Lina Wolff: Lihan aika

 

...mestariteos ihmisen tarpeista ja hengellisyydestä. Sielusta ja ruumiista. Näin kertoi kustantaja kirjan takakannessa. Minä en löytänyt kirjasta kovin paljoa hengellisyyttä, vaikka yksi kirjan keskeisistä henkilöistä onkin nunna, Lucia. Muita henkilöitä ovat Madridiin taiteilijaresidenssiin matkustanut ruotasalaiskirjailija Bennedithja hänen siellä tapaamansa mies Mercuro, joka osallistuu tv-ohjelmaan saadakseen sovitetuksi uskottomuutensa sydänsairaalle vaimolleen. Ikäänkuin sivujuonteena kirjailija tarjoutuu muistisairaasta miehestään huolta pitävän naisen avuksi motiivinaan tehdä jotain hyvää ja tärkeää.

Ihmisillä on siis pyrkimys tehdä hyvää ja sovittaa syntejään, mutta kovin pitkälle eivät heidän tekonsa kanna tai he itse eivät ole valmiita etenemään vaatimusten mukaan. Ihmisen päämääränä on lopulta vain selvitä omasta elämästään ehjin nahoin ja mahdollisesti nauttia kokemastaan. Selviämisstrategioita on monenlaisia:

Olin rakentanut elämäni uppoamattomaksi Titaniciksi, selitän. - Olin luonut lukuisia huoneita ja eristänyt ne toisistaan, niin että vaikka muutama täyttyisi vedellä, kokonaisuus ei uppoaisi. Kuten varmasti tiedätte, Titanic oli teoriassa uppoamaton, sillä haverin sattuessa vain rajallinen määrä tiloja täyttyisi vedellä. Samalla tavoin katastrofi yhdellä elämäni osa-alueella ei voisi levitä toiselle - ellei sitten tapahtuisi jotakin niin epätodennäköistä kuin että liian suuren nopeuden vuoksi jäävuori repisikin auki aluksen koko kyljen ja... (Mercuro)

Mercuro ja Bennedith lähtevät Madridin kuumuutta pakoon yhteiselle matkalle, jonka aikana heidän seuraansa liittyy ruotsalainen Johnny. Tilanne kärjistyy ja muuttaa radikaalisti tapahtumien kulkua. Samalla aiemmat teoriat elämästä muuttuvat.

Katastrofit ovat kuin piileviä sairauksia, jotka jokin ärsyke laukaisee.. Ihminen voi olla sairauden kantaja, ja äkkiä sairaus aktivoituu. Tulee finni naamaan, kasvain vatsaan. Tapahtuu jotakin, mikä yhtäkkiä romuttaa terveyden. Kuin sieluun syntyisi äkkiä musta aukko. (Johnny)

Koska yksi kirjan päähenkilöistä on kirjailija, tarjoaa kirja muutaman keskenään vastakkaisenkin näkemyksen kirjoittamiseen. Kumpaakaan on vaikaea kiistää.

Kirjoittaminen on niin mukavaa. Kivi vierähtää sydämeltä ja samalla näkee itsensä ulkopuolelta. (Lucia)

Kirjoittaessa on luotava itse tilanteita ja niiden välisiä yhteyksiä, mutta elämähän tarjoilee niitä ilmaiseksi. Hän sanoo niin Mercurolle, ja Mercuro sanoo, että kirjoittaminen on juuri sellaista työtä, josta tulee burnout. Hinta maksetaan sielulla, ja yhtenä kauniina päivänä sielu on käytetty loppuun.

Kulttiteos, mainostaa kustantaja. Kirja oli hyvin kirjoitettu ja luin sen mielenkiinnolla, mutta en oikein ymmärrä, mitä uutta tai ihmeellistä se olisi lukijalle tarjonnut. Olen tyytyväinen löytämiini kiteytyksiin ja kirjan hurjiin käänteisiin, jotka eivät heivanneet lukijaa kyydistä vaan sitoivat tiukemmin jatkamaan loppuun. Silti jäi jotenkin tyhjä olo. Kun kerran sielukkuutta ja henkisyyttä luvattiin, mutta tarjottiinkin vain outoja tapahtumia ja vetävä juoni...

Lina Wolff: Lihan aika. Otava, 2925. Ruotsinkielinen alkuteos: Köttets tid 2019. - Suom. Sirkka-Liisa Sjöblom. Kannen suunnittelu : Jenni Saari. -- (Otavan kirjasto 323). - 233 sivua

Hawthorne Nathaniel: Tulipunainen kirjain

Tätä sanotaan klassikoksi. Alkusanat kertovat kirjailijan nousseen tämän teoksen myötä maailmanmaineeseen.  Lukukokemukseni oli tuskainen.

Hester Prynne synnyttää Uudessa Englannissa aviottoman tyttären, Pearlin, jonka isäksi paljastuu varsin pian paikallinen kunnioitettu pappi Arthur Dimmesdale.

Tätä nuorta pappia, jonka oppineisuuden maine yhä eli Oxfordissa, pitivät hänen innokkaimmat ihailijansa vain hivenen verran taivaan lähettämää apostolia huonompana, joka, jos hänelle suotaisiin tavallinen elinikä, tulisi suorittamaan yhtä suuria tekoja Uuden Englannin vielä heikon kirkon hyväksi kuin ensimmäiset kirkonisät olivat suorittaneet kristinuskon hyväksi sen alkuaikoina.s. 79

 Hester on ollut naimisissa Roger Chillingworthin kanssa Vanhassa Englannissa, mutta tämä on matkalla meren yli joutunut intiaanien vangiksi ja pääsee perille vasta todistamaan vaimon häpeää.

Lukija muistanee, että Roger Chillingworthin nimen taakse kätkeytyi toinen nimi, jonka omistaja oli päättänyt, ettei sitä enää koskaan lausuttaisi. On kerrottu, miten siinä ihmisjoukossa, joka oli Hester Prynnen julkisen häpeärangaistuksen todistajana, seisoi  vanhahko matkasta uupunut mies.Juuri tultuaan vaarallisesta viidakosta hän näki naisen, jossa oli toivonut kohtaavansa ruumiilllistuneena kodin lämmön ja herttaisuuden, asetettuna synnin perikuvana ihmisten nähtäväksi. s.77

 Hester on ollut aviorikoksensa takia vankilassa ja saa loppuelämänsä kantaa tulipunaista A-kirjainta  aviorikoksensa merkkinä vaatteissaan. Kumpikaan mies ei paljasta itseään, vaan Hester kantaa häpeän. Chillingworth hoitaa synnintunnossaan piehtaroivaa pappia, vaikka hänet nimetään pahan ruumiillistumaksi, joka haluaa pahaa myös hoidettavalleen. Takakannen mukaan kyse on synnistä, katumuksesta ja sovituksesta.

Teos sisältää pitkiä virkkeitä, joiden sivulauseita katkovat toiset sivulauseet. Juonikuvio on aika selvä alusta lähtien eli huonosti tulee käymään. Henkilökuvat ovat mielestäni ohuita (Hester Prynne) ja osin perustelemattomia, kuten entinen aviomies pahuuden ruumiillistumana. Vaikka teoksen tapahtumat etenevät kronologisesti, harppaillaan kerronnassa vuosia, joiden aikana lapsi kasvaa ja henkilöiden luonne ja ulkonäkö muokkautuu toiseksi.

Kaikista moitteistani huolimatta luin kirjan alusta loppuun eli tekstissä oli joku koukku. Halusin kai tietää, miten lopun aavistettavaan katastrofiin päädytään . Niinpä kestin vuonna 1945 painetun, hapertuneen, paperikantisen kirjan pitelemisen, yhteenliimautuneiden sivujen aukomisen ja tunkkaisen moraalin hyökkäyksen. Olisiko minusta tullut lukijaa ja kirjojen rakastajaa, jos olisin lukenut tämän 15-vuotiaana? Epäilen.

Nathaniel Hawthorne
Tulipunainen kirjain
WSOY 1945
Alkuteos Scarlet letter, ilm.1850
225 sivua