esimerkiksi kyynelten, veren ja rahan. Vietnaminkielessä sana "ru" tarkoittaa kehtolaulua, tuudittamista. s.5


Oiva nimivalinta kielitaiturille, joka on 10-vuotiaana matkannut veneellä pakoon kommunistivaltaa omasta maastaan, Vietnamista. Nykyisin kirjailija, jonka omiin kokemuksiin teos perustuu, asuu Kanadassa. Kirjan käännösoikeudet on myyty yli 20 maahan ja se on palkittu ja pidetty.

Minäkin kuulin ylistystä ja kehuja monelta taholta ja tartuin kirjaan suurin odotuksin. Kieli oli kaunista, vaikka teksti kertoi hirveistä asioista, kuten pakenemisesta ihmisiä täyteen sullotussa veneessä pahoinvoivien kanssamatkaajien kanssa, pakolaisleiristä Malesiassa ja kylmästä vastaanotosta Kanadassa. Paitsi hyytävää säätä, joutuu nuori, vaivattomaan ja vauraaseen elämään  tottunut tyttö tuntemaan itsensä alastomaksi ja syrjityksi.

Ärsyynnyin kyllä välillä, kauniista ja taitavan harkitusta sananasettelusta huolimatta. Luvut ovat lyhyitä ja kerronta käsittelee välillä sukulaisia, pakoa, elämää ennen pakoa ja kohtelua vieraassa maassa. Luvuissa pohditaan sukulaisia ja heidän kohtaloitaan. Näille henkilöille ei äitiä lukuunottamatta anneta nimeä, vaan he ovat täti yksi, kaksi, kolme tai isoisän isä, eno jne. Putosin rattailta enkä ollut aina selvillä, oliko tätä tätiä tai enoa kuvattu jo aiemmin. Kertojan kaksi lasta on  nimetty ja heistä kerrotaan yhtä avoimesti kuin muista sukulaisista.Nuoremman pojan autismi ja äidinrakkaus saavat jopa runollisia piirteitä.

Nainen palaa vielä takaisin kotimaahansa aikuisena ja amerikkalaistuneena.

Kun amerikkalainen unelma on toteutunut, se ei lähde millään; se pysyy paikallaan kuin siirrännäinen tai kasvain. Kun ensimmäistä kertaa menin korkeissa koroissa, suorassa hameessa ja salkku kädessä Hanoin vähävaraisille nuorille tarkoitetun ravintolakoulun ravintolaan, nuori tarjoilijapoika ei ymmärtänyt, miksi puhuin hänelle vietnaimia. Ensin luulin, että hän ei saanut selvää eteläisestä korostuksestani. Aterian lopulla tarjoilijapoika kuitenkin paljasti ujosti, että vietnamilaisnaiseksi olin liian paksu. s.84

Kirjoittajalta kestää hetken oivaltaa, ettei kyse ollut hänen 45 kg:n painostaan vaan amerikkalaisesta unelmasta, joka oli lihottanut ja vetelöittänyt, tuonut varmuutta askeliin ja ääneen ja uskon, että kaiken voi saada.

Kieli ja sen vivahteet nousevat esiin myös tekstin tasolla. Kielen vivahteille ja väärinymmärryksille kirjailija löytää selityksiä. Sanasto paljastaa erilaiset taustat ja historian.

Jouduin opettelemaan uudelleen äidinkieleni, josta olin luopunut liian varhain....Pohjois-Vietnamin kieli oli kehittynyt kulloisenkin poliittisen, sosiaalisen ja taloudellisen tilanteen mukaan: oli kehitetty sanoja ilmaisemaan, kuinka lentokoneen voi pudottaa katolle asennetulla konepistoolilla, kuinka natriumglutamaatin avulla voi nopeuttaa veren hyytymistä, kuinka löytää suoja hälytyssireenin soidessa. Samaan aikaan eteläisen Vietnamin kielessä luotiin sanoja ilmaisemaan sitä, miltä Coca-Colan kuplat tuntuivat kielellä ja keksittiin termejä etelän katujen vakoojille, kapinallisille ja kommunistimielisille, ja kehitettiin nimityksiä lapsille, joita syntyi amerikkalaisten sotilaiden järjestämien hurjien juhlien seurauksena. ss.86-87

Muistot saavat erilaisen merkityksen, kun on joutunut jättämään taakseen kokonaisen elämän ja muuttumaan selviytyäkseen uudessa ympäristössä.

Oikeastaan minusta on aina mukava muuttaa, koska muutto on hyvä tilaisuus vähentää tavaramäärää ja hylätä esineitä. Silloin muistista voi oikeasti tulla valkoiva ja sen sopukkoihin jää vain sellaisia kuvia, jotka pysyvät valoisina suljettujenkin silmien takana. s. 107

Ehdottomasti kirja kannattaa lukea, ehkäpä useampaankin kertaan. Nyt palatessani sen sivuille, huomaan yhä uusia asioita. Pieni kirja ei tyhjenny kerralla eikä sen kaunis kieli kyllästytä.

Andersson Claes : Seuraavaksi Jätkäsaari

Claes Andersson
Seuraavaksi Jätkäsaari - Oton elämä 3
WSOY 2019
Busholmen nästa
Suom.Laura Jänisniemi
224 sivua

Vaikka ihailen kirjailija ja runoilija Claes Anderssonia, en ole lukenut Oton elämästä kertovan kirjasarjan kahta ensimmäistä osaa. En koe sitä haitaksi, sillä Anderssonin kuoleman jälkeen 2019  kirjailijan elämänvaiheet käsiteltiin laajalti mediassa ja tässäkin kirjassa palataan tämän tästä Oton aiempiin vaiheisiin. Ilmeisen selvästi Otto on kirjailijan alter ego, vaikka häntä puhutellaankin välillä toisessa ja yleensä kolmannessa persoonassa.

Kirjoittaminen on terapiaa, todistaa Otto terapeuttinsa suulla ja sen voin omalta kohdaltani vähintään allekirjoittaa - tosin ilman 'oikean' terapian kokemusta. Otolla sellainen on ja hän suhtautuu terapiaan kuin työhön. Hän pitää siitä vapaata voidakseen kirjoittaa, saadakseen oman kirjoituksensa sujumaan.

Edellisen lisäksi Otto ottaa kantaa moneen sellaiseen asiaan, jotka tunkevat hänen elämäänsä päivittäisten kokemusten tai median kautta. Hänen uudessa asuintalossaan kokoontuu "laiton ja epäisänmaallinen ryhmä, joka käyttää itsestään nimeä Donetskin vapaavaltio. Hän kritisoi väkivaltaviihdettä, puhelinta tuijottavia kanssamatkaajia, kaunokirjoituksen opetuksen lakkauttamista, rasistista mielenterveyspotilaisiin kohdestuvaa vitsailua. Hän toteaa epänormaalin muuttuneen normaaliksi ja pohtii erityisesti seksuaalisen väkivallan kohteeksi joutuneiden kokemusta sekä median langettaman tuomion epäoikeudenmukaisuutta.

Näiden mietteiden ohella oma vanheneminen, sairaudet ja ulkonäön rapistuminen ovat vahvasti esillä. Otto ei peittele hyväosaisuuttaan ja taloudellisesti turvattua elämäänsä, muttei myöskään itsetuhoisia ajatuksiaan, alkoholinkäyttöään tai  peliriippuvuuttaan. Yhtä vahvasti kuin kirjallisuus on hänen elämässään läsnä musiikki, erityisesti jazzmusiikki ja avovaimo, joka tosin matkaa ympäri maailmaa ja kuuntelee oopperoita, joihin Otto ei tunne vetoa. Kirja alkaa naispuolisen ystävän tekemästä välirikosta, joka loukkaa Ottoa syvästi. Kirjan lopussa, pahan sairaskohtauksen jälkeen asia nousee uudelleen esille.

Ihan mielelläni luin kirjan ja pidin mielenkiintoisena sen esiinnostamia ajatuksia. Kuitenki palasin tämän kirjan luettuani takisin Anderssonin runoihin. Niissä hän on vahva ja sanoo viestinsä vielä painokkaamin ja syvällisemmin.

Munro Alice: Kerjäläistyttö

Munro Alice
Kerjäläistyttö - Tarinoita Flosta ja Rosesta
Tammi 1985
Keltainen kirjasto
The Begger Maid 1977
Kanadassa  nimellä Who Do You Think You Are
Suom. Kristiina Rikman
259 sivua

Ensin luin tätä Rosen tarinana. Äiditön tyttö on äitipuolensa Flon esimerkin ja epäesimerkin armoilla. Tämä tuntuu tietävän kaiken, vaikka onkin oppimaton. Tämä esittää menestyvää, vaikka köyhyys tunkee vääjäämättä perheen arkeen. Rosesta kasvaa epävarma nainen, joka pyytää olemassaoloaan anteeksi seurassa kuin seurassa. Ympäristö katsoo hänen onnistuvan, kun hän nai rikkaan perijän Patrickin. Rosen alusta asti epäilemä avioliitto päättyy eroon ja Rose menettää myös tyttärensä. Vasta pettymyksen ja asuinpaikkojen vaihtumisen jälkeen Rose löytää suunnan elämälleen ja saavutaa menestystä TV- näyttelijänä. Flo ei anna Rosen menestykselle arvoa.

Lukukokemukseni oli matkallaolosta johtuen aluksi hieman hajanainen, enkä sivu sivulta kertaillut ohi menneitä kohtia. Munro iti kuitenkin otteessaan yhtä hyvin kuin aina. Vasta jälkeenpäin ymmärsin tämän novellikokoelmaksi. Yhtenäisen tarinan nämä kertomukset muodostavat ja sellaisena sen yhä muistan.

Tästä kirjasta mieleeni tarttui toteamus, että menneisyydestä voi päästää irti, mutta menneisyys ei aina päästä irti.

Hyvä kirja. Kannatti lukea, vaikka ilmestymisestä on jo aikaa. Jotkut kirjat kestävät aikaa.

Louis Edouard ; Ei enää Eddy

Edouard Louis

Ei enää Eddy
Tammi 2019
Keltainen kirjasto 500
Ranskankielinen alkuteos: En finir avec Eddy Bellegueule 2014
Suom. Lotta Toivanen
184 s.

Ajattelin pääseväni sisälle ranskalaiseen kirjallisuuteen tämän kirjan poikkeavan aiheen takia. Ranskassa kirja on herättänyt keskustelua siitä, voiko maassa todella olla niin köyhiä perheitä kuin kirjan kuvaama. Köyhyyden lisäksi kirjan teemoja ovat homous ja koulukiusaaminen. Kaikki teemat kietoutuvat toisiinsa ja yksi johtuu toisesta. Teos vaikuttaaa hyvin omakohtaiselta, mutta kohtausten raadollisuudeta huolimatta jäin oudon kylmäksi. Luin vastikään suomalaisen esikoisen, Antti Röngän Jalat ilmassa - kirjan, joka keskittyi kiusaamiseen ja kertoi siitä mielestäni koskettavammin kuin tämä kirja. Vai johtuiko se minulle tutummasta kulttuurista?

Ymmärsin että äidin läpi virtasi monenlaista puhetta, että erilaiset näkemykset ilmenivät hänen kauttaan, että häntä toisaalta riivasi raastava häpeä koulutuksen puutteesta ja toisaalta hän kuitenkin tunsi ylpeyttä siitä, kuten hän sanoi, että oli selvinnyt ja tehnyt komeita lapsia, ja että nuo näkemykset olivat olemassa vain suhteessa toisiinsa. s. 60

Koska tyttömäinen käytös on yksi kiusaamisen syy ja erityisesti pojan isä halveksii  ja vihaa moista, yrittää päähenkilö päästä eroon kaikista naismaisita piirteistään. Hän jopa rakentaa seurustelusuhteita vastakkaisen sukupuolen kanssa, vaikka tytön suuteleminen ällöttääkin. Suhteet eivät kuitenkaan kestä kauan ja loppu on usein karu.

Minä löin häntä. Tartuin tukasta ja hakkasin hänen päätään koulubussin kylkeen, hakkasin häntä rajusti niin kuin se pitkä punapää ja huonoryhtinen hakkasivat minua kirjaston käytävässä.Monet näkivät meidät  Ja nauroivat ja kannustivat minua. Hyvä hyvä hakkaa se, vedä turpaan. Amelie itki ja rukoili minua lopettamaan. Hän kiljui, ulisi, aneli. Hän oli antanut ymmärtää kuuluvansa maailmaan, joka oli hienompi kuin minun maailmani. s.86

(Yläkoulun viimeisellä) Luokallani oli poika, joka oli minuakin tyttömäisempi ja jota sanottiin Pöljäksi. Vihasin häntä, koska hän ei jakanut tuskaani, ei edes koettanut jakaa sitä, ei yrittänytkään lähestyä minua. Vihaan sekoittui kuitenkin tuttuuden tunne, tunne siitä että lähelläni oli viimein joku kaltaiseni.....
Eräänä päivänä, kun hän metelöi koulunkäytävässä, jossa oli melkoinen tungos, minä huusin hänelle Turpa kiinni vitun homo. Kaikki oppilaat nauroivat. He katsoivat häntä ja he katsoivat minua. Olin siinä käytävällä tuon pilkkahuudon ajaksi sälyttämään häpeäni hänen niskaansa. s.163

Kirjailijan tyyli pyrkii kai jonkinlaiseen taiteellisuuteen. Se on katkelmallista, vaikka tapahtumat etenevätkin kronologisesti. Suomennoksessa oli jopa joitakin selkeitä virheitä pitkähköjen lauseiden sanojen taivutuksessa. Olin jotensakin pettynyt siihen.

Kunnioitan kyllä kirjailijaa, joka ponnistaa vaikeista oloista korkealle ja kertoo omista vaikeista kokemuksistaan maailmalle. Jo kirjan tekeminen on kunnioitettavaa. Arvostelijat ylistivät taas tätä kirjaa. Lukijat ovat nostaneet sen myyntilistojen kärkeen. Minä luultavasti unohdan kirjan pian.

Erpenbeck Jenny: Mennä, meni, mennyt

Jenny Erpenbeck

Mennä, meni, mennyt

Tammi 2019

Keltainen kirjasto, 497

Saksankielinen alkuteos: Gehen, ging, gegangen 2015

suom.Jukka-Pekka Pajunen

413 sivua

Missä te vartuitte aikuisiksi? Mikä äidinkielenne on? Mihin uskontokuntaan kuulutte? Kuinka monta henkeä teidän perheeseenne kuuluu? Millaisessa asunnossa tai talossa elitte? Miten vanhempanne tutustuivat toisiinsa? Oliko teillä televisio? Missä nukuitte? Mitä ruokaa söitte? Mikä oli lapsuutenne mieluisin piilopaikka? Kävittekö koulua? Millaiset vaatteet teillä oli? Oliko kotieläimiä? Onko teillä ammattikoulutus? Onko teillä perhettä? Milloin lähditte kotimaastanne? Miksi? Pidättekö yhteyttä perheeseenne? Mikä oli määränpäänne? Miten hyvästelitte? Mitä otitte mukaan lähtiessänne? Millaiseksi kuvittelitte Euroopan?Mikä on toisin? Miten kulutatte päivänne? Mitä kaipaatte eniten? Mitä toivotte? Jos teillä olisi täällä asuvia lapsia, mitä kertoisitte kotimaastanne? Voitteko kuvitella vanhenevanne täällä? Mihin teidät pitää haudata? s.64

Nämä ovat kysymyksiä, joita vasta eläköitynyt klassisten kielten professori Richard esittää pakolaisille Berliinin vastaanottokeskuksessa. Nämä ovat niinikään kysymyksiä, joita minä en ole oikeastaan tullut ajatelleeksi, kun puhutaan maahanmuuttajista, turvapaikanhakijoista, pakolaisista. Heistä puhutaan useimmiten ryhmänä tai ongelmana, harvoin yksilöinä, joilla on menneisyys ja jotka ovat toivoneet tulevaisuutta. Ja kuitenkin heillä on menneisyys.

Isä kertoi minulle, kuka minä olen., Awad sanoo.....
Mitä sen jälkeen?
Minusta tuli automekaanikko ja menin töihin. Minulla oli ystäviä. Se oli hyvää elämää.
Mitä sen jälkeen?...
Sitten isä ammuttiin. ss.94-95

Mikäli näkisit minut töissä, metalliseppä Rashid sanoo, näkisit aivan toisen Rashidin, ja silloin Richard oivaltaa, kuinka perustellusti hän kutsuu miestä Salamaniskijäksi. A complete other Rashid. Tiedätkö, Rashid sanoo, työnteko on minulle yhtä luonnollista kuin hengittäminen. s.289

Richard asuu yksin talossaan järven rannalla. Hänen vaimonsa on kuollut kolme vuotta aiemmin. Lapsia ei ole. Keväällä hän on jäänyt eläkkeelle. Alkukesästä järveen on hukkunut uimari, jonka ruumista ei ole löydetty. Kukaan ei ui järvessä  Richard on asunut ennen Berliinin muurin murtumista Itä-Berliinissä. Italiasta tulleet pakolaiset ovat kerääntyneet Berliinin torille. Siellä Richard havahtuu tajuamaan joukon nimettömyyden ja ihmisten sulautumisen kaltaistensa joukkoon. Tämä oivallus johdattaa Richardin pakolaiskeskukseen, ratkaisua toimettomina ja turtuneina odottavien ihmisten luo. Hän tarjoaa apua ihmisille, joihin tutustuu, ymmärtää vähitellen muitakin ongelmia kuin kielivaikeuksia. Hän myös pettyy ja häntä petetään.

Häntä on petetty aiemminkin. Hän on työtoverinsa lausunnon perusteella joutunut Stasin listoille, koska on aina kiinnittänyt huomiota kauniisiin naisiin. Lausunnossa hänet määriteltiin tämän perusteella epävakaaksi ja epäluotettavaksi, eikä häntä katsota sopivaksi yliopiston viranhaltijaksi.

Siitäkin huolimatta Richard etsii ymmärrystä ja löytää yhtäläisyyksiä saksalaisten ja maahanmuuttajien kanssa. Hänen tuttavapiirissäänkin pohditaan, kuinka onni asua turvallisessa ympäristössä ja elää rikasta ja hyvää elämää on sattumanvaraista.

Richard ajattelee, että ei ole suinkaan mikään kovin pitkä aika siitä, kun tarina maastamuutosta ja onnen etsinnästä oli myös saksalainen tarina. s.266

Mikäli se, että heillä meni niin hyvin, ei kuitenkaan ollut heidän omaa ansiotaan, niin silloinhan se ei ollut myöskään pakolaisten syy, että heillä menee huonosti. Tilanne olisi aivan hyvin voinut olla päinvastoin. Tämä ajatus loksauttaa hetkeksi kitansa apposen auki ja paljastaa pelottavat hampaansa.
Sylvia sanoo: Minä kuvittelen välillä, että mitä jos meidänkin täytyy paeta eikä kukaan sitten auta meitä. s.145

Richard tietää kuuluvansa niihin harvoihin tässä maailmassa, jotka voivat valita todellisuuden, jossa haluavat toimia. s. 325

Richard oivaltaa myös, että eurooppalainen on määritellyt oman maanosansa ulkopuolella olevat maat oman käsityksensä ja mittapuunsa mukaan. Aivan samoin kuin nyt noista maista - tai aavikolta kotoisin oleva ihminen määritellään työtä karttelevaksi sen takia, että hänellä ei ole pakolaiskeskuksessa turvapaikkaa odotellessaan muuta tekemistä kuin odottaa toimettomana, syödä ja nukkua.

Ensimmäistä kertaa hän oivaltaa, että eurooppalaisten vetämät rajat eivät oikeastaan ole lainkaan samoja kuin afrikkalaisten rajat. Jonkin aikaa pääkaupunkeja etsiskellessään hän on taas huomannut karttakirjaan vedetyt suorat viivat, mutta vasta nyt hän ymmärtää, miten mielivaltaisia nuo viivat olivat.
- Aavikolta, selvä. s. 82

Siis myös henkilö, joka kertoo toden tarinan maassa, jolla ei ole mitään velvollisuutta kuunnella häntä, on niin sanottu turvapaikkahuijari, ja on turha edes kuvitella, että hänen tarinaansa reagoitaisiin jollakin tavalla. Lehdistä voi myös lukea, että uusi sormenjälkijärjestelmä tulee pian erottelemaan pakolaisryhmistä ne, joita on kuultava, ja ne, joita ei tarvitse kuulla.
Hän muistaa taas, miten Tristan oli eilen kertonut, ettei saa enää pois mielestään kuvaa Tripolin kaduilla lojuneista ruumiista. Jos on muukalainen, silloin ei ole valinnanvaraa. s. 105

Mieluiten leikkaisin muiston irti itsestäni, Rashid oli sanonut. Cut. Cut.Elämä, jossa tyhjän nykyhetken valtaa muisto jota ei vaan voi kestää, elämä, joka kieltäytyy palajastamasta tulevaa, sellainen elämä on varmasti raskasta, Richard ajattelee, tavallaan elämä ilman vastarantaa. s. 405

Kovin monitahoinen ja monenlaisia ajatuksia herättävä kirja oli toteavan rauhallisesti, yksinkertaisin lausein kerrottu. Minun mielestäni tämä on tärkeä kirja, jonka soisin monen lukevan.Yksi kirjan motoiksi valituista lauseista on lainattu Martin Luther Kingiltä. Se sopii myös kokoamaan kirjan herättämät ajatukset.

Lopulta emme muista vihollistemme sanoja vaan ainoastaan ystäviemme vaikenemisen

Martin Luther King

Ferrante, Elena: Kadonneen lapsen tarina

Enpä tiedä, jaksoinko kuitenkaan innostua niin paljon Ferranten Napoli-sarjasta loppuun asti. Ensimmäisessä osassa oli kerronta sujuvaa, vähän jankkaavaa tosin. Toinessa osassa kerronta lähti lentoon kuten nuoruudessa elämä yleensä - sehän kertoi nuoruudesta, lapsuuden jättämisestä. Kolmannesta osasta en muista paljonkaan eikä neljäs osakaan minua ihan tavoittanut. Voisin tietysti syyttää äänikirjaa, mutta Erja Manto on lukijana loistava. Ensimmäistä osaa lukuunottamatta olen kuunnellut kaikki kirjat puuhatessani kotihommia. Ehkä otan  vastaan helpommin sanomaa lukijan kuin kuulijana.

Tai sitten vika on todellakin siinä, ettei tämä teksti puhuttele minua tarpeeksi. Kertoja on Elena, Lena, joka ponnistaa köyhyydestä kirjailijaksi. Vaikka koti ei kannusta, kannustavat opettaja, anoppi ja aviomies. Hän opiskelee sitkeästi, kirjoittaa sitkeästi - ja on jatkuvasti kateellinen ystävälleen Lilalle, joka tuntuu ylivoimaiselta niin lahjoiltaan kuin rohkeudeltaan ja kauneudeltaankin. Lila ei saa niitä mahdollisuuksia kuin Elena, vaan jää Napoliin, kotikortteleihinsa. Hän solmii hyvin nuorena avioliiton, jossa ei viihdy, eroaa ja hankkii itselleen toimeentulon keksiliäisyyden, uskalluksen ja lahjakkuutensa avulla.  Juuri tämä ystävyyden kuvaus on mielestäni romaanin kantava voima. Erityisesti nuoruudessa tyttöjen suhde kärjistyy, kateus ja ystävättären arvaamattomuus Elenan kuvaamana tulevat lähelle omia tuntoja.

Tämä viimeinen osa kuvaa Elenan avioeroa ja suhdetta nuoruuden rakastetun Ninon kanssa. Hyvin sekin on kuvattu: pettymyksen tunteet ja halu uskoa edelleen  pettävään rakastettuun ja jatkuva anteeksianto, kunnes sekin riittää. Kuunneltuna tässä nousi kuitenkin päällimmäiseksi toisto, joka meni lähelle jankkaamista. Eikö Elena ikinä opi? Eikö hän todellakaan tajua, miten Nino pettää, miten Lila toimii? Tai no , enpä taida minäkään tajuta, vieläkään. Lila on arvaamaton ja yllätyksellinen, Elena vakaa, vaikka horjuukin rakkauksiensa heiteltävänä.

Kun olen tässä yrittänyt selittää Napoli-sarjan jättämää jälkeä minussa, huomaan kuitenkin olevani tyytyväinen, että jatkoin kirjasarjan parissa. (Eipä minulle tosin tullut mieleenkään jättää kesken. Sarjan saama julkinen kiitostelu vaikuttaa kai sekin.)  Minä peilaan lukemassani myös itseäni ja jonkin häivähdyksen piilotetusta minuudesta tämäkin kirja paljasti.

Kirjastopalvelun äänite alkoi edellisen osan lopun kertauksena ja loppui ikäänkuin kesken. Täytyy vielä tarkastaa "oikeasta kirjasta".

Ehkä kuitenkin päädyn suosittelemaan lukemista tai kuuntelua.

Elena Ferrante
Kadonneen lapsen tarina
Napoli sarja, Neljäs osa
Italiankielinen alkuteos: Storia della bambina perduta
Suomentanut Helinä Kangas
Äänikirja: Kirjastopalvelu Oy
Lukija: Erja Manto
Laajuus 1 mp3-cd-levy, 18 h 23 min
Alkuperäinen kansi: Matti Ruokonen
Päällyksen kuva: Ruby Del Angel /Arcange

Cusk Rachel: Siirtymä

Rachel Cusk
Siirtymä - romaani
Kustantamo S&S 2019
Englanninkielinen alkuteos Transit 2016
Suomentanut Kaisa Kattelus
218 sivua

Tässä kirja, jota on kehuttu kovasti.Se on trilogian toinen osa, mutta hyvin pääsee mukaan, vaikkei olisikaan lukenut Ääriviivat -nimellä suomennettua ensimmäistä osaa. Cuskin tyyli kirjoittaa on miellyttänyt Helsingin Sanomien kirjallisuuskriitikkoa Antti Majanderia niin, että hän sanoo sen olevan esikuvana , jos hän itse joskus kirjoittaa kirjan.

Päähenkilö on keski-ikäinen, vastikään eronnut nainen, jolla on kaksi lasta. Hän muuttaa uuteen asuntoon, joka vaatii paljon remonttia, mutta on hyvällä asuinalueella. Alakerran naapurit ovat erittäin hankalia, valittavat jokaisesta kolhduksesta ja suhtautuvat suorastaan agressiivisesti yläpuolella asuviin.

Olin unohtanut, sanoin, miten huojentavalta kaupungin nimettömyys saattaa tuntua. Täällä ihmiset eivät alituiseen selittele tekemisiään, kaupunki oli vaivaton käyttöliittymä, eräänlainen inhimillisen käyttäytymisen leksikko, joka purki minuuden koodeja niin, että oli mahdollista kommunikoida pelkistetysti ja nopeasti. Entisessä asuinpaikassani maalla jokainen yksilö oli ollut omien tekojensa ja tavoitteidensa ainutlaatuinen, usein käsittämätön ilmentymä. Kun pitää selittää omaa itseä, sanoin, paljon jää ymmärtämättä ja paljon ymmärretään väärin, moni olettamus jää vaille perustetta ja moni sana vaille olennaista merkitystä. s.20

Päähenkilö on kirjailija, joka rakentaa itseään uudelleen eron jälkeen. Hän ei kerro itsestään, vaan kohtaamistaan ihmisitä ja näiden sanomisista ja tekemisistä. Näiden kohtaamisten kautta kerrotaan tarina, josta Majander oli innostunut.

Minä en yhtään innostunut kirjasta. Minulle se oli tyhjänpäiväistä ja harmaata luettavaa. Jätin sen kerran keskenkin, mutta jatkoin myöhemmin. Loppuun lukeminen ei kohdallani auttanut. Yhtä vaisuksi jäi lukukokemukseni silti. Muutamia oivalluksia kirjasta poimin, mutta kokonaisuutta ne eivät pelastaneet.

Poikani sanoivat heitä peikoiksi, kerroin. Pojat olivat vielä niin nuoria, että näkivät moraalin, oikean ja väärän, hahmoina, sanoin, niin kuin lapsuuden sadut ovat opettaneet. He pyrkivät edelleen antamaan pahuudelle identiteetin
...Olin ajatellut viime aikoina pahuutta, jatkoin, ja olin alkanut oivaltaa, ettei sitä tuottanut tahto vaan päinvastoin antautuminen. Se edusti yrittämisestä luopumista, itsekurin hylkäämistä halun vuoksi. s. 164

Kun hän äsken oli sanonut, ettei ollut kiinnostunut Hartleyn maalauksista, hän oli yrittänyt ilmaista, ettei ollut kiinnostunut niistä objektiivisesti, taideteoksina. Ne olivat pikemminkin kuin ajatuksia, toisen ihmisen päässä olevia ajatuksia, jotka hän näki. Niiden näkeminen sai hänet tajuamaan, että nuo ajatukset olivat hänen omiaan. s.113

Kuten sanoin, kirja on saanut loistavia arvioita ja siitä on pidetty. Ehkä siihen kannattaa tarttua vaikkapa Kirsin arvion perusteella.