maanantai 30. maaliskuuta 2020

Porter Max: Lanny

Max Porter
Lanny
WSOY 2020
Englanninkielinen alkuteos Lanny 2019
Suom. Irmeli Ruuska
216 sivua
Päällyksen kuvat iStock, päällys Martti Ruokonen

Päähenkilö tässä kirjassa on (ehkä) nimihenkilö, kouluikäinen poika, joka katoaa. Hänen isänsä Robert ja äitinsä Jolie ovat sivuhenkilöitä, joiden näkökulmasta tarinaa katoamisesta kerrotaan. Hyvin tärkeä sivuhenkilö on taiteilija Pete, jonka luona Lanny käy viihtymässä ja taideopissa. Kirjassa on myös muita Lontoon liepeillä olevan pienen kylän asukkaita, mm. noitana pidetty Peggy ja rouva Larton, joka on täynnä ennakkoluuloja ja vihamielisyyttä. Kirjan aidoin ja sympaattisin henkilö on Lanny, luonnonlapsi, joka uskaltaa olla aito.

Hyvin tärkeä henkilö kirjassa on Isä Suomukka -vainaa, joka on perimätietoa, mutta nyt herännyt ja haluaa toimia:

Hän puikkelehtii esiin varjoista , liikkuu sammalsukissa, iho kivirouheisena, kurkkii kylätaloon ja katsoo kuvia itsestään, vuotuisen kilpailun satoa.....Hän muistelee suopeasti sitä miten pelottava hän oli kylän lasten piirroksissa silloin kun hän vielä oli vihreä ja lehtevä, silloin kun hän oli syntynyt pyhäkoulupainajaisten pimeistä kohdista ja oli tukehtumaisillaan suustaan kasvaviin kärhiin, silloin kun hän oli uhka ja piina yhteenkasvaneena, puupaholainen, setä ja isä, orapihlajan ja humalan, sadon ja toivon ja uhkaavan nälänhädän kuningas. s.51


Oli tämä uskomaton kirja - ja kerrassaan upea. Alussa vähän häiritsivät mutkittelevat rivit, jotka kuvasivat Isä Suomukan tajuntaan tulevia puheenpätkiä, kunnes sitten ymmärsin niiden merkityksen. Lannyn katoaminen ja Isä Suomukan herääminen vuosisataisesta unestaan ovat kirjan tapahtumat. Ihmiset lähellä ja etäämmällä reagoivat niihin kukin tavallaan ja paljastavat itsensä ja suhteensa kadonneeseen Lanny-poikaan. Rakkaus paljastuu kuvitelluksi, ihmisten erilaisuudensietokyky näyttäytyy julmuutena. Kylässä eletään tyypillista pikkukylän umpiota, jota menneisyyden tarut koristavat patsain ja leikein.

Katselemme kylttiä, jossa varoitetaan, että labyrintti on hankala ja kestää arviolta neljäkymmentä minuuttia päästä keskelle, missä on pieni aukio ja Carltonin vihreän jättiläisen patsas. s.85

 Todellisuus ja mytologia, nykyaika ja kylän traditiot sekoittuvat tavalla, jota on nautinto lukea. Kirja paljastaa joitain hyvin tyypillisiä käyttäytymismalleja ja opittuja reagointitapoja. Hieno kirja, kansikuvaansa myöten.


maanantai 16. maaliskuuta 2020

Luukkonen Monika: Buddhan hipaisu

Monika Luukkonen
Buddhan hipaisu - harjoituksia hereilläoloon
Atena 2020
145 sivua


Ilman Sari Valton radio-ohjelmaa en olisi ehkä tarttunut tähän kirjaan. Olen jonkin aikaa ohittanut itsehoito- tai elämäntaito-oppaat ja lukenut fiktiota tai elämäkertoja. Monestakaan oppaasta ei ole aiemminkaan ollut hyötyä. Kovin keskittyneesti en tainnut tätäkään lukea, mutta riviäkään en jättänyt väliin. Parasta kirjassa on mielestäni se, että kirjoittaja ei tyrkytä mitään, vaan tarjoaa meditaatioharjoituksia tai elämänohjeita mahdollisuutena. Itseään hän ei esitä tiukkana munkkina, vaan kertoo siitä, miten hän on löytänyt buddhalaisuudesta apua oman elämänsä kipukohtiin mm. vietnamilaisen munkin Thich Nhat Hanhin oppien avulla. Kirjoittaja on myös Japanin kävijä ja tuntija, mikä paistaa kirjasta ja vetoaa minuun.

Meditaatio on ollut aina minulle vaikeaa, vaikka olen joskus todella yrittänyt istua hiljaa ja ryhdikkäänä mitään ajattelematta. Siihen en pysty tämänkään kirjan lukemisen jälkeen ja lakkaan ehkä yrittämästäkin. Luukkonen tarjoaa kävelymeditaatiota, joka poistaa paremmin häiriötekijät mielestä. Hänellä on myös luontomeditaatio-ohje ja lyhyt odotan-autossa-meditaatio. Luukkosen toinen ansio mielestäni onkin, ettei hän tee mitään liian vaikeaksi aloittelijalle.

Kaikkea en käsittänyt enkä voi ottaa käyttöön. Vaikka haluan ajatella myönteisesti kanssaihmisistä ja toivoa heille hyvää, tuntui tonglen-harjoituksen vastaanota-lähetä-laajenna-metodi liian abstraktilta. Sen sijaan naikan-itsereflektio tuntuu ihan mahdolliselta ja enemmän järkeenkäyvätä. Siinä kirjoitetaan tietyn henkilön minulle antamat asiat, itseni tälle henkilölle antamat asiat ja myös ne vahingot, jotka olen tälle henkilölle kenties aiheuttanut. Päiväkirjankirjoittajana tämä sopii minulle paremmin.Olen taipuvainen torjumaan vähänkin huhaalta haiskahtavan ja itsehän minä huuhaani määrittelen. Kirjan arvoa en tällä halua vähentää.

Luukkonen on koonnut buddhan opillisia ohjeita kirjan loppupuolelle taulukoiksi. Lisäksi hän neuvoo piirtämisen ja kalligrafian käyttöä meditaation apuna. Vaikka tutustuin kirjaan nopeasti (kirjaston varausjonon takia) ja pintapuolisesti, arvelen sen jättäneen myönteisen jäljen. Olen nykyisin paljon enemmän läsnä arjessani kuin joskus menneinä aikoina. Se tekee elämästä hyvää. Buddhan hipaisulle soisin muidenkin altistuvan.

maanantai 2. maaliskuuta 2020

Karila Juhani: Pienen hauen pyydystys

Juhani Karila
Pienen hauen pyydystys
Siltala 2019
280 sivua

Tässä on kirja, jota voin varauksettoman innostuneesti suositella monelle. Pidin kirjasta vallan mahdottomasti ja hämmästelen, miten tällainen helmi esikoiskirjaksi on jäänyt monen muun kirjan varjoon. Olen kiitollinen Suvi Aholalle, joka Helsingin Sanomien lyhyissä kirjavihjeissä tätä suositteli. En kai olisi muuten kirjaan tarttunutkaan.

Sillä eipähän nimi juuri lukemaan houkuta. En ole kalanaisia, kuten kirjan päähenkilö Elina tuntuu olevan. Nimi kertoo kuitenkin kaiken: juuri siitä on kysymys, suolammessa piilevän hauen pyytämisestä. Siihen Elina Ylijaako keskittyy heti kotitaloonsa Lappiin etelästä palattuaan. Hommalla on kiire, sillä hauki on saatava pyydettyä ennen kesäkuun 18. päivää - joka vuosi.

-Hauki on lammessa joka kevät. Se näyttää joka kerta samalta. Kauko kertoo saaneensa sen kymmenenä kesänä peräjlkeen. Hänen isänsä kahtenakymmenenä. Välissä oli yksi vuosi, kun ei muistettu pyytää. Silloin tuli huono sato. Paikka on otollinen. Me tehdään taika siellä. s.88

Elina tekee taian Jousian kanssa. Tämä on ainoa ihminen, joka ymmärtää Elinaa jo kouluaikana. Huolimatta kiintymyksestä ja jatkuvasta yhdessäolosta, haluaa Jousia päästä seikkailemaan, kokeilemaan muutakin elämää. Jousia keskittyy taideopintoihin ja huumeisiin, Elina opiskelee metsäoppilaitoksessa.

- Minua pelottaa, Elina sanoi.
Muistakko mitä sinä sanoit mulle silloin ekalla kerralla, Jousia kysyi.
-En.
Sinä sanoit että maailma ei saa voittaa.
-MItä sitte.
Niin ei anneta sen voittaa.
Jousia sanoi, että he voisivat etsiä rannasta kiven ja siirtää siihen rakkautensa ikään kuin säilöön. Elinan mielestä idea oli lapsellinen. Jousia sanoi, että rituaaleissa oli voimaa, jos he niin päättäisivät. s.131

Lisää paineita tapahtumakesän hauen pyytämiseen tuo Janatuinen, etelän poliisi, joka jahtaa Elinaa rikoksesta epäiltynä.

Tähän kuvioon tuovat lisäväriä kyläläiset, elävät ja kuolleet, joista joillakin on noidan kykyjä ja toiset vaan hyväksyvät yliluonnollisten voimien läsnäolon ja vaikutuksen elämään. Elinan äiti on ollut noita ja naapuri Asko on ilmiselvästi kadehtinut tämän kykyjä. Vielä enemmän väriä tuovat peijoonit, parat, näkit ja metelit, kukkuluuraajat, sinipiiat, hyyhäröiset, hattarat ja hittolaiset, jotka elävät kylässä yhtä voimissaan kuin haudastaan kaivetut kyläläiset, kuten Moukku-Olli, joka risut harteillaan kävelee kaksimetrisenä hauen pyytämisessä auttamaan. Näihin olentoihin on etelästä tulleen tyttöpoliisinkin totuttava, sillä heti kärjeen peijooni istahtaa hänen autonsa takapenkille, eikä häivy, vaikka lahjotaan jääraapalla.

Tämä kirja tarjoaa mielestäni suomalaisen vastineen Tolkienin Sormusten herralle. En ole varsinainen fantasian lukija, mutta tällainen todellisuudesta lähtevä fantasia kiehtoo kyllä, varsinkin kun taikamaailmaa kansoittavat Suomen kansanperinteen olennot. Ehkäpä tämä on maagista realismia suomalaisittain.
Kirjan kieli on sujuvaa yleiskieltä - paitsi joskus repliikeissä, jotka istuvat nasevina kuvauksen väliin. Kerrontaa piristää lukuisten haltijaolentojen läsnäolo ja mukavat nimitykset ja määreet, joita kyläläiset ovat kannettavakseen saaneet, kuten köpi, Paska-Simo, Pöllö.

 Rivien välistä pilkistää huumoria yllättävissäkin kohdissa, kuten näkin kohdatessa kuolleista herätetyn Moukku-Ollin, joka kantaa risuja harteillaan.

-- Yliniemen Olli, se sanoi. - Nyt täytyy sanoa, että aika ei ole kohdellut sinua lempeästi. s.240

Lukekaa tämä kirja! Ihastukaa tai ihmetelkää! Palkitseva lukukokemus - ainakin minulle.