sunnuntai 2. helmikuuta 2025

Han Kang: Ihmisten teot ja Valkoinen kirja

 

Hän ajatteli, että jos sielu on olemassa, sen näkymätön liike olisi samanlainen kuin sen perhosen siipien lepatus.(Valkoinen kirja)

En ihan vielä päässyt viimeisimmän nobelistin kyytiin lukiessani Valkoista kirjaa, joten luin toisen, joka oli kirjastossa saatavilla: Ihmisten teot. Ja jo vain pääsinkin sen avulla matkaan - ja se kyyti oli kylmää. Keskenkään en voinut kirjaa jättää, vaikka toivoin sen pian loppuvan häiritsemästä yöunia ja päivän ajatuksia. Voisin kai sanoa, että kirja piti otteessaan, vaikka pois rimpuilin.

Valkoisen kirjan lähtökohtana on vastasyntyneen kuolema. Siitä kerrotaan myöhemmin syntyneen isosiskon näkökulmasta. Jos sisko ei olisi kuollut, ei isosisko ehkä olisi olemassa, eikä myöhemmin syntynyt velikään. Valkoisuus lähtee vastayntyneen vaatteesta, kapalosta, joka toimii myös käärinliinana, kun lapsen isä hautaa ennen aikaisesti syntyneen. Kirjailijan listalla on myös muuta valkoista: suolaa, paperia, lunta, riisiä, aallot, valkoinen lintu...Tärkeimmiksi vuorosanoiksi kirjassa kohoaa äidin puhe lapselle: Ethän kuole? Valkoinen on kuoleman väri. Kirja on taiten tehty, runollinen yksityiskohtia myöten. Haittasi minua pikkuisen surun aukeaminen ennen kertojan syntymää kuolleen lapsen takia. Se on joko kulttuurisia tai henkilökohtaisia puutteitani ja kyvyttömyyttäni ymmärtää.

Han Kang: Valkoinen kirja, Gummerus, 2021. Koreankielinen alkuteos, 2016. Suom. Taru Salminen. - Valokuvat Douglas Seok. - 111 sivua

Ihmisten teot on kirja, jonka halusin jättää lukematta, mutten voinut. Kirja kuvaa vuonna 1980 väkivalloin tukahdutettua mielenilmausta Gwangjun kaupungissa ja kaikkia niitä kidutuskeinoja ja raakuuksia, joita hallituksen joukot käyttivät protestoivia opiskelijoita ja jopa sivullisia kohtaan. Tyhjillä kaduilla ruumisröykkiöiden keskellä vaeltaa poika etsimässä ystävänsä ruumista ja sieluja, jotka eivät ole vielä lähteneet kauemmas.

Haluan nähdä ampujan ja käskyn antajan kasvot, häilyä kuin lepattava liekki niiden yläpuolella heidän nukkuessaan, pujahataa heidän uniinsa, hulmuta otsan ja suljettujen luomien päällä, kunnes pääsen niiden läpi. Kunnes he näkevät painajaisissaan kerran toisensa jälkeen, millaiset silmäni olivat, kun vuodin kuiviin. Kunnes he kuulevat minun kysyvän vaativasti: miksi?

Kirjoittaja on vahvasti mielenosoittajien puolella ja kerronta etenee heidän näkökulmastaan. Oikeastaan puolen valinta on itsestäänselvyys, jota ohjaa ihmisen omatunto, vaikka sen äänen kuulemisella onkin järkyttävät seuraukset.

Siitä lähtien kun olimme nousseet kapinaan tekojani oli ohjannut voima, joka oli yhtä ylivoimainen kuin armeija.

Omatunto.

Maailmassa ei ole mitään sitä kauhistuttavampaa.

Kerronta etenee eri henkilöiden näkökulmasta yksityiskohtia tarkoin kuvaten. Loppupuolella kuvataan lapsensa menettäneiden vanhempien tunteita ja menetyksestä syntynyttä vihaa ja vastarintaa. Kuolleiden protestoijien vanhempien viha lapsiensa teurastajia kohtaan kasvaa ajan myötä murheen ylittäväksi voimaksi.

Elämänlanka on vahva kuin härän jänne, joten minun täytyi jatkaa, vaikka menetin sinut. Täytyi pakottautua syömään, tekemään työtä ja nielmään päivän toisensa jälkeen väkisin suuntäyden kylmää riisä, joka juuttui kurkkuun.

Kirja oli vahva puheenvuoro ihmisyyden puolesta julmuutta vastaan. Hetkittäin oli vaikea seurata eri henkilöiden vaiheita samankaltaisilta tuntuvien nimien takia. Sisarukset olivat samannimisiä, mutta sisko ja veli erottuivat nimissään vain lopussa olevalla -mi ja -ho päätteellä. Ihan vaivatta ei lukija päässyt ajankulkuunkaan mukaan, sillä kuulustelutapojen kuvaus ja verenvuodatus turskahtivat kirjan sivuilta niin voimakkaina. Kun nyt tarkastelen lukukokemustani, olin täydemmin kirjan otteessa kuin aikoihin. Koko ajan pyristelin vastaan, halusin lopettaa, mutten voinut. Tällaiseen ne nobelistit pystyvät!

Olemmeko me ihmiset todellakin pohjimmiltamme julmia? Onko takertuminen arvokkuuteen vain itsepetosta, jolla suojaudumme siltä tosiasialta, että jokainen meistä voi muuttua hyönteiseksi, saaliinhimoiseksi pedoksi, lihakimpaleeksi? Onko historia todistanut, että vääjäämätön kohtalomme on tulla häpäistyksi, vahingoitetuksi ja teurastetuksi?

Han Kang: Ihmisten teot , Gummerus, 2018. -Koreankielinen alkuteos 2014. - Suomentanut Sari Karhulahti englanninkielisestä käännöksestä Human Acts, 2016. - 230 sivua 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti