Onpa hurja päätös viettää vuosi Venäjällä, kaukana Uralin takana. Vielä hurjemmaksi päätöksen tekee perheen mukaan ottaminen, varsinkin kun perheeseen kuuluu vaimon lisäksi kaksi alle kouluikäistä lasta ja toisluokkalainen, jotka eivät taida venäjää eivätkä sahaa - kieliä jotka ovat käytössä Sahan tasavallan eli Jakutian päiväkodeissa ja koulussa.Varsinkin kun lämpötila menee talvella Jakutiassa 40 astettakin nollan alapuolelle. Tämä asettaa elämisen arjen aivan toisiin mittasuhteisiin kuin kerrostaloasuminen Suomessa. Vesi sulatetaan jääkimpaleista, jos ja kun tilatun veden toimitukseen tulee katko. Liikkuminen on vaikeaa paitsi etäisyyksien, myös huonojen teiden, autojen ja kelien takia.
Erityisesti lapsien kohtelu ja sopeutuminen hämmentävät. Nuoremmat menevät jalan Töhtyrin kylän munniharppupainotteiseen päiväkotiin, etsivät tukea toisistaan - ja sopeutuvat. Vanhin käy suomalaisinäkökulmasta kurinpidoltaan sotilaalliselta vaikuttavaa koulua, joka pidetään kiinni kovien pakkasten tai flunssakauden aikana. Lisäksi kirjoittajan vaimo huolehtii niin vanhimman edistymisestä suomalaisten ikätoverien tahdissa kuin lastenhoidosta miehen tehdessä pitkähköjä reissuja kirjaa varten mm. mursuja katsomaan, luennoimaan yliopistossa, tutustumaan shamaaniin tai öljyntuotantoon, katsomaan timanttien kaivausta tai tiikerin pääsyä vapauteen taigalle, osallistumaan metsästykseen,katsomaan vaalitoimitusta, tutustumaan Stalinin vankileirien saariston pahamineisimpaan työ- ja ojennusleiriin.
Arjen toiminnot vaativat alkeellisissa oloissa ja kylmyydessä huomattavasti enemmän paneutumista ja energiaa kuin kaupunkiympäristössä Suomessa, joten epäilemättä lapsiperheen arjen pyöritys vaatii vielä enemmän. Kirjassa ei kuvata kuin muutamia vastoinkäymisiä ja ikäviä yllätyksiä, kuten hiiriä, vuokraemännän säästäväisyyttä ja hedelmien saannin vaikeutta. Epäilemättä arkiset asiat kaatuvat vaimon hoidettavaksi eikä muu perhe ole niin innostunut jatkamaan oleskelua kesän yli Töhtyrissä kuin kirjoittaja. Kesällä on myös yleensä kuuma, liki +30 astetta (mannerilmasto!) eikä kuumuutta pääse turvaan mihinkään.
Oli mielenkiintoista lukea kirjaa, joskin lukemiseni sai välillä suorittamisen piirteitä. Kuinka huonosti tunnenkaan, tiedänkään ja tajuankaan Venäjän valtion laajuutta, erilaisia kansallisuuksia ja suuria etäisyyksiä sekä luonnon ankaruutta ja monimuotoisuutta. Historiatietämyksessäni taitaa myös olla aukkoja, joita kirja paikkaa sen verran kuin käsiteltävä asia vaatii - ei enempää. Vaikka korruptio ja vaalituloksen ennalta-arvaatavuus ovat olleet tiedossa, oli kuitenkin hämmentävää lukea todellisen äänestysaktiivisuuden ja ilmoitetun äänestysprosentin eroista. Niinikään salailu ja vakoilijoiden pelko teollisuuslaitoksissa hämmensivät. Kirjassa oli niin paljon uutta ja erilaista sisältä päin nähtynä ja kuvattuna, että olisin ollut pienempäänkin pakettiin tyytyväinen. Mutta kaikella kunnioituksella: hieno suoritus vuosi Siperiassa ja kirja.
Jäämeren jään tuho ei ole epämääräinen uhkakuva, vaan katastrofi, joka tapahtuu nyt. Vaarana on, että koko järjestelmä keikahtaa uuteen asentoon, jolloin ilmaston lämpeneminen ei enää edellytä hiilidioksiiden lisäämistä ilmakehään. Venuksen uskotaan muuttuneen tällaisessa itseään kiihdyttäneessä ilmastonmuutoksessa kuivaksi ja kuolleeksi planeetaksi. Jos asiaan haluaa vaikuttaa, voi aloittaa itsestään - on laskettu, että länsimainen ihminen tuhoaa 30 neliömetriä jäätä vuodessa. s.394
Jussi Konttinen: Siperia - Suomalaisen perheen ihmeellinen vuosi ikiroudan maassa. - HS-kirjat 2019. -
Kuvat Jussi Konttinen. -Kartat Jukka Pylväs. - 412 sivua
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti