Räinä Jenni : Suo muistaa

 

Päähenkilö tässä kirjassa taitaa olla nimihenkilö eli suo. Vai olisiko se Koskenniskalle perustettava yhteisö, joka yrittää pelastaa maailmasta sen, mitä pystyy? Juho ostaa perintörahoillaan kansakoulun ja kokoaa ympärilleen ihmisjoukkoa saattamaan ojitettua Aapasuota entiselleen. Huolena on ilmaston saastuminen, vaikka jotkut tutkimukset väittävät ennallistetun suon päästävän vielä vuosia metaania. Samoihin aikoihin naapuriin muuttaa maailmaa kiertänyt valokuvaaja Hellä selvittämään vaarinsa jäämistöä. Häntä viehättää yhteisön tuoma virkistys nuoruuden asuinseudulle, joka on pitkään ollut unelias, vanhuksien asuttama kylä.

Yhteisön toimintaidea ja -edellytykset näyttävät aluksi valoisilta ja selkeiltä, vaikka kansakoulussa  asuu työssään uupuneita tai opintojaan pitkään harjoittaneita ihmisiä. Yhteisöön tulee uusia asukkaita, jotka kartuttavat yhteistä pääomaa taidoillaan kuten toimittaja Viena. Hänen ansiostaan toiminnasta tiedetään laajemmalti ja viininviljelyllä elantonsa hankkinut italialainen sisarusparikin muuttaa saunakamariin. Helläkin tutustuu yhteisön asukkaisiin ja auttaa asialleen omistautuneita maailmanparantajia ottamalla valokuvia.

"Puhuttiin Vienan kanssa että kuvat vois olla joko varhain aamulla tai myöhään illalla otettuja. Silloin kun on usvaa. Sellaisia, joissa voi kuvitella kuinka pinnan alla lepää tuhannet vuodet."

 Hellä auttaa myös hevosen hankkimisessa tialalle. Se ei yksin avuksi riitä vaan ojien täyttämiseen tarvitaan myös kaivinkoneyrittäjän apua. Isänsä tekemiä ojia täyttävä Miika lähettää yhteisölle arvioitua suuremman laskun, jonka Juho yhteisön johtajana kuitenkin piilottaa muilta. Kansakoululla eläminen ei suju muutenkaan kitkatta, sillä vanhan opiskelukaverin kanssa yhdessä asuminen osoittautuu erilaiseksi kuin opiskeluaikoina maailmaa kaljalasin ääressä parannellessa.

Tarmon tarkkuus näkyi kaikessa. Hän ei hakenut luovia ratkaisuja, ei ratkaisuja oikeastaan lainkaan. Hän haki sitä, että mentiin sääntöjen mukaan - veivät ne mihin tahansa.

Juho ei ollut sellainen. Hänelle säännöt olivat akvarelleilla vedettyjä hentoja viivoja kartongilla, suuntaa antavia ajatuksia, joiden ympärille hän rakensi kaiken.

Kerronta etenee vuorotellen Hellän ja Juhon näkökulmasta. Heidän välillään on enemmänkin kuin työtoveruutta ja Juho unohtaa pian Saaran, joka on aluksi houkuttanut miestä. Hellä on jo aikoja sitten jättänyt ajatuksistaan Miikan, ystävän nuoruudesta.

Vaikka Miika, ensimmäisenä tai toisena poikana, avasi mahdollisuuden rakkauteen ja huumaan, Hellä oli tiennyt jo tuolloin, ettei Miika se rakkaus ja huuma ollut. He harjoittelivat toisillaan.

Helena Ruuska moitti kirja-arviossaan HS 27.8.2022 kirjanhenkilöitä paperinukkemaisiksi, kuvausta kapeaksi. Toisaalta ekoyhteisön asukkaat ovat vain osa kokonaisuutta. Luonto tai suo on päähenkilö.  Vain Juhon ajatuksia ja toimintaa kuvataan vähän tarkemmin. Hellä on ehkä kuitenkin ihmisistä elävin muistoineen ja nykytilanteessaan.

Hän oli palannut takaisin itseensä. Siihen samaan, joka hän oli ollut neljännesvuosisata aiemmin. Solut olivat vaihtuneet ja hiukset kasvaneet alusta lähtien uudelleen kuten kynnetkin. Hampaat olivat kuluneet ja veri uusiutunut kerta toisensa jälkeen.

Hän oli alkanut pelätä samoja asioita kuin ennen ja etsiä toivoa samoista asioista.

Kirja on tendenssiromaani, kuten Ruuska arviossaan toteaa. Sen on kirjoittanut Oulussa asuva toimittaja ja tietokirjailija. Jenni Räinä, joka on yksi tietokirjallisuuden Finlandialla 2019 palkitusta Metsä meidän jälkeemme -teoksen kirjoittajista. Räinän aiemmatkin teokset ovat saaneet palkintoja ja palkintoehdokkuuksia. Mielestäni kirjailija onnistuu myös fiktiossa vähintään kohtuullisen hyvin. Minulle jäi tosin kirjasta vähän vajaa olo - kuin olisin odottanut jotain selkeämpää loppuratkaisua tai yhteenvetoa. Samalla kun ymmärrän, ettei sellaista voi antaa, mieleen nousee myös valoa ja tulevaisuudenuskoa, joka kantaa kirjan kuvaamaa työtä luonnon puolesta. Mieleen nousee vuosikymmenten takaa Arja Saionmaan ääni: "Tehkää suuria tekoja, tehkää pieniä tekoja, mutta tehkää jotakin." Ehkäpä  pitäisi vain valmistautua Juhoa paremmin. Hyvät aikomukset eivät riitä pitkälle.

Piti silti paikkansa, ettei ihminen kuulunut samaan kategoriaan kuin herkkä ja erikoistunut yövilkka, jonka hennot juuret pysyivät kasvamaan vain koskemattomassa metsämaassa. Ihmisen juuret olivat sitkeät kuin vaakasuorassa kalliosta kasvavan männyn. Ne imivät ravinnon kiven mineraaleista, jos muuta ei ollut tarjolla.

Jenni Räinä: Suo muistaa. - Gummerus, 2022.- Kannen suunnittelu Jenni Noponen.- 261 sivua

Erämaja Anja: Olen nyt täällä metsässä

 

Vuoden alussa alkamani runoprojekti on tuottanut iloisia löytöjä, mutta tämä kirja lienee niistä paras. Se vakuuttaa niin, että annan kirjailijalle koko käden eli perehdyn hänen aiempiinkin teoksiinsa, erityisesti runokokoelmiin, joista ensimmäinen Laulajan paperit ilmestyi jo 2005.

Tämän kirjan proosarunot koskettivat monella tavoin. Niissä on oivaltavaa huumoria, tummempia sävyjä ja näennäisen yksinkertaisia oivalluksia: timantit on raakoja, ne pitää hioa,mustikka kypsyy itsekseen, katsokaa nyt tätäkin täydellisyyttä, jos joku niin mustikka meidät pelastaa. Tähän vuodenaikaan teki hyvää lukea ylistystä mustikalle, joka hallitsee kirjan alkuosaa. Erämaja antaa itsensä riehua ilossaan ämpäreiden ja sinertävien mättäiden keskellä. Ja kuinka hyvin hän tämän ilon välittääkään lukijalle, paikoin jopa raamatullisin kielenkääntein: Jos minä kultaa huuhtoisin, kultaisen kimpaleen vaskooliin saisin, /mutta en vakkaani mustikkaa, en mustikan mustikkaa ämpärin pohjalle,/ köyhä olisin, kurja ja osaton kuin märkä töppönen männynoksalla.

On kirjassa toki muutakin kuin mustikkaa, muita hedelmiäkin. Lapsuusmuistoihin liittyy runo appelsiineista, jotka tuovat yhteishenkeä ja vastustuskykyä kaikkeen perhettä uhkaavaan: Koti tuoksuu appelsiineille, äiti raastaa kuorta mämmiin, minä nypin valkoiset hetulat hedelmälihan päältä, appelsiineja. Kädet tahmeina kurkimme ruudun takaa. Meidän perhe on iloinen ja vahva, meillä on oranssit pommit.

Niitä tummempiakin sävyjä on, mutta niissäkin on usein kepeä sävel ja salaa hymyilevä ote: Ja niin ovat toiset meistä vaivoja, jotka tulevat vastaan ilman ajanvarausta...Luonnosta on runoja paljon, joitakin myös lapsuudesta ja kasvatusperiaatteista: Meidän suvun naiset eivät menneitä muistele ja jos muistelevat, eivät mitään muista, meidän suvun naisilta on muistot pyyhitty, kädet kuivattu essuun....Meidän suvun naisilla on voisilmät ja kehittynyt muodon taju, sen saa kun tuijottaa koko ikänsä perunoita, herkistyy pyöreän ja soikean variaatioille, ei ole kahta samanlaista. Oivallukset syntyvät vaivattoman tuntuisesti, lähtevät arkipäiväisistä asioista, yhdistävät eriparisia asioita ja laajenevat periaatteiksi tai julistukseksi.

Muutama runo on kuvan muotoinen ja sisältää numeroita, joten oivallettavaa on monella tasolla. Lapsuuden metsä on kuitenkin erilainen kuin se metsä, josta mustikat aikuisena kerätään. Maailma ympärillä on muuttunut huonompaan suuntaan: Kukaan ei ehdi laulaa tuutulaulua, kaupungilla on kiire nukkua, metsällä muuta tekemistä,..Kaatunut kuusi pääsee vuosikymmenet yhdellä jalalla seisottuaan viimein sisähommiin jakelemaan kannanottoja, raportteja ja ohjeita. 

Olen ihan varma, etten tällä lukemisella saanut irti teoksesta kaikkea, mitä sillä on annettavana eikä minun tarvitse tietenkään kaikkea ymmärtääkään. Opin lisää (jopa nimen hyrräpunkki näkemälleni hämähäkille) ja oivalsinkin jotain. Paljon kirjalta sain ja toivon muidenkin sen lukevan. Ilokseni huomasin kirjan olevan myös Tanssiva karhu -palkintoehdokkaana, joten on se huomattu arvovaltaisemmallakin taholla.

Olisin tietenkin halunnut jakaa edelleen useampiakin oivaltavia ilmauksia teoksesta, mutta pakkohan sitä on rajoittaa. Jääköön jäähyväisruno tämänkin tekstin lopetukseksi.

Parvekkeen ovi on auki, pihalta kuuluu lasten ääniä, kärryä vedetään, pihalla aamu ja päivä kättelevät, lahden takana kesä luovuttaa paperit syksylle.

Anja Erämaja: Olen nyt täällä metsässä. - WSOY, 2021. _- Päällys: Martti Ruokonen. 71 sivua

Schlink Bernhard: Jäähyväisvärit

 

Schlink osaa kyllä kirjoittaa. Se on aiemminkin usealla taholla todettu. Kirjailijan Lukija-teos on saavuttanut mainetta niin käännöksinä kuin elokuvaversionakin - syystä. Kirjallisuusarvostelijat ovat ylistäneet Schlinkiä etenkin novellistina ja siitä tämäkin kirja on oiva todistus.

Yhdeksän novellia, yhdeksän sukellusta erilaisten ihmisten elämään. Yhteistä näille avauksille on rehellisyys. Maailmaa ei nähdä mustavalkoisena eikä omia vääriä tekoja ole varaa puolustaa. Siihen ei ole usein enää mahdollisuuttakaan tai tarvetta, sillä petokset paljastuvat ja ystävyys osoittauttuu valheeksi. Näin käy avausnovellissa Tekoäly, jossa kuolleen ystävän tytär pääsee kertojan petoksen jäljille ja hänelle paljastuu elämänmittainen huijaus ja teeskentely. Kertoja on paljastanut ystävänsä pakoaikeen DDR:n hallinnolle ja vienyt tämän johtajanpaikan. Siitä huolimatta hän on esittänyt ystävää, joka auttaa vähempiarvoista työtä tekevää kollegaa ja tämän perhettä.

Petoksesta on kyse myös muissa novelleissa. Piknik Annan kanssa -novellissa petos liittyy rikostutkintaan. Kertoja näkee naisen surmatyön, mutta antaa sen tapahtua, vaikka uhri olisi väliinpuuttumisen takia saattanut jäädä henkiin. Vähitellen Schlink raottaa uhrin ja kertojan yhteistä menneisyyttä ja tutkinta johtaa päähenkilön edelleen moraalisesti vääriin valintoihin..

Kunnes koin ikään kuin ilmestyksen. Sillä hetkellä minun elämäni arvat heitettiin uudelleen. Kaikki muuttuisi, jos haluaisin.Minun piti vain jalallani murskata hyönteinen, sen sijaan että minut murskattaisiin kuin hyönteinen.

Sisaruusmusiikkia on mielestäni kokoelman loistokkain novelli. Ikääntyneiden, entisten rakastavaisten tapaaminen paljastaa monimutkaisemman vyyhden kuin novellin muistelija Philip osaa arvatakaan. Hän on menestynyt muusikko, kun tapaa uudelleen Susannen, nyt avioituneena. Susanne pitää edelleen huolta vammautuneesta veljestään Eduardista, joka oli aikoinaan välirikon  ja Philipin Amerikkaan muuton syy. Tämä oli arvellut Susannen hankkineen itsestään veljelleen seuralaisen omien rakkauslupaustensa varjolla.

Amuletti-novellissa eletään entisen aviomiehen kuoleman odotuksessa. Sabine on jo päässyt yli menestyneen miehensä aviorikoksesta ja yllättyy yhteydenotosta ja anteeksipyynnöstä. Tietynlainen petos on kyseessä myös Rakas tytär-novellissa. Se kuuluu teoksen valoisimpiin kertomuksiin. Salamarakkaus ja avioliitto tekevät Bastianista isän Maralle, Theresan tyttärelle. Vasta tyttären aikuistuminen ja lapsihaaveet paljastavat isyyden kaikki vaateet. Iloa ja valoa on myös Saaren kesässä. Se on rakkauskertomus, jossa lapsi tarkkailee äitiään ja kokee samalla oman seksuaalisen heräämisensä. Äidin rehellisyys pojalleen ja lojaalius aviopuolisolleen ovat alkupuolen novellien vaiettujen petosten ja omantunnontuskailujen jälkeen lempeää luettavaa. 

Kokoelman viimeiset novellit ovat taidokkaan kirjan vaatimattominta antia. Ehkä ne olisi voinut jättää kokonaan pois kirjasta tai niitä olisi voinut jäntevöitää. Rakkaus ja eroaminen ovat niissä(kin) pääosassa. 

Jäähyväisvärit jättää kuitenkin hyvän kirjallisen jälkimaun. Sellainen tulee, kun hengähtää kirjan suljettuaan ja tajuaa viihtyneensä sen parissa, oivaltaneensa jotain kirjan henkilöiden ratkaisuista - ja samalla itsestään..

Bernard Schlink: Jäähyväisvärit. - WSOY, 2022. Saksankielinen alkuteos  Abschiedsfarben. -Suom. Oili Suominen.-  Kannen maalaus Mary Jane Ansell. - 244 sivua