Kekkonen Helmi: Tämän naisen elämä

Olen jo aiemmin huomannut Helmi Kekkosen kirjoittajantaidot luettuani 2011 ilmestyneen Valinta -romaanin. Runeberg-palkintoehdokkaankin Kekkonen on  teoksillaan pariin kertaan ollut ja kirjoja häneltä on ilmestynyt kuusi. En ole vain tullut kaikkia lukeneeksi, vaikka tiedän, etten todennäköisesti pettyisi. Perheeseen, parisuhteeseen ja lapsettomuuteen/lapsiin keskittyvä aihepiiri on ja ei ole kirjallisuuden suuria teemoja. Ne koskettavat monia, mutta ..

Tänä vuonna eilmestyneessä Tämän naisen elämä -kirjassa päähenkilö Helena työskentelee lastensuojelussa. Hän tapaa Eeron, jonka haaveena on kirjoittaa kirja ja nuoret rakastuvat. Eero on naimisissa tahollaan ja käy ilmi, että vaimo odottaa lasta. Kun lapsi menee kesken, Eero jättää vaimonsa ja muuttaa Helenan luo.

Rinnan Helenan aikuiselämän kanssa kerrotaan muistikuvina tarinaa Helenan lapsuudesta. Hän on ottanut vastuuta mielenterveysongelmista kärsivän äitinsä hyvinvoinnista ja syyttää itseään äidin itsemurhasta, vaikka kukaan muu ei syytä. Ahdistavat muistot rynnistävät päälle erityisesti, kun Eero ilmaisee halunsa saada lapsia. Samalla Kekkonen taitavasti käsittelee perinnöksi saatua taipumusta masennukseen.

Satunnaisesti harjoittelen edelleen äänikirjojen kuuntelua. Tämä kirja oli yksi kuunneltu kirja ja toimi Pihla Viitalan lukemana hyvin. Kuitenkin edelleen mietin, olisiko kirja ansainnut tulla luetuksi omilla silmillä ja paperiversiona. Ehkä ajatus on osoitus siitä, että edelleenkin pidän paperikirjaa "oikeampana" lukemisentapana. Tai sitten se toimii vain minulla paremmin.

Enpä kuitenkaan kadu kirjaan tarttumistani, vaikka sitten kuulokkeiden kautta. Siitä tuli kokonaisvaltainen taide-elämys: kaunista kieltä miellyttävällä äänellä tarjoiltuna ja koskettavaa kerrontaa. Hyvällä omalla tunnolla voin kirjaa suositella, vaikkei sillä palkintoehdokkuuksia napattaisikaan.

Kekkonen Helmi: Tämän naisen elämä. Siltala, 2021, E-äänikirja, lukija Pihla Viitala. 4:53:54.

Knausgård Karl Ove: Aamutähti

Enkeli Lucifer, aamutähti, Kointähti, oli syösty taivaalta maahan. Nyt aamutähti loisti jälleen taivaalla. Mitä se merkitsi? (Egil) s.428

Tähän kysymykseen odotin vastausta koko Knausgårdin Aamutähti-kirjan ajan. En sitä mielestäni saanut, en ainakaan sellaista , jonka olisin ymmärtänyt. Silti tempauduin mukaan kirjan kerrontaan, jota Knausgård kuljetetti eteenpäin vaihdellen näkökulmaa vuorotellen eri henkilöiden kokemuksiin. Kaikilla heillä tuntui olevan jotain salailtavaa, häpeiltävää, kaduttavaa, vääriä tekoja tai laiminlyöntejä. Kaikki he näkevät helteisessä elokuussa aamutähden. Arne uupuu tasapainottoman vaimonsa rinnalta ryyppäämään. Emil vaihtaa päiväkodissa Liamin vaippaa, poika putoaa, mutta Emil salaa sen. Solveig kohtaa sairaalassa ala-asteen luokkatoverinsa, Ingen, jolla on myöhään havaittu aivokasvain. Leikkauksessa Inge todetaan jo kuolleeksi, mutta yllättäen hän herää eloon. Katherine on pappi, joka haluaakin olla yksin eikä palata matkaltaan kotiin miehensä valmistamaa ateriaa nauttimaan. Jostain on alkoholiinmenevä, pettynyt kulttuuritoimittaja, joka pääsee mielestään elämänsä skuupin jäljille kuullessaan metalliyhtyeen kadonneiden jäsenten löytyneen murhattuina. Hänen vaimonsa Turid on huolisaan pojastaan Olesta, johon ei saa kontaktia. Hän joutuu lähtemään yövuoroon hoitokotiin, jossa tulee päästäneeksi yhden asukkaan karkuteille tavoitellessaan rauhottavia lääkkeitä itselleen. Keskeiseksi hahmoksi nousee Egil, joka elelee avioeronsa jälkeen yksikseen mökissä, filosofoi, tutkii kirjoituksia ja auttelee välillä muita. Hänen elämänsä mullistaa oman pojan saapuminen - ja aamutähti. Egil tuo kirjaan paitsi lopputiivistyksen myös filosofisen puolen, jota ei voi sivuuttaa:

Usko taas merkitsi kääntymistä sosiaalisesta elämästä poispäin, uudelleen kohti sitä, mistä ei vielä tiennyt mitään. Niin Abraham teki noustessaan vuorelle uhraamaan poikaansa Jumalalle. Hän oli täynnä isänrakkautta, ja usko johdatti hänet kuilun partaalle. Ehkä häntä vartioi siellä pelkkä tyhjyys, kammottava autius.. Hänen uskonsa kuitenkin ylitti, ja siksi se vaikutti niin epäinhimilliseltä, koska millainen ihminen hylkää ihmisyyden kääntyäkseen kohti tuntematonta, joka on kenties pelkkä kammottava autius? (Egil) s.392

Jokainen on varmasti jossain elämänsä vaiheessa kokenut vapaudenkaipuuta. Vapaudenkaipuu on kuin jousi jota painetaan kasaan, aina vain tiukemmaksi paketiksi, kunnes se saavuttaa pisteen jossa yhteen pakkautuneet voimat purkautuvat ja jousi ponnahtaa auki. Monille näin käy ensimmäistä kertaa seitsemän-kahdeksntoista vuoden iässä, jolloin muutetaan omilleen, ja toistamiseen neljänkymmenen korvilla, jolloin kaipuu hajottaa aikuisiän perheen. Mutta vapauden tarpeen lisäksi iän myötä muuttuu myös ymmärrys vapaudesta. Ajattelen yhteiskunnasta niin, että eri ryhmät ymmärtävät vapauden kaltaisen avainkäsitteen hyvin eri tavoin ja että murtumakohdissa, erojen välisessä hankauksessa syntyvät voimat ajavat yhteiskuntaa eteenpäin - tai taaksepäin jos se on suunta, tai kiertämään kehää. Aktualisoituva vapauden kaipuu johtaa murrokseen ja sen myötä johonkin uuteen. Eriytymiseen, irtautumiseen. Se, että uusi tilanne on usein sama kuin vanha, synnyttää vastakkaisia näkemyksiä, jotka elävät omaa elämäänsä. yhteiskunnassa vapaudenkaipuun, murrostahdon ja tulevaisuususkon rinnalla, ja niissä onkin aste-eroja lievästä pohjattomaan alistuneisuuteen, maltillisesta konservatismista täyteen pysähtyneisyysvaatimukseen. (Egil) ss.400-401

Mutta sen virheen me usein teemme, luulemme että ajatukset ovat eristäytyneitä yksikköjä, erillään paitsi tunteista myös ympäristöstä jossa ne ajatellaan. (Egil) s.410

Olin pitkään kovinkin innostunut kirjasta ja odotin, miten eri henkilöiden tarinat sidotaan yhteen, mikä on ratkaisu. Sitä ei tullut. Minulle tuli samanalainen olo kuin lapsena, kun joku oli tuonut tuliaiseksi karamellia, joka maistui ensin suklaalle, mutta sitten suuhun valahti kitkerää lientä. Knausgård osaa kertoa vangitsevasti ja luin kirjaa innolla eteenpäin. Sitten putosin kyydistä hyvin äkkiä. Se sattui. Luulen, etten tartu ilman erityistä syytä hänen kirjoihinsa. Olen pettynyt. Kirjan takakannessa sanotaan: 

Aamutähti ei ole romaani, jonka voisi selittää. Se pitää kokea herkin aistein ja avoimin mielin.VG

Niinpä. Yritin kuitenkin. Mutta:

 Ojentaminen on toisen yläpuolelle asettumista, sen viesti on että minä olen sinua parempi. (Turid) s.267 

Olen valmis ottamaan vastaan ojennusta, mutta myös toteamaan, ettei keisarilla ole vaatteita.

Knausgård, Karl Ove: Aamutähti, Like 2021. -Norjankielinen alkuteos Morgenstjernen 2020. Suom. Jonna Joskitt-Pöyry. Kannen kuvat: Pexels. 666 sivua

Valkama Meri: Sinun, Margot

 

Helsingin Sanomien esikoispalkinnon voittajateos on täyttä tavaraa yli 500 sivua. Nikottelin ensin, kun tämä teos valittiin voittajaksi. Olin niin varma, että Maisku Myllymäen Holly on paras. Vaan luettuani olen kyllä vakuuttunut, että Meri Valkama on palkintonsa ansainnut. Teoksessa on jännitystä, lähihistoriaa, rakkautta- kaikki sujuvasti ja vetävästi kerrottuna.

Tapahtumat kulkevat eteen päin kolmessa aikatasossa, pääosin Berliinissä, joka on 1980-luvulla vielä Itä-Saksaa. Suomi on taustaa, josta Rosa ja Markus muuttavat miehen toimittajapestin takia DDR.ään 1983. Pariskunnalla on kaksi pientä lasta, Matias ja Vilja, joiden kanssa Rosa viettää päivänsä väsyen etenkin sairastelevan Matiaksen kanssa valvoessaan. Markus pakenee vasemmistolehden ulkomaantoimittajana työhön, jota rakastaa ja pitää tärkeänä. Hän kiintyy pian lastentarhan opettaja Luiseen, jonka ryhmään Viljakin viedään arkipäivien sujuvoittamiseksi. Vasta Berliinin muurin murtuminen 1990 ja sitä edeltävät tapahtumat murtavat lopullisesti myös Rosan ja Markuksen avioliiton, kuten ne kääntävät monen saksalaisenkin elämänsuuntaa. Jälkikäteen arkistoista etsitään vastauksia siihen, kuka ilmiantoi kenet.

Ute tuhahti.

"Miksi katsella länteen kun voi katsella itään."

Rosa tarkasteli Uten kasvoja, yritti päätellä merkityksiä sanojen takana. Ute istui hänen viereensä, kaivoi takkinsa taskusta muovimukin, kaatoi siihen viiniä ja ojensi Rosalle.

"Haluaisitko sinä länteen?" Rosa kysyi ja tarttui mukiin.

Ute kohautti harteitaan.

"Useimpina päivinä en. Tänään kyllä." s.131

Yksi näkökulma on aikuisen Viljan, joka isänsä kuoleman jälkeen matkustaa Berliiniin selvittämään, mitä hänen vanhemmilleen tai etenkin isälle oikein tapahtui. Hän on lukenut Luisen kirjeet isän jäämistöstä, mutta omia muistikuvia hänellä ei juuri ole, vain valoisa kokonaiskuva ajasta Itä-Saksassa. Äiti ei halua tuota aikaa muistella. Vilja pääsee kuitenkin tapahtumien jäljille äidin saksalaisen ystävän Uten kautta ja lopulta arkistotkin paljastavat itäsaksalaista todellisuutta. Markus on aikoinaan vakaasti uskonut työhönsä ja sosialismin mahdollisuuksiin. Hänelle kuten myös monelle itäsaksalaiselle Wende kääntyy pian vapaudenhuuman jälkeen painajaiseksi, vaikkakin eri tavalla. Kaikki eivät selviä hyvin kapitalistisessa Saksassa.

"En usko tuohon. Ei aika paranna haavoja. Aika parantaa kaiken paitsi haavat. Mitä enemmän aikaa kuluu, sitä kipeämmältä kaikki tuntuu." s.489

Kirjan monista ansioista eniten minuun vetosi sisältäpäin kuvattu todellisuus Itä-Saksan kehityksessä kohti murrosta. Päähenkilöiden toiminta, työ ja rakkaus tapahtuvat tarkan valvonnan alla, mutta he elävät nuoruutta ja uskovat oikeuden voittavan ja elämän muuttuvan jatkuvasti paremmaksi. Markus ei osaa tehdä ratkaisuja, vaan luottaa henkilökohtaistenkin asioiden ratkeavan itsestään. Vuonna 1980 syntynyt kirjan kirjoittaja on asunut lapsena Berliinissä ja tutkinut DDR:n journalismia, mutta kirja on fiktiota. Se on myös todella hyvin kirjoitettua fiktiota, jossa juoni vie mukanaan, tapahtumat ja henkilöt vaativat huomion. Samalla se tuo jotakin uutta lukijan maailmaan. Minulle kirja antoi oivalluksen elämästä rautaesiripun takana ja siitä, että keskinäinen kilpailu ja vahvimman menestys heittävät paljon hyvää hukkaan.

Meri Valkama : Sinun, Margot. WSOY, 2021. .Päällys Martti Ruokonen, päällyksen kuvat Bernard Jaubert. -554 sivua