Kolmen naisen ja yhden keskenkasvuisen naisen romaani sijoittuu metsän keskelle rapistuvaan perintökartanoon ja "lasitaloon". Diana ja Bettina ovat äiti ja tytär, jotka ovat eläneet yhdessä, välillä riitaisinakin. Bettina on raivokkaan voimakastahtoinen ja eikä tytärtään yksin kasvattanut äiti tiedä kaikista kamppailuista, joita Bettina sisällään lapsena on käynyt. Samankaltaisessa ristiriidassa elää myös Bettinan tytär Venla, sillä kyläyhteisön kristilliset normit sanelevat käyttäytymismalli. Koulu noudattaa kirkon oppeja eikä vaihoehtoja ole tai poikkeuksia hyväksytä. Lasitaloaan rakastava Bettinan ystävä Aino on taipuvainen myötäilemään enemmistön näkemyksiä, mutta kieltää samalla oman identiteettinsä.
Bettinalla oli haaveita ja unelmia. Hän halusi ympäröidä itsensä kultivoituneilla yksilöillä; jotka joivat tanniinisia punaviinejä jalattomista chatoslaseista, joita sai ronskisti kolauttaa pöytään niitä särkemättä; jotka polttivat tupakkaa holkista katukahviloiden terasseilla ja keskustelivat intohimoisesti kyseenalaistaen taitavasti kaiken, jota pidettiin totena. Valitettavasti elämä ei toiminut niin. Siinä hän seisoskeli tyhjänpanttina.
Tapahtumat seuraavat vuoden kiertoa, kolmena vuotena ja palaavat katkelmina menneeseen. Alussa pohjustetaan tarinaa esittelemällä päähenkilöt ja heidän mielenmaisemansa. Kieli on runsasta, yllättäviä vertauksia vyöryy lukijalle niin paljon, että välillä jäin pohtimaan, mitä oikein sanottiin tai ihmettelemään uutta, kekseliästä sanontaa.
Bettinan yksinäiset askeleet kuulostivat suudelmilta. Talven muisto hohkasi maaperästä. Bettinalle joka ikisen askelpainannan alle saattoi olla piilotettu loukku, jonka metalliset hampaat kiristyivät hänen nilkkansa ympärille, purisivat kiinni lihaan ja luuhun, kiroaisivat hänet ikuisesti jäämään.
tai: sateen parku, / tai: pakokauhu nousi poskionteloihin. /tai: Hänellä oli kohtu, jonne vauva mahtui asettua. Lasta ei saanut millään rahasummalla siirtymään lapsen isän mahaan.
Kirjan teemaa tuodaan esiin niin Bettinan kuin Venlankin koulukokemusten kautta. Molemmat yriuttävät olla hyviä kristittyjä ja hakevat sitä kautta niin aikuisten kuin kaveripiirin hyväksyntää. Aino menee myötäilyssään vielä pidemmälle ja joutuu kieltämään seksuaalisen identiteettinsä. Bettinan kääntymys niin uskontoa kuin siihen liittyviä kyläyhteisön normeja vastaan jää hämäräksi, mutta Venlan näkemät möröt hän karkottaa äidin lempeydellä. Uskonnonvapaus ei toteudu koulussa eikä kirkon tarjoamia sukupuolinormeja kyläyhteisössä haluta rikkoa.
Mielsin tapahumat Itä-Suomeen, johonkin pikkukylään, vaikka niin kartano kuin lasitalo asuinpaikkana tuntuvat metsäisessä maisemassa oudoilta, samoin kuin vieraskieliset etunimet. Ympäristönkuvaus jääkin vähemmälle ja se toimii lähinnä henkilöiden tunteiden alustana. Henkilöt ovat toimijoita, sisäinen maisema jää lukijan arvailtavaksi. Bettinasta jäi ehkä turhankin riiviömäinen kuva. Kirjaa oli helppo lukea eikä tapahtumissa jääty vellomaan liian pitkään.Loppua lähestyttäessä kirjailija vie lukijan sellaiseen pyöritykseen, että kaikki ratkaisut näyttävät vuorollaan mahdollisilta. Lisää hämmennystä aiheuttaa Ainon sellistipoikaystävä, joka on kovasti myös Bettinan mieleen.
Sello suojeli häntä, oli luojan jatke, toi lohdun ja täytti hänet rehevällä vihreällä ja paksuilla punaisilla.
Moninaiset ainekset ja koristeellinen, yllättäviä metaforia ja ajatusloikkia sisältävä kieli veivät välillä huomion pois kirjan keskeisestä sanomasta, mutta erityisesti Venlan saamien ristiriitaisten viesten ja lapsen mielikuvituksen kautta sanoma selkenee. Venlaan verrattuina Diana ja Bettiinakin jäävät henkilökuviltaan ohuehkoiksi .
"Minä lupaan olla kiltti tästä lähtien", Venla yritti.
Mutta ei hän edes tiennyt kaikkia sääntöjä ja käskyjä kunnolla. Raamattu oli kauhean pitkä kirja, sivut olivat ohuita, teksti pientä eikä sitä oikein yksinänsä edes ymmärtänyt, joten Venla ei pystyisi lupaustaan pitämään. Mustaa enkeliä ei pystynyt huijaamaan.
Tuire Krogerus: Kunnes valo palaa. Aviador, 2026. - Kansi ja taitto: Saara Hankama.- 255 sivua