"Valheet soljuvat tuon väen suusta kuin vettä vaan. Hehän puhuivat siitä pojasta kuin vitsauksesta. Nyt sama poika on kuin ylösnoussut Kristus."
..........
"Ei tässä ole kyse Maynardista", Conway sanoi."Vaan heistä, jotka hautaavat hänet, he haluavat pestä omantuntonsa puhtaaksi, kun heidän vieroksumansa mies hukkui Gooseen. s.124
Vuonna 1975 syntynyt New Yorkissa asuva toimitta-kirjailija on saavuttanut tässä ensimmäisessä kirjassaan sen saman palon ja hehkun, joka on saanut mm. Toni Morrisonin rotusorrosta kertovat kirjat koskettamaan lukijaa ja hehkumaan selittämätöntä voimaa ja mielikuvituksen kykyä. Nuoremman polven kirjailija sortuu paikoin liian tarkkoihin yksityiskohtiin, mutta lennättää välillä kerrontaa maagisiin ulottuvuuksiin. Luin tätä tarinaa orjuudesta vapauteen pitkähkön ajan kuluessa ja tartuin välillä muihin kirjoihin, mutta kesken en olisi voinut lukemista jättää.
Hiram ei juuri muista äitiään, joka on kuollut nuorena. Isänsä luo hän pääsee asumaan, tosin orjan asemassa, sillä isä kuuluu valkoiseen herrakansaan. Hänen veljensä, valkoinen Maynard hukkuu onnettomuudessa, jossa vaunut putoavat sillalta tulvivaan ja vuolasvirtaiseen Goose-jokeen. Hevosta ohjannut Hiram pelastuu kuin ihmeen kaupalla ja näkee samalla oudon näyn. Tuo sama näky ilmaantuu myöhemminkin vaaran hetkinä pelastamaan ja suuntaa näyttämään.
Ensimmäisen kerran ymmärsin kanavointia ja oivalsin, että se oli tunteen välittämistä, ja sen edellyttämä vahva lataus syntyi järisyttävistä hetkistä, niin ravistelevista, että ne muuttuivat yhtä todelliseksi kuin kivi ja teräs, yhtä todelliseksi kuin raiteilla jylisevä höyrypeto, joka pelotti rastaat lentoon katoksen päältä. s. 471
Hiram on ollut joka suhteessa epämiellyttävää ja holtittomasti käyttäytyvää veljeään älykkäämpi ja fiksumpi, mutta se ei taannut hänelle asemaa isänsä kodissa 1800-luvun Virginiassa.
Isännät eivät osanneet keittää vettä, valjastaa hevosta eivätkä pukea housujaan ilman meitä. Olimme heitä parempia - meidän oli pakko olla. Laiskuus oli meille kirjaimellisesti kuolemaksi, kun taas heille se oli elämän tarkoitus. s.52
Osittain itsensä ja osittain rakastamansa nuoren orjatytön vapauttaakseen hän suunnittelee paon, mutta nuoret kavalletaan ja he jäävät kiinni. Edessä on rangaistuksia ja vankeutta epäinhimillisissä oloissa.
Thena yritti kertoa minulle, mitä tuleman piti, hän yritti varoittaa minua. Mutta minulla oli muistin lahja, ei viisauden. s.34
Lopulta kuitenkin paljastuu, että kaiken takana järjestö, joka tähtää orjien vapauttamiseen. Järjestön johdossa on Hiramin ja Maynardin valkoinen opettaja ja Maynardin aviopuolisoksi kaavailtu nainen, jonka luo joutumista Hiram oli halunnut karttaa. Nyt kuitenkin Hiramista tulee järjestön jäsen, virkailija ja viimein hän tuntee olevansa oikealla asialla, vaikkakin toiminta on äärimmäisen vaarallista ja salaista.
Jokaiseen edistysaskeleeseeni ja kaikkiin saavutuksiini, jopa isäni mahdollistamiin, suhtauduttiin uhkana vallitsevalle järjestykselle. Ensimmäistä kertaa maailma ja minä kuljimme samaan suuntaan. s.230
Virkailija ei koskaan laatinut omia asiakirjojaan. Muut jossain muualla vastasivat niistä, koska ajateltiin, ettei ihmisen ollut hyvä keittää kokoon omaa elämäntarinaansa. s.249
Tässä työssä ei tunteilu ole sallittua ja toimimaan pitää pystyä silloinkin, kun oma tai läheisten henki on vaarassa. Lopulta Hiramkin joutuu myöntämään, että kaipaa perhettään ja ajatukset siirtyvät usein rakastetun luo.
Mutta vanhenin nopeammin kuin ikää karttui, joten Thenan sanat kaihersivat murheellista miestä, joka oli huomattavasti kahtakymmentä ikävuottaan vanhempi. s. 274
.....
"Ihminen ei pärjää loputtomiin ilman perhettä." s.274
Pidin kirjasta kovin. Enhän olisi muuten palannut siihen muiden lukukokemusten jälkeen. Paikoin kuvaus ehkä oli liiankin yksityiskohtaista ja vieroksuin myös suomennoksen joitakin sanoja, kuten "virkailija" (tietämättä englanninkielistä vastinetta) . Ehkäpä asia tulee kuitenkin juuri täsmällisen kuvauksen kautta paremmin esiin. Ehdottomasti kerronta vangitsee lukijan ja pitää mielenkiinnon yllä loppuun asti.
Coates Ta-Nehisi Vesitanssija. Tammi 2020.- Keltainen kirjasto 507. Alkuteos The Water Dancer 2019. - Suom. Einari Aaltonen. 533 sivua
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti