Elizabeth Strout on niitä kirjailijoita, joiden teosta en voi jättää väliin, jos käännöksen saan käsiini. Burgessin pojat on ilmestynyt englanniksi jo 2013, mutta Kristiina Rikmanin käännös ilmestyi suomeksi vasta nyt. Tässä kirjassa ei kerrota Lucy Bartonista eikä myöskään itsetietoisesta opettajasta Olive Kitteridgestä, johon ensimmäiseksi Stroutin kirjoissa ihastuin. Burgessin pojat , Jim ja Bob, ovat pääosassa.
Bob oli sanoinkuvaamattoman onnellinen. Tunne oli vallannut hänet odottamatta ja oli siksi niin väkevä. Hän katseli ikkunasta ikivihreiden puiden mustia runkoja, graniittilohkareita siellä täällä. Hän oli unohtanut maiseman - ja nyt se palasi. Maailma oli vanha ystävä, pimeys kuin käsivarret hänen ympärillään. Kun veli puhui, hän kyllä kuuli sanat. Silti hän kysyi: "mitä sanoit?"
" Sanoin, että tämä on uskomattoman masentavaa."
Lapsuusmaisema vaikuttaa veljeksiin eri tavoin heidän ajaessaan sinne yhdessä vuosien jälkeen. Matkan tarkoituksena on olla tukena heidän sisarelleen Susanille, joka asuu edelleen Mainessa pienessa Shirley Fallsin kaupungissa. Susan toivoo veljiltä apua myös Zachille, aikuistuvalle pojalleen, joka on heittänyt sianpään moskeijaan. Teko on tehty ajattelemattomuuksissa, vailla sen kummempaa tarkoitusta tai sanomaa, mutta täyttää tietysti viharikoksen tunnusmerkit. Asiaa käsitellään myös kaupunkiin muutaneiden somalien näkökulmasta. Vaikka loistavan uran asianajajana tehnyt Jim ei puolusta poikaa oikeudessa, hänen tietämyksellään, suhteillaan ja kyvyillään odotetaan silti olevan myönteistä vaikutusta asian käsittelyyn. Bob yrittää ymmärtää ja kuunnella niin poikaa kuin tämän äitiäkin.
"Ja kolmekymmentäkaksi prosenttia (amerikkalaisista) uskoo, että elämässä menestyminen ei ole meidän päätettävissämme. Saksassa siihen uskoo kuusikymmentäkahdeksan prosenttia." Jim työnsi paperin sivummalle.
Hetken kuluttua Zach sanoi hiljaa: "Minä en ymmärtänyt. Onko se hyvä vai paha asia?
"Se on amerikkalainen juttu", Jim sanoi. "Syö murosi."
Bob on jäänyt urallaan veljensä varjoon, hän on eronnut ja lapseton. Susankin on eronnut, koska hänen miehensä ei voinut kestää Zachia, joka lapsesta asti vaikutti erilaiselta, laihalta ja rumalta. Jimillä on häntä palvova vaimo ja kolme jo aikuista lasta. Amerikkalaisen unelman kääntöpuoli näyttäytyy alkoholin suurkulutuksena (Bob) ja Susanin tapauksessa sitkeänä yrityksenä selvitä mm. säästämällä talon lämmityskustannuksissa. Muualta tullet somalit kokevat tämän vielä vaikeammin, koska he jäävät yhteisön ulkopuolelle.
Bob mittaili katseellaan väkeä. Hän ei ollut koskaan tajunnut miten samannäköisiltä valkoihoiset ihmiset näyttivät. He näyttivät kaikki samanlaisilta. Valkoihoisia, avoimen näköisiä ja järkyttävän mitäänsanomattomia verrattuna somaleihin, jotka alkoivat nyt sekoittua muun väen kanssa, naisten pitkät vaatteet liehuivat väkijoukossa.
Tällä tavalla Elizbeth Strout tekee sen. Hän paljastaa vaivihkaa jotain ihmisestä, kuten edellä. Valkoihoiset ovat ajatelleet somaleja massana, josta yksilö ei erotu, mutta Bobin näkemys kääntää asian päälaelleen. Minulla on Stroutia lukiessani aina sellainen olo, että hän kertoo tai paljastaa jotain minusta. Nytkin tunnistan itseni Bobin halusta auttaa, mutta kyvyttömyydestä tietää miten sekä Susanin huolesta ja murheesta poikansa takia. Jopa Jimin itsetietoinen pyrkimys tuntea itsensä tärkeäksi heijastaa jotain minusta. Kaikki kirjan henkilöt paljastavat jotain olennaista lukijasta - ja sitten kirjailija kääntääkin kaiken nurinpäin. Mielestäni se on hyvän kirjan ja kirjailijan merkki. Kirjassa on juonta paljon enemmän kuin Lucy Bartonista kertovissa teoksissa, vaikka kaikki ne ovat minuun hyvin uponneet. Tämänkin lukeminen oli ilo.
Elizabeth Strout : Burgessin pojat. Tammi, 2025. Englanninkielinen alkuteos: The Burgess Boys, 2013. Suom. Kristiina Rikman. (Keltainen kirjasto, 554) 397 sivua
