Olen kyllä iloinen, että tartuin liki kymmenen vuotta sitten ilmestyneeseen runokokoelmaan ja luin jo edesmenneen Aila Meriluodon tuntoja vanhuudesta. Runoilijalla riittää sanottavaa, vaikka elämää on jo takana enemmän kuin edessä ja moni ystävä on poissa. Jopa huumoria riittää - sitä nimenomaan.Oivalluksiakin löysin.
vinosti hymyillen.
En tietenkään,
kaatuivat kaikki kuin shakkinappulat, olipa peli.
Vain kävelysauvat uskaltavat enää.
Sulavasti astellaan kolmisin.
Tarkoitan: komeasti kompastellen. s.39 s.
Kuitenkin, kaikkien mieleen nousevien kokemusten ja muistojen jälkeen kirjailija/kokija on nyt viimeistään oma itsensä. Nyt hän saa olla, mitä on. Viimein.
Ensin minä nain hämäläispojan
ja opin sanomaan sää.
Sitten minä nain karjalaispojan, ja opin sanomaan sie.
Tässä minä istun ja katson peiliin,
ja siellähän minä
Tuskin näkyen,
kaikkien muistojen takaa.s.57
Aila Meriluoto: Tämä täyteys, tämä paino. _ WSOY,, 2012.- 107 sivua,
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti