Tessa Hadley : Vapaa rakkaus

 Keski-ikäinen Phyllis on tottunut pitämään huolta perheestään huoliteltuna ja alati ystävällisenä. Hän ei suostu myöntämään, että 9-vuotias Hugh-poika on hänelle rakkaampi kuin teinivuosiensa kanssa kamppaileva Colettesta. Ulkoministeriössä johtavana virkamiehenä työskentelevä aviopuoliso Rogerin kanssa välit ovat hyvät ja mutkattoman kunnioittavat.  Eletään vuotta 1967 ja Phyllis on valmistanut täydellisen aterian tuttavaperheen opiskelujaan aloittavalle Nicholas-pojalle, joka varsin vastahakoisesti ja myöhässä saapuu perheen vieraaksi vanhempiensa pyynnöstä. Tuon illan jälkeen moni asia muuttuu ja menoa on mahdotonta saada entisille heleille perhe-elämän taajuuksille.

Vaikka Nicholas käyttäytyy päivällisillä huonosti ja kaikki juovat liikkaa ja rouva naapurustosta vaatii Phyllistä etsimään poikansa leikeissä kadonnutta sandaalia kesken kaiken, johtavat illan tapahtumat myöhemmin Phyllisin Nicholasin asunnolle.

Hän seisoi katselemassa riemukkain ilmein ympärillään  levittäytyvää sekamelskaa, jossa Nicky eli, ja tämä ajatteli sitä, miten naisilla oli tapana lumoutua älyllisen elämäntavan ulkoisista puitteista. He rakastivat ajattelun ideaa, sitä miltä se ulospäin näytti. Phyllis ei ollut luultavasti koskaan lukenut yhtäkään kirjaa, joitakin romaaneja lukuunottamatta.

Phyllis on tottunut käyttäytymään hyvin ja peittelemään ajatuksiaan eikä hän ole ainoa, joka on valinnut tämän elämäntavan - ehkä sen mukanaan tuoman helppouden ja  sujuvuuden takia. Myös Nickyn äiti Jean sietää miehensä syrjähypyt ja vetäytyy ränsistyvään perintötaloon vaalimaan omaa yksityisyyttään ja muistojaan

Valheet soljuivat Phyllisin suusta sujuvasti ja hymyn saattelemina eivätkä tuntuneet vaativan minkäänlaista veroa.

Kaikista ylleen syydetyistä perinteistä ja koulutuksesta hän (Jean) oli jotenkin onnistunut oppimaan aristokraattisen häpeämättömyyden sijaan hirveää jäykkää herttaisuutta ja kykenemättömyyttä toimia itsevarmasti ja itseään rankaisematta. Hän oli alkanut nähdä englantilaisuutensa ja miellyttävyytensä puisevana, vanhentuneena pikkuleipänä, joka tukki hänen suunsa ja esti häntä puhumasta rehellisesti.

Mutta hän oli myös saanut maksaa virheestään, kun oli jäänyt liittoonsa. Hän oli osaltaan vastuussa Peterin öykkäröinnistä, sillä hän oli antanut tälle vääränlaisen etulyöntiaseman.

Menneisyydestä paljastuvat salaisuudet ja tapahtuma-ajan sattumukset mutkistavat tilannetta ja vaikuttavat useiden ihmisten elämään ja maailmankatsomukseen. Kirjailija kertoo tyynesti, paisuttamatta tai osoittelematta vuoroin Phyllisin, Rogerin, Hughin, Coletten, Jeanin ja Nicholasin näkökulmasta heidän suhtautumisestaan paljastuviin tosiasioihin. Joskus olisin odottanut hiukan suurempia tunnemyrskyjä ja voimakkaampia reaktioita. Ehkä kirja on kerrontatapaansa myöten brittiläisen, hillityn kasvatustavan ilmentymä.

Kuvittelen kirjan nimeä myyntikikaksi. Minua nimi ei houkuttanut, vaan kustantajan vertailu Elizabeth Stroutiin ja Alice Munroon, jotka ovat minulle tärkeitä kirjailijoita. En mielestäni löytänyt samaa tehoa, jonka löydän Munron novelleista. Kuitenkin luin kirjaa vaivattomasti eikä kerronta jäänyt junnaamaan missään kohtaa, vaan eteni vaivattomasti sopivasti yllätyskäänteitä tarjoten. Ehkä vertaus on kuitenkin paikallaan siksi, että keskeistä rakkausteemaa ei kerrota perinteisin klisein, onnelliseen tai onnetomaan loppuun. Kirjailija ei solmi juonta tiukasti umpisolmuun, vaan antaa viitteitä siihen, että päähenkilöiden elämä jatkuu, muuttuneena ehkä, mutta suuristakin mullistuksista huolimatta tuntuu siltä, että nämä henkilöt ottavat sen vastaan hyväksyen.

Kirjailija on briteissä tunnetuksi tulleen Tessa Hadleyn ensimmäinen suomennettu teos, joka ilmestyi englanniksi viime vuonna. Vaikkakaan Hadley ei revi brittiläisyyden kulisseja, hän näyttää sen ohuet ja valheelliset rakennelmat, joihin ihmiset huomaamattaan kasvavat ja sopeutuvat. Phyllisin poika Hugh pannaan isänsä tavoin sisäoppilaitokseen ja hän tuntuu sisäistäneen oppilaitoksen ja yläluokkaisen elämän arvot ja päämäärät ja samalla hän on valmis tuomitsemaan äitinsä valinnat. Vuosi 1967 Euroopan yhteiskunnallisena murroksena tarjoaa Phyllisin elämänmuutokselle oivallisen taustan ja selityksen.

Hän ajatteli, ettei mikään ollut hänen osaltaan vielä ohi. Jos hän olisi jäänyt Otterleyyn, jokin olisi ollut ohi, mutta sen sijaan hän oli astunut kohtalostaan sivuun.Häntä odottivat uudet seikkailut, hän oli yhä elossa.

Tessa Hadley : Vapaa rakkaus. - Gummerus, 2023. Englanninkielinen alkuteos Free Love, 2022. - Suom. Marianne Kurtto. - 317 sivua

Yoko Ogawa: Muistipoliisi

 Olen kierrellyt tätä kirjaa pitkään, mutta vasta lukiessani tajusin kirjailijan ilmaisutavan viehättäneen minua jo aiemmin suomennetussa ja lukemassani Professori ja taloudenhoitaja (2016) -kirjassa. Kiertelin ehkä nimen takia, sillä poliisi viittaa kirjan nimessä lähes aina johonkin pahaan. Oikeassa olin, mutta tapa, jolla Ogawa kertoo kauheuksista on sellainen, että kirja on luettavaa. Paikoin tulee kauniitakin kuvia, vaikka koko ajan jännite ja ahdistus kasvaa.

Saarella eletään aikaa, jolloin ihmisten muististakin on kadonnut paljon asioita. Jollei ole, pitää muistipoliisi huolen, etteivät nämä ihmiset pääse muistojaan kertomaan. Kertojan, nuoren kirjailijan taiteilijaäiti on viety ja hänen veistoksensa ovat piilotettavia asioita. Kun aamuilman virtaus tuntuu väreilevän, tietää jonkun asian kadonneen saarelta ja ihmisten muistista. Ruusunterälehdet virtaavat pois kauniisti, hajuveden tuoksu haihtuu ja linnut katoavat. Kertoja asuu pappansa kanssa, joka on menettänyt aiemman työnsä ja toimii nyt lautturina. Hän kirjoittaa kirjaa konekirjoituksen opettajasta ja tämän oppilaasta ja auttaa ihmisiä, joita muistipoliisi etsii. 

"miten kummassa salainen poliisi pystyy erottamaan heidät muista. Siis ihmiset, joihin katoamiset eivät vaikuta. En usko, että heitä yhdistää mikään ulkoinen tekijä. Sukupuoli, ikä, ammatti ja perhetausta ovat kullakin mitä sattuu. Joten kunhan pysyy tarkkana ja käyttäytyy samoin kuin muutkin, eikö sen voisi hyvin peittääkin?

Papan ohella nuoren kirjailijan tukena on kustannustoimitta R, joka sanoittaa viimein pahimman pelon:

"Uskomatonta, että tällaisella saarella, missä kaikki vain katoaa, voi luoda sanoilla tällä tavoin jotakin uutta."....Mitä tapahtuu, jos sanat katoavat?

R:stä tulee vähitellen kirjailijan opastaja sekä kirjoittamiseen, että saaren elämään liittyvissä asioissa.

"Ei pidä kirjoittaa aivoilla. Haluan sinun kirjoittavan kädelläsi."

"Luulen, että tällä saarella asioita katoaa monta kertaa enemmän kuin uusia syntyy.."

"Sydämessä ei ole ääriviivoja eikä umpikujia. Siksi se pystyy ottamaan sisälleen ihan minkä muotoisia asioita tahansa ja laskeutumaan vaikka minkälaisiin syvyyksiin. Muistikin on samanlainen."

Kirjailija kätkee muistavan kustannustoimittajansa talonsa salahuoneeseen ja pitää tätä hengissä ruokkimalla pappansa kanssa ja antamalla R:lle pieniä tehtäviä. R auttaa nuorta naista kirjan työstämisessä vielä sittenkin, kun sanat haihtuvat.

"Ei merkitys ole tärkeä. Olennaista on sanojen syvyyksissä piilevä tarina. Juuri sitä sinä tällä hetkellä yrität vetää esiin. Sinun sydämesi yrittää saada kadonneita asioita takaisin."

 Saarelle iskenyt taifuuni vie papan lautan ja vammauttaa tätä kuolettavasti. Sitä ennen hän ehtii kuitenkin ihmetellä mäellä olevan kirjaston paloa lapsenlapsensa kanssa.

"Muistan jonkun sanoneen kauan sitten: missä poltetaan kirjoja, poltetaan lopulta myös ihmisiä"

Miksi olen kirjan luettuani vakuuttunut, että Ogava on paitsi osaava ja hyvä kirjailija, myös sellainen kirjailija, jonka tulevienkin kirjojen suomennoksiin tulen tarttumaan? Dystopia ei ole ihan suosikkigenreni, mutta senkin hän saa toimimaan siten, että näen ihmisen kokemuksen kaikkien hirveyksien edessä ja takana. Vaatimattoman kirjailijan pyrkimys selviytyä ja auttaa muita tekevät tästä kirjasta inhimillisyyden ylistystä, vaikka maailma ympäriltä murenee ja virkavalta vakoojineen tekee olemisesta epävarmaa. Kirjailija osaa ottaa lukijansa. Vuonna 1961 syntynyt tekijä on kirjoittanut lukuisan määrän teoksia, useita on käännetty englanniksikin, palkintoja on tullut, mutta vain tässä mainitut kaksi on suomennettu. Odotan lisää.

Yoko Ogawa: Muistipoliisi. -Tammi, 2021.- Japaninkielinen alkuteos Hisoyaka na Kessho 1994. - Suom. Markus Juslin.-Keltainen kirjasto: 516. - 362 sivua

 

Jari Järvelä: Kosken kahta puolta

 Oli tämä hurja romaani - kuunneltunakin. Jälleen kerran jouduin kuitenkin hankkimaan myös paperikirjan avukseni päästäkseni selville siitä, mitä Järvelä todella tässä kirjassa kertoi. Sen kirjan etulieve paljastaa kirjailijan käyttäneen omia lapsuusmuistojaan teoksessa, joka kuitenkin on fiktiota.

Kirjassa on kaksi mummoa ja mummolaa, joissa n. 7-vuotias kertojapoika viettää kesää vuorotellen. Mummot ovat kokeneet hyvin erilaisen lapsuuden ja eläneet erilaisen elämän, mikä on edelleen aistittavissa heidän kodeissaan. On ankarampi, käytöstapoja vaativa Sofia-mummi, jonka pihaan mennään orapihlaja-aidan kaariportista ja olohuoneessa on kristallikruunu. Aino-mummi ei toru edes likaisista jalanjäjistä matolla, vaikka asuminen on hankalampaa: vedet haettava kaivosta ja puut liiteristä. Mummot asuvat samassa kaupungissa, joen eri puolilla, mutta he eivät puhu toisilleen. Syy on Suomen sisällissota, jossa mummojen perheet ovat olleet eri puolilla.

Kirja palaa 1970-luvulta pojan näkökulmasta mummojen lapsuuteen ja kaikkiin kauhukuviin, jotka selittävät sitä jyrkkyyttä ja ymmärtämättömyyttä, jonka lapsi näkee, muttei tajua. Maailma ja sisällissota lapsen näkemänä ja kokemana tekevät kirjasta koskettavan, vaikka kuvaukset sisältävät kauhukuvia, joita kukaan ei voi ohittaa.

Jari Järvelä on monipuolisesta kirjailijaurastaan huolimatta harvoin julkisuudessa. Tämäkin kirja osoittaa hänen taitonsa kirjoittaa vakuuttavasti ja vaikuttavasti. Pidin kirjasta, vaikken kaikesta sen kertomasta. 

Jari Järvelä: Kosken kahta puolta . - Tammi 2018 200 sivua. Äänikirjan lukija Jon-Jon Geitel. Kesto 5 h 49 min