maanantai 8. heinäkuuta 2024

Mariana Enriquez: Sängyssä tupakoimisen vaarat

 

Argentiinan sotilasdiktatuuri on taustana ja pohjana 1973 syntyneen toimittaja/kirjailija Mariana Enriquezin tuotannolle, mutta jo ilman tuota tietoa olen innostunut kirjailijan taidosta viedä lukija huomaamatta kauhun äärelle. En edes edellistä novellikokoelmaa Mitä liekit meiltä veivät lukiessani heti ymmärtänyt olevani goottilaisen tradition ja kauhukirjallisuuden jäljillä. Sellaisia kirjoja en ole yleensä lukenut. Marko Hautala ja Melina Marras totesivatkin äskettäin kuulemassani YLE:n Kulttuuriykkösessä (Kauhua kesämökin rauhaan!), että Enriquez on kauhukirjailija, jota muutkin kuin alan vannoutuneet ystävät lukevat. Ja vielä siitä innostuvat, kuten minä ensimmäisen suomennoksen luettuani. Romaani yliluonnollisene ilmiöineen oli minulle liian rankka ja jätin sen kesken - palatakseni ehkä myöhemmin.

Buenos Airesin ja La Platan kaduilta Enriquez näkee ja poimii novelleihinsa köyhiä, vammautuneita ja outoja tyyppejä, jotka kuolevat ja synnyttävät pelkoa toisissa köyhissä.Monesti lapsen näkökulma mahdollistaa ilmiöitä ja tekee ne todelliseksi. Lapsen maasta kaivamat luut saavat hänen mummonsa epätoivoiseksi ja myöhemmin luista koottu Pikkuenkeli seuraa kaivajaansa avausnovellissa. Kaikki eivät sitä näe, mutta lapsen seuraksi enkeli jää vielä sittenkin, kun lapsesta on kasvanut aikuinen. Lasten seikkailuhalu vie kammottaviin kokemuksiin, kuten novellissa Tekojärven Neitsyt 

Enriquezin aikuisetkin ovat tarkkaavaisia ja kehittävät itselleen outoja toimeentulon lähteitä, kuten Nico -outojen tilanteiden kuvaaja novellissa  Ei syntymäpäiviä eikä ristiäisiä. Kuvauskohteet ovat usein arkaluontoisia ja liittyvät henkilöiden intiimiin elämään.

Seksiriippuvaiset eivät ikinä juoneet teetä, vaan aina kahvia, ja iltaisin punaviiniä

Sotilasdiktatuurin aikana Argentiinassa tapahtuneet lastenkatoamiset antavat mahdollisuuden mielikuvituksellisiin tulkintoihin. Novellissa Teinien paluu kadonneita lapsia alkaa löytyä ja palata takaisin, mutta varsin pian heissä huomataan jotain outoa ja kammottavaa. Niminovelli alkaa  yleisestä varoituksesta sängyssä tupakoimisen sytyttämistä tulipaloista, jotka kertojan mielessä kasvaa houkuttavaksi vaihtoehdoksi ilmeisien yksinäiselle elämälle.

Kauhu ja pelko ovat aina läsnä ja niihin on totuttu niin, että elämään haetaan lisäjännitystä spiritismilläkin, vainajien tapaamisella (Silloin kun puhuimme vainajien kanssa). Joka tapauksessa henget ja haamut näyttävät ohjaavan ihmisten elämää ja niiden ohjaus on helpompi vastaanottaa kuin alistuminen ja alituinen valuillaanolo ja pelko. Kärry - novellissa perheen äiti auttaa surkeaa kulkuria, joka kuljettaa omaisuuttaan mukanaan ja langettaa samalla kirouksen niiden päälle, jotka ovat kohdelleet miestä toisin. Vaan kuka lopulta joutuu pelkäämään eniten ja mitä? Onko tuntematon pelottavampi kuin naapuri?

Olimme peloissamme, mutta pelko ei näy ulospäin yhtä selvästi kuin epätoivo. 

Vaikkakaan en tästä kokoelmasta innostunut yhtä paljon kuin edellisestä (ehkä johtuen myös tilapäisesti puutteellisesta lukurauhasta ), voin silti suositella kirjaa. Kauhu on vain keino Enriquezin kerronnassa ja sitä kirjailija osaa käyttää tehokkaasti.

Mariana Enriquez: Sängyssä tupakoimisen vaarat. - WSOY, 2024. - Alkuteos Los peligros de fumar en la cama. - Suom. Sari Selender. - 231 sivua

maanantai 1. heinäkuuta 2024

Karin Smirnoff: Sokerikäärme


 

Vähän myöhemmin on ryhmäkuvaus. Kukaan ei hymyile. Hymyilkää, kuvaaja käskee. Kukaan ei hymyile. Hymyilisitte nyt kuvaaja pyytää. Tämä tapahtuu ennen cheese -sanan aikoja joten kukaan ei hymyile paitsi eskaritädit joille maksetaan siitä että he leikittävät meitä.

Eivät kirjan tapahtumat hymyilytä juuri lukijaakaan. 1980-luvun Södertelje tarjoaa maahanmuuttajille työtä, mutta sinne sijoittuva kirja kertoo elämisen varjopuolista.  Agnes koittaa saada itselleen tilaa ja oikeiden olla olemassa, mutta Anita-äiti torpedoi sen kylmällä suhtautumisellaan lapseensa, jota ei ole halunnut. Kaunis äiti katsoo tytön vieneen häneltä mahdollisuuden uraan eikä lapsen musikaallinen lahjakkuus liennytä kateutta, vaan pikemminkin lietsoo sitä. Onneksi jo päiväkodista löytyy Kristian, jonka kanssa tyttö voi käyttää lahjojaan. Myöhemmin löytyy myös Suomesta muuttanut Miika,

Iltapäiväryhmään on tullut uusi poika. Hän istuu nurkassa ja tuijottaa käsiään.Muut pitävät etäisyttä häneen ja minä teen samoin. Kaikki haistavat ulkopuolisen. Ja tietävät ulkopuolisen kanssa veljeilyn johtavan siihen että joutuu itse samaan kastiin.

Miika elää Ritva-äitinsä kanssa, kunnes tämä sairastuu. Kristianilla on poliisi-isä ja Agneskin saa varaisän, johon tyttö luottaa äitiään enemmän. Musiikki vie heidät lasten kanssa viihtyvän Frank Leiden oppiin, mutta loppujen lopuksi lapset voivat luottaa vain itseensä - ja Susannaan, jolla on kuitenkin ongelma huumeiden kanssa.

Frank Leide alkaa käydä keskiviikkoisin. Ensimmäisellä kerralla Anita-äiti on kotona. Hän on pannut pakkelia naamaan. Käynyt ostamassa rinkeliä leipomosta. Me kastamme rinkelinpaloja kahviin ja juttelemme niitä näitä mikä Anita- äidin mukaan kuuluu siihen, mitä hän kuvailee miellyttäväksi käytökseksi.
Anita-äidiltä tulee kasvatusta pieninä pöläyksinä. Sosiaalinen lahjakkuus on yhtä tärkeää kuin älykkyys hän sanoo.

Mielestäni vaisuksi jäänyt yritys jatkaa Lisbeth Salanderin tarinaa Stig Larssonin Millenium-kirjoista ei vähentänyt intoani tarttua Karin Smirnoffin uusimpaan käännettyyn teokseen Sokerikäärme. Tämä teos palutti luottoani Smirnoffin kykyyn luoda maailma, joka on karmiva, mutta syvän inhimillinen, raastava mutta sieltä pilkahtaa myös hyvyyttä ja selviytymismahdollisuuksia. Tällaisena opin kirjailijan tuntemaan janakippo-trilogiassa, vaikkei tämä kirja ihan samaan ylläkään.

Karin Smirnoff osaa sanoa olennaisia asioita osuvasti. Niin myös tässä romaanissa, jossa hän esittää tapahtumat jälleen heikomman näkökulmasta. Lapsen kokemus tuo asiat esiin paljaina ja riipaisevina. . Kieli ja kerronta vangitsevat ja pakottavat mukaansa seuraamaan yhä uusia käänteitä, valheita ja paljastuksia. Ihan täyttä oikeinkirjoitusta kirjailija ei vieläkään harrasta eikä juuri pilkkuja viljele, mutta erisnimet saavat ison alkukirjaimen. Minusta kirjailijalla on oikeus omiin kielioppisääntöihinsä, jos lukija pysyy mukana. Minä pysyin. Smirnoffin yhteydessä puhutaan mustasta huumorista, mutta minun on vaikeaa  hymähtää osuvillekaan pohdinnoille, koska ne niin usein päättyvät surumieliseen oivallukseen. Koska en mielestäni voi lainata tähän samaa kirjan loppulausetta kuin tuijata blogissaan, kopioin Agneksen mietteen ranskalaisten kuolintapavariaatiosta puhuttaessa. Kristian tietää, että hyvää ruokaa arvostava ranskalainen voi giljotiinin sijaan kuolla  työntämällä pään kaasu-uuniin. Agnes joutuu toteamaan:

Minä en tiedä kaikkea kuolemasta enkä tiedä juuri mitään elämästäkään.

Karin Smirnoff: Sokerikäärme. - Tammi, 2024. - Alkuteos Sockerormen, 2021. - Suom. Outi Menna. 288 sivua