Axel Åhman: Rääppöö

Jos tämän kirjan suomennosta siivittivät euroviisut, tuo suomennos kilpailulle plussaa - erityisesti Ruotsin karsinnoille, jotka nostivat KAj-yhtyeen parhaimmaksi viime vuonna. Viisi vuotta sitten Axel Åhmanin teos ilmestyi nimellä Klein ruotsiksi ja nyt Katriina Huttusen suomentamana osuvalla nimellä Rääppöö.

Rääppöö tarkoittaa pientä, vähäpätöistä, ressukkaa. Pohjalaismurteista löytyy sanalle muitakin kuvaavia synonyymeja, kuten pöyröö, köppääne, pöhölö, önkkööne, flataane, oikoone, pössöö, aneeton. En ole erityisesti kirjoitetun murteen ystävä, mutta näissä novelleissa sitä on käytetty taitavasti ja harkiten repliikeissä. Kääntäjän apuna on ollut kaksi Suupohjan murteentaitajaa: Katja Grannas ja Tuula Lahtinen. 

Novellien aiheet kuvaavat varsin usein mieheksi kasvamista ja niitä vaikeuksia, joita rääppööksi havaitun pojan kasvuvaiheisiin väistämättä tulee. Tosi miehen pitää ajaa viritetyllä mopolla, osallistua hirvijahtiin ja ryypätä viinaa, kunnes tulee humalaan. Tätä harjoitellaan heti rippikoulun jälkeen, vaikka kalja pahalta maistuukin Ripillepääsy-novellissa. Miehekkyyden mittaa otetaan myös Saunavaltaistuimella, jossa löylynheittäjä määrää löylynmäärän  ja rääppööt  ja alle 10-vuotiaat etsiytyvät alalauteille. Näkökulma on usein pienen pojan ja se tuo kerrontaan lisää väriä ja tunnetta. Kun maailma näytetään vahvojen ihmisten toimintakenttänä, on heikompien, pienempien ja osaamattomien pakko yrittää sopeutua ja pärjätä. Vai onko? Kysymystä ei esitetä, mutta lukija osaa sen aavistaa.

Mutta Peterillä ei ollut koskaan edes ollut sotakirvestä. Hän oli aina kääntänyt toisen poskensa niin nopeasti että ihme kun ei ollut venäyttänyt niskaansa.

Novellissa Voileipäkakku lapsuudessa koettu kiusaaminen pääsee purkautumaan vasta kiusaajan kuoltua. Tässä, kuten muissakin kirjan novelleissa kaiken hauskanpidon takaa pilkistää murhetta, joka kunnon pohjalaismiehen pitää kätkeä. Lukijalle juuri tämä antaa enemmän kuin iloittelu lupaa. Aikuisen miehen näkökulmasta on edellisen  lisäksi kerrottu Ruotsin-vieraat, Peruskunto ja Hyvä diili -novellit. Niiden pääanti on huumorissa ja etenkin viimeksi mainittu hautakiven ostoineen hehkuttaa kunnolla.

Innostuin nämä 11 novellia kuunneltuani niin, että palasin vielä paperikirjan ääreen ja sain yhden pohjalaismiehenkin innostumaan. Voin varauksetta yhtyä tekijän kiitoksiin alkulehdellä:

Äiteelle kiitos ku loppuuksi luovutit ja annoot mun lukia ruokapöyräs

Axel Åhman: Rääppöö. - S&S, 2025. -Ruotsinkielinen alkuteos Klein,2020. Suom. Katriina Huttunen, murrerepliikeissä konsultoitu Katja Grannasia ja Tuula Lahtista. -Äänikirjan lukija Antti L. J. Pääkkönen. 4 h 41 min.- 170 sivua

 näkökulmaa

Paula Nivukoski: Nopeasti piirretyt pilvet

 

Yö laskeutui räystäitä pitkin, Laina esitteli pirtanauhojaan., langat kiertyivät toistensa ympäri, lomittuivat, kaikki toistui samanlaisena. Liisa sormeili nauhaa pitkään, ehkä itselleenkin voisi kutoa uuden. Sellaisen, jossa päivät seuraisivat toisiaan samankaltaisina. Kietoisi vain uuden vyön arkihameen päälle, ehkä mikään ei muuttuisikaan.

Tässä kirjassa eletään arkea, joka jatkuu samanlaisena päivästä toiseen, kunnes ei enää jatkukaan. Isänsä kuoleman jälkeen Liisa kokee velvollisuudekseen pitää huolta talosta, koska veli on kuollut. Kumppanikseen hän halajaa Kallea, vaikkei äiti miehestä pidäkään. Avioliitto ja lasten saaminen ovat kuitenkin onnellista aikaa. Sitten tulee puute ja Kalle lähtee lisäansiota hankkimaan Amerikkaan, kuten moni muukin 1920-luvulla. Liisa odottaa miestään ja tämän lasta. Samalla hän kuuntelee äidin moitteita ja yrittää pitää perintötaloa isän toiveiden mukaan kunnossa  häpeää vältellen.

Vuosi oli ollut päiviään pidempi.

Liisan tarinan lisäksi sivutaan hänen itsellisen elämän valinneen sisarensa tarinaa ompelimon johtajana sekä naapureiden edesottamuksia, joista etenkin hylätyn vauvan kasvatettavakseen ottaneen Lainan tuntemuksia kuvataan lyhyesti mutta osuvasti.

Hän kantoi vilttiin kapaloitua lasta, hänellä oli tehtävänsä maailmassa, hän oli elossa eikä vain olemassa. 

Paula Nivukoski on jo tässä esikoisessaan löytänyt oman kielensä ja siitä lukija nauttii. Repliikeissä putkahtelee eteläpohjalaista murretta, mutta kerronnan lauseet ovat tavattoman kauniita ja ilmaisuvoimaisia. Lukublogissa sanotaan Nivukosken toisesta kirjasta Mainingin varjo, että se on täynnä kauniita lauseita. Samaa voi sanoa jo tästä kirjasta. Juonen kuljetus ja tunteisiin paneutuminen tuntuu kirjailijalta käyvän yhtä helposti, mutta kielen avulla teos nousee tarinaansa suuremmaksi. Eikä näiden ihmisten tarinakaan mitättömäksi jää! Hieno tarina , hyvin kerrottuna!

Päivänkorennot elää yhyren päivän, eikä niiltä mikään jää kesken. (Antero)

Paula Nivukoski: Nopeasti piirretyt pilvet. Otava, 2019. Kansi: Päivi Puustinen.334 sivua

Nivukoski Paula: Nopeasti piirretyt pilvet

Ylin nappi oli jäänyt auki, rusetti solmimatta. Kalle kosketti Liisan kaulaa, avasi toisen napin. Kosketuksessa sekoittuvat tuttuus ja vieraus; yhtä aikaa he muistivat toistensa ihon niin kuin vihitty pari saattoi muistaa ja samalla opettelivat uudelleen sen kielen, joilla rakastavaiset puhuvat toisilleen hämärässä. s.116

Tämä kirja on rakkaustarinakin, mutta ne juonteet kulkevat  taustalla, enemmänkin kaipauksena. Liisa nai Kallen, rakastettunsa ja saa tämän kanssa kaksi lastakin. Sitten Kalle lähtee Amerikkaan, kuten monet muutkin miehet Pohjanmaalta 1900-luvun alussa. Liisa jää Isoonkyröön, sillä isän kuolinvuoteellaan esittämä toive velvoittaa: talosta on pidettävä huolta, pellot on kylvettävä, karja on hoidettava. Taloon jää myös Liisan äiti, jonka mielessä on huoli siitä, mitä muut kyläläiset ajattelevat. 

Liisa ei ole ainoa, jonka suuret toiveet avioliiton arki nujertaa. Serkkutyttö Elsa on ollut Liisalle esikuva ja hänen avioliittonsa Veikon kanssa on näyttäytynyt ensin unelmana.

Nyt vuosia myöhemmin salaisuudet olivat karpalonkirpeitä eivätkä pudonneet esiliinan taskusta, vaikka kuinka ravisti. Liisa ajatteli Veikkoa tarttumassa Elsaa käsivarresta, vetämässä turvaan. Rantahiekalla se oli katsonut Elsaa hellästi, että Liisankin sydän oli sulanut. Ei kai sellainen poika voinut kasvaa mieheksi, jonka käsissä oli vihaa. s.70

Liisan sisko Senni tekee toisenlaisen ratkaisun ja lähtee ompeluoppiin Fyrrykyröön. Hänestä kasvaa itse itsensä elättävä nainen, joka ei unelmoi rakkaudesta tai ainakaan perhe-elämästä. Niin tulee tarinasta vahvojen naisten tarina, kertomus pärjäämisestä silloin, kun siihen menee voimia ja mielenlujutta enemmän kuin uskoo itsellään olevan. Vaikka suru on kääntynyt välillä häpeäksi, selviävät kirjan naiset omissa elämänkohtaloissaan ja tehtävissään. 

Hartiat nytkähtivät hiljaa. Suru kulki hänessä. Peitti alleen häpeän ja kivun. Suru oli aina ollut vääränlaista, piiloteltua ja rangaistavaa.Saunan pimeässä se muuttui ikäväksi. Pieniksi varpaiksi, joita hän ei koskaan saanut pidellä. Nauruksi, joka oli vaiennut ennen puhkeamistaan. s.266

Ennen muuta viehätyin kirjan kielestä. Niin uskomattoman kauniisti taipuvat lauseet toinen toisensa perään. Sinne väliin kirjailija upottaa repliikkejä Etelä-Pohjanmaan murteella, mutta ei se häiritse murretta osaamatontakaan. Oikeastaan päinvastoin: änkyröömiset ja syrppäämiset yhdessä verhankuvien ja Fyrrykyröön kanssa istuvat lähes runollisen kerronnan väliin oivasti. Ne toimivat laastina todellisuuteen, jossa ei paljon ruusuilla tanssita.

Poimin minä kirjasta viisauksiakin. Kaunokirjallisuus tarjoaa elämänohjeita, joita tekee mieli kaapata aforismeiksi. Joskus ne toimivat myös yhteydestään irrallisina.

 

Sumuisena sunnuntaina tyttö kastettiin Lahja Anneliksi. Kylänraitilla Alma ei enää painanut päätään, kun joku käveli vastaan. Hän kantoi vilttiin kapaloitua lasta, hänellä oli tehtävänsä maailmassa, hän oli elossa eikä vain olemassa. s.88

Hieno esikoisteos kerrassaan. Kirja pohjautuu löyhästi kirjailijan isoäidin elämäntarinaan, mutta minulle, siitä lukiessani tietämättömälle, se toimi naisten vahvuuden kuvauksena. Vahvoja naisiahan Pohjanmaalla riittää.

- Puhukoot. Kallen seljän takana ja mun vattan eres. s.165

Paula Nivukoski : Nopeasti piirretyt pilvet. Otava 2019. 334 sivua.