Sund Lars: Missä musiikki alkoi

Lars Sund

Missä musiikki alkoi
Teos 2018
Alkuteos: Där musiken började
 Förlaget 2018
Suom. Laura Jänisniemi
540 sivua
Sanottakoon heti aluksi, että pidin tästä kirjasta kovasti. Lisättäköön vielä, että olen pitänyt muistakin lukemistani Lars Sundin teoksista . Muistan Colorado Avenuen ja sen jatko-osan Puodnpitäjän pojan. Tämä teos on Pietarsaari-trilogian itsenäinen kakkososa. Sitä edelsi 2014 ilmestynyt romaani Kolme sisarta ja yksi kertoja. Sitä en häpeäkseni ja vahingokseni ole lukenut - vielä.

Vaikka ihan varauksetta pidin kirjasta, on hyvin vaikea perustella, miksi. Toki minullakin on kosketus 1960-1970-luvun alun erityisesti nuorten kuuntelmaan musiikkiin ja hieman kosketusta myös romaanin tapahtumapaikkoihin, lähinnä Vaasaan. Niiden lisäksi on jotain muuta, joka kirjassa viehättää ja koukuttaa lukijan. Kirjassa on kertoja, joka neuvottelee tekstistään kirjoituksenopettajansa kanssa. Kerronnan rakenne on jännittävä. Kertoja paljastaa hiukan eteenpäin tapahtumia jonkun henkilön elämässä ja aloittaa sitten taas toisaalta.

...olisin halunnut kuulla, mitä mieltä hän (kirjoittamisenopettaja) on ideastani vuorotella eri aikatasoja: eeppistä "nykyhetkeä", joka sijoituu 1980-luvun puoliväliin, ja sitä, mitä tapahtui muutama vuosi aiemmin. s. 413

"Sinun tekstisihän ei ole tavanomaista realismia... Niin kuin itse yhdessä kohdassa mainitset, pyrit luomaan tekstille eräänlaisen sinfonisen rakenteen. Otat teeman, annat sen kadota ja sitten palaat siihen..." Tauko. "Niin kyllä silläkin lailla voi tehdä..."s.358

Kertoja kuljettaa mukanaan koko kaupungin historiaa yksityisten ihmisten kautta  muutamia vuosikymmeniä.

Vielä 1960-luvun ja seuraavan vuosikymmenen vaihteessa kaupunkia jakoi eräänlainen kielellinen Berliinin muuri. Toisin kuin Berliinin muuri, meidän rajamme oli näkymätön mutta silti yhtä todellinen. Betonilohkareiden sijasta se oli rakennettu tietämättömyydestä, ennakkoluuloista ja epäluulosta - lujia materiaaleja nekin. Sitä täydensivät näkymätön piikkilanka ja kuvitteelliset vartiotornit ja valonheittimet, jotta pakolaiset eivät yrittäisi ylittää muuria kumpaankaan suuntaan. s. 283

Musiikkia riittää, nimiä riittää. Olemassa olleiden kappaleiden, henkilöiden ja yhtyeiden nimet sekoittuivat fiktiivisiin nimiin ja teoksiin.  Tiedänpä eräänkin oopperantuntijan kirjan luettuaan  kauhistelleen tietämättömyyttään Alf Holmin säveltämästä Tom of Finland -opperasta. Musiikkia käsitellään  laajemmin, jazzia,  Beatlesia, Jethro Tullia, Creedence Clearwater Revivalia, sinfoniaa, kansanlauluja, virsiä. Alf Holm kuvataan monipuoliseksi musiikkimieheksi ja hän kohoaa kiistatta päähenkilöksi.

Alfin rakkauselämää kuvataan kirjan loppupuolella. Minusta tuntui hiukan päälleliimatulta suhde musiikkiopinnoissa tavattuun sellistiin ja suhteen äkillinen loppu tuntui vielä oudommalta.
Alfin kansakoulunopettajaäiti Ulla-Maj, joka eteni koulutoimenjohtajaksi ja kansanedustajaksi oli taas kuvattu osuvasti. Äidin kasvattaman ainoan lapsen tietä aikuisuuteen ja muiden naisten rakkauden kohteeksi varjosti äidin mustasukkaisuus. 

Ympärillä on monenlaista muutakin draamaa:  Ulla-Majn ystävä Maggie rakentaa itselleen kulissiavioliiton ja kasvattaa kolme itsenäistä tytärtä, joista nuorin, Hajje on herkkä ja epävakaa mieleltään. Kulissi rakentuu aviomies Göranin rahoille ja asemalle ja kun viina vie aseman, alkaa avioliittokin rakoilla.
Koko romaanin ajan on kertojan lisäksi läsnä Odin Sikström, polkupyöräilevä ja virsiä veisaava peltiseppä, joka kannustaa ja auttaa lahjakkaita nuoria, mutta sanoo vielä haamuna kaupungin katuja kulkiessaankin terävästi oman kantansa.
Pietarsaaren ja Vaasan katuja pystyy kirjan avulla seuraamaan yhtä hyvin kuin 1960-1970-lukujen musiikin vaikutusta nuoriin.

Luulen että musiikki, jota ihminen kuulee seitsemäntoista-, kahdeksantoista-, kaksikymmentävuotiaana, niin sanotusti aikuisuuden kynnyksellä, pureutuu häneen kiinni, syvälle ja perusteellisesti, ja sitä kantaa mukanaan koko loppuelämänsä. s. 287

 Teoksen koukuttava rakenne ja hyvä kielenkäyttö tekevät lukuelämyksestä niin täydellisen, että voin varauksetta suositella kirjaa monille. Eikä mikään estä minua tai muita lukemasta jatko-osaa tai edellistä kirjaa.

Erilaista sisustamista - Inkinen,Juha-Pekka: Miten tavarat ovat ja Karlsson Sara: Asioita jotka tekevät kodin

Juha-Pekka Inkinen, valokuvaaja, haastattelija                Sara Karlsson
Miten tavarat ovat - sisustamisen toisinajattelijoita         Asioita jotka tekevät kodin
The Way of Things - Dissidents of interior design
Taide 2018                                                                        Otava 2018
165 sivua                                                                          175 sivua

Kaksi täysin erilaista kirjaa, jotka mielestäni poikkeavat vielä muista sisustamiseen liittyvistä kirjoista radikaalisti
.
Karlssonin kirja on pelkkää tekstiä toisin kuin sisustuskirjat yleensä. Se läheneekin elämäntapaopasta, vaikka alussa puhutaan sisustuksen elementeistä, kuten materiaaleista, valaistuksesta, väreistä ja yksi osio on kokonaan omistettu kodin toimivuudelle. Kodin tekeminen tähtää tässä kirjassa asukkaan kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin ja koti on ennenkaikkea paikka rentoutumiseen ja mahdollisuus yhdessäoloon. Kirja päättyykin alalukuihin luovuudesta ja itseilmaisusta. Vaikken oikein innostunut äitini luovuudesta, kun hän viritteli jakkaran romahtaneen keittiönhyllyn paikalle, kuuluu luovuus arkeen ja kotiin itsestäänselvästi - jos vain uskaltaa. (Uskalluksesta enemmän toisen kirjan yhteydessä myöhemmin.) Tämä oivallus selostaa kodin ilmapiiriä ilman kuvia oli minusta mainio. Kirjoittaja perustelee sitä :

Kirjasta puuttuvat valokuvat, koska kuvien mukana tulisi väistämättä jokin tyyli ja kopioitavia ideoita. Minua kiinnostaa päinvastainen lähestymistapa : kodin rakentaminen ihmisen tarpeista ja haaveista käsin s 13

Sara Karlsson on Minutes -blogin pitäjä, joka on kirjoittanut aiemmin kaksi elämäntaito-opasta. Tämän kirjan takakannessa kustantaja puhuu "tunnelmallisista listoista". Vaikka listat usean luvun lopussa kiteyttävätkin oivallisesti sisältöä, on tuo tunnelmallisuus mielestäni listojen yhteydessä väärä sana. Tässä yksi lista esimerkiksi:

Ylläpitoasioita joista jonkin voit tehdä heti
Tuuleta
Sijaa vuode
Pese vessa
Lajittele ja vie roskat
Vaihda rikkinäinen lamppu ehjään
Pyyhi peilit kirkkaiksi
Pese koneellinen pyykkiä
Pyyhi ovenkahvat ja valokatkaisimet
Siisti keittiöaltaan ympäristö ja puhdista allas
Puhdista liesi ja uuni
Siivoa jääkaappi
Järjestä eteisen naulakko
Siivoa käsilaukku ja tyhjennä päällystakkien taskut
Puhdista ja kiillota kenkäpari
Silitä asu seuraavaa työpäivää tai tulevaa tilaisuutta varten
s. 133

Rakastan listoja enkä tunne itseäni kelpo ihmiseksi, jollen saa pyykkikonetta käyntiin. Tässä tuli muitakin vaihtoehtoja, suurempia ja pienempiä töitä.

Kokonaan toisenlainen on  Juha-Pekka Inkisen lähestymistapa. Inkinen on valokuvaaja, joka on pitänyt 18 yksityisnäyttelyä vuodesta 1987 alkaen ja tunnetaan erityisesti autiotaloja esittävistä näyttelyistään, joista ainakin yhden olen nähnyt joku vuosi sitten Helsingin taidehallissa. Tässä kirjassa juuri kuvat ovat pääosassa. Inkinen on päässyt kuvaamaan sellaisten ihmisten koteja, jotka eivät piittaa konmarituksesta tuon taivaallista, vaan keräävät koteihinsa esineitä, joista pitävät ja viihtyvät niiden kanssa ja niiden vuoksi. Minusta on ihanaa tietää, että tällaisia rohkelikkojakin on!  Kodit ovat täynnä tavaraa: avaimia, vessanpytyn posliinisia vetimiä, kasveja, samovaareja, työkaluja, pääkalloja, leikkiautoja, ladon pääty olohuoneessa, pulloja, laseja (odottamassa asunnon isäntäparin suuria hautajaisia, joissa eriparilaseista nautitaan viini heidän muistolleen). jne. Kuvat ovat kirjavia ja värejä täynnä, on oranssia keittiötä ja turkooseja makuuhuoneita, erilaisia tapetteja vierekkäin. Kaaosta kuvat eivät tavararunsaudesta huolimatta esitä, vaan pääosin esineet ovat säntillisessä järjestyksessä. Niistä pyyhitään pölyjä ja samalla järjestetään uuelleen, vaikka toisaalta :

"En ole kuullut kenenkään kuolleen pölyyn!" ilmoittaa Tintti Karppinen. s. 60

Asukkaat esiintyvät omilla nimillään. Pääosin he ovat iäkkäämpiä ihmisiä - heitä, joilla on ollut pidempään aikaa kerätä. Ammattien kirjo on runsas ja paikoin hauska: isoisästä insinööriin, retrosiskosta avaruusmerirosvoon. Pari kuuluisuutta mahtuu mukaan, mutta pääosin kirjassa esitellyt kodit ja niiden asukkaat olivat minulle tuntemattomia.

Inkinen mainitsee esipuheessa käsitteen visuaalinen tihentymä kuviensa kohteista eikä halua sanoa  täysi tai sotkuinen, jotka voisivat olla minimalistisen sisustajan kuvausta näistä kodeista. Hän mainitsee itsensätoteuttamisen mahdollisuuksien kasvaneen jatkuvasti varallisuuden kasvun myötä, mutta toteaa kotien yleensä silti muistuttavan merkillisesti toisiaan. Onneksi hän on löytänyt nämä ihmiset, jotka asuvat ja elävät omalla tavallaan, suuremmalla persoonalla ja intohimolla.

 En taida uskaltaa kopioida tähän  kuvia, eikä valokuva valokuvasta tee oikeutta kirjalle, vaikka vähän välittyisikin kirjan sisällöstä. Valokuvan osa oikeasta valokuvast varsinkaan amatöörin ottamana ei kuitenkaan välitä koko tunnelmaa.

 Ihastuttava teos!!

Yanagiahara, Hanya: Pieni elämä

Yanagiahara Hanya
Pieni elämä
Tammi 2017
Keltainen kirjasto 479
A Little Life 2015
Suom. Arto Schroderus
937 sivua

Tämän kirjan kanssa olen elänyt lähes vuoden. Viime yönä itkin hyvästejä. Nyt hyvästelen tyynempänä. Ilman taukoja en olisi ehkä lukukokemusta kestänyt, sillä niin kovasti se järisytti. Tosin jätin kirjan kesken ensimmäisten lukujen jälkeen, koska henkilöitä oli niin paljon, eikä minua kiinnostanut kuin yhden, Juden, tarina. Silloin en vielä ymmärtänyt, että Jude on päähenkilö, joka elää tuon "pienen elämän". Hän kuolee arvostettuna lakimiehenä, mutta on omasta mielestään elänyt pienen ja surkean elämän. Tuota elämää raotellaan kirjan sivuilla muiden henkilöiden näkemänä ja eteenpäin kuljettamana.. Lapsuuden kokemukset ja etenkin hyväksikäyttö ovat kutistaneet Juden käsityksen omasta merkityksestään olemattomaksi. Hänen kohtaamansa pahat ihmiset ovat lisäksi aiheuttaneet fyysisiä vammoja, jotka hankaloittavat elämää kohtuuttomasti.

Jude ei koe ansaitsevansa elämältä mitään, mutta hänen merkityksensä muille henkilöille on kiistaton, Hän yrittää lapsena olla mieliksi sijaisperheelle, joka kuitenkin palauttaa hänet lastenkotiin. Aikuisen Juden adoptoi hänen oikeustieteen opintojensa ohjaaja ja opettaja Harold vaimonsa Julian kanssa. Juden on sitä vaikea uskoa ja hän tekee kaikkensa ollakseen teon arvoinen. Hän kokee toisenkin suuren rakkauden, kun suosittu ja kuuluisa elokuvanäyttelijä Willem rakastuu häneen. Pari viettää onnellista elämää, vaikka lapsuudenkokemukset ovat vieneet Judelta halun ja ilon seksistä.

Kirja alkaa ja päättyy Lispenard Streetin asuntoon, johon Juden ja Willemin lisäksi muuttaa taiteilija JB ja arkkitehti Malcolm, jonka vanhemmat ovat rikkaita. Asunto ei ole kummoinenkaan, pikemminkin läävä, mutta sieltä alkaa miesten ystävyys ja toistensa tukeminen. Yhteydenpito jatkuu läpi vuosien.

Kun jo olin tajunnut, että tämä kirja puhutteli minua erityisellä' tavalla, vaikka oma kokemusmaailmani oli kovin etäällä romaanin maailmasta, oli pakko tehdä toinen lukukatko. Joku toinenkin halusi lukea kirjan ja minun oli palautettava se kirjastoon. Ihan heti en sitä pistänyt tilaukseen, sillä tuolle toiselle lukijalle oli myös annettava aikaa. Tiesin kuitenkin jatkavani lukemista.

Kun palasin kirjan viimeisen kolmanneksen ääreen, oli osa alun oivalluksista vain sivunumeroina lapulla, mutta uusia kiteytyksiä tuli nopeasti lisää. Kirjailija puhukoon omalla äänellään tähän tekstiin jonkun lainauksen.

Seksistä ja ystävyydestä

Tämän hän osasi, tämän yhden asian hän osasi erinomaisen hyvin, ja hän käytti sitä päästäkseen parempaan paikkaan. s.709

Vanhemmiten tajusi, että ne ominaisuudet, joita arvosti sänkykumppaneissaan tai seurustelukumppaneissaan, eivät välttämättä olleet niitä ominaisuuksia, joiden kanssa halusi elää tai rämpiä harmaassa arjessa. Jos on fiksu ja onnekas, tämän oppii hyväksymään. Silloin ottaa selvää, mikä on tärkeintä ja etsii sen ja oppii olemaan realistinen. s.738

Toisinaan hän mietti, millaista Juden elämä olisi mahtanut olla, jos hän olisi saanut löytää seksin sen sijaan, että hänet oli pakotettu oppimaan se.. s.806

Nuorina heillä ei ollut toisilleen muuta annettavaa kuin salaisuutensa: tunnustukset olivat valuuttaa ja uskoutuminen yksi läheisyyden laji. Oman elämän yksityiskohtien salailua pidettiin ensin eräänlaisena mysteerinä ja sitten jonkinlaisena saituutena, jollainen yleisen käsityksen mukaan esti todellisen ystävyyden. s. 812

Itsetunnosta ja rakkaudesta (ja niiden puutteesta):

...hän ei jätä jälkeensä mitään: ei rakennuksia eikä maalauksia eikä elokuvia eikä veistoksia. Ei kirjoja. Ei papaereita. Ei ihmisiä: ei puolisoa, ei lasta, ei luultavasti vanhempiakaan, ja jos jatkaa tätä rataa, ei ystäviä. Ei edes uusia lakeja. Hän ei ole luonut mitään, mitään muuta kuin rahaa... ss.893-894

Ja hän itkee ja itkee, itkee kaikkea mitä on ollut, kaikkea mitä olisi voinut olla, jokaista vanhaa haavaa, jokaista vanhaa onnen hetkeä, itkee häpeästä ja ilosta, itkee koska lopultakin saa olla lapsi, jolla on lapsen oikut ja halut ja epävarmuudet, itkee siitä etuoikeudesta, että saa käyttäytyä huonosti ja saada anteeksi, itkee hellyyen ja kiintymyksen osoituksien ylellisyyttä, sitä että hänelle tarjotaan ruokaa ja hänen käsketään syödä se, itkee sitä että hän vihdoinkin, vihdoinkin uskoo vanhemman vakuutteluihin, uskoo olevansa toiselle erityinen, vaikka on tehnyt niin paljon virheitä ja ollut niin inhottava; koska on tehnyt niin paljon virheitä ja ollut niin inhottava. s.911

Berlin Lucia: Siivoojan käsikirja 2 - tanssia ruusuilla

Berlin Lucia
Siivoojan käsikirja 2 - tanssia ruusuilla ja muita kertomuksia

A Manual for Cleaning Women: selected stories by Lucia Berlin
Suom Kristina Drews
291 sivua

Minä en pidä kustantajan Suvi Aholalta  lainaamasta  mainoslauseesta kirjan takakannessa: "Lucia Berlin oli siivooja ja alkoholisti, joka kirjoitti kuin enkeli." Alkoholismi-epiteetin avulla en ole saanut Berlinin novellikokoelmia kaupatuksi vielä yhteenkään livelukupiiriini ja vaikka  mielestäni Berlin todella osaa kirjoittaa, mutta mitään enkelimäistä hänen novelleistaan en löydä.

Tästä toisesta valikoimasta en pitänyt niin paljon kuin ensimmäisesta, myös postuumisti valikoidusta ja käännetystä: Siivoojan käsikirja1

Kirjoittaja on entisellään. Vauhtia saavat nynnyt miehet. Rakkaista välitetään , kuten syöpää sairastavasta Sally-siskosta ja muista sukulaisista. Kerronta tapahtuu välillä lapsen ja välillä aikuisen näkökulmasta Juoppoja, syrjäytyneitä ja muita laitapuolen kulkijoita on riittämiin. Elämä on rankkaa ja tupakkaa kuluu. Havainnointi on kirkasta ja terävää eikä asioita kaunistella tai piilotella.

Siitäkin huolimatta oloni jäi lukemisen jälkeen vaisuksi. Luin nämä kertomukset hyvin pitkän ajanjakson kuluessa, yleensä öisin ja välillä luin muuta. Ehkä kokoelma olisi vaatinut tiiviimpää keskittymistä. Eipä kuitenkaan kaduta, että jatkoin ja luin kaikki novellit. Osasi Berlin hommansa niin hyvin.

Vuoksenmaa Johanna: Vesiystäviä - Lakefriends

Johanna Vuoksenmaa (Teksti ja valokuvat)

Vesiystäviä - Lakefriends
Otava 2019
Englanniksi kääntänyt Pat Humphreys
130 sivua

Olen aivan myyty tämän kirjan äärellä. Tässä on minulle kaikkea mitä toivoa voin: upeita kuvia, oivaltavia ja koskettavia tekstejä, mielenkiintoinen ja minua miellyttävä aihe. Rakastan tätä kirjaa.

Idea on mielestäni ainutlaatuinen. Johanna Vuoksenmaa on käynyt uimassa järvissä ja lammissa eri puolilla Suomea ja kertoo kirjassa, miltä vesi tuntui. Eikä luonnehdinta jää kylmää/kuumaa tai sameaa/kirkasta -tasolle. Vuoksenmaa kuvaa vettä kuin ystävää ja se saakin monesti sukupuolen ja luonteen, jopa menneisyyden.Mistä sitten tietää, millainen vesi on kyseessä? Ensimmäinen liuku veteen ja ensimmäiset vedot paljastatavat sen. Vesi on eroottinen elementti, sen tuntee iholla, mutta se kutittelee muitakin aisteja.
Luulen ymmärtäväni vesiä samalla tavalla. Niistä muutamista järvistä, jotka ovat sekä kirjassa että omissa muistoissani, pystyn palauttamaan mieleeni palan uintikokemuksesta ja veden kohtaamisesta kirjan kuvauksista.

Yksinkertainen, mutta sinnikäs, yrittää kovasti kaikenlaista, mutta joutuu tekemään kovasti töitä saadakseen edes jonkun vakuuttumaan kyvyistään. Suoriutuu hellän kosketuksen alkeistasosta, lie harjoitellut sitäkin itsekseen. (Kirkkojärvi, Alavus) s. 57

Tyylikäs, komea, suuri. Ei innostu tulijasta, eikä kutsu luokseen, ei kuitenkaan kiellä tulemasta. (Keurusselkä, Mänttä) s.119

Avarakatseinen ja viisas olento. Puhuu viittä eri kieltä sujuvasti, myös ihmisten ja enkelten. Loistava kasvattaja, omille ja lainalapsille, rakkautta riittää ja rajat pitävät. Osaa pysyä viileänä silloin kun muut kuumenevat. Päättäväinen, mutta oikeudenmukainen, suuren suuri syli. (Pielinen, Nurmes) s. 125

Vedet luokitellaan viiden otsikon alle. Järvissä on sisällysluettelon mukaan Ystäviä ja ymmärtäjiä - sylivesiä, Arkisia ja vaatimattomia - vetten varpusia, Yksinäiset itsenäiset ja erakot, Laulajat ja lumoajat - maagiset vedet, Suuret ja omanarvontunoiset - vesiklassikot. Kaksi jälkimmäistä lainausta on viimeisestä kategoriasta, ensimmäinen varpusluokkaa. Kun ensi kesänä kokeilen uusia vesiä, pitää ehdottomasti päästä maagisiin vesiin.


Kirjan vesiin pääsee ilmeisen helposti tutustumaan, sillä mukaan valittujen järvien rannoilla on yleinen uimaranta. Englanninkielinen käännös kulkee suomenkielisen tekstin rinnalla, joten kirjan mukaan voi matkailijakin suunnistaa tai vieraita voi kuljettaa Suomen vesissä ja rannoilla.

Toivottavasti olen vakuuttanut lukijan tällä selostuksella Vesiystäviä-kirjan monipuolisuudesta. Se on oiva lahjakirja, päiväkirja (tilaa omille muistiinpanoille), kuvakirja, opaskirja, matkakirja, liikkumisopas. Vielä sen joku minullekin - kirjaston kirjan kun luin - lahjoittaa tai myy, niin toivon!

Strout Elizabeth:Kaikki on mahdollista

Elizabeth Strout

Kaikki on mahdollista
Tammi 2019
Keltainen kirjasto
Anything is possible
Suom. Kristiina Rikman
260 sivua

Luulin tarttuneeni romaaniin ja käsissäni olikin novellikokoelma. Luulin lukevani novelleja, kunnes huomasin eri kertomusten käsittelevän samoja henkilöitä, Yhdistävänä henkilönä on Stroutin edellisen romaanin nimihahmo Lucy Barton, joka on köyhistä oloista päätynyt kirjailijaksi. Tällä kertaa takakannen kustantajan mainos osuu mielestäni kirjan ytimeen.

Väkevä kuvaus syämen murhenäytelmistä ja pienistä arjen tragedioista Amgashin pikkukaupungissa, jossa kaikki tietävät toisensa, mutta harva tuntee edes itseään. 

Tai no, alku on kyllä mainospaisuttelua, mutta viimeinen sivulause kuvaa paljon. Tekisi vielä mieli lisätä: harva uskaltaa tuntea itseään.

 Keskeinen teema on  häpeä. Henkilöt häpeävät köyhyyttä, johon liittyy rumuus ja likaisuus, puute ruuasta ja vaatteista, nöyryytykset ja kiusatuksi tuleminen. On muutakin: salailtu homous, joka paljastuu karkealla tavalla muistisairauden puhjettua, lasten hyväksikäyttöä ja avioliittojen hajoamisia milloin mistäkin syystä. Osa henkilöistä on jättänyt häpeälliset asiat taakseen ja muuttanut tai rikastunut. Menneisyys tihkuu kuitenkin nykyisyyteen, muistot seuraavat tai nykyhetki paljastuu pelkäksi kuoreksi.

Mary jättää uskottoman miehensä ja muuttaa Italiaan rakastuttuaan yli 70-vuotiaana. Hänen tyttärensä avioliitto hajoaa, koska  Angelina-tytär ajattelee lakkaamatta äitiään ja mies väittää hänen äitinsä olevan toinen nainen heidän avioliitossaan.

Dottiella on aamiaismajoitus ja hän on parempi ihmistuntija kuin moni muu. Erityisesti aviopareista hän kykenee näkemään, mikä suhteessa hiertää. Sillä:

..ihmisethän kokevat ensin ja ymmärtävät vasta sitten.
Hän tajusi, että ihmisen on todella päätettävä, miten he aikoivat elämänsä elää. s. 198

Vaikuttava tarina on myös Lucyn veljellä, Petellä, joka jää asumaan kotitaloaan ja tavallaan katumaan vanhempiensa tekoja, kuten tulipaloa, jossa naapuri menetti kaiken. Ensimmäistä kertaa vuosien jälkeen kirjailijasisko tulee käymään. ja Pete ryhtyy siivoamaan vuosien likaa, leikkauttaa hiuksensa parturilla ja kutsuu toisenkin, kotiseudulle jääneen siskonsa paikalle.

Muutamia muitakin menestyjiä köyhyydestä on noussut. On Annie Appleby, näyttelijä, joka lapsena haluaa vaeltaa metsässä isän kielloista piittaamatta ja Abel Blaine,ilmastointialalla menestynyt mies, joka maksaa veronsa, vaikka äänestääkin rebuplikaaneja. Juuri hän ajattelee kirjan otsikon: kaikki on mahdollista kaikille.

Upea kirja, joka jää vaivaamaan pitkäksi aikaa. Pidin tästä kirjasta jopa enemmän kuin esikoiskirjasta Nimeni on Lucy Barton. Tämä oli niitä kirjoja, joiden takia tuntuu niin hyvältä, että saa lukea ja pystyy lukemaan.Tämän luettuaan ymmärtää enemmän itseään ja muita. Tai kuvittelee ymmärtävänsä.

Myönteisen lukukokemuksen kirjasta sai myös Leena Lumi

Kankimäki Mia : Naiset joita ajattelen öisin

Mia Kankimäki
Naiset joita ajattelen öisin
Otava 2018
447 sivua lähdeluetteloineen+16 kuvasivua

Luulet tietäväsi, mitä matka voi tarjota, mutta itse asiassa juuri sitä et tiedä. (Karen Blixen kirjeessä Afrikasta 18.1.2017

Tämä motto pätee niin tähän kirjaan kuin tehtyihin matkoihin. Erityisesti motto pätee niihin matkoihin, joita tässä kirjassa kuvataan. Matkaaja nykyajassa on Mia Kankimäki itse. Hän kulkee muiden matkaajien reittejä, yrittää ymmärtää ja oppia. Loistavin tuloksin. Muut henkilöt eli ne, joiden matkoja Kankimäki jäljittää ovat kirjailijan luonnehtimana:

Karen Blixen: kahvifarmari,lähti Afrikkaan 1914 28 -vuotiaana, palasi Tanskaan sairaana ja rahattomana 46-vuotiaana ja alkoi kirjoittaa ensimmäistä kirjaansa
Isabella Bird, (1831-1904, Yorkshire vanhapiika, maailmanmatkaaja ja vanhapiika, kärsi masennuksesta, selkävaivoista ja unettomuudesta, kunnes lähti matkalle ja kiersi yksin koko maapallon ; Voit tehdä rankimmat matkasi yli 60-vuotiaana
Ida Pfeiffer (1797-1858 Wien), vaimo ja äiti, myöhemmin, yli 44-vuotiaana - matkusti kitubudjetilla, pummi majapaikka -tee mitä tahansa jotta voit tehdä mitä tahansa, älä välitä muiden mielipiteistä. maailmanmatkaaja ja matkakirjailija
Mary Kingsley, (1862-1900) Lontoo, vanhapiika, myöh. tutkimusmatkailija ja matkakirjailija, hoit vanhempansa hautaan ja lähti Länsi-Afrikan viidakkoihin, kirjoitti kaksi kirjaa itseään pilkaten
Jos olet yksin eikä kukaan tarvitse sinua, voit yhtä hyvin lähteä Länsi-Afrikkaan kuolemaan ja nauraa koko matkan
Alexandra David-Neel,(1868-1969 Belgia) feministi, myöh. buddhalainen nunna, matkaaja ja kirjailija
Etene intuitiolla, pärjää vähällä, naamioiu jos täytyy, Älä märehdi, mene" Säännönmukaisesti asiat tuntuvat paljon vaikeammilta ja pelottavammilta etukäteen ajateltuina kuinsitten kun toiminnan hetki on käsillä." (Lhasaan johtavalla tullisillalla)
Nellie Bly ,(1864-1922) amerikkalainen journalisti, naisasianainen, maailmanmatkaaja, myöh. teollisuuspohatta miehensä perittyään, matkusti yksin mailmanympäri 72 päivässä mukanaan käsilaukullinen tavaraa 
Panosta hyviin ideoihin
Yaynoy Kusama s.1929- Matsumo, asunut USA:ssa ja elää nyt mielisairaalassa Tokiossa , työskentelee maanisesti päivittäin yhä maalaamalla plkkuja, kurpitsoja

Näiltä naisilta Kankimäki kirjaa yllämainittujen lisäksi muitakin oppimiaan ohjeita ja asioita, jotka koskevat niin matkustamista kuin elämää  yleensä.

Kirjaan ylös yönaisen neuvon: Afrikassa matkustaessasi ole aina etsimässä aviomiestäsi. s.226

Kun miehisen tutkimusmatkailijuuden ytimessä oli eräänlainen maskuliininen tunkeutuminen, impearilistinen valloittaminen ja luonnonvarojen hallitseminen, olivat Maryn motiivit aivan toisenlaiset. Hän halusi nähdä ja ymmärtää. Häntä kiinnostivat heimokulttuurit sinällään, hän halusi elää kuten paikalliset ja hän alkoi pitää itseäänkin vähän paikallisena. s. 229

Nämä yönaiset, joiden jäljillä ollaan, vaikuttavat vaatimattomilta ja jotkut ovat täysin vailla itseluottamusta. He ovat suhtautuneet ehkä matkaamiseen ennen matkaa varautuneesti, mutta matkatessa heistä tulee toisenlaisia: terveitä ja pelottomia. Elämä kotimaassa on monille valmistautumista uuteen matkaan tai rahojen keräämistä matkaa varten. Tähän käytettiin myös edellisen matkan kokemuksia ja tuloksena saattoi olla kirja, kuten Mary Kingsleyllä. Matkustamisen vaivoja tuo nainen taas pitää pieninä verrattuna kuluttavaan arkirutiiniin, johon naiset normiarjessaan joutuivat sopeutumaan.

Kirjaprojektin lähetessä loppuaan Mary oli yhä masentuneempi ja kärsi jatkuvasti migreeneistä, unettomuudesta ja uupumuksesta (check). Esipuheessa hän pyysi anteeksi kirjansa huonoutta ja omaa epäkompetenssiaan kokonaisen sivun verran - tavalla, joka nostaa itsensävähättelyn käsitteen kokonaan uusiin sfääreihin. s. 239

Mary sanoi nimittäin pitävänsä kummallisena, että hänen matkustamistaan pidettiin naiselle erikoisena saavutuksena, kun taas kukaan ei ihailisi häntä, jos hän olisi jatkanut raskaiden kotivelvollisuuksien hoitamista kuolemaansa saakka.
Hän itse kuulemma tarpoi mieluummin suolla kaulaa myöten mudassa tai kiipeisi Kamerunvuoren huipulle, kuin kävisi läpi sellaisen työmäärän, minkä lontoolainen seurapiirinainen sosiaalisten velvollisuuksiensa parissa tekee. se kuulemma yksinkertaisesti tappaisi hänet. s.242

Kirjoitan muistikirjaani:
myötätunto itseä ja muita kohtaan
yritä nähdä totuus itsestäsi vaikka sitten epämieluisa
käytä energiasi viisaasti
älä takerru asioihin, fyysisiin tai henkisiin
ja kaikkein tärkeimpänä: älä takerru identiteettiisi ja kuvittele että se on muuttumaton, sillä se muuttuu koko ajan.
Miten helpottava ajatus: astua kuvitellun itsensä kuoresta ulos, pudottaa se kuin nõ-naaamio, olla raikas, tuore, uusi - millainen tahansa. s.265

Kankimäki esittää muutaman esimerkin surkeista matkaajista, jotka uupuvat ja uuvuttavat kantajat mukanaan ottamiensa tavaroiden alle. Näihin surkeisiin pakkaajiin hän lukee myös itsensä. On myös toisenlaisia esimerkkejä naisista, jotka tulevat reissuissaan toimeen vähällä, kuten Nellie.

NELLIE BLYN PAKKAUSKURSSI
Yksi puku(käytetään kaksi ja puoli kuukautta) 
passi ja valuuttaa (säämiskäpussissa kaulalla) 
silkkinen sateenvarjo (kannetaan kädessä) 
Käsilaukku (jossa seuraavat tavarat) :
kaksi matkahattua
kolme huivia
jakku
aamutakki
alusvaatteita
tohvelit
röyhelöitä*
nenäliinoja
toilettivälineet
hiusneuloja
neuloja ja lankaa
mustepulloteline, mustekyniä, lyijykyniä, kalkkeeripaperia
pieni pullo ja juomakuppi
kylmävoidetta**
Ei muuta.
*Röyhelöt ovat naisen tärkein asuste, ja ne kiinnitetään napeilla tai harsimalla pukujen kauliksiin ja hihansuihin tilanteen mukaan.
**Ei tule koskaan mahtumaan laukkuun, joten voidaan jättää pois. s. 295

Kirjassa paneudutaan myös muutamiin renessanssiajan naisiin, jotka eivät juuri matkanneet, mutta elivät esimerkillisen ja itsenäisen elämän taiteilijoina, vaikka jotkut heistä saattoivat samaan aikaan hoitaa isonkin perheen.

Sofonisba Anguissola, n1532-1625, maalasi omakuvia, päätyi Espanjan hoviin töihin,Lavinia Fontana (1552-1614) elätti perheensä (11 lasta)maalaamalla, yhdisti perheen ja uran,Artemisia Gentleschi (1593-n.1654), raiskausoikeudenkäynti, maalasi alastomia naisia ja vahvoja amatsoneja, elätti yksinhuoltajan 1-2 tytärtä
- taiteilijoita Firenzessä, joiden jäljille pääsee Ufficin taidemuseossa

Jos nyt vähän kärjistetään, niin karkeasti ottaen naisilla oli kolme vaihtoehtoa a) mennä naimisiin, b)ryhtyä nunnaksi, tai c) prostituoiduksi. (renessanssiajan Firenzessä)s.309


Vaikka olen lukenut myös Kankimäen edellisen kirjan: Asioita, jotka saavat sydämen lyömään nopeammin, en edelleenkään osaa sanoa, miksi pidän niin kovin hänen tavastaan kirjoittaa. Ehkä kyse onkin enemmästa kuin kirjoittamisesta, sillä molemmissa kirjoissa Kankimäki panee itsensä peliin niin perusteellisesti, että matkustaa näiden kauan sitten eläneiden henkilöiden luo, samoille paikoille, joissa hekin ovat eläneet tai käyneet. Vain yksi yönaisista on yhä elossa: "pilkkutaiteilija" Yaynoy Kusama, mutta häntäkään Kankimäki ei tavoita henkilökohtaiseen haastatteluun. Minulle Kankimäen yönaisista olivat jollain tapaa tuttuja aiemmista yhteyksistä vain Karen Blixen ja Yaynoy Kusama. En tiedä, muistanko muista naisista ja heidän vaiheistaan paljon jatkossakaan, mutta yönaisten opetukset, rohkeus ja viisaus tarttuivat Kankimäen vastustamattoman kuvauksen ansiosta.