Minut sai tähän kirjaan tarttumaan kustantajan mainos road tripista, jonka tekee yksinäinen nainen. Kuitenkin menin heti alussa ymmälleni, kun luin että aikoo erota. Kirjan nimestä voi hypätä suoraan tekstin alkuun, minulle kerrottiin. Sitten pääsinkin jo mukaan Hafnin matkaan, jota hän taittoi yksinään autolla. Hän oli sitä mieltä, ettei olisi ehkä kannattanutkaan avioitua ja lapsetkin mainitaan vain ohimennen. Matkalla läpi Tanskan hän haluaa selvitellä omaa itseään. Usein kuitenkin aineelliset tarpeet tulevat ensin. Yösijan etsiminen ja erityisesti ateriat nousevat kirjassa etualalle ja tuovat kerrontaan tahatonta huumoria. Jo kuvaus vyötäröllään olevia rasvamakkaroita inhoavasta naisesta, joka pukee jalkaansa mukavat kengät, mutta kantaa laukussaan korkokenkiä valloittaa lukijan. Arkisen matkustamisen väliin tarjotaan syvällisiä oivalluksia omasta itsestä, Hafnista.
Häpeä saattaa ottaa äkillisesti vallan kävelylenkillä, keskellä yötä, sohvalla, hammaslääkärissä. Eikä mikään auta. Hyvät neuvot eivät ole tervetulleita.
Hafni kertoo menneestä ja nykyisyydestä paljastamatta sen enempää perhesuhteista tai kertaamatta tapahtumia, jotka ovat johtaneet matkaan lähtöön. Hän elää tiukasti nykyhetkeä, tapaa ihmisiä, viipyy joidenkin kanssa pidempäänkin, mutta kuitenkin kaikki on sopivasti irrallista. Sitten taas mennyt tuo Hafnin mieleen oman nolouden.
Noloa kattaa pöytä etukäteen. Noloa odottaa ikkunassa, noloa odottaa piilossa ikkunan takan. Noloa, jos kirjat on järjestetty hyllyihin. Noloa, jos liesi on tahraton, noloa jos kynttilänjalassa on uudet kynttilät. Noloa kokata koko päivä, noloa kieltää tehneensä niin. Noloa, jos pöntössä on vessanpesuainetta, kun vieraat menevät tarpeilleen.
Autolla hänen kulkemansa matkan voisi taittaa tunneissa, Hafnilta menee siihen viikkoja. Hän on varannut huoneita hotelleista etukäteen, mutta muuttaa suunnitelmiaan ja siirtää varauksia. Joskus hän joutuu nukkumaan autossa tai ulkonakin. Usein sataa ja yhdestä päivämäärästä tavoitan matkustamisen ajankohdaksi huhtikuun. Matkaan lähtö vaatii päänsisäistä ponnistelua.
Toisinaan hän näkee merkkejä kaikkialla, mutta siitä huolimatta nyt oli aika jatkaa matkaa Nyborgia kohti. Kun hän astui ovesta jalkakäytävälle, ulkona tuuli navakasti ja taivaalta vihmoi vettä. Hän juoksi kotiin vesi kengissä litisten.
Koska en tunne Tanskan niemimaan maantiedettä kovinkaan tarkasti, lukuisat paikannimet pikkuisen häiritsivät, mutten kuitenkaan lähtenyt selvittämään matkaa kartan avulla. Tyydyin samaan, mihin kirjan päähenkilökin viedessään puhelinta tädilleen. Hänellä on vaikeuksia löytää oikeaa osoitetta eikä hän tiedä tädin kuntoa (eikä lukija tiedä, miksi hänellä on tädin puhelin), mutta mahdollisimman vähällä hän yrittää päästä:
Kello lähestyi kahta iltapäivällä, ja lopulta hän kävi pudottamassa puhelimen postiluukusta. Hän sanoo: Ihminen ei voi tehdä enemmän kuin voitavansa. Mutta kun hän käveli tiheiden pensaiden reunustamaa pihatietä autoonsa, hänet valtasi jälleen tunne, jota hän ei mielellään kutsuisi kutinaksi vatsanpohjassa.
Törmäilyn ja asioiden vatvomisen, menneiden mieleenpulpahdusten ja muistojen seasta Hafni kasaa itsestään sellaista kuvaa, jonka tunnistaa itsekseen ja myös siksi, joka haluaisi olla. Hyvin tärkeässä osassa kirjassa on myös kaikki se, mitä syödään ja juodaan, katkaravut, sillit ja viinit, välipalat ja kahvit. Alkumatkasta Hafni pulahtaa jääkylmään veteen uimaankin kuin karistaakseen menneen, joka kuitenkin on läsnä. Lukijan alkuhämmennystä hämmennetään ja vauhditetaan lisää niin, ettei pientä kirjaa malta laskea käsistään ennen viimeisiä lauseita.
Hänen hiljaisuutensa on kummitus tyhjissä huoneissa. Mutta hän ei halua tyhjiä huoneita. Hän kaatuu, tekee virheitä, on kömpelö, sählää, jää vierivän kiven alle. Sillä lailla hänet on vain syntymästään rakennettu. Syntymästään lienee tässä avainsana.
Helle Helle: Hafni kertoo. - WSOY, 2026. -Tanskankielinen alkueos : Hafni fortaller, 2023. Suom. Outi Menna. Päällyksen kuva Maja Thomasen.- 214 sivua






