Lisa Ridzen: Kurjet lentävät etelään

Et se ole sinä, joka tässä joutuu pärjäämään kokonaisen elämän muistojen kanssa samalla kun ruumis hiljalleen kuihtuu pois.

Bo ei halua lähteä poikansa mukana hoitokotiin katsomaan vaimoaan, jonka muistisairaus on pitkän avioliiton viimein särkenyt. Muutenkin poika Hans tuntuu toimillaan aiheuttavan isälleen mielipahaa, vaikka tarkoittaa hyvää. Pahinta on koirasta, Sixtenistä luopuminen, mitä poika pitää välttämättömänä. Onneksi Bon luona käy hoitajia, jotka ymmärtävät miestä paremmin. Heistä paras on Ingrid. Toki on myös heitä, jotka toteuttavat hoitosuunnitelmia kuuntelematta autettavaa. Heistä pahin on syöjätär, kuten Bo häntä kutsuu. 

Bolla on ystävä, Ture, entinen työtoveri sahalta. Miehet soittelevat toisilleen ja lievittävät näin yksinäisyyttä. Ture ei ole ollut koskaan naimisissa, mutta erilaisista elämänvaiheista huolimatta ystävyys on pysynyt. Bolla on myös rakas lapsenlapsi, Hansin tytär Ellinor, joka käy isoisänsä luona silloin tällöin. Paljolti seurana ovat myös muistot lapsuudeta ja miehuusvuosista, rakkaasta vaimosta, jonka huivia Bo säilyttää purkissa saadakseen joskus sitä haistella. On myös pahoja muistoja ankarasta isästä, äijästä, joka ei ikinä kehunut tai kannustanut poikaansa.

Kirjailija on mennyt vanhan, kuolevan miehen nahkoihin ja tehnyt sen hyvin, uskottavasti ja koskettavasti. Oman raihanisuuden ja kykenemättömyyden tajuaminen, toisten hyvää tarkoittavien aikeiden  järkyttävät vaikutukset ja muistot ovat tämän kirjan rakennusaineita ja niiden kautta lukija pääsee seuraamaan vanhan miehen viimeisiä kuukausia. Kerrontaa rytmittävät ja värittävät kotihoitajien päiväkirjamerkinnät kolmesti päivässä ja ne olivat kirjailijan lähtökohta, kun hän löysi merkinnät isoisänsä jäämistöstä. Mielestäni jokaisen pitäisi lukea tämä kirja. Onhan melkein kaikilla tämä  edessä joko omana kokemuksena tai saattajana.

Lisa Ridzen: Kurjet lentävät etelään. - Tammi, 2024. - Ruotsinkielinen alkuteos: Tranorana flyger söderut, 2024. - Suom. Sirkka-Liisa Sjöblom. - 326 sivua

Henriikka Tavi: Remu

Runokirja välillä. Siihen on hyvä syy ja se näkyy jo kannesta. Halusin lukea kirjan, koska sen aiheena on koira. Oikea koira, hankala koira ja sen takana suru lapsettomuudesta. Olen kuunnellut radiosta muutamia ohjelmia, joissa Henriikka Tavi on kertonut kirjastaan ja koirastaan. Kirja kannattaa silti lukea ja katsella.

Kutsumme alakerran koiraa haukkukoiraksi, koska sitä se tekee. Se kiskoo omistajaansa vaakasuoraan kohti tuulta, innoissaan, hädissään, hyökkäämäisillään ja puolustuksissaan se haukkuu. Nopeasti ja tasaisin välein se toistaa vauhkoa sanaansa, vetää omistajaansa poispäin maisemasta, joka kohisee ja vinkuu aivan samaa horisonttia, mutta kuitenkin yhtä valkoisena.

Ei Tavi lähde kuitenkaan meidän koira ja muut piskit -linjalle, sillä Remussakin on tekemistä ja kasvattamista. Koira on kuitenkin ystävä, joka on aina läsnä, keskipiste hyvässä ja pahassa:

sinun ympärillesi/ kaikki järjestyy,/järjestyisi, /olisi järjestynyt.

Ennenkaikkea kysymys on koiran ymmärtämisestä, sen pelkojen ymmärtämisestä ja elämisestä tämän kaiken kanssa, koiran rinnalla omien pelkojensa ja kokemustensa muovaamana.

Koiranomistajana löysin kirjasta paljon samaistuttavaa ja ihastelemista. On runoissa silti muutakin: muistiinpanoja keltaisesta, oranssista ja valkoisesta. Noihin proosarunoihin valittujen sanojen läpi minäkin näin lumen ja syksyn kirkkaammin. Kirjan loppupuolella on taidetta, jota voi kutsua muotorunoiksi. Tavoitan niiden viestiä huonosti samoin kuin runoiluista eri fonteilla. Vaan juuri niiden takia tämä kirja pitää nähdä. Ja muidenkin runojen, sillä runoon pitää aina palata. Minäkin olen tehnyt sen monta kertaa tämän kirjan äärellä.

Jää hienosti hyvä sukka/Jää hienosti hyvä auto/Jää hienosti hyvä tassu/Jää hienosti hyvä luu

Henriikka Tavi: Remu. - Teos, 2023. Ulkoasu: Jenny Lucander. - 110 sivua+liitteet

 

Meri Werkkomäki: Koira

 

"Mulla on tässä elämänmuutos meneillään ja tän päivän treeni hyvässä vauhdissa"

Vaikka kirjan minä-kertoja Rauha yrittää todistella asuntoonsa äkkiarvaamatta ilmestyneelle koiralle, että tätä ei tarvita ja koira on haitaksi, ei eläimen häätämisestä tule mitään. Aluksi kertoja tosin kauhistuu omia tekemisiään kuvitellessaan, sillä muistikuvat illasta, jonka jälkeen koira löytyy asunnosta, ovat vähintäänkin hatarat. Nainen yrittää päästä koirasta eroon, mutta koira ei luovuta, vaan käyttäytyy yhä röyhkeämmin. Vähitellen yhteisymmärrys lisääntyy ja samalla lisääntyvät kysymykset, jotka liittyvät naisen suhteeseen vanhempiinsa ja muistot, joihin ei haluaisi palata. 

Kirjassa on vauhtia hengästymiseen asti. Niin kertojan kuin koirankin kielenkäyttö on ronskia ja värikästä. Päivät eivät seuraa toisiaan selkeässä jonossa, vaan päivästä toiseen kompuroidaan yötä myöten ja jokainen uusi päivä tuo uuden vastoinkaäymisen tai haasteen voitettavaksi. Itku ja nauru kulkevat käsikädessä ja välillä lukija on pakahtua pidäteltyään jo kyyneleitä ja puhkeaakin nauruun. 

Pidin kovasti tästä esikoiskirjasta, jonka tekijää takakansi esittelee laulajana, lauluntekijänä ja koiraihmisenä. Kirjan koira ei ole ihan perinteinen seuralainen ja sen vuoksi siihen kannattaakin tutustua. Jollei reipas kieli häiritse, saa koirasta varmasti kaverin eikä kirjaa malta laskea käsistään ennen loppua. Lisää tällaista!

Meri Werkkomäki: Koira. Kosmos, 2023. - 184 sivua

Turkka Sirkka: Niin kovaa se tuuli löi

Jo ensimmäiset säkeet Sirkka Turakan 2004 ilmestyneestä runokokoelmasta iskivät vahvasti ja saivat kyselemään, miksen ole runoilijan tuotantoon aikaisemmin perusteellisesti paneutunut. Onneksi YLE:n 1 paneutui lauantain Tämän runon haluaisin kuulla -lähetyksessä Eeva-Liisa Mannerin ja Sirkka Turkan tuotantoon. Pääsin jäljille.

Herra, olet luvannut tulla pian, älä viivyttele./Me jo täällä istutaan koirien kanssa, ja ne muut, jotka mennä joutaa.//Ei tiennyt Jeesusrukka kelle kukoistaa, vain kanniskeli ristiään, oli nätti kuin humma.s.7

En ole pitänyt Turkkaa uskonnollisena runoilijana, mutta näistä runoista Jeesus putkahtaa vähän väliä. Jeesuksella on toinen hahmo kuin kirkon Jeesuksella, mutta nähdäkseni kutakuinkin sama sanoma. Lohdutusta häneltä haetaan menetysten ja kuoleman jälkeen ja sitä hän yrittää jakaa. Siinä vierellä kulkevat Turkalle rakkaat eläimet, erityisesti hevoset.

Olin Jordaniassa, Jordanin/virran rannalla,/Golanin kukkuloilla, parakin pihalla/liehui lippu,/näytin vähän hauista, turvasin rauhaa./Kuule, osta tästä rottweiler, se on/koira, eikä koiran kuva. s.35

Kaikilla on aina kiire.Haudassa se loppuu./Kun suru sitten tuli ja uursi kasvot,/tuli Jeesus ovelle, mitkä silmät, onneen/viety outo mies,mikä rankka myötätunto./Siitä näki heti, että se näki suoraan/ sydämeen,joka oli kyyneleen muotoinen,/joka oli yrittänyt rakastaa/vaikka puukko kourassa. s.45

Vahvoja nämä runot ovat, vahvan kirjoittajan voimakkaita kuvia raastavasta todellisuudesta. Juuri siksi niin vaikuttavia. Rankkojen tekstien vastapainona hellyys, lempeys, rakkaus, eläimen luottamus ja uskollisuus. Näissä runoissa on voimaa ja uskallusta. Näitä runoja voisi hankkia kirjahyllyynsä yhä uudelleen tutkittavaksi, jos jostain vielä saa.

..kun hyvä lähtee tästä maailmasta,/ sitä vain huutaa. s.16

Sirkka Turkka: niin kovaa se tuuli löi. Tammi, 2004.Kansi Marko Taina. -61 sivua