Emily St.John Mandel : Rauhallisuuden meri

 

Vaikka kirjailijan nimi onkin hieman hankala muistaa, valitsin tämän kirjan juuri sen takia - muistinhan lukeneeni ja pitäneeni kirjailijan edellisestä, suomeksi käänetystä Lasihotelli-kirjasta. Niin kävi tämänkin kirjan kanssa, vaikka ensin pohdin, ovatko vuosisadasta toiseen siirtyvät kuvaukset liian vaativia kesätapahtumien keskellä luettavaksi. Vaan kun kirjailija pitää ohjat käsissään, pysyy lukijakin mukana.

Tapahtumat alkavat vuonna 1912 ja jatkuvat luku kerrallaan aina vuoteen 2401 asti. Luvuissa poiketaan vuosiin 2020, 2203 ja sitten palataan taas taakse päin. Tapahtumat sijoittuvat maahan ja kuuhun sekä muutamiin siirtokuntiin, joita ihmiset rakentavat asuinpaikakseen, kun aiemmat asuinpaikat käyvät kelvottomiksi. Etenkin maapallo osoittautuu mahdottomaksi elinpaikaksi. Keskeiseksi henkilöksi nousee kirjailija Olive Llewellyn, joka 2203 saapuu kirjailijavieraaksi maahan ja vierailee eri maiden pääkaupungeissa. 

Kiertueella hänen eteensä ilmestyi koko ajan uusia ihmisiä, kasvoja kasvojen jälkeen, ja vaikka useimmat niistä olivat ystävällisiä, kaikki olivat vääriä, sillä jo muutaman Maassa vittämänsä päivän jälkeen hän halusi nähdä vain Sylvien ja Dionin./Mutta kun maailma kutistui oman kodin kokoiseksi ja sen väestö kolmihenkiseksi, hän alkoi kaivat ihmisiä.

Olive on kirjoittanut kirjan pandemiasta ja häntä kiinnostaa tietää, miksi niin moni on kiinnostunut postapokalyptisestä kirjallisuudesta.

"...Yhden näkemyksen mukaan kiinnostus kumpuaa taloudellisesta epätasa-arvosta, siitä että maailma on mielestämme epäreilu ja meidän tekisi mieli räjäyttää kaikki palasiksi ja aloittaa puhtaalta pöydältä."

 Pandemia puhkeaa kiertueen aikana ja Olive päättää palata etuajassa miehensä ja tyttärensä luo kuuhun. 

Olive esiintyy kuitenkin päähenkilönä vain kahdessa kirjan luvussa, mutta Gaspery Roberts on läsnä kaikissa luvuissa. Hän kykenee liikkumaan ajassa, ja uskaltaa jopa yrittää muuttaa jo tapahtuneita asioita näillä matkoillaan, koska oli pohjattoman lannistavaa tietää, miten muiden tarina päättyisi. Tällainen toiminta on ankarasti kiellettyä ja valvonta on tulevaisuuden vuosisatoina tiukkaa ja tehokasta.

Koulutukseni ei ollut uppoutumista toiseen maailmaan. Se oli uppoutumista moniin peräkkäisiin maailmoihin, lukemattomiin hetkiin jotka saivat alkunsa edeltävistä hetkistä, maailmoihin jotka hiipuivat niin hitaasti, että niiden ymmärsi sammuneen vasta jälkeenpäin.

 Lisäksi mukana on mittava määrä henkilöitä eri aikakausina, joitakin tunnistin Lasihotelli -kirjastakin tutuiksi. Siitä huolimatta kirja on itsenäinen teos.

Henkilömäärän ja tapahtumien sitominen jännitteiseksi kokonaisuudeksi on kudelma, jonka tämä kandalainen kirjailija on punonut taitavaksi ja kirjavaksi teokseksi, jossa henkilöt vilahtelevat kerronnan kohteiksi ja häipyvät taas. Minä pidin tästä aivan yhtä paljon kuin edellisestä St.John Mandelin kirjoittamasta kirjasta - ehkä enemmänkin. Kirjailijan nimen aion joka tapauksessa muistaa.

"Mitä jos maailmanloppu onkin aina käsillä?"/Hän (Olive) piti pienen taidepaussin. Holografinen yleisö katsoi häntä lähes hievahtamatta. "On nimittäin täysin perusteltua ajatella, että maailmanlopuu on jatkuva, päättymätön prosessi."

Emily St.John Mandel : Rauhallisuuden meri. Tammi 2025. - Englanninkielinen alkuteos: Sea of Tranquility. - Suom. Aleksi Milonoff. - Tammen keltainen kirjasto, 557. -254 sivua

Lisa Ridzen: Kurjet lentävät etelään

Et se ole sinä, joka tässä joutuu pärjäämään kokonaisen elämän muistojen kanssa samalla kun ruumis hiljalleen kuihtuu pois.

Bo ei halua lähteä poikansa mukana hoitokotiin katsomaan vaimoaan, jonka muistisairaus on pitkän avioliiton viimein särkenyt. Muutenkin poika Hans tuntuu toimillaan aiheuttavan isälleen mielipahaa, vaikka tarkoittaa hyvää. Pahinta on koirasta, Sixtenistä luopuminen, mitä poika pitää välttämättömänä. Onneksi Bon luona käy hoitajia, jotka ymmärtävät miestä paremmin. Heistä paras on Ingrid. Toki on myös heitä, jotka toteuttavat hoitosuunnitelmia kuuntelematta autettavaa. Heistä pahin on syöjätär, kuten Bo häntä kutsuu. 

Bolla on ystävä, Ture, entinen työtoveri sahalta. Miehet soittelevat toisilleen ja lievittävät näin yksinäisyyttä. Ture ei ole ollut koskaan naimisissa, mutta erilaisista elämänvaiheista huolimatta ystävyys on pysynyt. Bolla on myös rakas lapsenlapsi, Hansin tytär Ellinor, joka käy isoisänsä luona silloin tällöin. Paljolti seurana ovat myös muistot lapsuudeta ja miehuusvuosista, rakkaasta vaimosta, jonka huivia Bo säilyttää purkissa saadakseen joskus sitä haistella. On myös pahoja muistoja ankarasta isästä, äijästä, joka ei ikinä kehunut tai kannustanut poikaansa.

Kirjailija on mennyt vanhan, kuolevan miehen nahkoihin ja tehnyt sen hyvin, uskottavasti ja koskettavasti. Oman raihanisuuden ja kykenemättömyyden tajuaminen, toisten hyvää tarkoittavien aikeiden  järkyttävät vaikutukset ja muistot ovat tämän kirjan rakennusaineita ja niiden kautta lukija pääsee seuraamaan vanhan miehen viimeisiä kuukausia. Kerrontaa rytmittävät ja värittävät kotihoitajien päiväkirjamerkinnät kolmesti päivässä ja ne olivat kirjailijan lähtökohta, kun hän löysi merkinnät isoisänsä jäämistöstä. Mielestäni jokaisen pitäisi lukea tämä kirja. Onhan melkein kaikilla tämä  edessä joko omana kokemuksena tai saattajana.

Lisa Ridzen: Kurjet lentävät etelään. - Tammi, 2024. - Ruotsinkielinen alkuteos: Tranorana flyger söderut, 2024. - Suom. Sirkka-Liisa Sjöblom. - 326 sivua

Jenny Erpenbeck: Kairos

 

Kairoksella, onnellisen hetken jumalalla, on tarinan mukaan otsallaan yksi ainoa kihara, josta häntä saattaa tarttua kiinni, eikä mistään muualta. Jos jumala joskus siivin varustetuilla jaloillaan lentää ohi, Kairos kääntää näkyviin kallonsa kaljun takaraivon, joka on sileä ja jossa ei ole mitään, mistä tarttua kiinni.

Tämä kirja kertoo rakkaustarinan, joka ei ole millään tavalla tavallinen, vaikka siihen kuuluu petos ja vaikka se jatkuu naisen uskottomuuden jälkeenkin.   Rakkaustarina ei lopu, vaikka Katharinan uskottomuus paljastuu, muuttuu vain. Katharina on 19-vuotias ja Hans on kymmenen vuotta Katharinan isää vanhempi. Hans on toimittaja ja kirjailija,Katharina haaveilee näyttämötaiteen opinnoista ja aloittaakin ne. Hans ei aio missään vaiheessa luopua perheestään; Ingrid -vaimostaan ja pojastaan. Hänellä on ollut sivusuhteita aiemminkin ja Katharinakin tapaa exän, josta ystävätär sanoo:

 Sinä olet, mitä se nainen oli ennen, ja sinusta ehkä joskus tulee se, mitä nainen on nyt.

Tapahtumapaikkana on Itä-Berliini,  jossa eletään Saksan Demokraattisen Tasavallan viimeisiä vuosia 1986-1990 ja edelleen muurin murtumisen jälkeisiä aikoja. Katharinan sukulaisia asuu lännessä, ja hän käy Kölnissä tätinsä luona, kertoo serkulleen omasta arjestaan, sillä  onhan muuri aikoinaan erottanut toisistaan naapurit ja sukulaiset.

Kirjeet olivat kulkeneet näiden kahden välillä kahdenkymmenenviiden vuoden ajan, myöhemmin kolmen sukupolven välillä edestakaisin ikään kuin keskeytymättömänä keskusteluna. Katrin ja Katharina ovat kasvaneet tähän keskustelumaailmaan, ja he jakavat toisistaan erillään olevan arkensa niin kuin he jakoivat vaatteitaan, kun jompikumpi serkuista oli kasvanut nopeammin kuin toinen.

Rakkaustarinan alun jälkeen minun oli vaikea lukea kirjaa. En lainkaan ymmärtänyt suhteen kehittymistä, miehen pöyristyttävää itsekeskeisyyttä ja naisen mukautumista jatkuviin moitteisiin ja nöyryytyksiin. Tapahtumaympäristönä luhistuva valtio oli sensijaan mielenkiintoinen ja kirja tarjosi uutta ajateltavaa niin jaetussa kaupungissa elämiseen kuin muurin murtumisen jälkeiseen aikaan sopeutumisessa.  

Mutta kun se, mitä hän oli neljäkymmentä vuotta pitänyt vastauksena, ei ollutkaan mikään vastaus, eikä siitä sellaista tulisi, olisivatko uhraukset sitten neljäkymmentä vuotta myöhässä osoittautuneet turhiksi?

Kumous, joka vielä vähän aikaisemmin vastusti idän voimassa olevaa järjestystä, vastustaa pian sinne tulevaa lännen järjestystä.

Taitavasti kirjailija sitoo päähenkilöiden elämän maan historiaan ja sen suuriin käänteisiin.  Kirja on Booker- voittaja ja saman kirjailijan teoksista olen aiemmin pitänyt. Missään vaiheessa en omasta vastarinnastani huolimatta halunnut jättää kirjaa kesken. Enkä onneksi jättänytkään.

Jenny Erpenbeck: Kairos. Tammi, 2025. - Saksankielinen alkuteos Kairos 2021. - Suom. Jukka-Pekka Pajunen (Tammen keltainen kirjasto, 555). - 407 sivua

Juha Seppälä: Merille

 

Jos tämän teoksen myötä kuvittelee merelle lähtevännsä, pääsee korkeintaan laiturin päähän. Merille on nimi veneelle, joka tulee perintönä kirjan henkilölle ja toiselle ostettuna ja maksettuna. Henkilöitä on useita: minä-kertoja kirjailija ja lehtisenttari, taiteilija Boman. Mutanen ja Anneli Eronen. Ihan aina en ollut varma, kenen nimiin ajatukset tai tapahtumat kirjassa menivät. Eniten poimin ajatuksia kirjallisessa työssä itsensä elättäneeltä, nyt eläkeläiseltä ja omia kirjoituksiaan tuhoavalta kirjailijalta. 

Ei lapsia, ei lapsenlapsia. Mitä varten elin? Työt oli tehty, tavoitteita ei ollut. En ollut kaatumassa hautaan.Olin kuin tehty tukimieheksi tai tuki-ihmiseksi; tukihenkilössä oli jotain vierasta, virallista ja persoonatonta.Halusin olla ihminen, mies, en henkilö. Isä, isoisä, olkapää, perälauta.

Harvoin olen lukenut kirjaa loppuun asti, jos en viidellä kymmenellä sivulla ole mukaan päässyt. Juha Seppälän kirjoista olen yleensä nauttinut. Nyt en innostunut, vaikka toinen suosikkikirjailija Anni Kytömäki tätä jossain suositteli. Lukemisolosuhteet täpötäydessä junassa, jossa kanssamatkustajat valittivat VR:n toimintaa ja omaa matkantekoaan istumapaikkojen puutteessa olivat tosin melko haastavat. Muuta lukemista ei matkalle ollut, joten jatkoin vaan. En tullut kirjasta iloiselle mielelle: merkityksettömyyden tunne, voimattomuus puuttua maailman menoon ja sivullisuus tarttuivat. Lukuelämystä kaipailin. 

Meillä ei ollut enää mitään esteitä voitettavana eikä rajoja ylitettävänä. Emme kaivanneet lomaa omasta elämästämme, jos tiedätte, mitä tarkoitan.  Olimme astuneet sivuun, luovuttaneet paikkamme. Emme etsineet mitään. Oli tullut ilmeiseksi, että sitä, mitä etsimme, ei kai ollut olemasskaan. Kuuluimme menettäneiden ihmiskategoriaan. Meitä ei tarvittu mihinkään.

Juha Seppälä: Merille- romaani. Siltala, 2023. - 212 sivua