Miriam Toews : Pidä puolesi, Swiv

 

Ei vaan mä huolehdin susta! sanoin. Hah! mummi sanoi. Totta, niinhän sä huolehdit. Mutta äitisi murehtii, että kuka pitää huolen sinusta ja Gordista jos hän sairastuu. Mä pidän! sanoin. Niin kuin ne junavaunun lapset siinä kirjassa . Voisit pitääkin, mummi sanoi.

Tästä juuri kirjassa on kysymys: huolehtimisesta. Kuka pitää huolta kenestäkin kolmen sukupolven ja ihmisen taloudessa, joka on edelleen kasvamassa. Kirjassa kerrotaan mummista, iäkkäästä ja monin tavoin vanhuuden jo runtelemasta entisestä sairaanhoitajasta, joka jaksaa nauraa itselleen ja pitää oman linjansa niin ruokailutottumuksissa kuin muissakin asioissa.

Minä en kuluta viimeistä viisiminuuttistani maan pinnalla syömällä pupunruokaa!

Hänen tyttärensä, Swivin äiti, on näyttelijä ja odottaa Gordia. Omasta mielestään hän pitää huolta sekä äidistään että 9-vuotiaasta Swivistä, mutta Swivin mielestä äiti on koko ajan näännyksissä ja pahalla tuulella. Äiti haluaisi pitää hauskaa kuten mummikin tai edes  nauttia lasillisen silloin tällöin, mutta kohdussa olevaa Gordia pitää suojella ja siirtää iloja.

Kirjan päähenkilö ja kolmikon huolehtivaisin ja pystyvin ihminen on Swiv, joka huolehtii mummin lääkityksestä ja tekee kotitöitä äidinkin puolesta.  Swivin isä on poistunut kuvioista ja hukuttaa murheitaan alkoholiin jossain muualla. Poikkipuolisen sanomisen jälkeen Swiv erotetaan koulusta ja hänestä tulee täyspäiväinen mummin huoltaja - jos kohta mummikin  opettaa häntä kouluaineissa ja elämässä.

Swivin kertomana ja kommentoimana kolmen sukupolven tarinasta tulee huimaavan hauska ja itkettävän koskettava kertomus keskinäisestä välittämisestä ja huolenpidosta. 9-vuotias tekee niin paljon aikuisoletettujen puolesta ja hyväksi, että nämä ovat vähitellen tottuneet siihen ja lakanneet huomaamasta Swivin tekemistä. Swiv häpeää mummin seurana kulkiessaan tämän jatkuvaa puhetta ja perheen asioiden lavertelua tuiki tuntemattomille. Samalla hän kuitenkin tietää niin mumminsa kuin äitinsä rakastavan toisiaan ja Swiviä. Jokainen on tärkeä, jokaisesta pidetään huolta ja välitetään. Tämä Torontossa elävä tiimi pärjää, vaikka yhteiselo ja arki välillä keikkuvatkin aika tavalla, kuten vene, johon mummia yritetään saada astumaan Kalifornian sukulaisvierailulla. Swiv on mummin huoltajana matkasta todella suuresti huolissaan, mutta suostuu kuitenkin seuraksi, pitää nitroja koko ajan lähellä ja tarkkailee mummia.

Kesti kolme viikkoa saada mummi kyytiin koska aina kun se yritti astua laiturilta veneeseen, vene liikkui vähän ja silloin mummi horjahti ja astui takaisin laiturille ja nauroi kuusi tuntia.

Enemmän ei tästä kirjasta tarvinne sanoa. Meno ja kieli oli reipasta ja mukaansatempaavaa. Lapsen näkökulma kerronnassa toi mukaan niin huumorin kuin riipovan murheenkin. Mitään vastoinkäymistä ei osoiteltu tai selitelty, vaan Swivin maailmassa keskityttiin vaikeuksien selvittämiseen ja elämän jatkumiseen, eteenpäinmenoon. Vahva suositus!

Miriam Toews : Pidä puolesi, Swiv. S&S, 2023. - Englanninkielinen alkuteos: Fight night, 2021. Suom. Kaisa Kattelus. - Kansi:Elina Warsta. - 270 sivua

Meri Werkkomäki: Koira

 

"Mulla on tässä elämänmuutos meneillään ja tän päivän treeni hyvässä vauhdissa"

Vaikka kirjan minä-kertoja Rauha yrittää todistella asuntoonsa äkkiarvaamatta ilmestyneelle koiralle, että tätä ei tarvita ja koira on haitaksi, ei eläimen häätämisestä tule mitään. Aluksi kertoja tosin kauhistuu omia tekemisiään kuvitellessaan, sillä muistikuvat illasta, jonka jälkeen koira löytyy asunnosta, ovat vähintäänkin hatarat. Nainen yrittää päästä koirasta eroon, mutta koira ei luovuta, vaan käyttäytyy yhä röyhkeämmin. Vähitellen yhteisymmärrys lisääntyy ja samalla lisääntyvät kysymykset, jotka liittyvät naisen suhteeseen vanhempiinsa ja muistot, joihin ei haluaisi palata. 

Kirjassa on vauhtia hengästymiseen asti. Niin kertojan kuin koirankin kielenkäyttö on ronskia ja värikästä. Päivät eivät seuraa toisiaan selkeässä jonossa, vaan päivästä toiseen kompuroidaan yötä myöten ja jokainen uusi päivä tuo uuden vastoinkaäymisen tai haasteen voitettavaksi. Itku ja nauru kulkevat käsikädessä ja välillä lukija on pakahtua pidäteltyään jo kyyneleitä ja puhkeaakin nauruun. 

Pidin kovasti tästä esikoiskirjasta, jonka tekijää takakansi esittelee laulajana, lauluntekijänä ja koiraihmisenä. Kirjan koira ei ole ihan perinteinen seuralainen ja sen vuoksi siihen kannattaakin tutustua. Jollei reipas kieli häiritse, saa koirasta varmasti kaverin eikä kirjaa malta laskea käsistään ennen loppua. Lisää tällaista!

Meri Werkkomäki: Koira. Kosmos, 2023. - 184 sivua

Olga Tokarczuk: Rumpujen kaupunki

 

Olen pidätellyt itseäni tämän kirjan lukemisesta, kun viimein sen käsiini sain. Eipä sitä joka kirjastoon ole hankittukaan! Montaa novellia yössä en sallinut itseni ahmaista, sillä halusin Olga Tokarczukin uusien novellien riittävän pitkään seuranani. Muita kirjoja luin välipalana, hyviäkin. Nyt on Rumpujen kaupunki kuitenkin luettu ja kerron, minkä pystyn.

Kirja on novellikokoelmaksi melko laaja; sisältää 19 novellia. Se on julkaistu jo 2001, melkein parikymmentä vuotta ennen Tokarczukin 2019 saamaa edellisen vuoden Nobelia. Olen tavattoman kiitollinen Tapani Kärkkäiselle suomennoksesta, joka antoi minullekin lukunautinnon. Ja kustantajalle myös!

Aihepiiri on niinikään laaja. Novelleissa liikutaan kirjallisissa maisemissa ja itäeurooppalaisissa kaupungeissa. Varsova, Krakova ja Wroclav mainitaan, mutta myös Venetsia ja Skotlanti. Tapahtuma-aika vaihtelee 1600-luvulta nykyaikaan, kristillisestä ympäristöstä maanläheisempiin ihmeisiin. Kaduilla kulkee muutamassa novellissa sotakalustoa, joissakin näkymä on tavallinen, mutta kokijalleen painajainen, kuten brittiprofessorille Varsovan lähiössä. Hän on lähtenyt matkaan Lontoosta varmana itsestään ja osaamisestaan, mutta eksyy omasta olemisestaan

Puola oli älykkäiden ihmisten maa. Hän kävisi kylvämässä siemenen ja palaisi viikon päästä kotiin Jättäisi heille kirjansa - sikäläiset lukivat englanniksi ja tuskin pystyisivät vastustamaan Perustajan auktoriteettia (Professori Andrews Varsovassa)

Ihmeitä novelleissa tapahtuu, mutta eivät ne mahdottomilta tunnu, koska Tockarczuk kertoo persoonan muodonmuutokset vähitellen ja perustellusti. Lukija jää lopussa hämmästelemään, kuinka oikein kävikään, mutta hyväksyy epäilemättä lopputulokset. Agatha Christien romaanien lukija paikkaa kerronnan juonta hyppäämällä tarinaan ja  tekemällä itse romaanista puuttuvan rikoksen. Mies imettää saarella löytämäänsä lasta pitääkseen tämän hengissä ja muuttuu naiseksi.

Koin olevani vanki omassa itsessäni: oli kuin minä, jota siihen asti olin pitänyt jonakin lopullisena ja täysin todellisena , olisi hetkeksi näyttäytynyt todellisessa valossa - olin jokin, jonka sisällä on joku toinen. Olin kuori tai vaippa, ja siellä, sen alla, vaati pääsyä olemiseen jokin uusi, kypsymätön, tuskin kalvoa muistuttava keskeneräinen olio, jonka oli määrä vasta astua olemassaoloon - jos nyt ylipäätään siinä onnistuisi. Oletteko koskaan ajatellut elämämme olevan sitä, että olento, jonka olemme itse luoneet todelliseksi minäksemme, tutkii mahdollisuuksia tulla olevaksi? (Saari)

Tematiikka liittyy vahvasti muodonmuutokseen, uuden minän rakentamiseen tai löytämiseen. Se voi tapahtua metamorfoosin lisäksi haaveen tasolla, kuten siivooja Sabinan tapauksessa. Köyhä monen pojan äiti haaveilee pääsevänsä osaksi työnantajansa, varakkaan perheen tyttären leikkiä. 

Sabina ei pahemmin kiinnitä huomiota kehoonsa. Hän pukee sen aamulla nailoniseen verryttelypukuun tai kukalliseen kretonkimekkoon ja marssii siinä läpi koko päivän, iltaan asti. Jossain siellä sisällä, kretonkikerroksen alla, hänen kehonsa hoitaa itse omat asiansa. Niihin ei kannata sen kummemmin kiinnittää huomiota. (Sabinan toivomus)

Mitä tapahtuisi, jos Sabina yhtäkkiä jättäisi silitysraudan sikseen, jos hän iloisesti hypähdellen menisi kolmen tytön seuraan? Jos hän istuutuisi heidän kanssaan ruusunpunaiselle matolle ja asettuisi muovisen hellyyden, turvallisen ja yhdessä sovitun  äidinrakkauden kannateltavaksi? (Sabinan toivomus)

Kirjallisuuden uusia maailmoja luovia kykyjä ja keinoja Tokarczuk esittää myös kertojan oman persoonan muokkaus- ja muutosmahdollisuutena.

Kirjallisuus on jonkinlainen lainvoiman saanut, etiikasta erotettu, sosiaalisesti hyväksytty ja ihailtu valehtelun muoto. Luulen, että juuri siitä syystä se onkin aina vetänyt minua puoleensa. Onko olemassa toista alaa, joka antaisi minulle mahdollisuuden sepittää, valehdella suut silmät täyteen, parannella todellisuutta ja keksiä sille uusia mahdollisuuksia? Kirjailijat ovat yleiskäsitteiden anarkisteja, synnynäisiä relativisteja, totuuden koettelijoita ja vaihtoehtotehtailijoita. (Kuukausi Skotlannissa).

Kirjailija Saborski on luonut työrutiinit, jotka yllättävästi ilmennyt mies särkee jo sen kärpäsenpullean minuutin aikana, kun hän äheltää kirjailijan asunnon lukon kanssa. Lopulta ei voi olla varma, kuka on tämän tarinan subjekti

Saborski kuitenkin tiesi, että ilman tupakkaa ei synny kirjoja. Tupakansavulla ja kirjoittamisella oli suora yhteys. Kun savu täytti keuhkot, se jotenkin herätti myös muistin, varmaan siksi, että savu ja muisti ovat olemukseltaan samanlaisia: katoavaisia juovia, jotka yllättäen kiertyvät renkaiksi ja kiemuroiksi, läpikuultaviksi kerroksiksi, jotka hetken aikaa ovat olemassa tietyssä muodossa ja katoavat sitten lopullisesti.(Subjekti)

Nainen haluaa palata tapahtuma-ajasta kymmenen vuotta taaksepäin, muistoihin Venetsiasta, jossa hänellä ja sittemmin mainetta saavuttaneella kirjailijalla oli lyhyt rakkausepisodi. Hän haluaa ymmärtää kirjailijaa tämän oman persoonan kautta, mutta onnistuukohan se.

Juuri se oli kiehtovaa: etsiä ihmisen elävästä olemassaolosta sitä, joka luo maailmoja. Sanojen valtiasta. (Kirjailijatapaaminen)

Olen lukenut tätä kirjaa kuin Raamattua, suurella hartaudella ja pysähdellen. Olen myös varmaan tulkinnutkin kirjaa kuin Raamattua tulkitaan, vetänyt kirjasta irrallisia lauseita ja tekstinpätkiä juuri omiin ajatuksiini sopivia, itsäni innostavia. Sitaatteja olin merkinnyt ihan liikaa - kaikkia en saanut tähän tekstiin upotettua ja jotkut jättämistänikin saattavat tuntua päälle liimatuilta. Kanttaan myöten hieno kirja puhukoon puolestaan niille, jotka siihen tarttuvat. Toivon monen niin tekevän.

Runsaista sitaattimerkinnöistäni jätän loppuun pari irrallista oivallusta. Ensimmäinen on pitkään naimisissa olleen naisen ajattelua hänen muistellessaan mennyttä. Toinen on niin kiehtovan inspiroiva, että halusin sen jakaa.

Ajalle oli tapahtunut jotakin ikävää, hän ajatteli, sen liimaukset olivat alkaneet pettää, kerrokset irrota toisistaan. Ajan kaksi suurta mannerlaattaa liukuivat yhä kauemmas toisistaan ja synnyttivät tuleviksi vuosimiljooniksi jaon "ennen" ja "nyt". "Nyt" oli karheaa, kulmikasta ja niukkasanaista - yöllä raskaita unia, heräämisen jälkeen vihanpidon jäänteet aivan kuin unissa olisi sodittu. "Ennen" tuntui täältä katsottuna yhtenäiseltä ja rytmikkäältä kuin pingispallon keveä kopsahdus, kun se osuu sileään pöytään, kirjavalta, hetkistä kudotulta kankaalta, jossa jokainen hetki oli osa jotakin toista. (Ratsu)

Irrationaaliset tarpeet ovat se, mikä erottaa meidät eläimistä. Ei ajattelumme, eivät viisaat kirjat. Meidän täytyy tehdä tarpeettomia ja hyödyttömiä asioita, jotka kestävät vain hetkisen, mutta ihastuttavat, asioita, jotka herättävät hämmästystä, vaikka sitten saman tien unohtuisivatkin.. Elämämme on oltava tulvillaan tällaisia ilotulituksia. Muuten vaivumme levottomuuteen, muutumme hedelmättömiksi.(Jerusalemin valloitus, Raten, 1675)

Olga Tokarczuk: Rumpujen kaupunki. - Särötär, 2023. Alkuteos: Gra na wielu bebenkach, 2001.- Suom. Tapani Kärkkäinen. - Ulkoasu: Sanna Saastamoinen, 330 sivua

 

Kerstin Ekman: Suden jälki

 

Tunnettu ja arvostettu ruotsalainen kirjailija oli 88-vuotias, kun hänen kirjansa Löpa varg ilmestyi. Seuraavana vuonna Pirkko Talvio-Jaatisen kääntämänä teos ilmestyi suomeksi Suden jälki -nimisenä. Teos oli 2022 Pohjoimaiden neuvoston kirjallisuuspalkintoehdokas. Minusta kirja on todistus uskomaatomasta luomisvoimasta ja -kyvystä. Luin sitä mielelläni.

Pääosassa on urossusi, Pitkässääri, jonka metsästäjä Ulf näkee vuoden alussa, 70-vuotis syntymäpäivänään. Suden selviytyminen on hänelle tärkeää ja se rinnastuu oman elämän tapahtumiin, vanhenemiseen, luopumiseen ja sairastumiseen. Sydäninfarkti kesken hirvijahdin pakottaa luopumaan metsästyksen johdosta eikä seuraaja miellytä Ulfia. Seudulta löytyy raadeltuja lampaita, koira ja loukkaantunut ihminen. Ulf kirjaa tapahtumia muistikirjaansa:

Kun on kerran aloittanut kirjoittamisen, on vaikea enää lopettaa. Kirjoittaminen on oma maailmnsa. Ei minulle kirjoittaessa tule huono olo, vaikka kokemus Elnan luona oli etonut. Minussa soi. Se vanha pääsiäisvirsi: Pois vieritetty kivi on...

Vaimonsa Ingan kanssa Ulf harrastaa myös lukemista. Tärkein kirja on jo kuluneeksi luettu Turgenjevin Metsämiehen muistelmat. Inga on ollut ranskan opettaja, muttei ikävöi taakseen jättämäänsä työtä, vaan jakaa mielellään miehensä kanssa arjen ja maailmankatsomuksen.

Tiesin mitä ajattelin: että me valloitamme maapallon.. Teemme siitä ison, myrkyllisen ja avohakatun yhteisön. Tapamme kaiken elämän meristä ja metsistä, enkä halua enää olla mukana sellaisessa. Mutta sitä minun ei ole lupa sanoa. Minun on jatkettava reippain mielin ja meidän pitää elellä tässä talossa, joka Zuzannan mukaan on harva hevosloimi. Tämähän on eräänlainen viihtyisä kahden hengen vanhainkoti. Me itse olemme henkilökunta. 

Pariskunnan keskinäistä luottamusta ja rakkauden kuvausta on mukavaa lukea. Ekman ei tee oikeamielisistä sankareita, mutta silti lukukokemus on puhdistava ja lämmin. Koko ajan pariskunnan kardemummapullan tuoksuisen elämän taustana on luonto, metsä ja sen eläimet. Vaikka Ulf on metsästäjä ja kalastaakin, ei hän halua tappaa vain osoittaakseen voimaansa tai taitavuuttaan. Hänellä on vakaumus ja hän haluaa elää sovussa itsensä ja luonnon kanssa sekä noudattaa sääntöjä, jotka turvaavat rinnakaiselon. Suden tappaminen on rikos ja siitä tulee kertomuksen ydin.

Enempää sanomatta lienee selvää, että pidin tästä kirjasta. Ekman on aloittanut dekkaristina ja hän luo kerrontaansa loppuun asti kantavan jännitteen. Kirjan sanoma on kuitenkin rikoksen selvittämistä tärkeämmässä roolissa. Tässä kirjassa vanheneminen ja rinnakkaiselo luonnon kanssa nousevat tärkeiksi teemoiksi.

Kerstin Ekman: Suden jälki - Kertomus. Tammi, 2022. - Ruotsinkielinen alkuteos: Löpa varg, 2021. - Suom. Pirkko Talvio-Jaatinen. - Kannen valokuva Rainer Fuhrmann. - Keltainen kirjasto, 529. - 176 sivua. 

Elisa Shua Dusapin: Sokcho talvella

 

Ainoa minua kiinnostanut näyttelyvitriini sisälsi pohjoisen koululaisten kenkiä ja Choco Pie -keksejä, joissa oli sininen Pakkaus. Jos maita ei olisi erotettu, minäkin olisin syönyt siniseen enkä räikeänpunaiseen pakattuja Choko Pie -keksejä.

Pohjois- ja Etelä-Korean rajaseudulla merenrantakaupungin pensionaatissa työskentelevä opiskelijatyttö  kiinnostuu ranskalaisesta asukkaasta, Kerrandista, joka piirtää sarjakuvaa. Hän vie asukasta museoihin ja he käyvät yhdessä syömässä. Sarjakuvan eteneminen kiinnostaa tyttöä ja hän nivoo smielessään tarinaann omia tapaamisiaan miehen kanssa. Vieras ja kertojatyttö käyvätkin syömässä ja museoissa. Kerrand ei kuitenkaan syö koskaan tytön valmistamia perinteisiä kalaruokia. Tytön äiti myy kalatorilla kaloja ja on huolissaan tyttärensä ravitsemuksesta. Ilmeisesti tytöllä onkin syömishäiriö ja hän vaikuttaa estyneeltä ja ujolta. 

Kirjan kerronnassa on vahvasti esillä ruoka, erilaiset kalat ja niiden valmistaminen. Äiti osaa käsitellä myös myrkyllistä fogu-kalaa. Mustekalaa tytärkin osaa valmistaa ja muste virtaa myös Kerrandin sarjakuvapiirroksiin ja tahraa pöytääkin. Talvinen kaupunki on kylmä ja hiljainen, mikä välittyy myös kirjan tunnelmiin, päähenkilöiden käyttäytymiseenkin.

Arttu Seppänen kuvaa  kirja-arviossaan ransakalais-korealaisen nuoren kirjailijan Dusapinin teosta tyylipuhtaaksi suoritukseksi, vaikkakaan kirja ei hänen mukaansa sisällä mitään uutta ja jännittävää. (HeSa 1.4.2023). Minut kirja jätti kylmäksi. Arvelin sen johtuvan ranskalaisen kulttuurin vaikutuksesta, koska minun on joskus vaikea päästä siihen sisään. Ulkopuolisuutta ja vieraantuneisuutta voi mielestäni kuvata vahvemminkin. Tästä kirjasta jäljelle jäi vain apea tunnelma, jota ruokakuvaukset  lievästi maustavat.

Elisa Shua Dusapin: Sokcho talvella. - Siltala, 2023. - Ransakankielinen alkuteos:Hiver a Sokcho, 2016. -Graafinen suunnittelu:Luke Bird/Tuula Mäkiä. - 148 sivua

Tessa Hadley : Vapaa rakkaus

 Keski-ikäinen Phyllis on tottunut pitämään huolta perheestään huoliteltuna ja alati ystävällisenä. Hän ei suostu myöntämään, että 9-vuotias Hugh-poika on hänelle rakkaampi kuin teinivuosiensa kanssa kamppaileva Colettesta. Ulkoministeriössä johtavana virkamiehenä työskentelevä aviopuoliso Rogerin kanssa välit ovat hyvät ja mutkattoman kunnioittavat.  Eletään vuotta 1967 ja Phyllis on valmistanut täydellisen aterian tuttavaperheen opiskelujaan aloittavalle Nicholas-pojalle, joka varsin vastahakoisesti ja myöhässä saapuu perheen vieraaksi vanhempiensa pyynnöstä. Tuon illan jälkeen moni asia muuttuu ja menoa on mahdotonta saada entisille heleille perhe-elämän taajuuksille.

Vaikka Nicholas käyttäytyy päivällisillä huonosti ja kaikki juovat liikkaa ja rouva naapurustosta vaatii Phyllistä etsimään poikansa leikeissä kadonnutta sandaalia kesken kaiken, johtavat illan tapahtumat myöhemmin Phyllisin Nicholasin asunnolle.

Hän seisoi katselemassa riemukkain ilmein ympärillään  levittäytyvää sekamelskaa, jossa Nicky eli, ja tämä ajatteli sitä, miten naisilla oli tapana lumoutua älyllisen elämäntavan ulkoisista puitteista. He rakastivat ajattelun ideaa, sitä miltä se ulospäin näytti. Phyllis ei ollut luultavasti koskaan lukenut yhtäkään kirjaa, joitakin romaaneja lukuunottamatta.

Phyllis on tottunut käyttäytymään hyvin ja peittelemään ajatuksiaan eikä hän ole ainoa, joka on valinnut tämän elämäntavan - ehkä sen mukanaan tuoman helppouden ja  sujuvuuden takia. Myös Nickyn äiti Jean sietää miehensä syrjähypyt ja vetäytyy ränsistyvään perintötaloon vaalimaan omaa yksityisyyttään ja muistojaan

Valheet soljuivat Phyllisin suusta sujuvasti ja hymyn saattelemina eivätkä tuntuneet vaativan minkäänlaista veroa.

Kaikista ylleen syydetyistä perinteistä ja koulutuksesta hän (Jean) oli jotenkin onnistunut oppimaan aristokraattisen häpeämättömyyden sijaan hirveää jäykkää herttaisuutta ja kykenemättömyyttä toimia itsevarmasti ja itseään rankaisematta. Hän oli alkanut nähdä englantilaisuutensa ja miellyttävyytensä puisevana, vanhentuneena pikkuleipänä, joka tukki hänen suunsa ja esti häntä puhumasta rehellisesti.

Mutta hän oli myös saanut maksaa virheestään, kun oli jäänyt liittoonsa. Hän oli osaltaan vastuussa Peterin öykkäröinnistä, sillä hän oli antanut tälle vääränlaisen etulyöntiaseman.

Menneisyydestä paljastuvat salaisuudet ja tapahtuma-ajan sattumukset mutkistavat tilannetta ja vaikuttavat useiden ihmisten elämään ja maailmankatsomukseen. Kirjailija kertoo tyynesti, paisuttamatta tai osoittelematta vuoroin Phyllisin, Rogerin, Hughin, Coletten, Jeanin ja Nicholasin näkökulmasta heidän suhtautumisestaan paljastuviin tosiasioihin. Joskus olisin odottanut hiukan suurempia tunnemyrskyjä ja voimakkaampia reaktioita. Ehkä kirja on kerrontatapaansa myöten brittiläisen, hillityn kasvatustavan ilmentymä.

Kuvittelen kirjan nimeä myyntikikaksi. Minua nimi ei houkuttanut, vaan kustantajan vertailu Elizabeth Stroutiin ja Alice Munroon, jotka ovat minulle tärkeitä kirjailijoita. En mielestäni löytänyt samaa tehoa, jonka löydän Munron novelleista. Kuitenkin luin kirjaa vaivattomasti eikä kerronta jäänyt junnaamaan missään kohtaa, vaan eteni vaivattomasti sopivasti yllätyskäänteitä tarjoten. Ehkä vertaus on kuitenkin paikallaan siksi, että keskeistä rakkausteemaa ei kerrota perinteisin klisein, onnelliseen tai onnetomaan loppuun. Kirjailija ei solmi juonta tiukasti umpisolmuun, vaan antaa viitteitä siihen, että päähenkilöiden elämä jatkuu, muuttuneena ehkä, mutta suuristakin mullistuksista huolimatta tuntuu siltä, että nämä henkilöt ottavat sen vastaan hyväksyen.

Kirjailija on briteissä tunnetuksi tulleen Tessa Hadleyn ensimmäinen suomennettu teos, joka ilmestyi englanniksi viime vuonna. Vaikkakaan Hadley ei revi brittiläisyyden kulisseja, hän näyttää sen ohuet ja valheelliset rakennelmat, joihin ihmiset huomaamattaan kasvavat ja sopeutuvat. Phyllisin poika Hugh pannaan isänsä tavoin sisäoppilaitokseen ja hän tuntuu sisäistäneen oppilaitoksen ja yläluokkaisen elämän arvot ja päämäärät ja samalla hän on valmis tuomitsemaan äitinsä valinnat. Vuosi 1967 Euroopan yhteiskunnallisena murroksena tarjoaa Phyllisin elämänmuutokselle oivallisen taustan ja selityksen.

Hän ajatteli, ettei mikään ollut hänen osaltaan vielä ohi. Jos hän olisi jäänyt Otterleyyn, jokin olisi ollut ohi, mutta sen sijaan hän oli astunut kohtalostaan sivuun.Häntä odottivat uudet seikkailut, hän oli yhä elossa.

Tessa Hadley : Vapaa rakkaus. - Gummerus, 2023. Englanninkielinen alkuteos Free Love, 2022. - Suom. Marianne Kurtto. - 317 sivua

Yoko Ogawa: Muistipoliisi

 Olen kierrellyt tätä kirjaa pitkään, mutta vasta lukiessani tajusin kirjailijan ilmaisutavan viehättäneen minua jo aiemmin suomennetussa ja lukemassani Professori ja taloudenhoitaja (2016) -kirjassa. Kiertelin ehkä nimen takia, sillä poliisi viittaa kirjan nimessä lähes aina johonkin pahaan. Oikeassa olin, mutta tapa, jolla Ogawa kertoo kauheuksista on sellainen, että kirja on luettavaa. Paikoin tulee kauniitakin kuvia, vaikka koko ajan jännite ja ahdistus kasvaa.

Saarella eletään aikaa, jolloin ihmisten muististakin on kadonnut paljon asioita. Jollei ole, pitää muistipoliisi huolen, etteivät nämä ihmiset pääse muistojaan kertomaan. Kertojan, nuoren kirjailijan taiteilijaäiti on viety ja hänen veistoksensa ovat piilotettavia asioita. Kun aamuilman virtaus tuntuu väreilevän, tietää jonkun asian kadonneen saarelta ja ihmisten muistista. Ruusunterälehdet virtaavat pois kauniisti, hajuveden tuoksu haihtuu ja linnut katoavat. Kertoja asuu pappansa kanssa, joka on menettänyt aiemman työnsä ja toimii nyt lautturina. Hän kirjoittaa kirjaa konekirjoituksen opettajasta ja tämän oppilaasta ja auttaa ihmisiä, joita muistipoliisi etsii. 

"miten kummassa salainen poliisi pystyy erottamaan heidät muista. Siis ihmiset, joihin katoamiset eivät vaikuta. En usko, että heitä yhdistää mikään ulkoinen tekijä. Sukupuoli, ikä, ammatti ja perhetausta ovat kullakin mitä sattuu. Joten kunhan pysyy tarkkana ja käyttäytyy samoin kuin muutkin, eikö sen voisi hyvin peittääkin?

Papan ohella nuoren kirjailijan tukena on kustannustoimitta R, joka sanoittaa viimein pahimman pelon:

"Uskomatonta, että tällaisella saarella, missä kaikki vain katoaa, voi luoda sanoilla tällä tavoin jotakin uutta."....Mitä tapahtuu, jos sanat katoavat?

R:stä tulee vähitellen kirjailijan opastaja sekä kirjoittamiseen, että saaren elämään liittyvissä asioissa.

"Ei pidä kirjoittaa aivoilla. Haluan sinun kirjoittavan kädelläsi."

"Luulen, että tällä saarella asioita katoaa monta kertaa enemmän kuin uusia syntyy.."

"Sydämessä ei ole ääriviivoja eikä umpikujia. Siksi se pystyy ottamaan sisälleen ihan minkä muotoisia asioita tahansa ja laskeutumaan vaikka minkälaisiin syvyyksiin. Muistikin on samanlainen."

Kirjailija kätkee muistavan kustannustoimittajansa talonsa salahuoneeseen ja pitää tätä hengissä ruokkimalla pappansa kanssa ja antamalla R:lle pieniä tehtäviä. R auttaa nuorta naista kirjan työstämisessä vielä sittenkin, kun sanat haihtuvat.

"Ei merkitys ole tärkeä. Olennaista on sanojen syvyyksissä piilevä tarina. Juuri sitä sinä tällä hetkellä yrität vetää esiin. Sinun sydämesi yrittää saada kadonneita asioita takaisin."

 Saarelle iskenyt taifuuni vie papan lautan ja vammauttaa tätä kuolettavasti. Sitä ennen hän ehtii kuitenkin ihmetellä mäellä olevan kirjaston paloa lapsenlapsensa kanssa.

"Muistan jonkun sanoneen kauan sitten: missä poltetaan kirjoja, poltetaan lopulta myös ihmisiä"

Miksi olen kirjan luettuani vakuuttunut, että Ogava on paitsi osaava ja hyvä kirjailija, myös sellainen kirjailija, jonka tulevienkin kirjojen suomennoksiin tulen tarttumaan? Dystopia ei ole ihan suosikkigenreni, mutta senkin hän saa toimimaan siten, että näen ihmisen kokemuksen kaikkien hirveyksien edessä ja takana. Vaatimattoman kirjailijan pyrkimys selviytyä ja auttaa muita tekevät tästä kirjasta inhimillisyyden ylistystä, vaikka maailma ympäriltä murenee ja virkavalta vakoojineen tekee olemisesta epävarmaa. Kirjailija osaa ottaa lukijansa. Vuonna 1961 syntynyt tekijä on kirjoittanut lukuisan määrän teoksia, useita on käännetty englanniksikin, palkintoja on tullut, mutta vain tässä mainitut kaksi on suomennettu. Odotan lisää.

Yoko Ogawa: Muistipoliisi. -Tammi, 2021.- Japaninkielinen alkuteos Hisoyaka na Kessho 1994. - Suom. Markus Juslin.-Keltainen kirjasto: 516. - 362 sivua