Paula Nivukoski: Nopeasti piirretyt pilvet

 

Yö laskeutui räystäitä pitkin, Laina esitteli pirtanauhojaan., langat kiertyivät toistensa ympäri, lomittuivat, kaikki toistui samanlaisena. Liisa sormeili nauhaa pitkään, ehkä itselleenkin voisi kutoa uuden. Sellaisen, jossa päivät seuraisivat toisiaan samankaltaisina. Kietoisi vain uuden vyön arkihameen päälle, ehkä mikään ei muuttuisikaan.

Tässä kirjassa eletään arkea, joka jatkuu samanlaisena päivästä toiseen, kunnes ei enää jatkukaan. Isänsä kuoleman jälkeen Liisa kokee velvollisuudekseen pitää huolta talosta, koska veli on kuollut. Kumppanikseen hän halajaa Kallea, vaikkei äiti miehestä pidäkään. Avioliitto ja lasten saaminen ovat kuitenkin onnellista aikaa. Sitten tulee puute ja Kalle lähtee lisäansiota hankkimaan Amerikkaan, kuten moni muukin 1920-luvulla. Liisa odottaa miestään ja tämän lasta. Samalla hän kuuntelee äidin moitteita ja yrittää pitää perintötaloa isän toiveiden mukaan kunnossa  häpeää vältellen.

Vuosi oli ollut päiviään pidempi.

Liisan tarinan lisäksi sivutaan hänen itsellisen elämän valinneen sisarensa tarinaa ompelimon johtajana sekä naapureiden edesottamuksia, joista etenkin hylätyn vauvan kasvatettavakseen ottaneen Lainan tuntemuksia kuvataan lyhyesti mutta osuvasti.

Hän kantoi vilttiin kapaloitua lasta, hänellä oli tehtävänsä maailmassa, hän oli elossa eikä vain olemassa. 

Paula Nivukoski on jo tässä esikoisessaan löytänyt oman kielensä ja siitä lukija nauttii. Repliikeissä putkahtelee eteläpohjalaista murretta, mutta kerronnan lauseet ovat tavattoman kauniita ja ilmaisuvoimaisia. Lukublogissa sanotaan Nivukosken toisesta kirjasta Mainingin varjo, että se on täynnä kauniita lauseita. Samaa voi sanoa jo tästä kirjasta. Juonen kuljetus ja tunteisiin paneutuminen tuntuu kirjailijalta käyvän yhtä helposti, mutta kielen avulla teos nousee tarinaansa suuremmaksi. Eikä näiden ihmisten tarinakaan mitättömäksi jää! Hieno tarina , hyvin kerrottuna!

Päivänkorennot elää yhyren päivän, eikä niiltä mikään jää kesken. (Antero)

Paula Nivukoski: Nopeasti piirretyt pilvet. Otava, 2019. Kansi: Päivi Puustinen.334 sivua

Nivukoski Paula: Nopeasti piirretyt pilvet

Ylin nappi oli jäänyt auki, rusetti solmimatta. Kalle kosketti Liisan kaulaa, avasi toisen napin. Kosketuksessa sekoittuvat tuttuus ja vieraus; yhtä aikaa he muistivat toistensa ihon niin kuin vihitty pari saattoi muistaa ja samalla opettelivat uudelleen sen kielen, joilla rakastavaiset puhuvat toisilleen hämärässä. s.116

Tämä kirja on rakkaustarinakin, mutta ne juonteet kulkevat  taustalla, enemmänkin kaipauksena. Liisa nai Kallen, rakastettunsa ja saa tämän kanssa kaksi lastakin. Sitten Kalle lähtee Amerikkaan, kuten monet muutkin miehet Pohjanmaalta 1900-luvun alussa. Liisa jää Isoonkyröön, sillä isän kuolinvuoteellaan esittämä toive velvoittaa: talosta on pidettävä huolta, pellot on kylvettävä, karja on hoidettava. Taloon jää myös Liisan äiti, jonka mielessä on huoli siitä, mitä muut kyläläiset ajattelevat. 

Liisa ei ole ainoa, jonka suuret toiveet avioliiton arki nujertaa. Serkkutyttö Elsa on ollut Liisalle esikuva ja hänen avioliittonsa Veikon kanssa on näyttäytynyt ensin unelmana.

Nyt vuosia myöhemmin salaisuudet olivat karpalonkirpeitä eivätkä pudonneet esiliinan taskusta, vaikka kuinka ravisti. Liisa ajatteli Veikkoa tarttumassa Elsaa käsivarresta, vetämässä turvaan. Rantahiekalla se oli katsonut Elsaa hellästi, että Liisankin sydän oli sulanut. Ei kai sellainen poika voinut kasvaa mieheksi, jonka käsissä oli vihaa. s.70

Liisan sisko Senni tekee toisenlaisen ratkaisun ja lähtee ompeluoppiin Fyrrykyröön. Hänestä kasvaa itse itsensä elättävä nainen, joka ei unelmoi rakkaudesta tai ainakaan perhe-elämästä. Niin tulee tarinasta vahvojen naisten tarina, kertomus pärjäämisestä silloin, kun siihen menee voimia ja mielenlujutta enemmän kuin uskoo itsellään olevan. Vaikka suru on kääntynyt välillä häpeäksi, selviävät kirjan naiset omissa elämänkohtaloissaan ja tehtävissään. 

Hartiat nytkähtivät hiljaa. Suru kulki hänessä. Peitti alleen häpeän ja kivun. Suru oli aina ollut vääränlaista, piiloteltua ja rangaistavaa.Saunan pimeässä se muuttui ikäväksi. Pieniksi varpaiksi, joita hän ei koskaan saanut pidellä. Nauruksi, joka oli vaiennut ennen puhkeamistaan. s.266

Ennen muuta viehätyin kirjan kielestä. Niin uskomattoman kauniisti taipuvat lauseet toinen toisensa perään. Sinne väliin kirjailija upottaa repliikkejä Etelä-Pohjanmaan murteella, mutta ei se häiritse murretta osaamatontakaan. Oikeastaan päinvastoin: änkyröömiset ja syrppäämiset yhdessä verhankuvien ja Fyrrykyröön kanssa istuvat lähes runollisen kerronnan väliin oivasti. Ne toimivat laastina todellisuuteen, jossa ei paljon ruusuilla tanssita.

Poimin minä kirjasta viisauksiakin. Kaunokirjallisuus tarjoaa elämänohjeita, joita tekee mieli kaapata aforismeiksi. Joskus ne toimivat myös yhteydestään irrallisina.

 

Sumuisena sunnuntaina tyttö kastettiin Lahja Anneliksi. Kylänraitilla Alma ei enää painanut päätään, kun joku käveli vastaan. Hän kantoi vilttiin kapaloitua lasta, hänellä oli tehtävänsä maailmassa, hän oli elossa eikä vain olemassa. s.88

Hieno esikoisteos kerrassaan. Kirja pohjautuu löyhästi kirjailijan isoäidin elämäntarinaan, mutta minulle, siitä lukiessani tietämättömälle, se toimi naisten vahvuuden kuvauksena. Vahvoja naisiahan Pohjanmaalla riittää.

- Puhukoot. Kallen seljän takana ja mun vattan eres. s.165

Paula Nivukoski : Nopeasti piirretyt pilvet. Otava 2019. 334 sivua.

Henna Helmi Heinonen: Pala omaa taivasta

Henna Helmi Heinonen

Pala omaa taivasta
Tammi 2018
548 sivua

En mitenkään suostu käsittämään, etten ole bongannut yhtään arviota tästä kirjasta valtakunnallisessa mediassa. Olisi tämä kirja toki sellaisen huomion ansainnut. Pidin kirjasta ja elin sen henkilöiden, kolmen erilaisen naisen kanssa lukemisen aikana niin, että välillä heidän murheensa ja huolensa sekoittuivat omiini. Naisten romaani tämä on ja kertoo naisista, jotka ovat vahvoja tai löytävät vahvuutensa, kukin omalla tavallaan.

Minulle läheisimmäksi ja vahvimmaksi naiseksi nousee Ansku, lähihoitaja, joka ainaisessa rahapulassa elää Isossakyrössä. Hän haaveilee häistä Harrin kanssa, vaikka mies on vähän juoppo, saamaton ja mustasukkainen. Hän vihaa juoppoa ja väkivaltaista isäänsä ja anoppiaan ja haaveilee lähtemisestä - pois.

Mihin se on itse syyllinen? Mikä sille on tullut annettuna, kiveen hakattuna, jota se ei voinut muuttaa? Jos Ansku on menneisyytensä uhri, kaiken kokemansa kasvattama, ehkä sitä on isseekin. s.516

Samassa Helka kääntyy häneen niin liki että hän erottaa sen ihohuokoset.
"Moon sanonu Harrille, että ryhtyy tilalliseksi", se tiuskaisee niin kuin ennustaisi tulevaa. "Jaakko tarttoo apua ja son Harrille passeli homma."
Anskun silmiä alkaa kirvellä. Äkkiä hän näkee sen kaiken. Elinikä tässä talossa. On kuolemanhiljaista niin kuin kaikissa taloissa täälläpäin. Vanhan talon nurkat narisevat kevättuulessa ja toisesta huoneesta kuuluu vaimeaa lapsen kuorsausta, lapsenlapsi varmaan, lapsenlapsenlapsi ehkä. Hän harmaapäisenä ja polvet sonnankannosta tohjona, säästäen ruokarahasta salaa uuteen työhaalariin. Elinikä tässä kunnassa, sikalaan sidottuna, eläviin olentoihin, jotka eivät tunne sairaspäiviä tai -lomia. Joskus harvoin lomittaja, joka päivä varhain ylös ja myöhään vielä sikalalle. Elämä yhden tien varressa, työ, koti ja turmio. s.37

Turpa kiinni, Harri mutisee, antaa sanojen kirskua hampaitten välissä kuin pikkukivet. "Menen kun jaksan."
Ansku inhoaa näitä hetkiä, kun tuntuu kuin olisi vankina. Jos vielä sanoo, se suuttuu. Jos menee vaan pois ja antaa olla, se ei ehkä mene ollenkaan (töihin) ja hänen vikansa se on kuitenkin. Hän on vankina kahdessa vankilassa, jotka ovat jotenkin toistensa sisällä. Kun yhdestä pääsee ulos, toinen tulee vastaan, eikä taistelu kannata. s.69

Anskun oma tila käy ahtaaksi monenlaisten ulkoapäin tulevian paineiden keskellä. Ei hän voi jättää Pohjanmaata, koska äiti tarvitsee häntä. Eikä hän voi jättää työtäänkään, koska on avioliiton myötä sidottu sikalan velkoihin - ja äiti jäisi yksin.

Ja se on se oikea syy, miksei hän voi ikinä lopettaa tätä työtä, vaikka Harri haluaisi. Jos hän alkaa tilalliseksi, kuka äiteestä huolehtii? Käy siellä kotipalvelu, niin kuin hän nyt, joku toinen ihminen hänen vaatteissaan, hänen puhelimensa kaulassaan. Antavat lääkkeet, vievät vessaan, katsovat makuuhaavat ja kysyvät, mikä päivä tänään on. Jos sen tietää, se  riittää niille niin kuin hänelle muiden luona. Kukaan ei sitä peittele eikä varmista, että se saa nähdä Kauniit ja rohkeat. Ei ehdi. Ei ehdi, kun on taas kolme uutta kotiutettu ja lounasaika pukkaa päälle, että yliajalla mennään jo tässä kohteessa. Kaatumishälytys kun paukkaa vielä päälle jostain osoitteesta, niin jää äitee käymättä kokonaan, eikä se näe koko päivänä ketään.s.127

Joanna on kauppatieteen maisteri ja kotiäiti, joka pitää säntillisesti huolta kodistaan, kunnostaan lapsistaan , teini-ikäisestä Stellasta ja nuoremmasta Aleksista sekä miehestään Petristä, vaikka tietää tämän olevan uskoton. Hänelle tärkeintä on se, että kaikki näyttää hyvälle.

Hän teki kaiken niin kuin Stella ennusti. Miksi ei olisi tehnyt? Hän pitää rutiineista. Ne ovat järkeviä....Joanna voi luottaa siihen, että naapurit hoitavat pihansa autotiensä ja muistavat liputtaa oikeina päivinä. s.114

Tuo usko joka Petrillä on omaan ylivertaisuuteensa, sai joskus hänessä heräämään palon Petriin. Halu olla aina toista parempi, usko omaan mieheyteen, veti häntä puoleensa. Petri ei vain halunnut voittaa vaan hän voitti. Se teki hänestä jonkinlaisen miehen perikuvan, jossa kaikki oli kohdallaan ja Joanna ajatteli, että Petrin kanssa hän tietää mitä saa. Hän osaa ennakoida Petrin, koska Petri on miehen arkkityyppi, vastaa kaikkia ihanteita ja kaikkia velvoitteita niin hyvässä kuin pahassa. s.152

Lapset näkevät äidin, joka tietää, missä ovat kaonneet tavarat, ja vastaa haukkuihin, jos murot ovat lopussa. Petri näkee vaimon, joka on seissyt hänen vierellään niin pitkään, että on siihen jähmettynyt.
Joanna itse näkee naisen, joka kestää kaiken. s. 208

Pitkään Joanna uskoo valintansa kestävyyteen. Hän jopa viestittelee puhumattomalle teini-ikäiselle tyttärelleen huoneen sulkeutuneen oven läpi puhelimella, kun yhteys ei muuten toimi. Hän ei halua muuttua ennekuin on pakko, kun taas Ansku on ahdingonkin keskellä itsenäinen toimija.

Kun Joanna ei keksi enää muuta tekemistä, hän ottaa kaapista vehnäjauhoja ja vääntää uunin päälle. Jos aamulla tuoksuu tuoreilta sämpylöiltä, kaikilla on varmasti parempi mieli. s.227

Pääkaupunkiseudulla asuu myös Laura, joka etsii omaa onneaan rahasta. Hänen maailmaansa kuuluvat pitkät työpäivät ja rakastelut ilman rakkautta, veli tekemässä uraa jossain kaukana ja äiti maailmanympärysmatkalla. Isää hän ei tunnekaan, sillä tämä on poistunut kuvioista jo vuosia sitten. Ihan vaivihkaa ja suhteellisen myöhään käy ilmi, että isä on kotoisin Afrikasta. Tämä oli mielestäni hiukan epämääräistä, varsinkin kun samalla vihjataan rasisimiin, jota Laura on kohdannut. Se olisi voinut olla määräävämpi tekijä - tai sitten jäädä kokonaan pois. Laura punnitsee omia arvojaan lähdettyään Pohjanmaalle Anskun häihin. Hän on jo myynyt start up-yrityksensä ja saanut siitä niin paljon rahaa, että pystyy elämään riippumatonta elämää. Häissä Laura tapaa Jaakon, sikalan toisen osakkaan ja lempeän maalaismiehen.

Laura naurahtaa ääneen verratessaan uutta kotiaan Isoonkyröön, kerrostalossa on ehkä enemmän elämää kuin koko pienessä kunnassa. Helsingistä Isokyrö on sadasosa. Ei ole taloja tehty graniitista vaan puusta, ja silti siellä mennyt kestää paremmin kuin Helsingissä. Isossakyrössä ei ole raitiovaunuja tai edes bussiverkostoa, ei kontakteja, palaveritiloja tai hubeja, vaan siellä viljellään maata ja peruspalveluja, jalostetaan maan hedelmistä ruokaa ja juomaa suurempiin tarpeisiin, ja silti siellä eletään. Eletään hyvin, paremmin kuin Laura osaa.

Ajatus Suomen ääripäistä on väsyttävä, kuin aivopähkinä, jonka ratkaisemista Laura lykkää taas kerran tulevaisuuteen. Jäädäkö vai lähteä? Kummasta lähteä, kumpaan jäädä? s.355

"Jos ei ilmastointi pelaa, elikot kuoloo metaanikaasuihin. Samas menee rahatkin. Mutta johan se taas tästä. Pankki ottaa omansa, jos ei muuten ratkea."
Lauraa pyyhkäisee jokin kylmä. Paljonko hän lupasikaan sijoittaa Lassin uuteen liidiin? "Sanoitko sä, että ne kuolee?"
Jaakko ei ole kuulevinaan. "Et oo ehtiny kertoo siitä matkasta kunnolla. Millaasta oli?"
Laura aukoo suutaan, muttei saa sanoja ulos. Äkkiä hän tajuaa sen, minkä on tiennyt koko ajan. Tilillä se miljoona ei tunnu miltään, vaan pelkästään sen tavoittelulla on merkitystä: taistelulla, yrittämisellä, hetkillä joina melkein saavuttaa haluamansa, ensin näkee sen ja sitten koskettaa, lopulta saa omakseen. Ylämäillä on merkitystä ja viimeisillä askelilla huipulle. Huipun jälkeen, kun tavoite on sylissä tai laukun pohjalla, on vain alamäkeä.
Sitä Laura ei halua, ei alamäkeä vaan nousua. s. 390

Laura ihmettelee, miten Jaakko voisi jaksaa ottaa vastaan juopuneen miehen painon, mutta samalla hän näkee Jaakosta, että tämä kyllä jaksaisi. Se, hän tajuaa, on myös yhteistä Jaakolle ja Anskulle. He eivät kanna minkä jaksavat, vaan sen minkä täytyy. s.393

Poimin helmiä kirjasta ja niitä tuli aika paljon, kuten edellä näkyy. No, ehkä tässä ja myös kirjassa olisi ollut varaa tiivistää. Toisaalta oli kuitenkin antoisaa viettää aikaa kirjan kanssa pitempään, useampia öitä ja iltapuhteita.  Henkilöt oli erotettu toisistaan myös kielen avulla. Ansku puhui ja Anskulle puhuttiin pohjalaista murretta, kuitenkin vain sen verran, että murretta taitamatonkin pysyi mukana. Kyseessä ei ole tietyn seudun murre, vaan yleisempi pohjalaispuhe. Lauran kieli on kahviloista ja tietokonemaailmasta, Joanna yrittää välillä saada viestiä perille ruotsiksi. Kirjailija on kertonut, että kustantaja vaati mukaan kolmannen päähenkilön. Luulen, että Joanna on tämä viimeksi luotu hahmo. Ansku on hahmoista vaikuttavin ja vahvin, taatusti ollut mukana alusta asti. Aika tasapaksusti kerronta etenee, kun kullekin naiselle annetaan vuorotellen oma luku. Tämä käytäntö menee onneksi loppupuolella rikki eikä jälkikäteen jää liian kaavamaista mielikuvaa.

Olkoonkin naisten kirja, olkoonkin - taas kerran - kirja vahvoista ja vahvuutensa löytävistä naisista. Kyllä tämä kirja ansaitsee lukijoita Pohjanmaan ulkopuoleltakin.