maanantai 8. heinäkuuta 2024

Mariana Enriquez: Sängyssä tupakoimisen vaarat

 

Argentiinan sotilasdiktatuuri on taustana ja pohjana 1973 syntyneen toimittaja/kirjailija Mariana Enriquezin tuotannolle, mutta jo ilman tuota tietoa olen innostunut kirjailijan taidosta viedä lukija huomaamatta kauhun äärelle. En edes edellistä novellikokoelmaa Mitä liekit meiltä veivät lukiessani heti ymmärtänyt olevani goottilaisen tradition ja kauhukirjallisuuden jäljillä. Sellaisia kirjoja en ole yleensä lukenut. Marko Hautala ja Melina Marras totesivatkin äskettäin kuulemassani YLE:n Kulttuuriykkösessä (Kauhua kesämökin rauhaan!), että Enriquez on kauhukirjailija, jota muutkin kuin alan vannoutuneet ystävät lukevat. Ja vielä siitä innostuvat, kuten minä ensimmäisen suomennoksen luettuani. Romaani yliluonnollisene ilmiöineen oli minulle liian rankka ja jätin sen kesken - palatakseni ehkä myöhemmin.

Buenos Airesin ja La Platan kaduilta Enriquez näkee ja poimii novelleihinsa köyhiä, vammautuneita ja outoja tyyppejä, jotka kuolevat ja synnyttävät pelkoa toisissa köyhissä.Monesti lapsen näkökulma mahdollistaa ilmiöitä ja tekee ne todelliseksi. Lapsen maasta kaivamat luut saavat hänen mummonsa epätoivoiseksi ja myöhemmin luista koottu Pikkuenkeli seuraa kaivajaansa avausnovellissa. Kaikki eivät sitä näe, mutta lapsen seuraksi enkeli jää vielä sittenkin, kun lapsesta on kasvanut aikuinen. Lasten seikkailuhalu vie kammottaviin kokemuksiin, kuten novellissa Tekojärven Neitsyt 

Enriquezin aikuisetkin ovat tarkkaavaisia ja kehittävät itselleen outoja toimeentulon lähteitä, kuten Nico -outojen tilanteiden kuvaaja novellissa  Ei syntymäpäiviä eikä ristiäisiä. Kuvauskohteet ovat usein arkaluontoisia ja liittyvät henkilöiden intiimiin elämään.

Seksiriippuvaiset eivät ikinä juoneet teetä, vaan aina kahvia, ja iltaisin punaviiniä

Sotilasdiktatuurin aikana Argentiinassa tapahtuneet lastenkatoamiset antavat mahdollisuuden mielikuvituksellisiin tulkintoihin. Novellissa Teinien paluu kadonneita lapsia alkaa löytyä ja palata takaisin, mutta varsin pian heissä huomataan jotain outoa ja kammottavaa. Niminovelli alkaa  yleisestä varoituksesta sängyssä tupakoimisen sytyttämistä tulipaloista, jotka kertojan mielessä kasvaa houkuttavaksi vaihtoehdoksi ilmeisien yksinäiselle elämälle.

Kauhu ja pelko ovat aina läsnä ja niihin on totuttu niin, että elämään haetaan lisäjännitystä spiritismilläkin, vainajien tapaamisella (Silloin kun puhuimme vainajien kanssa). Joka tapauksessa henget ja haamut näyttävät ohjaavan ihmisten elämää ja niiden ohjaus on helpompi vastaanottaa kuin alistuminen ja alituinen valuillaanolo ja pelko. Kärry - novellissa perheen äiti auttaa surkeaa kulkuria, joka kuljettaa omaisuuttaan mukanaan ja langettaa samalla kirouksen niiden päälle, jotka ovat kohdelleet miestä toisin. Vaan kuka lopulta joutuu pelkäämään eniten ja mitä? Onko tuntematon pelottavampi kuin naapuri?

Olimme peloissamme, mutta pelko ei näy ulospäin yhtä selvästi kuin epätoivo. 

Vaikkakaan en tästä kokoelmasta innostunut yhtä paljon kuin edellisestä (ehkä johtuen myös tilapäisesti puutteellisesta lukurauhasta ), voin silti suositella kirjaa. Kauhu on vain keino Enriquezin kerronnassa ja sitä kirjailija osaa käyttää tehokkaasti.

Mariana Enriquez: Sängyssä tupakoimisen vaarat. - WSOY, 2024. - Alkuteos Los peligros de fumar en la cama. - Suom. Sari Selender. - 231 sivua

maanantai 1. heinäkuuta 2024

Karin Smirnoff: Sokerikäärme


 

Vähän myöhemmin on ryhmäkuvaus. Kukaan ei hymyile. Hymyilkää, kuvaaja käskee. Kukaan ei hymyile. Hymyilisitte nyt kuvaaja pyytää. Tämä tapahtuu ennen cheese -sanan aikoja joten kukaan ei hymyile paitsi eskaritädit joille maksetaan siitä että he leikittävät meitä.

Eivät kirjan tapahtumat hymyilytä juuri lukijaakaan. 1980-luvun Södertelje tarjoaa maahanmuuttajille työtä, mutta sinne sijoittuva kirja kertoo elämisen varjopuolista.  Agnes koittaa saada itselleen tilaa ja oikeiden olla olemassa, mutta Anita-äiti torpedoi sen kylmällä suhtautumisellaan lapseensa, jota ei ole halunnut. Kaunis äiti katsoo tytön vieneen häneltä mahdollisuuden uraan eikä lapsen musikaallinen lahjakkuus liennytä kateutta, vaan pikemminkin lietsoo sitä. Onneksi jo päiväkodista löytyy Kristian, jonka kanssa tyttö voi käyttää lahjojaan. Myöhemmin löytyy myös Suomesta muuttanut Miika,

Iltapäiväryhmään on tullut uusi poika. Hän istuu nurkassa ja tuijottaa käsiään.Muut pitävät etäisyttä häneen ja minä teen samoin. Kaikki haistavat ulkopuolisen. Ja tietävät ulkopuolisen kanssa veljeilyn johtavan siihen että joutuu itse samaan kastiin.

Miika elää Ritva-äitinsä kanssa, kunnes tämä sairastuu. Kristianilla on poliisi-isä ja Agneskin saa varaisän, johon tyttö luottaa äitiään enemmän. Musiikki vie heidät lasten kanssa viihtyvän Frank Leiden oppiin, mutta loppujen lopuksi lapset voivat luottaa vain itseensä - ja Susannaan, jolla on kuitenkin ongelma huumeiden kanssa.

Frank Leide alkaa käydä keskiviikkoisin. Ensimmäisellä kerralla Anita-äiti on kotona. Hän on pannut pakkelia naamaan. Käynyt ostamassa rinkeliä leipomosta. Me kastamme rinkelinpaloja kahviin ja juttelemme niitä näitä mikä Anita- äidin mukaan kuuluu siihen, mitä hän kuvailee miellyttäväksi käytökseksi.
Anita-äidiltä tulee kasvatusta pieninä pöläyksinä. Sosiaalinen lahjakkuus on yhtä tärkeää kuin älykkyys hän sanoo.

Mielestäni vaisuksi jäänyt yritys jatkaa Lisbeth Salanderin tarinaa Stig Larssonin Millenium-kirjoista ei vähentänyt intoani tarttua Karin Smirnoffin uusimpaan käännettyyn teokseen Sokerikäärme. Tämä teos palutti luottoani Smirnoffin kykyyn luoda maailma, joka on karmiva, mutta syvän inhimillinen, raastava mutta sieltä pilkahtaa myös hyvyyttä ja selviytymismahdollisuuksia. Tällaisena opin kirjailijan tuntemaan janakippo-trilogiassa, vaikkei tämä kirja ihan samaan ylläkään.

Karin Smirnoff osaa sanoa olennaisia asioita osuvasti. Niin myös tässä romaanissa, jossa hän esittää tapahtumat jälleen heikomman näkökulmasta. Lapsen kokemus tuo asiat esiin paljaina ja riipaisevina. . Kieli ja kerronta vangitsevat ja pakottavat mukaansa seuraamaan yhä uusia käänteitä, valheita ja paljastuksia. Ihan täyttä oikeinkirjoitusta kirjailija ei vieläkään harrasta eikä juuri pilkkuja viljele, mutta erisnimet saavat ison alkukirjaimen. Minusta kirjailijalla on oikeus omiin kielioppisääntöihinsä, jos lukija pysyy mukana. Minä pysyin. Smirnoffin yhteydessä puhutaan mustasta huumorista, mutta minun on vaikeaa  hymähtää osuvillekaan pohdinnoille, koska ne niin usein päättyvät surumieliseen oivallukseen. Koska en mielestäni voi lainata tähän samaa kirjan loppulausetta kuin tuijata blogissaan, kopioin Agneksen mietteen ranskalaisten kuolintapavariaatiosta puhuttaessa. Kristian tietää, että hyvää ruokaa arvostava ranskalainen voi giljotiinin sijaan kuolla  työntämällä pään kaasu-uuniin. Agnes joutuu toteamaan:

Minä en tiedä kaikkea kuolemasta enkä tiedä juuri mitään elämästäkään.

Karin Smirnoff: Sokerikäärme. - Tammi, 2024. - Alkuteos Sockerormen, 2021. - Suom. Outi Menna. 288 sivua

maanantai 17. kesäkuuta 2024

Joni Lanki: Olosuhteiden kaipuu

 

Täytä itsesi haluamallasi valolla. Laske viiteen ja hengitä ulos. Olet vahva ja selviät kaikesta. Paranna itsesi vihreällä värillä, vahvista punaisella, piristä oranssilla, rauhoita sinisellä. Kuvittele ruumiisi jännitystilat mustaksi savuksi ja hengitä se ulos. Hengitä ulos huolet, murheet, ahdistukset, pelkotilat, epäilykset, sovinnaisuudet. Anna savun hälventyä ja hengitä avaruus sisään. Hengitä ulos puhtauden- ja tulevaisuudenkaipuusi, valheellinen viattomuutesi, vähäinen lähimmäisenrakkautesi. Hengitä ulos aikalaisuutesi:uutisotsikot, kommentit, tykkäykset, evästeet, tietosuojakäytänteet, feissarimokat, närkästymiset, rajanylitykset. Hengitä ulos ymmärtämättömät vanhempasi, menestyneet serkkusi, tylsät setäsi ja ankeat tätisi, hengitä ulos ystäväsi ja puolisosi, hengitä ulos naapurisi, hengitä ulos lähikaupan ilmoitustaulun kadonneet kissat ja koirat, hengitä ulos tämäkin pääsi sisällä kuuluva ääni, hengitä ulos ja kysy, hengitä ulos ja kysy itseltäsi, kuinka voisit hengittää ulos, hengitä ulos ja kysy itseltäsi, kuka voisi hengittää sinut.

Proosarunoa kuvittelen ymmärtäväni paremmin kuin mittaan tehtyä, olkoon mitta vaikka vapaatakin. Ei se niin kuitenkaan ole, sillä ainakin Joni Lankisen runot vaativat toisen ajatuksen vielä senkin jälkeen, kun runon on lukenut ja kuvitellut ymmärtäneensä. Lanki piilottaa runoihinsa ironiaa, joka on ilmiselvästi havaittavissa. Silloin lukija jo naurahtaakin ja vähitellen runo saa kokonaan uuden merkityksen. Kuten tuo lainaamani sefhelp-runo, jossa luvataan kaikki ja annetaan enemmän: oivallus.

Vaikka runojen lähtökohta on aidosti askarruttava ja runoilijalla selvä pyrintö parempaan elämään, epäily vesittää parhaimmankin aikomuksen. Ei niin, että runoilija kiistäisi rehellisyyttä. Pikemminkin hän näkee näennäisyyksien ja itselleen kertomiensa tarinoiden ja uskomusten läpi ja osaa nauraa myös itselleen. Lukija voi yhtyä tähän iloon ja ymmärtää ehkä tehneensä juuri samat harha-askelleet, uskotelleensa itselleen valheita.

Oivallustulituksen lisäksi sain havaita, ettei proosaruno ole rivi riviltä samanmittaisena jatkuvaa tykitystä, vaan siinäkin voi ja täytyy pitää taukoja, hengähtää ennen uutta ajatusta, vaikka se toiseen liittyisikin. Pidin tästä kirjasta kaunista kantta myöten. Jotain kuitenkin haluan säilyttää ironiasta vapaana totuutena, puhtaana muistona ja ajatuksena, kuten seuraavan:

Osa minusta elää yhä kolmevuotiaana poimimansa metsämansikan voimalla.

Joni Lanki: Olosuhteiden kaipuu. Gummerus, 2023. - 93 sivua

maanantai 3. kesäkuuta 2024

Guilliaume Musso : Kirjailijoiden salattu elämä

 Nuori kirjailijanalku lähtee kesäksi saarelle Skotlannin lähelle. Hän on löytänyt inspiroivan työpaikan toimintaansa lopettelevasta kirjakaupasta. Saarella asuu myös nuoren miehen ihanne, kirjailija Nathan Fawles, joka on lopettanut kokonaan menestyksekkään uransa ja viettää päivänsä eristyneenä koiransa kanssa, siemailee kallista japanilaista viskiä ja karkottaa pois kaikki luokseen pyrkivät. Nuorukainen on kuitenkin sitkeä eikä hätkähdä edes haulikonpiippua tervetulotoivotuksena. Loukattuaan jalkansa kirjailija on pian avun tarpeessa ja  muitakin innokkaita auttajia löytyy. Fawles epäilee kuitenkin järjestään avuntarjoajien motiiveja. Erityisesti hän epäilee sveitsiläistä naistoimittajaa Mathilde Monneytä. joka on saanut kiinni hänen omille teilleen karanneen koiransa. Hän kuitenkin huomaa naisen määrätietoiseksi ja viehättäväksikin, kun tämä tuo koiraa takisin.

Kirjailijanalku saa annettua kustantajien hylkimän käsikirjoituksen idolilleen ja lyhyesti verrataan myös juonivetoisen kirjojen ja kieleen perustuvien kirjojen paremmuutta. Tapahtumat etenevät aina yhden henkilön näkökulmasta, eikä lopulta kukaan tai mikään ole sitä, miltä näyttää. Saarella tapahtuu murha ja menneisyydessäkin niitä on tapahtunut. Poliisit saavat selville vähemmän kuin henkilöt, joiden näkemänä ja kokemana tapahtumat etenevät. 

Kuunneltuna dekkari toimii aina hyvin. Hyvin toimi tämäkin, vaikka ensin en tajunnut heti nopeita näkökulman vaihdoksia. Itseäni kiinnosti myös kirjallinen aihe ja kirjailijan jälkisanat, joissa hän selittää kirjan alkuideaa. Kelpo kirja kaikenkaikkiaan.

Guilliaume Musso : Kirjailijoiden salattu elämä. Siltala, 2024. - Alkuteos: La vie secrète des èscrivains.-Kääntäjä Arja Nurminen. - E-äänikirja. -Lukija: Juhani Rajalin. - Kesto: 7 h 8 min

maanantai 27. toukokuuta 2024

Helmi Kekkonen: Liv!

 

Vaikken ole erityisen kiinnostunut kirjan aiheesta, olen kiinnostunut Helmi Kekkosesta kirjailijana. Kuuntelin pienen kirjan, joka kertoo raiskauksesta ja totean sen, minkä aavistin: Helmi Kekkonen tuo paljon käsiteltyyn aiheeseen jotain uutta.

Tapahtumapaikkana on pieni, turvallinen saari. Tapahtumien keskiössä on perhe, jonka isä Harri asuu uuden naisystävänsä kanssa Tukholmassa. Saaressa äidin, Karoliinan kanssa ovat aikuiset tyttäret Telma, Ellen ja nuorin Liv sekä Telman pieni poika Teo, jota kaikki rakastavat. Perheen kesäpaikassa eletään kesän viimeistä, helteistä lomaviikkoa ja valmistaudutaan äidin syntymäpäivään. Tyttäret pohtivat, pitäisikö äidille kertoa isän uudesta suhteesta, vaikka Karo ei ole  vielä käsitellyt avioeroakaan kunnolla.

Kun Liv tapaa saarella tuntemattoman miehen, Paulin, hän tuntee vetoa mieheen ja hänessä syttyy yhtaikaa halu ja jonnekin taustalle myös pieni pelko. Halu ja kiihko voittavat ja hän sopii tapaamisen miehen kanssa. Kirja pohtii näitä asioita: epäröintiä ja uskallusta, halua ja pelkoa. Perheen elämää kuvataan monen henkilön näkökulmasta ja myös takautumin; vanhempien rakkautta, nuorimmaisen tyttären syntymää ja myös sisarten kokemuksia ja asemaa Livin elämässä. Kaupungissa Liv odottaa tapaavansa ystävänsä Iidan, joka myös pääsee ääneen teoksessa.

Aihe on arka ja paljon käsitelty, mutta Kekkonen pyrkii vastamaan heille, jotka katsovat miehen väkivaltaisen käytöksen olevan hänen pahoinpitelynsä kohteeksi joutuvan naisen syy. Kekkonen ei puhu liian lyhyistä hameista tai viekottelvasta kaula-aukosta, vaan käy läpi tapahtumaa itseään syyllistävän naisen näkökulmasta. Lukija voi olla iloinen Livin puolesta siitä, että tällä on ympärillään rakastavia naisia ja taustalla yksi rakastava mieskin - isä. Helmi Kekkonen osaa kertoa ja kuvittaa kertomansa niin, että juoni tai loppu eivät ole tärkeitä, vaan se, mitä hän kertoo henkilöistään.

Helmi Kekkonen: Liv!. - Siltala, 2024. E-äänikirja. - Lukija: Sari Paavola. - 3 h 45 min

maanantai 20. toukokuuta 2024

Antti Hurskainen: Suntio

 


Ootko iskä koskaan pyytänyt anteeks epätosissaan? Mahdollisesti, mutta kai suurempi rike on epätosissaan anteeksiantaminen.

Suntio Turtola on työlleen ja lapselleen omistautunut tunnollinen mies. Hän on yksinhuoltaja, jonka vaimo on lähtenyt omille teilleen hakemaan elämäänsä väriä ja uusia kokemuksia. Lapsi Monika on pian kuusivuotias älykäs ja omaperäinen tyttö, jonka elämä "alkoi silloin, kun hän oppi lukemaan". Isän ja lapsen keskustelut ovat viisaita ja herkkiä. Heillä on rakastavat ja hyvät välit. Isä ei tiedä aluksi, että Monikaa kiusataan päiväkodissa. Kiusaamiseen osallistuvat myös naapuristossa asuvat kaksoset, joiden äiti pyytää Monikaa lastensa seuraksi päästäkseen keskittymään omiin puuhiinsa.

Turtolan työtehtävät laajentuvat, jos kirkkoherran Sirenin alkoholinkäyttö lipsahtaa yöllä liialliseksi. Silti Turtola saa Sirenistä keskustelukumppanin, vaikka kaipaakin tämän edeltäjää Vainiota, joka painiskeli myös viinanhimon kanssa. Vainiota kaipaa myös Juhi, joka säikäyttää seurakuntalaisia asettumalla edesmenneen kirkkoherran haudalle lepäämään. Turtola ymmärtää häntäkin. Uusi kappalainen Leppä, joka kipuilee hedelmällisyyshoitojen ja sitäkin kautta myös oman riittämättömyytensä kanssa ei saa ystäviä kenestäkään.

Turtolan elämä pysähtyy ja menee toisille raiteille, kun Monikalta löydetään aivokasvain. Se leikataan, mutta elämä ei palaa ennalleen. Turtolan pohdiskelut ovat vahvasti kristillisyyden leimaamia, mutta hän osaa ajatella itsenäisesti eikä alistu helppoihin ratkaisuihin. Se ei tee hyvää hänen omalle elämälleen, mutta oikein toimiminen ja rehellisyys itselle ovat tärkeämpiä kuin sopusointuinen elämä ja työ. Vai ovatko kaikille? Ainakin lukijalle, olipa hän uskovainen tai ei, nämä pohdiskelut antavat paljon.  Kirjan loppupuolen kirjeet ovat katkeransävyisiä, mutta se on juonen kannalta perusteltua.

Halusin tutustua kirjailijaan, vaikka epäilin, etten innostu hänen tekstistään. Turhaan epäilin. Näin rehellistä ja aitoa paneutumista osoittavaa tekstiä luen mielelläni -siis jatkossa. Nyt kuuntelin ja tiedän, että paljon kirjan annista meni ohi. Tämä on ehkä omaa kyvyttömyyttäni, mutta  tarvitsen tekstin silmieni eteen. Ainakin tällaisen tekstin, joka vaatii pysähtymään! Palaan tähän vielä, maistelen ja mietin. Tämä toimi kuitenkin myös kuunneltuna. Lukija Juhani Rajalin pystyi välittämään kirjailijan tekstin turhia painotuksia välttäen. Vain jotkut vähäiset slangi-ilmaukset hän luki hiukan kankeasti.

Tällaista rehellistä ja vakavaa ajattelua romaanimuodossa toivon saavani lukea lisää omia tekemisiä selittelevien autofiktioiden sijaan!  

Antti Hurskainen: Suntio. - Siltala 2023.-E-äänikirja.Lukija Juhani Rajalin. -Kesto 7 h 17 min

 

maanantai 13. toukokuuta 2024

Anni Kuu Nupponen: Sydänmeri

 

Vedessä kiiri onnenhuuto, riemunkiljahdus, joka kutsui kumpaakin vartijaa.
Maria on eläkkeellä oleva merenvartija. Häntä tarkkaillaan Espanjassa Nerjan kaupungissa, Välimeren rannalla sijaitsevassa talossa, joka näyttää huvilalta. Hän voi pahoin ja saa vain tarkoin annostetun määrän sydänvettä, joka lievittää kipuja. Tarkkailevan merentutkimuslaitoksen johtaja Quentin oli aikaisemmin Marian ystävä, mutta on sittemmin lähtenyt työtoverinsa (kalansuu) Catalinan vietäväksi.

Sydänvesi on suolaista merivettä Tyynestä valtamerestä, joka oli Marian vartioima ennen eläkkeelle siirtoa. Eletään vuotta 2041 ja suurmyrsky, joka johti Marian eläköitymiseen oli toukokuun lopulla 2024. Eräänä päivänä tutkimuslaitoksen johto tulee pyytämään Mariaa takaisin työhön, merenvartijan kouluttajaksi. Kristitty nuorukainen Miquel tuntee saman merenkutsun kuin Mariakin ja molemmat nauttivat merestä, uimisesta ja sukeltamisesta. He pystyvät olemaan veden alla pitkään ja kulkevat yhdessä pitkiä matkoja ilman, että rannoilla kulkevat turistit tietävät siitä mitään.

 Taiten ja tarkoin kuvattu meri, sen virtaukset ja siihen heitetyt roskat, mereen hukkuneetkin ovat kaikki kirjassa läsnä. Kirjoittaja ammentaa osia myyteistä, historiasta, tieteestä ja uutisista. Taitavasti hän sommittelee niistä uskottavan kokonaisuuden.

"Välimeri on huuhtonut rannoilleen paljon kuolleita. Merellä on käyty sotaa, etsitty reittejä toisiin maihin, yritetty päästä parempaan maailmaan. Sotilaita, merenkulkijoita, apkolaislapsia. Kaikkia heitä on kulkeutunut näillekin rannoille. Meri ei heitä ota, vaan tuoheidät takaisin."

Toisille meri on ystävä ja kumppani, mutta on myös heitä, joita meri on vain koskettanut. He välittävät meren sanomaa taiteessa, maalauksissa tai elokuvissa. Raamatun kertomuksista löytää olentoja, jotka saivat veden ja meren tottelemaan, kuten esim. Nooa tai  Mooses. Venäläinen taidemaalari Ivan Aivazovski,joka maalasi myrskyjä, oli Marian mielestä merenvartija .

Sekä Marialla että Miguelilla on meriääni, laulu, jolla he puhuttelevat merta.

"musiikki, tietenkin se on musiikki", poika henkäisi. "Sävel, jonka laulan mereen. Johon aallot tarttuvat ja jota ne vievät eteenpäin. Meri laulaa sen minulle takaisin, ja siten minä tunnen meren."

En olisi uskonut, että viehätyn tästä kirjasta niin paljon kuin lopulta tapahtui. Elin tekstin mukana, tunsin meren ihollani ja taiten rakennettu tulevaisuudenkuva merien suojelusta ja sen tarpeesta ei päästänyt minua otteestaan. Pitkästä aikaa ahmin tekstiä, mieleni teki juoda merivettä ja sukeltaa aaltoihin, vaikka oikeasti kaltaiseni sisämaassa kasvanut hieman pelkääkin korkeita aaltoja, vaikka rakastan niiden keinutusta. Vain kirjan lopussa oli hieman tahmeaa, kun pelkäsin kirjailijan rakentavan siirappimaista päätöstä. Onneksi pelkäsin turhaan ja sain hengittää meri-ilmaa ja tunnustella vettä loppuun asti. Ihana kirja!

Anni Kuu Nupponen: Sydänmeri. - Gummerus, 2023. - 382 sivua