Näytetään tekstit, joissa on tunniste rasisimi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste rasisimi. Näytä kaikki tekstit

maanantai 22. heinäkuuta 2024

Nicolas Lunabba : Itkisitkö, jos mä kuolen

 

Välitän heistä, haluan heille hyvää. Mutta sitäkin enemmän välitän itsestäni, haluan itselleni hyvää vielä enemmän.

Tässä kirjassa erityisnuoristyöntekijä kertoo työstään ja siitä, kuinka levoton ja sopeutumattomaton, alkoholisoituvan yksinholtajaäidin poika Elijah kasvaa kirjoittajan luona omaksi itsekseen ja saa elämisen mahdollisuuksista kiinni. Samalla kirjoittaja kertoo myös kaikista hankaluuksista, huumeista ja väkivallasta, jotka katkaisevat erityisesti maahanmuuttajanuorten tien ruotsalaiseen  yhteiskuntaan heti alkuunsa. Jos Elijah kysyy kirjan nimen kysymyksen Nickiltä, ei kenenkään tarvitse kysyä sitä kirjan lukijalta. Kirja on itkettävän todellinen ja karmea.

Kirjoittajan lähtökohdat eivät ole ymmärtääkseni olleet juuri paremmat kuin nuorten, joiden kanssa hän työskentelee. Hänkin erottuu perusruotsalaisesta ihonvärinsä perusteella ja luokittelee välillä itsensä alemmaksi kuin alkuperäisväestön.

Se on merkillistä. Minä en yleensä voi antaa kenenkään avata minulle ovea enkä voi vaivata myymäläapulaistakaan kiusaantumatta. Osin on kyse painostavasta läheisyydestä, joka sikiää siitä, että ventovieras on valmis auttamaan. Ja osin taas heräävästä epävarmuudesta: olenko asetelman alempiarvoinen vai ylempiarvoinen?

Vaikka kirjoittajalla on ammatin koulutus ja kokemus, panee hän peliin enemmän tehtävässään. Hän välittää kohtaamistaan nuorista. Hänellä on kyky ymmärtää ja kuvitella itsensä heidän tilalleen. Hän on lukenut muutakin kuin ammattikirjallisuutta!

Hän (Stig Dagerman) rikkoi elämän ja kirjallisuuden välisen kalvon, muovaili päivänpolttavan läsnäolon, kirjoitti kuin viimeistä päivää.

Koripallo on mamujen laji ja siinä Elijah on melkein yhtä hyvä kuin kirjoittaja ja kehittyy edelleen valmennettuna ja kannustettuna. Kirjoittaja jakaa muitakin selviytymiskeinojaan, mikä tuottaa tulosta - ja ilon.

Se oli suuri hetki. Ehkä kirjallisista kokemuksista suurin. Kirja oli muuttanut sinun elämääsi. Sinä olit muuttanut kirjaan.

Lunabba kuvaa kirjassa myös kaikkea sitä, mikä ärsyttää. Hänen pieneen asuntoonsa muuttanut nuorukainen ei ole tottunut korjaamaan jälkijään eikä laittamaan ruokaansa. Välistä asetelma muuttuu niin, että Nick tuntee itsensä melkein palvelijaksi. Ärsytys ei ole kuitenkaan mitään sen rinnalla, kuinka paljon ruotsalainen yhteiskunta ja sen käyttäytymistavat omaksuneet ihmiset ärsyttävät ja vihastuttavat. Hyvinvointiin tottuneet ihmiset puolustavat lähinnä omia asemiaan ja etsivät syyllisiä, jos joku ei ole kohdallaan. Laajempiin analyyseihin ja syiden etsintään ei haluta tai viitsitä ruveta.

Analyysikyvyttömät opportunistit päättivät kutsua koolle Malmön keskustaan "mielenosoituksen väkivaltaa vastaan". Vaan turhautuminen, kritiikki, ei kohdistunut poliittiseen johtoon ja vuosikymmenen mittaiseen kehityskulkuun, joka oli tehnyt Malmöstä vertailujen eriarvoisimman kaupungin ja korottanut kaupungin köyhien ihmisten lukumäärän Ruotsin suurimmaksi. Ei , mielenosoituksen kohteena oli yksi kirjava ryhmä: rikolliset.

 Ja ruotsalaisen syyttömyyden illuusion säilyttämiseksi on ratkaisevaa, että sinun kaltaisesi ihmiset leimataan rikollisiksi. Tai että et saa näkyä mitenkään.

En ollut ollenkaan innostunut, kun tämä kirja valittiin lukupiirimme seuraavassa kokoontumisessa käsiteltäväksi. Aloitettuani puhuttelumuotoon kirjoitettua kirjaa, pelkäsin lukevani oman elämän kiillotustarinaa salatulla alaotsikolla: Miten pelastin yhden maahanmuuttajanuoren. Luettuani olen kuitenkin sitä mieltä, että mahdollisimman monen muunkin pitäisi lukea tämä. Eikä arvioni perustu sujuvaan ilmaisuun  tai dramaattisiin käänteisiin - tai edes noihin poimittuihin lukemisenylistyslauseisiin. Kirja paljastaa jotain, joka uutisvirrassa kerrottuna hukkuu isomman väkivallan alle, mutta on varmasti yksi syy ihmisten pelkoon ja kyvyttömyyteen käsitellä asioita mielessään ja yhteiskunnassa toimiessaan. Silmiä avaava kirja, joka kertoo yhtä paljon suomalaisesta kuin ruotsalaisesta yhteiskunnasta ja ennen kaikkea samoista asenteista! Vahva lukusuositus!

Ensimmäinen on hellyys sinua kohtaan. Ehkä se on syvempää rakkautta, koska ylenkatse, jota joudut sietämään, on kaivautunut syvälle myös minuun. Toinen tunne on häpeä.

Nicolas Lunabba : Itkisitkö, jos mä kuolen. - Johnny Kniga, 2024. - Ruotsinkielinen alkuteos: Blir du ledsen om jag dör? Natur&Kultur, 2022. Suom. Tarja Lipponen. - 283 sivua

keskiviikko 25. huhtikuuta 2018

Roy Arundhati: Joutavuuksien jumala

Arundhati Roy

Joutavuuksien jumala
Otava 1997
384 sivua
Alkuteos .The God of Small Things 1997
Suom. Hanna Tarkka
Päällyksen suunnittelu: The Senate
Päällyksen valokuva: Sanjeev Saith

Oli tämä kirja toisenkin lukemisen arvoinen. Olen lukenut sen pian ilmestymisen jälkeen eli n. 20 vuotta sitten. Aloittaessani en muistanut juuri mitään kirjasta, tiesin vain lukeneeni, koska sitä oli käsitelty lukupiirissä. Ylimalkainen kommenttikin löytyi hyvästä, kuvailevasta kielestä. Melko nopeasti luin sen nyt, sillä kirjaa on helppo lukea, lauseet lyhyitä ja joskus vajaitakin ilman verbiä. Ei se häiritse.

Kirjan päähenkilöitä ovat erimunaiset kaksoset, Ethan ja Rahel, joiden äiti Ammu jättää lasten isän ja muuttaa takaisin kotiinsa, josta vain muutamaa vuotta aiemmin oli yrittänyt maailmalle.

Ethalla oli vinot, uniset silmät, ja uusien etuhampaiden reunat olivat vielä rosoiset. Rahelin uudet hampaat odottelivat kuin sanat kynässä. Kaikkia hämmästytti, että kahdeksantoista minuutin ikäero sai aikaan niin suuren eron etuhampaiden aikataulussa. s. 53

 Kotona asuu Ammun täti, aikoinaan luostarissakin elänyt Baby Kochamma,

Baby Kochamma oli elänyt elämänsä takaperin. Nuorena naisena hän oli luopunut aineen maailmasta mutta nyt vanhana hän otti sen täysin rinnoin omakseen. Hän syleili sitä ja se otti hänet vastaan avosylin. s. 36

Vaikka enää ei nähnyt joelle, Ayemenemin talolla oli joen taju niin kuin simpukalla säilyy meren taju.
Lainehinnan, tulvehdinnan, kalojenuiskentelun taju.  s. 45

Lasten isoäiti Mammachi on perustanut säilyketehtaan Paradisen, joka takaa elannon paremmin kuin isoisän virka hyönteistutkijana. Siitä huolimatta hän on naisena toisarvoinen ja kastijako määrittää niin tämän perheen asemaa ja kontakteja kuin muiden kanssa.

.Ammulta puuttui oikeus tulla kuulluksi, se joku kumma lokustandi.
"Kiitos tämän ihanan sovinistisen yhteiskunnan", Ammu sanoi.
" Se mikä on sinun on minun ja mikä on minun on sekin minun" Chacko sanoi. s.76

"Tästä on puhuttu ennenkin", hän sanoi. "Te ette saa mennä hänen mökilleen. Siitä tulee pelkkää harmia."
Jättämällä miehen nimen mainitsematta hän tunsi vetäneensä tämän jotenkin mukaan sen sinisen ristipistoiltapäivän pörröiseen kodikkuuteen ja manariiniradion lauluun. Jättämällä miehen nimen mainitsematta hän tajusi tehneensä sopimuksen unensa ja maailman välillä. Ja että sopimuksen kätilöitä olisivat hänen sahanpuruilla kuorrutetut erimunaiset kaksosensa.
Hän tiesi, kuka se oli - tappion jumala, joutavuuksien jumala. Totta kai hän tiesi. s.256


Äitinsä rakastamat kaksoset yrittävät kasvaa ja oppia elämässä tarvittavia toimintamalleja.

... (jotta he voisivat b)olla valmiita olemaan valmiita olemaan valmiita). s.238

 Äidin veli Chacko nousee perheen pääksi. Hän on opiskellut Oxfordissa ja tavannut siellä vaimonsa Margaretin, joka on jättänyt miehen pian tyttären Sophie Molin syntymän jälkeen toisen miehen takia. Kirjan tapahtumat kietoutuvat äidin ja nyt noin kymmenvuotiaan tyttären Intiaan paluuseen. He tulevat sinne Chackon kutsumana. Margaretin toinen mies on kuollut ja Chacko haluaa nähdä ex-vaimonsa ja tyttärensä. Lohdutukseksi, surusta toipumiseen tarkoitettu matka muuttuu uudeksi tragediaksi, joka kääntää niin kaksosten, heidän äitinsä kuin koko suvun historian toiseen suuntaan.

Me olemme sotavankeja , Chacko sanoi. "Meidän unelmamme on kuohittu. Emme kuulu minnekään. Me ajelehdimme myrskyisillä merillä ilman ankkuria. Ehkä meitä ei koskaan päästetä maihin. Meidän suruissamme ei ole koskaan tarpeeksi murhetta. Eikä ilomme ole koskaan kyllin riemukasta. Tai unelmamme kyllin suuri. Tai elämämme kyllin tärkeä. Jotta se merkitsisi jotain. " ss. 71-72

Pari kohtausta on jäänyt mieleeni edelliseltä lukukerralta. Toinen liittyy romaanin käännekohtaan, lukuun Joutavuuksien jumala, jossa kaksoset valmistautuvat muuttamaan joen toisella puolella olevaan taloon. Toinen kohtauksista on vaikuttava kuvaus Ethanista elokuvateatterin aulassa yksin makeiskioskia pitävän miehen armoilla.

Kun olen miettinyt tätä kirjaa uudelleen, kasvaa sen merkitys suuremmaksi ja huomaan sen jääneen monen muunkin lukijan mieleen. Lieneekö se yksi suurista tarinoista, joita kirjassa esitetään Intiaan tulleille turisteille?

Suuret tarinat ovat niitä, jotka kerran kuultuaan haluaa kuulla aina uudelleen. Niihin pääsee sisään mistä kohdasta tahansa ja aina olo tuntuu kotoisalta. Ne eivät huijaa kauhulla tai yllätyksillä. Eivätkä hämmästytä ennennäkemättömällä. Ne ovat yhtä tuttuja kuin oma koti. Tai rakastetun ihon tuoksu. Sen tietää, miten ne päättyvät, mutta niitä kuuntelee kuin ei tietäisi. Samalla tavalla kuin että vaikka tietää joskus kuolevansa, niin silti elää kuin ei kuolisi. Suurissa tarinoissa tietää, kuka elää, kuka kuolee, kuka löytää rakkauden ja kuka ei. Ja silti tahtoo aina tietää uuelleen.
Juuri se on niissä salaperäistä ja taianomaista. s. 265