Jörn Donner, kuinka te kehtaatte
Docendo 2020
389 sivua
Olen kuullut puhuttavan elämäkertojen lukemisen olevan tietyn ikäisten, usein vähän vanhempien ihmisten harrastus. En vieläkään niihin tartu kovin usein, mutta Kansalliskirjaston ylikirjastonhoitajan paneutuminen hiljan kuolleen Jörn Donnerin elämään herätti kyllä kiinnostuksen. Sitä paitsi siitä tuli kirjallisuuspiirimme käsittelyyn tuleva teos.
Minä hengitän ja elän kielen ja kirjoittamisen kautta, mutta olen usein paennut muuhun. Kirjaimiin piirtyy se mitä teen, ei mihinkään muuhun. Se ei ole paljon. Se on jotakin. s.94
Tätä taustaa vasten tuntuu maton jalkojen alta vetämiseltä, kun Ekholm arvioi Donnerin kaunokirjallisen romaanisarjan, johon 1984 Finlandia-palkittu teos Isä ja poikakin kuuluu aikaansa sidotuksi. Samalla se tuntuu virkistävältä ja rohkealta. Ekholm selvästi arvostaa kohdehenkilöä, mutta uskaltaa silti sanoa romaanien menettäneen ajan myötä arvonsa ja muuttuneen puiseviksi. Puhumattakaan Mammutti -kirjasta, jonka kustantajalle tarjoamista hän pitää hulluna tekona.
Otaksun, että kenelläkään kustantamossa ei ole ollut kanttia tehdä Ison D:n käsikirjoitukselle mitään. Ei edes ehdottaa muutoksia. Antti Majander
Löytyykö Donnerin merkitys jälkipolville siis noista asioista, joihin hän itse sanoo paenneensa: elokuvista, valtiopäiviltä, matkoista, matkakirjoista, reportaaseista, arvosteluista tai mihin moneen muuhunkin mies on ehtinyt? Löytyykö merkitys Donnerista itsestään kulttuurihenkilönä, joka on oma itsensä eikä suostu kumartelemaan muille kuin Ingmar Bergmanille? Tuskin sitä kuitenkaan kannattaa etsiä naissankarin maineesta tai aktiivisesta seksuaalisuudesta.
Tutkijana hän laiminlyö lähdeluettelot ja vie näin teoksiltaan pysyvämmän merkityksen pois, kuten Elmer Diktoniuksen elämäkerrasta, jota Lasse Koskela suomii ankarasti:
"Surkuhupaisan kontekstinrakentelun, käsitteellisen tarkk, vaan Donnerin elämän eri osa-alueitauden vieroksumisen, lukematta jättämisen ja yleisen huolimattomuuden lisäksi Donnerin teosta rasittaa ylenmääräinen donnerkeskeisyys ja veltosti rönsyävä esitystapa, jonka turvin Donner pääsee esittelemään tunnettuja kamujaan Mikko Pesälästä Pablo Nerudaan." s. 276
Kirja ei etene kronologisesti, vaan Donnerin elämän eri osa-alueita ja erityisesti työn kohteita käsitellen. Se tuo kirjaan hyvän ja uutta löytävän vireen. Käsittelytapa ei kuitenkaan sulje pois Donnerin omalaatuisuutta, ahkeruutta ja monipuolisuutta. Sitä alleviivaa yhden luvun otsikkokin : Miten tullaan Donneriksi?
Donner ei halunnut tulla määritellyksi suomenruotsalaiseksi, vaan suomalaiseksi, joka puhuu myös ruotsia. s.173
Donnerin uppopaistettu itsekkyys on rehellisyyden peruskurssi s.298
Laajaa tuotantoa ei olisi ilman suurta tunnollisuutta. Kaikki nämä korreloivat suureen narsistiseen älykkyyteen, josta yhteiskuntamme palkitsee. Se ei palkitse nöyryydestä, luonteen harmaudesta tai sosiaalisesta mielenlaadusta. s. 311
Kirja jätti hiukan surullisen olon. Sitä sen suuremmin miettimättä olen aina ihaillut Donnerin, omapäisyyttä ja uskallusta sanoa mielipiteensä, vaikka Gambia-keikan aikohin olin kahden vaiheilla. Nuorempana ihailin kaiketi myös edustavaa ulkomuotoa , vanhempana annoin Donnerin kaunokirjallisuudelle arvoa pelkästään yhden lukemani kirjan (Finlandia-palkittu) ja tuttavien mielipiteiden perusteella. Nyt häntä ei enää ole. Tulee ikävä, vaikkakin hämmästyin median huomiosta Donnerin kuoleman jälkeen.
Kirja myös muutti käsitystäni Donnerin merkityksestä. Se on reipas ja raikas analyysi, joka ei kumartele yhtään sen enempää kuin kohdehenkilönsäkään. Kerrassaan loistava elämäkerta, jota ei ole tehty kuolemaa kunnioittaen. Onneksi Ekholm kehtasi.
Olga Tokarczuk 2019 Nobel-puheessaan: "Kirjallisuus on yksi harvoista elämänalueista, jotka yrittävät pitää meidät kiinni maailman konkretiassa, sillä kirjallisuus on luonnostaan aina 'psykologista'. Se näet keskittyy henkilöidensä sisäisiin näkökulmiin ja motiiveihin, paljastaa heidän kokemuksensa tavalla, joka muutoin on täysin suljettu toisilta ihmisiltä, tai ihan vain provosoi lukijan tulkitsemaan heidän käyttäytymistään psykologisesti." s. 298
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti