Minua alkaa huimata, kun ajattelen sitä. Että koko sen ajan kun luulin olevani yksin, toinen ihminen eli samassa marraskuun kahdeksannessatoista kuin minä. Että me kumpikin söimme aprikoosimarmeladia ja esitimme samat kysymykset. Että myös Henry luuli olevansa yksin. Mutta emme olleetkaan.
Tara Selter on elänyt marraskuun kahdeksattatoista päivää aina vain uudestaan kirjasarjan ensimmäisestä osasta lähtien. Aluksi hän yritti päästä tilanteesta pois selittämällä sitä miehelleen yhä uudelleen. Toisessa osassa hän yrittää muokata päiväänsä siirtymään vuodenaikojen mukaan matkustamalla pohjoiseen ja etelään ranskalaisesta kylästä, jossa hän asui. Koko ajan hän on luullut olevansa yksin. Vaan nyt hän löytää Henry Dalen, joka myös elää samaa päivää yhä uudestaan.
Henry on päivän edellä laskuissaan. hän elää jo 1145 kertaa samaa päivää, kun Tara elää vasta 1144:ttä päivää tämän kirjan alussa. Hän suhtautuu myös asiallisemmin tilateeseen, ei yritä paeta tai siirtyä toisiin vuodenaikoihin.
Henry ei antanut periksi. Ei hän halunnut synkistellä. Päinvastoin. Mehän olimme hengissä. Se ei ollut yhtä tyhjän kanssa.
Henryllä on viisivuotias poika, joka elää äitinsä kanssa Yhdysvalloissa. Poikaansa Henry haluaa tavata ja matkustaa välillä viettämään päiviään siellä. Taran kiinnekohta on aviomies Thomas, jonka läheisyyden hän kokee menettäneensä. Yksinäisyys on kuitenkin kohtalotoverin tapaamisessa lievittynyt. Kun samanlaisia tovereita tulee kaksi lisää, Olga Ja Ralf, tulee päivään myös uusia selviytymiskeinoja ja viimein suunnitelmia siitä, miten tilannetta voi käyttää hyödyksi. Tehokas työmyyrä Thomas pysähtyy ajattelemaan.
Hän alkoi katsella ympärilleen tietämättä mitä tekisi näkemällään. Kerätä maailmasta käyttökelvottomia palasia. Kuin soraa tietoisuudessa. Se hidasti vauhtia. Nykyään kun hän kulki ajatuksissaan, hän kuuli ääniä. Ennen oli ollut hiljaista ja pimeää. Hän oli ollut pöllö. Äänetön ja tehokas, eikä hän ollut nähnyt mitään muuta kuin tavoittelemansa saaliin.
Muutos tapahtuu vähitellen myös muissa marraskuun kahdeksannentoista vangiksi joutuneilla ihmisillä. Kuitenkin he tässäkin tilanteessa säilyttävät myös osan entistä itseään ja hankautuvat toistensa maailmankatsomusta ja toimintatapoja vastaan.
Ralf halusi korjata yksityiskohtia, Olga halusi muuttaa järjestelmiä.. Olgan mielestä piti etsiä syyt. Ralfin mielestä Olga halusi tyhjentää meren vedestä. Olga väitti, että Ralf halusi korjailla pilkkuja. Ralfin mielestä ei ollut mitään ainoaa oikeaa tapaa tehdä asioita. Maailmasta oli huolehdittava kaikkine virheineen.
Minulle on edelleen täysi arvoitus, miksi viihdyn tämän kirjasarjan äärellä. Olkoonkin klassikoksi mainittu ja arvioissa ylistetty, mutta eipä houkuta nimi eikä kansi eikä oikein marraskuun kahdeksastoista päiväkään. Melkein jo päätin, etten tätä kirjaa pidemmälle jatka seisemänosaista sarjaa, mutta lopetettuani ajattelin: ehkä sittenkin. Kirjailija osaa kirjoittaa ja koukuttaa. Outoa asetelmaa on helppo seurata ja jokainen osa on laventanut näkymää. Kerronta on täynnä yksityiskohtia maisemasta, kasveista ja mauista. Vasta linkittäessäni aiempia osia tähän tekstiin, huomasin myös samanlaisena pitämäni kannen muuttuneen. Värit ovat tihentyneet ja voimistuneet. Mahtavaa oivallusta ei voi jättää sivuuttamatta. Teksti vyöryttää lisää oivallettavaa:
Hänen ilmauksensa sekoittuivat omiini, ja tunsin sanojen heräävän eloon vähän kerrallaan, lauseita alkoi taas muodostua, nyt myös minun omiani, tai lauseita jotka muistuttivat niitä, joita minulla oli tapana käyttää.
Yhteydestään irrotettu lausekokonaisuus tavoittaa mielessäni laajempia merkityksiä keskinäisen vuorovaikutuksen tarpeellisuudesta ja voinpa siitä löytää myös syyn ja tarpeen kirjojen lukemiseen.
Solvej Balle : Tilavuuden laskemisesta 3. Kosmos, 2024. - Tanskankielinen alkuteos : Om udregning af rimfang III, 2021. - Suomentanut Sanna Manninen. - 174 sivua
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti