Maritta Lintunen : Halla

 

Tässä on kerrassaan upea vahvojen, kulmikkaiden ja periksiantamattomien naisten kirja.  Kirjan tarina kulkee 1700-luvun alusta isovihan ajoista nykypäivään ja keskittyy Hallan talon ympärille. Taloon tullaan ja sieltä lähdetään, välillä se seisoo tyhjillään, mutta odottaa jo seuraavaa tulijaa. Ensimmäinen vahva nainen on nykymittapuun mukaan tyttönen, 14-vuotias Pieta, joka pakenee venäläisiä Hallan talon suojiin. Isäntä hoitaa hänet kuntoon. Pieta synnyttää hänelle lapsen, ja siitä alkaa suvun tarina.

Ja Pietalle syntyi Matleena / ja Matleenalle Simo. Ja Simolle syntyi Lyyti, Lyytille Matti. / Ja Matille  syntyi Maria, Marialle Johanna. Ja oli vuoden 1853 tammikuu, kun Johanna synnytti/ kaksoset: Eliinan, joka tuli ulos hänestä kovasti kirkuen ja / ensimmäisenä,/ ja Reetin, joka tuli hänestä ulos jalat edellä, vaiti, / sinervänä ja miltei hengetönnä. /

Tämä sukuselvitys, esikoisten ketju saa vielä jatkoa myöhemmin taloa asuttaneista. Tarinassa pääosan saavat Pietan lisäksi Eliina, Tuomikki ja Hilja, joka viimeisenä poistuu talosta pettyneenä poikansa Juhon uusiin suunnitelmiin perintömaiden käytöstä.Hilja pääsee ääneen useimmin, myös suvun aiempien naisten tarinoiden välissä. Vaikka kerronta liikkuu vuorotellen eri aikakausissa, eri ihmsten tarinoissa, pysyy kirja hyvin koossa. Yhtenä apuna em. täydentyvä ja toistuva sukuriimi, lisänä otsikointi ja selkeä kerronta. Naisten ja talon lisäksi metsä on tarianassa vahvasti mukana.

Kirjan miehet ovat fyysisesti voimakkaita, järkeviä tukipylväitä, kuten Hiljan pojan isä Hannes, josta Hilja ajattelee:

Hanneksen kautta asioista tulee ihmisen kokoisia. 

Maritta Lintusen kieli on voimakasta ja kielikuvat niin vahvoja, että Eliinan kaksoisveljen  kuvauksessa melkein aistii ruisleivän tuoksun, joka miestä houkuttaa kuolemaan asti. Toisella tapaa vesi nousee kielelle Hiljan valmistaman metsopaistin kuvauksessa.

hoviruokaa , toisteli Hanneskin hartaana, kun oli silmät ummessa nielaissut ensimmäiset palat voikylvyssä ja katajanmarjoissa kypsentämääni metson täkkälihaa, ja mutustanut lihan kupeessa kullertavan naurishaudikkaan, lusikallisen sileää perunavoita ja hipun kirpeää pihlajanmarjasosetta. Ne hetket vakuuttivat meidät siitä, että maa voi todellakin ruokkia ihmisen.

Hilja kantaa romaanin sanomaa selkeimmin lukijalle ja selventää samlla sitä myös itselleen. Vaikka kaupunkilaistunut poika tuntuu kaikkoavan yhä etäämmälle, pyrkii Hilja luomaan pojanpoikaan yhteyden.

Miten kaipasinkaan sitä mahdollisuutta, että olisin pitänyt kesällä Hallassa vierailevalle lapsenlapselleni "kukkakoulua" - samanlaista kuin Urho-isäni muinoin.

Romaanihenkilöiden ratkaisut elämänsä ohjailussa ovat erikoisia, eikä ketään heistä voi väittää pyhimyksekseksi tai edes toimivan aina moraalisesti oikein. Naisten vahvuus tulee kuitenkin voimakkaasti esille ja he seisovat omien ratkaisujensa takana.  Kaikki heistä ymmärtävät luonnon arvon elämää ylläpitävänä voimana.

Olen aina ajatellut, että ihmiset katoavat, mutta nämä jäävät: maa, vesi ja tuuli. Nyt on kuitenkin syntynyt sukupolvi, jolla on tekniikka ja tietämys siitä, kuinka alistaa kallio ja kahlita tuuli, kuinka suistaa radaltaan tähti ja muuttaa vesienkierto.

Todellakin suosittelen tätä paikoin vahvasti tunteisiinkin käyvää kirjaa ja toivon, että se palkinnoin nostetaan näkyväksi.

Maritta Lintunen : Halla. - WSOY, 2026. - Kannen alkuperäismaalaus Berndt Lindholm: Kesäilta/ valokuvaaja Daniel Nyblin. - 300 sivua

Tuire Krogerus: Kunnes valo palaa

 Kolmen naisen ja yhden keskenkasvuisen naisen romaani sijoittuu metsän keskelle rapistuvaan perintökartanoon ja "lasitaloon". Diana ja Bettina ovat äiti ja tytär, jotka ovat eläneet yhdessä, välillä riitaisinakin. Bettina on raivokkaan voimakastahtoinen ja eikä tytärtään yksin kasvattanut äiti tiedä kaikista kamppailuista, joita Bettina sisällään lapsena on käynyt. Samankaltaisessa ristiriidassa elää myös Bettinan tytär Venla, sillä kyläyhteisön kristilliset normit sanelevat käyttäytymismalli. Koulu noudattaa kirkon  oppeja eikä vaihoehtoja ole tai poikkeuksia hyväksytä. Lasitaloaan rakastava Bettinan ystävä Aino on taipuvainen myötäilemään enemmistön näkemyksiä, mutta kieltää samalla oman identiteettinsä. 

Bettinalla oli haaveita ja unelmia. Hän halusi ympäröidä itsensä kultivoituneilla yksilöillä; jotka joivat tanniinisia punaviinejä jalattomista chatoslaseista, joita sai ronskisti kolauttaa pöytään niitä särkemättä; jotka polttivat tupakkaa holkista katukahviloiden terasseilla ja keskustelivat intohimoisesti kyseenalaistaen taitavasti kaiken, jota pidettiin totena. Valitettavasti elämä ei toiminut niin. Siinä hän seisoskeli tyhjänpanttina.

Tapahtumat seuraavat vuoden kiertoa, kolmena vuotena ja palaavat katkelmina menneeseen. Alussa pohjustetaan tarinaa esittelemällä päähenkilöt ja heidän mielenmaisemansa. Kieli on runsasta, yllättäviä vertauksia vyöryy lukijalle niin paljon, että välillä jäin pohtimaan, mitä oikein sanottiin tai ihmettelemään uutta, kekseliästä sanontaa. 

Bettinan yksinäiset askeleet kuulostivat suudelmilta. Talven muisto hohkasi maaperästä. Bettinalle joka ikisen askelpainannan alle saattoi olla piilotettu loukku, jonka metalliset hampaat kiristyivät hänen nilkkansa ympärille, purisivat kiinni lihaan ja luuhun, kiroaisivat hänet ikuisesti jäämään.

tai: sateen parku, / tai: pakokauhu nousi poskionteloihin. /tai: Hänellä oli kohtu, jonne vauva mahtui asettua. Lasta ei saanut millään rahasummalla siirtymään lapsen isän mahaan. 

Kirjan teemaa tuodaan esiin niin Bettinan kuin Venlankin koulukokemusten kautta. Molemmat yriuttävät olla hyviä kristittyjä ja hakevat sitä kautta niin aikuisten kuin kaveripiirin hyväksyntää. Aino menee myötäilyssään vielä pidemmälle ja joutuu kieltämään seksuaalisen identiteettinsä. Bettinan kääntymys niin uskontoa kuin siihen liittyviä kyläyhteisön normeja vastaan jää hämäräksi, mutta Venlan näkemät möröt hän karkottaa äidin lempeydellä. Uskonnonvapaus ei toteudu koulussa eikä kirkon tarjoamia sukupuolinormeja kyläyhteisössä haluta rikkoa.

Mielsin tapahumat Itä-Suomeen, johonkin pikkukylään, vaikka niin kartano kuin lasitalo asuinpaikkana tuntuvat metsäisessä maisemassa oudoilta, samoin kuin vieraskieliset etunimet. Ympäristönkuvaus jääkin vähemmälle ja se toimii lähinnä henkilöiden tunteiden alustana. Henkilöt ovat toimijoita, sisäinen maisema jää lukijan arvailtavaksi. Bettinasta jäi ehkä turhankin riiviömäinen kuva. Kirjaa oli helppo lukea eikä tapahtumissa jääty vellomaan liian pitkään.Loppua lähestyttäessä kirjailija vie lukijan sellaiseen pyöritykseen, että kaikki ratkaisut näyttävät vuorollaan mahdollisilta. Lisää hämmennystä aiheuttaa Ainon sellistipoikaystävä, joka on kovasti myös Bettinan mieleen.

Sello suojeli häntä, oli luojan jatke, toi lohdun ja täytti hänet rehevällä vihreällä ja paksuilla punaisilla.

Moninaiset ainekset ja koristeellinen, yllättäviä metaforia ja ajatusloikkia sisältävä kieli veivät välillä huomion pois kirjan keskeisestä sanomasta, mutta erityisesti Venlan saamien ristiriitaisten viesten ja lapsen mielikuvituksen kautta sanoma selkenee. Venlaan verrattuina Diana ja Bettiinakin jäävät henkilökuviltaan ohuehkoiksi . 

"Minä lupaan olla kiltti tästä lähtien", Venla yritti.

Mutta ei hän edes tiennyt kaikkia sääntöjä ja käskyjä kunnolla. Raamattu oli kauhean pitkä kirja, sivut olivat ohuita, teksti pientä eikä sitä oikein yksinänsä edes ymmärtänyt, joten Venla ei pystyisi lupaustaan pitämään. Mustaa enkeliä ei pystynyt huijaamaan.

Tuire Krogerus: Kunnes valo palaa. Aviador, 2026. - Kansi ja taitto: Saara Hankama.- 255 sivua

Sara Stridsberg; Hyvästi Panic Beach

 

Tartuin Hannan käteen ja me vajosimme taas veteen niin että päämme lepäävät pohjassa ja kasvomme olivat pinnan alla, merenpohjasta katsottuna taivas oli pelkkiä prismoja ja irrallisia sirpaleita, jotka liikkuivat ja törmäilivät toisiinsa veden väreilyn tahdissa. Hetken kuluttua Hanna nousi istumaan ja  katsoi minua suolaisen veden läpi, myös hänen päänsä oli kuin korkeuksissa värisevä valonsädekimppu. Toivoin, että olisin voinut jäädä pinnan alle ikuisiksi ajoiksi, mutta kun keuhkoihin alkoi sattua, pomppasin ylös ja imin valoa ja aurinkoa sisääni.. Kesä tuntui loputtomalta, siinä maistui ijäisyys.

Kesät Panic Beachilla ovat juuri niin loputtomia ja tärkeitä kuin Sara Stridsberg edellä kuvaa Ninan ajatuksin. Nina kertoo sukunsa tarinaa sitä piinaavan alkoholismin kautta. Se ei ole helppoa luettavaa. Jo kerronna rakenne tekee lukemisen haastavaksi, sillä kirjassa on mittava määrä henkilöitä, joita kuvataan eri aikona. Avioliittoja solmitaa, erotaan ja löydetään uusia aviopuolisoja, syntyy sisarpuolia, joista tulee yhtä tärkeitä kuin vanhemmista. Muutamia ystäviäkin mainitaan.

Minä tulen perheestä, jossa mistään ei päästä yli.Me hajoamme riekaleiksi ja  kaadumme ja syyllistymme rikoksiin ja teemme itsemurhia, mutta mikään ei koskaan muutu, me raahaamme kaikkia perheeseemme kuuluneita perässämme kuin jättimäistä proomua matkalla tulevaisuuteen.

Yritin pysyä kertojan mukana, piirtelin sukupuuta ja ihmettelin arvostamani kirjailijan poukkoilevaa tyyliä, joka mielestäni toimi lukiemisen jarruna. Sitten oivalsin tämän olevan ehkä tarkoituksellista keskeisen aiheen, sukupolvelta toiseen periytyvän alkoholismin takia. Enkä tämän ihmetykseni takia ollut hetkeksikään aikonut jättää kirjaa kesken.Stridsberg osaa ottaa lukijansa mukaan.

Keskeiseksi henkilöksi nousee Matti, Ninan isä, joka perii mieltymyksen alkoholiin ja humalaan isältään Henryltä. Tämä esitellään juoppolalliksi jo kirjan ensisivuilla. Vaan eipä tiedä Henry ensimmäisen lapsensa isyydestä sitä, minkä Nina lukijoille paljastaa. Mattikin nai ensin Sirin, sitten Janen ja on molempien kanssa onnellinen ,muiden kanssa seurallinen, iloinen ja rakastava - kunnes ei enää ole muuta kuin vanha ja väsynyt. Uudet alut herättävät toivoa, joka vähitellen haihtuu.

Raskaus on erityistä aikaa, kaikki on yhä mahdollista silloin kun lapsi ei vielä tunne vanhempiaan.Kuvittelen, että lapsen syntymä muuttaa Matin eri ihmiseksi ja jotain siitä tarttuu myös minuun.

Suvun naisetkaan eivät ole täysin vapaita kirouksesta, mutta heille lankeaa kuitenkin useimmiten vastuunkantajan ja huolehtijan rooli, jota miehet välttelevät. Kirjassa kenenkään ei tarvitse kantaa huolta toimeentulosta vaan ainoasttaan itsensä ja läheistensä selviämisestä riippuvuuden kanssa.

Piittaamattomuus kotitöitä kohtaan kulkee kiertopokaalin lailla suvun naisten keskuudessa ja on viimeksi päätynyt minulle. eräänlaisena arvottomana perintönä. Joskus ajattelen, että piittaamattomuuteni johtuu vain surusta tai siitä, että joku unohti opettaa minulle tärkeimmän.

On täysin käsittämätöntä, miten Stridsberg pystyy vangitsemaan lukijan mielenkiinnon tällaisella romaanirakenteella ja tällä määrällä henkilöitä. Selvää on, että kirjoittajalla on selkeä käsitys siitä, kuka on kenenkin kanssa naimisissa ja milloin, vaikka lukija ei siinä asiassa pysykään oikein mukana. Kun päästää itsensä irti tarpeesta olla koko ajan tietoinen, missä mennään ja kuka rakastaa ketäkin milloinkin, pääsee mielestäni jyvälle pääasiasta: ikuisesta rakkauden tarpeesta ja siitä erityisestä tavasta kieltäytyä näkemästä murhetta ja pettymyksiä, jonka alkoholin tuoma unohdus tarjoaa. Ihmisen käytöksessä on monta omituista puolta ja Stridsberg osaa kertoa raastavan koskettavasti tämän suvun kautta alkoholismin peritymisestä ja sen vaikutuksista.

Funtuu kuin meihin olisi iskenyt jokin sairaus",Lykke sanoo, ja niinhän se on, he joutuvat samanlaisen kuumeisen levottomuuden valtaan joka kerta, kun he ovat erossa toisistaan, kumpikin on toiselle ainoa tehoava lääke, rakastelu parantaa heidät muutamaksi tunniksi, kunnes vointi alkaa taas heiketä ja levottomuus hiipii mieleen.(David ja Lykke)

Sara Stridsberg:Hyvästi Panic Beach. - Tammi, 2026. -Alkuperäisteos: Farväl till Panic Beach, 2024. - Suom. Outi Menna-  Keltainen kirjasto 567.  406 sivua

Aino Kivi: Maailman kaunein tyttö

 Kirja antaa juuri sen mitä nimi lupaa - eikä ollenkaan sitä. 

Aliisa, Ada, Anni ja Alma ovat sisarukset, joita vanhemmat valmistelevat onnelliseen ja menestykkääseen elämään ja yrittävät siinä sivussa ehtiä itsekin nauttia elämästä - ainakin kesällä, lomalla, saaressa. Kirjan ensimmäinen osa esittelee perheen ja erityisesti teini-ikäisten Aliisan ja Adan lomanviettoa ja tyttöjen maailmaa.

Aliisa on kaunis ja lahjaksa ja itsekin ilmeisen tietoinen viehätysvoimastaan. Ada, jonka näkökulmasta tämä osio kerrotaan, on vilpittömän kateellinen vuotta vanhemmalle sisarelleen. 

Aliisa Amanda. Voittamaton Aliisa. Kuvankaunis Aliisa. Aliisa, jota kukaan ei voi vastustaa.

Hänen osakseen on tullut hoitaa perheen pienempiä, sillä Alma on tuona viimeisenä saarikesänä vasta vauva. Viimeiseksi saarikesä jää Adan valheen ja sitä seuranneen tapahtumavyöryn takia, vaikka kesän tarinassa on paljon muitakin vihjeitä ja jännitteitä aviorikoksesta raiskaukseen asti. Mukaan tulee myös muita saaren kesäasukkaita, erityisesti filosofian opettaja vaimoineen, Kurt Cobainin kuolema hallitsee nuorten ajatuselämää ja määrittää ajanjakson 1990-luvun puoliväliin.

Toisen osan näkökulmahenkilö on Anni, jonka päiväkirjamerkinnät ja ajatukset vievät tarinaa eteenpäin. Keskiössä on ihailtu ja kokenut, rohkea ystävä Susanna, joka ottaa itsellen vapauksia, joita ei anneta eikä varsinkaan suositella. Tässä osassa käy myös ilmeiseksi kauniin Aliisan mielisairaus ja koko perheen kesäinen idylli on kaukana takana päin. Kolmas osa vetää tyttöjen kohtaloita yhteen 24-vuotiaan Alman aikuistumisen kautta.

Kun kuuntelin kirjaa, en tajunnut ensin kirjan jakaantuvan näihin osiin, vaikka näkökulmien ja ajan vaihtuminen tuli äänikirjassakin varsin selväksi. Luultavasti kuitenkin minulta menee paljon ohi kuunnellessani ja niinpä palailen kiinnostavien kirjojen paperiversioihin. Niin nytkin, sillä tämä Aino Kiven esikoisteos teki minuun vaikutuksen kuvauksellaan siitä, miten lupaavan ja lahjakkaan ihmisen elämä voi sortua hetkessä ja miten yhden perheenjäsenen sairastuminen vaikuttaa muuhun perheeseen, erityisesti sisaruksiin. Eräs heistä, Ada, kouluttautuu lääkäriksi.

Vähitellen me unohdimme Aliisan ja totuimme elämään, jonka kulkua hänen lomansa eivät rytmittäneet. Mutta Aliisa ei unohtanut meitä. Hän kulkee mukanai vaativampana kuin kumpikaan elossa olevista siskoistani

 Kiven kirjassa on toki paljon muutakin ja monet arvostelijat ja lukijat nostavat erityisesti tyttöjen murrosiän kuvauksen kirjan pääteemaksi. Mielestäni Kiven esikoiskirja on yhä kuuntelemisen ja lukemisen arvoinen, vaikka tuntuukin jääneen kirjaston hyllynlämmikkeeksi, kun tekijältä ei ole ilmestynyt uusia teoksia, jotka olisivat nostaneet hänet uudestaan julkisuuteen. Kirjailijan ura lienee jäänyt teatterityön  varjoon. Nyt minä kuitenkin odotan seuraavaa avausta, aihetta ja paneutumista. Innolla!

Aino Kivi: Maailman kaunein tyttö. - Into 2016, 327 sivua. -Äänikirja Saga Egmont 2018, Lukija: Elisa Salo, Kesto.11 h 21 min

Raija Oranen :Keltainen

 Tänään en ole maalannut, vaan piirtänyt skitsejä kerittävistä lampaista, kyllä niistä lähti villoja - ja villoja sain minäkin, ei niin, että piirustukset olisivat paljon arvoisia, mutta opin niitä tehdessä näkemään.

Kirjan nimi ja tieto siitä, että se kertoo naistaiteilijasta, jota en juurikaan tuntenut, houkuttivat. Ympärille noussut kohu epäilytti. Päätin antaa mahdollisuuden, vaikka ensimmäiset viisikymmentä sivua eivät juuri houkuttaneet. Jatkoin silti.

Oranen osaa kirjoittaa ja on jo monta biofiktiotakin tehnyt. Olen lukenut niistä vain yhden Gösta Serlachiuksesta kertovan Iso -romaanin. Samanlaisen epäröinnin saattelemana silloinkin aloitin. Kirjailija paahtaa uusien ihmisten maailmoihin kritiikeistä huolimatta. Onneksi. Lukijalle jää mahdollisuus lukea tai jättää lukematta, mutta totta kai julkisuus vaikuttaa.

Alkuunlähtö oli kankeaa. Nuoren tytön replikointi tuntui tarpeettoman rehvakkaalta, vaikka Anita Snellmannista hyvin itseriittoinen nainen kasvoikin. Snellman lähti kesken lukion kotoaan ja pääsi Helsingin taideakatemiaan. Opinnot jatkuivat Tukholmassa ja sieltä maailmanvalloitus vei Pariisiin aistimaan Euroopan taide-elämää. Pienenä jarruna tässä kirjassa mainitaan aviottoman tyttären Terellan syntyminen, mutta Anitan äitiäkin tyydyttävä avioliitto solmitaan - ei kuitenkaan lapsen isän kanssa. Snellman kulkee Orasen kirjan mukaan taide edellä. Miehiä parveilee tyylikkään ja tyylistään tietoisen taiteilijan ympärillä ja moni heistä päätyy taiteilijan korkilla ja meriheinällä täytetylle patjalle. Hän ei voinutun sairastuminen aiheuttaa gynekologisen leikkauksen ja hedelmättömyyden ja poistaa raskaudenpelon. Kolmea pidempää suhdetta kuvataan tarkemmin, mutta niidenkin aikana Snellman asettaa oman taiteensa etusijalle. Tytär kulkee äitinsä mukana, mutta joutuu olemaan pitkiä aikoja, viikkojakin, hoidossa mm. nunnaluostarissa.

Espanjaan myöhemmin Ibizalle päädyttyään Snellman löytää valon ja  oman taiteilijanidentiteettinsä.

Hän katsoi lintukauppiasta tarkasti, ja äkkiä liikahtaa. Hän vain näki ja ymmärsi. Miehen kauppaamat linnut oli suljettu kaltereiden taa. Ne olivat vankeja. Samalla tavalla mies itse oli suljettu tuoliinsa. Hän ei pääsisi siitä ilman apua mihinkään.

 Parasta kirjassa olnkin mielestäni taiteilijan tarvitseman itsekkyyden tai itsenäisyyden kuvaus. Espanjan maisemat, alkukantainen asuminen, retket Pamplonan härkäjuoksun yleisöksi tai Barcelonaan saavat lukijankin hengästymään. Aurinko ja meri ovat kirjassa  vahvasti läsnä, mutta ennen kaikkea uimisen kuvaukset saivat minutkin tuntemaan meriveden kosketuksen. 

Kun hän antautui alastomana turkoosia ja sineä säkenöivän veden varaan, hänen olonsa huojentui, se elementti kantoi, ja mikä parasta, vesi yhdisti hänet maailmaan, katkaisi erillisyyden ja irrallisuuden aistimuksen. Meri antoi mielen olemassaololle, se yhdisti maan ja taivaan, avasi tien, teki tilan. Hän ui kauas kohti kohti ulappaa kiihkeään tahtiin, pyörähteli välillä kuperkeikkoja heittäen ja jatkoi taas, kääntyi kellumaan ja hengittämään ja suuntasi sitten laajaa kaarta tehden takaisin kohti rantaa. 

Oranen osaa kuvata ja kirjoittaa kaikille aisteille:

Kun Anitan kauniin kultaisiksi friteeratut boqueronit ja tuoksuvat vihannekset ja leipä tuotiin, Anita tilasi toisen lasillisen viiniä ja huomasi, että Paulin silmät viivähtivät hänen ruuassaan. - Maistuuko? Ole hyvä, syödään yhdessä, se sujuu oikein hyvin pelkillä sormilla, paitsi perunat, mutta me voimme käyttää haarukkaa vuorotellen. /Onko mitään kauniimpaa kuin sanoa toiselle: Syödään yhdessä?

Olen tyytyväinen lukemaani. Tiesin toki lukevani fiktiota, kirjailijan kirjoittamaa tekstiä, joka  pohjautuu taiteilija Anita Snellmanin elämänvaiheisiin. En halua paneutua lähdeviitteisiin tai niiden puutteisiin. Kirjaan on liitetty kuvia Snellmanin teoksista, joiden syntyä kirjan tekstissäkin kuvataan. Kahden taiteenlajin. kuvataiteen ja kirjallisuuden, yhteenliittymä toimii!

Käsi tunnisti pensselin, pensseli maalin paletilta, ja sitten keltainen alkoi vyöryä jäseniä pitkin, se nousi sielusta ja pulpahteli suoniin, se täytti hänen lihaksensa ja alkoi vuotaa kädestä pensselin varteen ja sen karvoihin, se tarttui nopein liikkein kankaan pinnalle, hän maalasi umpimähkään, käden varassa, ilman ohjeviivoja, siinähän kannu kukkineen oli suoraan hänen edessään.....

Raija Oranen :Keltainen.- Otava, 2026. - 397 sivua

Jussi Seppänen: Suomirockin statistit

 

Tämä kirja on kirjoitettu farkkuliivit päällä, näppäimiä hakaten - - - ja ihan jumalattoman tosissaan, kertoo kirjailija esipuheessa. Viimeksi mainitun väitteen todistamiseen tarvitaan kyllä lisää novelleja musiikin maailmasta ja mielelläni niitä lukisin. Nämä tässä kirjassa osoittavat sellaista mielikuvituksen lentoa, joita en lähtökohtana olleista laulunsanoituksista ole huomannut ja monta kohtausta olen joutunut ääneen lukemaan halukkaille tai haluttomille kuulijoille, joita arvelen sanakäänteiden viihdyttävän.

Lähtökohtana kullekin novellille on joku laulu, ei välttämättä aina rokkibiisi, kuten nimi lupaa, mutta jo tuo sanoitus kertoo usein tarinan, jota novelli jatkaa - tai kääntää omaan suuntaansa. Lähtökohtana olevat laulut on painettu kirjaan ennen novellia, mikä oli minulle tarpeen, vaikka tuttuja lauluja mukana olikin. Lopussa laulut on lueteltu tekijätietojen kanssa: 16 biisitekstiä ja 16 novellia.

Rigor morkkis novellissa Jeesus nousee kuolleista istumaan, totisesti nousee - - - ja lähtee muina tyyppeinä kävelemään Pohjana on Juice Leskisen laulu, Jeesuksen mummu. Laulusta välittyy huolenpito niin maailmasta kuin lapsenlapsesta novellissa  enemmänkin keskitytään ihmettelyyn, vaikka pääsee muummukin kuvaan. Jos laulun sanoitus on priimaa, täytyy novellin mennä toisille apajille.

Inkeri-täti pääsee päärooliin novellissa, jossa sukulaisuussuhdetta käytetään hyväksi ja asia naamioidaan lahjan muotoon.

Oikeasta lahjasta ei neuvotella, se vastaanotetaan tai siitä kieltäydytään.Koska kyseessä oli kuitenkin lahjan irvikuva, siitä todellakin neuvoteltiin.

Inkeri yöpyy hotellissa ja antaa asuntonsa siskonpojan käyttöön, uskottelee reissaavansa lahjaksi saamallaan interrail-kortilla Keski-Euroopassa ostaa tuliaisen Tuomari Nurmion Herttua puhuu sanojen ohjaamana.

Uskotko yliluonnolliseen? -novellin riiuuaikeissa ollut nuori mies herää huonossa kunnossa pöydän kannen alta, eikä morsettamallakaan saa apua. Koska kuolemakaan ei korjaa, eikä minä-kertojan yliluonnollinen läsnäolo välity kenellekään ajatus lentää kiroamaan Agricolaa! 

Suurin harha-askel ihmiskunnan kehityksessä oli kirjoitus- ja lukutaidon syntyminen ja varsinkin minäkertojaan pohjautuvan kirjallisuuden keksiminen.  Ennen ihminen kykeni ajattelemaan ja vastaanottamaan mitä tahansa. Minunkin viestini olisi mennyt perille.

Eipä arvannut kaiketi J.Karjalainen näitä käänteitä tähtilampun alla telepatiasta laulaessaan!

Tiina Vaattovaaran Sunnuntaiaamu saa lisää väriä pullonkerääjän kokemuksista eri vuodenaikoina Turun kaduilla.

Juhannuksena ohitan takkinsa kanssa painivan miehen. Mies on sisukas ja jatkaa vääntämistä, vaikka takki on ahdistanut hänet nojaamaan Hämeenkadun Salen seinää vasten lähes vaakatasossa.

- Hyi, mies huudahtaa minulle. Äjäjeä aevaaae späijäe!

Koska puhun hyvin juoppoa, pysähdyn keskustelmaan. Hän tarvitsee kiskonta-apua, koska tiukahkon farkkutakin hihaan vängällä upotettu valtava viinapullo ei meinaa enää millään irrota juomaetäisyydelle.

Tästä novellista löytää kirjailijan alter egon ja pientä kritiikkiä toimeentulon lähteitä kohtaan, sillä pulloja keräämällä saa  paremmat tulot kuin runoilijana.

Mukaan on päässyt iskelmiäkin, kuten Brita Koivusen laulama tarina Saku Sammakosta. Multavarpaistaan pilkattu Matias Myyrä tukee hulivili Sakua, kunnes tajuaa,

että ketään ei kannata auttaa pohjalle, vaan vasta paluupompusta, kun autettavalla on itsellään taas tahto uuteen suuntaan.

Juhannusfestarit pohjautuu J.Karjalaisen lauluun Laura Häkkisen silmistä. Festarileiriytyminen tapahtuu lähes 80-vuotiaan Markon ohjeistuksen mukaan.

Teltan sijainti oli Markon päättämä, se seisoi kuulemma "juhla-alueen psykomagneettisen energiakentän navassa, sen omalakisessa ytimessä, jossa olisi voinut käytännössä viettää koko tapahtuman syömättä ja juomatta, jos haluaisi, mutta eihän kukaan tietenkään halua". Markun perustelut kuulostivat haihattelelulta, mutta toteutus oli konkreettista. Kun lähdimme kävelemään leirintäalueen läpi kohti festarialueen sisääntuloportteja, ymmärsin teltan sijainnin moniaistillisen nerokkuuden: vessat olivat lähellä, mutta kusi ei haissut.

Monesta novellista pidin, toisista oikein paljonkin. Joku jäi huonommin mieleen. Kaikenkaikkiaan on riemulla todettava oivaltava kekseliäisyys ja verbaalinen kyvykkyys, joka pääosin naurattaa, vaikka tausta joskus tummana heijastuu.  Taide synnyttää taidetta - tässäkin tapauksessa. Jo oivallus ryhtyä tekemään novelleja tunnettujen tekijöiden sanoituksista ihastuttaa .

Jussi Seppänen: Suomirockin statistit. - WSOY, 2026. - 209 sivua

Anneli Kanto : Elämänlangalla - Kolmen sodan päiväkirja

 

Vaikka olen seurannut Anneli Kannon facebook-päivityksiä muutaman vuoden, antoi tämä kirja silti jotain uutta ja ennen kaikkea monipuolisen kuvan ihmisestä ja kirjailijasta. Kirjasto on sijoittanut kirjan kirjailijoiden muistelmien joukkoon, kuten otsikko ohjaakin. Kirjoittaja kertoo kuitenkin elämästään aihepiireittäin, jotka on kuitenkin järjestetty kuukausi kerrallan etenevän jatkumon muotoon kesäkuusta kesäkuuhun. Mielestäni tämä on viisas ratkaisu, sillä ovathan elämässä yleensä erilaiset teemat eri aikoina vahvemmin läsnä. Toki kirjassa seuraillaan myös tekijän ajankohtaisia tapahtumia, kuten Tukholman matkaa ennen-, siellä- ja jälkeen-tunnelmineen tai kissan kuolemaa sekä tietysti tekeillä olevia kirjallisia töitä, kuten Isoviha-oopperan librettoa ja romaaneista muokattujen näytelmäversioiden menestystä. Kaikenkaikkiaan kirja antaa tekijästään niin hengästyttävän monipuolisen ja kiireisen työteliään kuvan, että samanikäinen lukija ihmettelee, olisko itse koskaan moiseen pystynyt.

Löysin kirjasta tietysti myös itseäni koskettavia ajatuksia ja mietteitä, sillä ovathan tärkeimmät kiinnostuksen kohteeni samat kuin kirjoittajan. Etenkin lukemista ja kirjallisuutta koskevat oivallukset ja kommentit sekä järvessä uimisen ja kuvataiteen elvyttävä vaikutus on tullut itsellenikin todeksi. 

Mutta näkeekö lukija tekstin peilissä itsestään jotain, mitä ei ole aiemmin nähnyt? Toivon ja uskon niin, koska olen itsekin lukija. Joitakin kertoja kirjoja lukiessani olen melkein valaistumisenomaisesti tajunnut jotain omasta henkilöhistoriastani tai käyttäytymismallestani.

Kirjailin tapa kommentoida maailman tapahtumia ja kotimaan politiikkaa tuntuu kai läheiseltä siksi, että voin paljolti jakaa hänen mielipiteensä. Trump on saanut nimellään varustetun luvun toisen presidenttikautensa alkaessa, muutta sen jälkeen häntä kuvataan vähemmän imartelevilla nimityksillä tai vaikkapa Tikka Tuulispääksi. Taiteen rahoitus huolettaa ymmärrettävästi kirjailijaa, joka on päivittäin sen kanssa monipuolisesti tekemisissä joko tekijänä tai kuluttajana. Taiteen suosio on nähtävissä loppuunmyydyissä esityksissä ja esimerkiksi keskellä maaseutua sijaitsevan Serlachiuksen taidemuson täpötäydellä parkkipaikalla

Taide tuottaa. Se ei ole menoerä ja ylellisyyttä, johon meillä ei muka ole varaa.

Olen Anneli Kannon ikätoveri, kaikkialla liikaa olevien suurten ikäluokkien häntäpäätä ja pystyn jakamaan muistoja menneistä jouluista ja toivoa paremmaksi muuttuneista asenteista naisia kohtaan sekä toisaalta ihmetystä  somettajien maailmankuvaan. Silti minullekin hyvin tutun Runebergin runon Sotilaspoika olen oppinut tuntemaan vain isänmaallisena lauluna. Kanto avaa historiaa runon taustalta ja ravistaa siitä glorian. Kirjan alaotsikko viittaa taas tekeillä olevaan Isoviha-oopperaan sekä  sotiin Ukrainassa ja Gazassa.

Kauan eläneen ihmisen ympäriltä katoaa ystäviä eikä uusiin ole enää kovin helppoa tutustua. Välillä kirjailija tuntee koteloituvansa itseensä, kuten Franz Kafka, josta kertova tv-sarja kirjan käsittelemällä ajanjaksolla Suomessa esitettiin. Vanhat ystävät nousevat entistä tärkeämmiksi tukijoiksi yksineläjän taipaleella, vaikka uusiakin tuttavuuksia syntyy ja joskus ystävyyskin syvenee.

Ystävä, jonka olen tuntenut nuoresta asti, on ihmeellinen lahja. Vanhat ystävät ovat kallisarvoisia. Uusia ystäviäkin voi iäkkäänäkin saada ja on antoisaa ystävystyä itseään nuorempien kanssa, mutta vuosikymmeniä kestäneet ystävyydet on hankittu vuosikymmeniä sitten, eikä niitä ole jaossa enää.

Mielestäni kirjan rakenne on oivaltava ja lyhyitä lukuja ilman tarkkoja päiväyksiä oli helppo ahmaista. Otsikoidut ajatukset ja tuntemukset pääsivät mielestäni syvemmälle kuin päiväkirja merkinnät tapahtumista.  Kaikenkaikkiaan voi kirjan luettuaan yhtyä tekijän lausahdukseen etukäteen arveluttaneen reissun onnistuttua: 

Oli täysi mieli, kaikkea saanut, kylläinen.

Anneli Kanto : Elämänlangalla - Kolmen sodan päiväkirja. Gummerus, 2026. -459 sivua