Meriluoto Aila: Tämä täyteys, tämä paino

 Olen kyllä iloinen, että tartuin liki kymmenen vuotta sitten ilmestyneeseen runokokoelmaan ja luin jo edesmenneen Aila Meriluodon tuntoja vanhuudesta. Runoilijalla riittää sanottavaa, vaikka elämää on jo takana enemmän kuin edessä ja moni ystävä on poissa. Jopa huumoria riittää -  sitä nimenomaan.Oivalluksiakin löysin. 

Tapailetko miehiä enää? hän kysyi

vinosti hymyillen.

En tietenkään,

kaatuivat kaikki kuin shakkinappulat, olipa peli.

Vain kävelysauvat uskaltavat enää.

Sulavasti astellaan kolmisin.

Tarkoitan: komeasti kompastellen. s.39 s.

Kuitenkin, kaikkien mieleen nousevien kokemusten ja muistojen jälkeen kirjailija/kokija on nyt viimeistään oma itsensä. Nyt hän saa olla, mitä on. Viimein.

Ensin minä nain hämäläispojan

ja opin sanomaan sää.

Sitten minä nain karjalaispojan, ja opin sanomaan sie.

Tässä minä istun ja katson peiliin,

ja siellähän minä

Tuskin näkyen,

kaikkien muistojen takaa.s.57

Aila Meriluoto: Tämä täyteys, tämä paino. _ WSOY,, 2012.- 107 sivua, 

Winterson Jeanette: Majakanvartija

 

Hopea on äidin yksin kasvattama ja kun äiti kuolee, neiri Pinch hoitaa hänet sokean majakanvartija Pewin luo oppiin. Pew kasvattaa tyttöä tarinoiden avulla. Erityisesti hän palaa 1800-luvulla eläneen papin Babel Darkin elämään. Pappi oli tuntenut Robert Lousi Stevensonin kertomukset ja Darwinin Lajien synnyn ja hänen elämäänsä leimasi ihmisen pimeä puoli enemmän kuin papillinen hyvyys. Hän oli naimisissa, mutta piti vaimoaan satamakaupungissa  Papillisessa avioliitossakin syntyi poika.

Eräänä päivänä Dark satuloi hevosensa ja katosi.

Hän oli poissa kuukauden ja kun hän palasi, hän oli pehmeämpi, helpompi, mutta hän kantoi kasvoillaan paljasta surua. s. 49

Dark katoaa tästä lähtien aina kuukaudeksi keväällä ja syksyllä Mollyn luo. Hän  teki tälle lapsiakin. Vaikka mies piti molemmista naisistaan  ja seurakunnastaanhuolta, hän rakasti vain Mollya. Vaikka hän tunsi aidosti rakkautta vain tätä naista kohtaan, edustivat tämän luona vietetyt kuukaudet kuitenkin papin pimeää puolta. Vai oliko pimeys ja synti siinä, että hän esitti jotain muuta kuin oikeasti oli?

Mainokset kirjan liepeissä ylistävät kirjaa runolliseksi ja lumoavaksi ja kristallimaiseksi ja tunteisiin vetoavaksi ja kirjailijaa "hitto vie paras lukemani kirjailija "( Anders Paulrud, Aftonbladet). Minä petyin, sillä odotin kehutulta kirjailijalta paljon. Sain hienon kuvauksen suuren meren äärellä elämisestä ja salaperäisiä tarinoita kauniisti katettuna. Kovin sekavalta kirjakuitenkin tuntui enkä aluksi tiennyt, mikä liittyi mihin. Välillä luulin jo kadottaneeni lukukykyni. Antikin jäi siten vajaaksi, kannen hienosta merihevosen kuvasta huolimatta.

Jeantte Winterson: Majakanvartija. Bazar 2005. Alkuteos Lighthousekeeping 2004 Suom. Mervi Sainio. Kannen suunnittelu: Sukker, Norja. - 208 sivua

Carlson Kristina: Eunukki

Ajatteleminen on ylellisyys johon nyt on aikaa. Kun yritän ajattella mitä ajattelin aikanaan en muista enkä tiedä mitä muut ihmiset ajattelivat. En tiedä mitä he ajattelevat nyt. Kun ajattelen nykyajan ihmisiä, kuvittelen heidän ajatuksensa, kysymyksensä ja vastauksensa. Se on huvittavaa. Katselen virassa olevaa toimeliasta väkeä, joka kiiruhtaa palatsin sisäpihalla helmat liehuen. Heillä on päämäärä josta minulla ei ole aavistustakaan. s.65 

Wang Wei , seitsemänkymmenvuotias eunukki on edennyt keittiöstä haaremiin ja viettää nyt eläkevuosiaan. Eläkkeellä asiat ovat hyvin: on vastaavassa tilanteessa olevia kavereita, joiden kanssa voi jutustella ja nauttia viiniä. Takana on jatkuva varuillaanolo, vaikka edelleenkin juorut ovat tärkeää kauppatavaraa ja petturuus rangaistaan, Tosin vatsan demonit vaivaavat, etenkin liiallisen viininnauttimisen jälkeen. Aika kuitenkin kuluu rattoisasti kuin huomaamatta niin tapahtuma-aikana Dongjingissa, pohjoisen Song-kauden aikana 1120 kuin nykyajassa  elävän eläkeläisen arjessa.

Pesen kasvoni, suin hiukseni. Hiuksia on muutama. Joka aamu teen saman. Joka aamu. Illallakin pesen kasvoni. Tuntuu kuin aamusta olisi vain hetki, ja taas täytyy tehdä nämä toimet. Aika on lyhentynyt. Päivä on pelkkä henkäys, vuosikin vain huokaus. Nuorena tuntui siltä, että seuraava kevät ei koita koskaan. s.80

Mietin, miksi en ole lukenut Kristina Carlsonin oivaltavaa, helposti kulkevaa tekstiä  sitten Finlandia-palkitun Maan ääreen -romaanin. Ilmeisesti syytä olisi ollut, sillä nyt huomaan kirjailijan tehneen palkittuja ja palkintoehdokkaina olleita kirjoja useammankin. Lisäksi hän on Mari Lampisen nimellä tehnyt nuortenkirjoja. Tämäkin teos osoittaa runoilijana aloittaneen kirjailijan kyvyt vetää lukija sisälle romaanihenkilön ajatusmaailmaan ja elämään. Monta oivallusta sain eunukin ajatuskiteytyksistä, jotka Carlson ilman turhia koukeroita pienessä kirjassa tarjoaa.

Kun viisas kuolee ja maatuu, hänen päänsä tyhjenee kuin ankanmuna. Niin tyhjenee tyhmänkin pää. Viisas ja tyhmä ovat saman arvoiset. Jos tätä jäisi miettimään, ei välittäisi opetella kirjainmerkkejä eikä lukea yhtäkään runoa, ei haluaisi oppia tähtitaivaan kuvioita eikä tutkia uusia laitteita tai kojeita. Ei. Siksi en mieti kuolemaa. s.70

Carlson Kristina: Eunukki. - Otava 2020. 93 sivua