Ajatteleminen on ylellisyys johon nyt on aikaa. Kun yritän ajattella mitä ajattelin aikanaan en muista enkä tiedä mitä muut ihmiset ajattelivat. En tiedä mitä he ajattelevat nyt. Kun ajattelen nykyajan ihmisiä, kuvittelen heidän ajatuksensa, kysymyksensä ja vastauksensa. Se on huvittavaa. Katselen virassa olevaa toimeliasta väkeä, joka kiiruhtaa palatsin sisäpihalla helmat liehuen. Heillä on päämäärä josta minulla ei ole aavistustakaan. s.65
Wang Wei , seitsemänkymmenvuotias eunukki on edennyt keittiöstä haaremiin ja viettää nyt eläkevuosiaan. Eläkkeellä asiat ovat hyvin: on vastaavassa tilanteessa olevia kavereita, joiden kanssa voi jutustella ja nauttia viiniä. Takana on jatkuva varuillaanolo, vaikka edelleenkin juorut ovat tärkeää kauppatavaraa ja petturuus rangaistaan, Tosin vatsan demonit vaivaavat, etenkin liiallisen viininnauttimisen jälkeen. Aika kuitenkin kuluu rattoisasti kuin huomaamatta niin tapahtuma-aikana Dongjingissa, pohjoisen Song-kauden aikana 1120 kuin nykyajassa elävän eläkeläisen arjessa.
Pesen kasvoni, suin hiukseni. Hiuksia on muutama. Joka aamu teen saman. Joka aamu. Illallakin pesen kasvoni. Tuntuu kuin aamusta olisi vain hetki, ja taas täytyy tehdä nämä toimet. Aika on lyhentynyt. Päivä on pelkkä henkäys, vuosikin vain huokaus. Nuorena tuntui siltä, että seuraava kevät ei koita koskaan. s.80
Mietin, miksi en ole lukenut Kristina Carlsonin oivaltavaa, helposti kulkevaa tekstiä sitten Finlandia-palkitun Maan ääreen -romaanin. Ilmeisesti syytä olisi ollut, sillä nyt huomaan kirjailijan tehneen palkittuja ja palkintoehdokkaina olleita kirjoja useammankin. Lisäksi hän on Mari Lampisen nimellä tehnyt nuortenkirjoja. Tämäkin teos osoittaa runoilijana aloittaneen kirjailijan kyvyt vetää lukija sisälle romaanihenkilön ajatusmaailmaan ja elämään. Monta oivallusta sain eunukin ajatuskiteytyksistä, jotka Carlson ilman turhia koukeroita pienessä kirjassa tarjoaa.
Kun viisas kuolee ja maatuu, hänen päänsä tyhjenee kuin ankanmuna. Niin tyhjenee tyhmänkin pää. Viisas ja tyhmä ovat saman arvoiset. Jos tätä jäisi miettimään, ei välittäisi opetella kirjainmerkkejä eikä lukea yhtäkään runoa, ei haluaisi oppia tähtitaivaan kuvioita eikä tutkia uusia laitteita tai kojeita. Ei. Siksi en mieti kuolemaa. s.70
Carlson Kristina: Eunukki. - Otava 2020. 93 sivua
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti