Aluksi olin pettynyt, kun avasin Lahirin viimeisimmän suomennoksen Missä milloinkin. Olin odottanut pitempiä tekstejä kuin nämä parin kolmen sivun mittaiset raapaleet. Jätin jopa kesken pariin kertaan ja luin muuta. Kun kirjaston kirjan eräpäivä läheni ja huomasin jonkun muunkin olevan kiinnostunut, palasin kirjaan uudestaan ja luin sen melkein yhdellä istumalla sunnuntai-iltapäivänä. Oivalsin sen hienouden. Viehätyin, vaikken ihan yhtä paljon kuin esim. Tulvaniitystä . Olin löytävinäni syynkin lyheen tekstimuotoon. Alkuperäisteos on kirjoitettu italiaksi! Lahiri on vaihtanut kieltä! Aikamoinen suoritus kirjailijalta! Takakannen teksti kertoo hänen muuttaneen perheineen Roomaan oppiakseen paremmin rakastamaansa kieltä. Suomentajakin on vaihtunut. Englanninkielestä Lahirin kirjoja suomensi Sari Karhulahti, tämän suomentaja on Helinä Kangas.
Kirjan lyhyet kertomukset on otsikoitu usein paikan mukaan: Uimahallissa, Supermarketissa, Lipputoimistossa, Kadulla. Toiset otsikot liittyvät tekemiseen: Illallisella, Puhelimessa, Lomalla, Vuoteessa tai säähän ja aikaan: Auringossa, Keväällä, Elokuussa, Aamunkoitteessa . Kohtaamisiin tai sen puutteeseen viittaa muutama otsikko: Terapeutilla, Kosmetologilla, Yksikseen, Kaikissa kertomuksissa kokijana on minä, keski-ikäinen, yksin asuva nainen, joka tarkkailee ympäristöään italialaisessa kaupungissa tai maaseudulla, tekee havaintoja ihmisistä ja paljastaa tapojaan ja mieltymyksiään sekä mielikuviaan toisista ihmisistä. Kertoja ei kuitenkaan ole mikään syrjästäkatsoja, vaan antautuu keskusteluihin tai jopa suhteisiin, jotka sitten loppuvat. Jotkut ihmiset herättävät vastenmielisyyttä heti alkuunsa, kuten ystävättären öykkärimäinen aviomies vierailulla. Puistossa kertoja tarkkailee vanhaa pariskuntaa, jonka nainen on vahvanoloinen, vaikka mies taluttaa häntä tukien ja pitäen naisesta roikkuvista dreeneistä kuin talutushihnasta. Jotkut viipyvät naisen elämässä toisenkin hetken.
Minä odotin hänenpuhelinsoittoaan ja menin jokaiseen tapaamiseen. Se oli kuuma suhde, lyhyt leimahdus, joka ei enää koske minua. s.94
Kirjan kokija sitoo kertomukset toisiinsa ja pidempään lukiessa minä-kertojan persoona tulee yhä tutummaksi. Siitä syntyy lukemisen viehätys ja vähitellen kokijasta, tarkkailijasta hahmottuu henkilökuva. Lukija pääsee sisälle hänen elämäänsä. Samalla kirja avaa silmiä ja ajatuksia näkemään, kokemaan ja huomaamaan.
Takaapäin nähty kaksoisolentoni saa minut tajuamaan: minä olen minä enkä kuitenkaan ole, lähden pois ja jään ainiaaksi tänne. s.143
Hieno kirja taas, vaikka erilainen kuin tekijänsä aiemmat. Lahiriin voi luottaa.
Jhumpa Lahiri : Missä milloinkin. Tammi 2020, Keltainen kirjasto 511. Italiankielinen alkuteos Dove mi trovo 2018. Suom. Helinä Kangas. Kansi148 sivua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti