Sinun silmiesi kautta
Tammi 2019
Keltainen kirjasto 501
Alkuteos: Gennem dina ojne 2018
Suom. Sanna Manninen
350 sivua
Olen usein pohtinut: Kuka voi tietää, onko ihmisen parempi elää vai kuolla? s 272
Kirja alkaa minä-kertojan (Peterin) kasvattiveljen Simonin itsemurhayrityksestä. Peter haluaa auttaa kasvinkumppaniaan. Hän saa selville Neuropsykologisen tutkimusyksikön olemassaolon ja mahdollisuudet. Laitoksen johtajana toimii poikien lapsuudenystävä Lisa, joka on menettänyt kaikki muistonsa ennen seitsemää ikävuotta. Tuolloin hänen kasvattivanhempansa saivat surmansa liikenneonnettomuudessa.
Tämä oli ainoa mahdollisuus pelastaa Simon. Jos pystyisi olemaan hänen kanssaan surussa, jos pystyisi olemaan surussa joka oli yhtä iso kuin hänen surunsa ja näyttämään että jaksoi kantaa sen, että suru oli mahdollista kestää, silloin saattoi ehkä olla mahdollisuus. s.263
Vaikka laitokseen on vaikea päästä edes tutustumaan, onnistuu Peter vähitellen osoittamaan tarpeellisuutensa ja hänestä tulee Lisalle tarpeellinen yhteistyökumppani, joka seuraa laitoksen asiakkaita heidän tietoisuuteensa käsittelemään yksilön traumaattisia kokemuksia ja maailman kollektiivista tietoisuutta ja hätää.
Tuntui kuin olisi astunut maisemaan. Miehen kertoessa koulutuksestaan ja aikuiselämästään maisema oli järjestyksessä kuin puisto, jossa on siististi haravoidut, ilmansuuntien mukaiset hiekkapolut.
Se oli kuitenkin pelkkää pintaa. Vain uloin kerros oli järjestyksessä. Hetken kuluttua puisto katosi eikä suunnistaminen enää onnistunut. Oli pelkkää sumua, jäsentymätöntä pelkoa. Yläpuoli ei erottunut alapuolesta. Oli vain käsittelemättömän menetyksen ääretön lakeus.
Astuimme sinne yhdessä. ss.280-281
Rinnan tämän erikoisen terapiatyön kanssa palataan Lisan ja Peterin yhteiseen lapsuuteen, päiväkodissa alkaneeseen ystävyyteen ja uniin, jotka menivät toisten uniin ja sen myötä tapahtumien kulkua saatiin joskus muutettua parempaan suuntaan. Simon, Lisa ja Peter olivat ainoat lapset, jotka eivät saaneet nukutuksi päiväunia ja viettivät tuon ajan hylätyssä, tyhjässä oluttynnyrissä päiväkodin pihalla. Heidän yhteistyökumppaninsa oli neiti Jonna, päiväkodin nuori siivoojatyttö.
Simonia Peter ei onnistu pelastamaan, vaan tämä seuraa syöpään kuollutta äitiään, kuten on lapsesta asti halunnut tehdä. Lisan ja Peterin keskinäinen ymmärrys syvenee. Peter hyväksyy paremmin vakavaksi epäonnistumiseksi katsomansa avioeron, jolta hän olisi halunnut varjella lapsensa.
Kun lopetin kirjan lukemisen, tuntui kuin olisin herännyt unesta. Teksti piti vahvasti otteessaan, kuten aikoinaan Hoegin Lumen tajukin. Vahva sisältö saa ympärilleen sujuvan ja helppolukuisen tarinan. Kirjan vakava sisältö on jopa vaarassa jäädä kertomuksen seuraamisen peittoon.
Kaikin tavoin lukemisen arvoinen kirja!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti