Brander oli myös kertonut että hänen päässään oli alkanut soida tuntematon melodia kunhän oli nähnyt kärventyneen pääoven siellä Tekkilässä, ja että erään Mahlerin sinfonian tritonusteema, jossa oli C:tä ja Fisiä, tuli hänen mieleensä kun hän näki ne kuolleet mustavalkoiset linnut Husunlahdessa. s.122
Reidar Lindell, psykologi ja koulukuraattori pienessä saaristolaiskunnassa saa naapurikseen kuuluisan kapellimestarin Thomas Branderin, joka rakennuttaa möhkälemäistä ja loisteliasta huvilaa Casa Tritonusta turvapaikakseen maailman myrskyiltä ja pettymyksiltä ja soittelee klarinettiaan. Branderin maine on hiipumassa, vaikka hän tekeekin yhä joitakin työmatkoja ulkomaille. Arvostelut ovat nuivia tai tylyjä.
Minulla oli onnea kun valitsin viulun, Gentz sanoi. Siinä on hurja kilpailu, mutta sitä voi soittaa korkeammalla tasolla pitkään. Teille puhaltajille tulee ikä vastaan nopeammin.
Ei vielä, Brander protestoi. Olen viisikymmentäkahdeksan. Minä hölkkään, ja keuhkoni ja huuleni ovat täysin kunnossa.. s. 147
Viimeisin rakastettu, viulisti Krista on löytänyt Tero Kallasmaan, nuoremman ja valovoimaisemman kapellimestarin vanhenevan Branderin tilalle. Vaimot ovat menneisyytta ja yhteys ainoaan poikaan, Vincentiin katkeilee.
Uran ja ihmissuhteiden takkuilun lisäksi Branderin elämään tunkee muitakin vastoinkäymisiä: läheltäpiti-tilanne terrori-iskussa, metoo-syytöksiä. Pandemia on tosiasia, mutta saaristolaiskylä ei muodostu sellaiseksi turvapaikaksi kuin Brander kuvitteli. Kyläyhteisöön sopeutuminen kangertelee. Uuden huvilan seinät sotketaan eikä kuuluisuus voi sulautua joukoon.
Maahanmuutto on yksi kirjan teemoista, ja välillä turvapaikanhakijoista puhutaan nuoren radikaalin, Jonten käyttämällä termillä matu-maahantunkeutujat. Kertoja asettuu valinoissaan köyhempien puolelle, muttei osoittele mitään tai ketään.
Kaikkialla ihmiset raatoivat päivät pitkät ikkunattomissa halleissa tai romahtamaisillaan olevissa röttelöissä, jotta rikkaammat ihmiset voisivat ostaa t-paitoja viidellä eurolla tai pakastettua kalagratiinia kolmella eurolla kahdellakymmenelläviidellä sentillä tai myrkkymaalattuja muoviputkia kympillä. Ja monissa paikoissa tyäntekijöiden päiväpalkka ei olisi riittänyt edes kahvikupilliseen Siirin krouvissa. s.112
Maahanmuuttajien asemaa saaristolaiskylässä kirjailija käsittelee yhden turvapaikan hakijan, lääketieteen opiskelijan kautta. Opinnoilla ei ole uudessa maassa merkitystä eivätkä vanhan kotimaan tavat tai uskonto auta elämässä eteenpäin - tarvitaan toinen ihminen.
Sitä on vaikea selittää, mutta se on jokin täällä teillä. En sano että olisin menettänyt uskoni. Mutta tuntuu kuin rukouksillani ei olisi mitään vaikutusta täällä. s.424
Lindellillä on omat ongelmansa. Toisin kuin Brander, joka on hylännyt kaksi vaimoa ja muutamia muita naisia, Reidar Lindell on elänyt pitkän avioliiton Madeleinen, Madden kanssa aina vaimon lyhyeen sairastamiseen ja kuolemaan asti. Lindell ei ole päässyt asiasta yli, vaikka yrittääkin seksisuhteita niin Jonten äidin Bigin, nuoruudenystävänsä, kuin paikallisen rockyhtyeen Rainbow'n laulajan ja kunnan ympäristösihteerin Anetten kanssa . Lindell on kuitenkin yksi kyläläisistä ja vieläpä kovin halukas auttamaan muita - toisin kuin maailmanmies Brander. Lindell yrittää kuitenkin auttaa naapuria sopeutumaan ja osallistumaan kylän elämään. Lindell kietoo Branderin avustamaan myös ääriliikkeistä innostuneen Jonten - Jonas Albelinin ohjauksesta musiikin avulla.
Hän tunsi taas samaa huolta, joka jäyti häntä aina kun hän uskalsi puhua Branderille avoimesti, huolta siitä että hän oli ylittänyt toimivaltansa ja sanaonut jotain tungettelevaa ja hölmöä. Mutta Brander ei näyttänyt kiusaantuneelta, vaan hänen kasvonsa kirkastuivat ja hän sanoi:
Muistan että puhuimme, että meidän pitäisi tutkiskella tritonusta yhdessä. Mutta nyt on kesä, ehkä otamme jonkin valoisamman intervallin. s.300
Pääosassa on musiikki ja veikkaan, että musiikista minua enemmän tietävät saavat teoksesta vielä enemmän irti. Kummallista kuitenkin on, että sivistymättömyyteni tällä alueella ei häirinnyt lukukokemusta. Yritin löytää selitystä kielestä, mutten mitään erityistä löytänyt. Maisemakuvaukset olivat upeita, mutta mitään kikkailua tai maalailua ihmisten käyttäytymisen tai tuntemusten kuvauksessa en havainnut. Selkeää ja kirkasta proosatekstiä ei tarvitse höystää ylimääräisillä koukeroilla. Tämä oli kauttaaltaan upea kirja, Finlandia-tasoa, ainakin. Lukemisen jälkeen oli hyvä ja puhdas olo, kuten hienon taide-elämyksen jäljiltä aina.
Miksi jotkut ihmiset ymmärtävät vaistomaisesti kauneutta ja vivahteita, kun taas toiset yrityksistään huolimatta eivät? Brander tiesi ettei kyse ollut hyvyydestä tai pahuudesta. Hänelle uuden ajan tapa reagoida uutisiin muusikoiden , kirjailijoiden ja näyttelijöiden pahoista teoista oli vieras: ajan ratkaisu oli julistaa pannaan heidät radiossa, Spotifyssa ja iTunesissa, poistaa heidän kirjansa kirjastoista, olla enää antamatta heille elokuvarooleja tai tehtäviä teatterissa. Älkää näyttäkö meille pimeyttä, me haluamme nauttia hyvien ihmisten luomasta taiteesta. Mutta kenellä oli mandaatti määritellä hyvyys, ja kuka sen mandaatin oli antanut? ss.305-306
Ehkä itse nostaisin kirjan pääteemaksi kuitenkin nöyrtymisen, jonka Lindell on kompromissihaluisena wannabe rock-kitaristina kokenut jo ennen vaimonsa kuolemaa. Brander ymmärtää nöyrtyä vasta sitten, kun häntä nöyryytetään elämän kaikilla osa-alueilla ja kun poikakin tyrmää isänsä edustamat arvot. Kyse on myös valinnoista oikean ja väärän, hyvän ja pahan välillä - ja noiden käsitteiden määritelyn vaikeudesta.
Hän ajatteli ohuita rajoja jotka kulkivat läpi elämän ja erottivat hyvän pahasta, hän ajatteli rajaa himon ja tarpeen välillä, nautinnon ja tuskan, sen mikä ravitsee meitä ja saa meidät kasvamaan, ja sen mikä kutistaa ja tuhoaa meidät. s. 393
Kjell Westö: Tritonus. Käsikirjoituksesta suomentanut Laura Beck. Otava 2020. 445 sivua
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti