Matti Rönkä
Eino
Gummerus 2015
234 sivua
Kun ensin pääsin vauhttin ja kerronnan aikatasoihin mukaan, oli kirjan kyydissä mukavaa ja heppoa olla. Nimihenkilö on joutunut sairaskohtauksen vuoksi terveyskeskukseen ja ymmärtää, ettei entiseen elämään Vanhassapaikassa ole paluuta.. Muisti ei toimi kuten pitäisi, mutta mennyt palaa mieleen kirkkaampana kuin lähiajat. Pojanpoika Joonas käy katsomassa Ukkia ja poika Janne pitää Einon perustamaa E.Heikkisen kuljetusliikettä. Einolla on ollut huonot välit poikansa kanssa, mutta pojanpojan kanssa menee paremmin. Selkeästi Eino kuitenkin näkee, että on tullut aika loppuselvitykselle. Menneen muistamisessa auttaa Joonas, joka kiinnostuu löytämistään papereista.
Toinen , nykyisyyden kanssa vuorotteleva aikataso kulkee Einon muistoissa sodan jälkeisessä ajassa, jolloin Eino tarttuu sota-aikaisen päällikkönsä vakoilutarjoukssen, haavoittuu ja on jonkin aikaa Neuvostoliitossa Nastin mökissä. Tuon reissun jälkeen vaimo Kerttu ei enää ole aviomiehelleen myötämielinen, vaikka poika vielä tehdäänkin. Eikä Eino oikein koskaan ole Kertusta piitannut.
En minä voinut sanoa Kertulle, että älä luota ja usko minuun. Se odottaisi muutenkin. Ei sillä ollut muuta vaihtoehtoa. Se ei ollut Kertun syytä tai puute, mutta ei minunkaan. Niin vain oli. s.74
Mutta Otto olikin kaverini. Oikea. Ystävä, vaikka se on vähän vieras sana, liian hieno. Toveri. Ennen sotaa puhuttiin tovereista, opistossakin oli toverikunta. Kirjoissa oli tovereita. Siinä ol jotain reipasta ja arv okasta, tavallisen ihmisen kokoista ystävyyttä. Kaveri oli vähättelevämpi. s.110
Eino on aina tiennyt paikkansa eikä ole kumarrellut turhan päiten mihinkään suuntaan. On vain ottanut paikkansa ja pitänyt sen hyvin - näihin asti. Hän on elänyt elämänsä Suomessa Kertun rinnalla, vaikka ikävä on ollut Nastin luo.
Yritin kaipuuta pakoon, suksilenkeille ja juoksemaan, mutta en päässyt. Oli se sellainen kirittäjä. Huohotti niskaan koko ajan.
Huoli ja pelko polttavat sydäntä, pienellä kituliaalla hiilloksella. Se on likaista palamista, savuttaa kitkerää katkua. Kirveltää silmiä. s. 178
Eino -romaanissa Rönkä kertoo suomalaisen miehen tarinan ja tekee sen koreilemaat, mutta lämmöllä. Einosta tulee suoraselkäinen, itsestään ja teoistaan vastuun kantava mies, jota onni vain hipaisee. Olisin mielelläni tutustunut tuollaiseen mieheen oikeastikin, mutta kirjakin välitti hyvin kuvan.
"Tapoitko sinä sodassa monta?" Joonas kysyi.
"Tapoin minä. Muutaman", Ukki sanoi arkisesti. "Ei taivaaseen asiaa senkään puolesta. Mutta ei niitä voi joka päivä ajatella. Syntejä. Ne vain pitää kestää. Vaikka peitellä johonkin muuhun touhuun." s.202
"Mutta sinä kun et ollut uskovainen. Niin tuliko sinulle paha olo?" Joonas kysyi.
"Kaikesta muusta enemmän. Tappamisesta vasta myöhemmin. Mutta se on varma, että jossain vaiheessa tulee. Terveelle ihmiselle", Ukki vakuutti."Nuorena ajattelee, että kaiken kestää mistä vain yli pääsee. Mutta kaikki kivet kertyvät reppuun ja alkavat jossain vaiheessa hiertää ja painaa. s.204
maanantai 4. helmikuuta 2019
perjantai 1. helmikuuta 2019
KinnunenTommi: Pintti
Tommi Kinnunen
Pintti
WSOY:n äänikirja 2018
Lukija Antti Jaakola
Kesto n. 7 h
Pitkästä aikaa kuuntelin kirjan. Aiemmissa elämänvaiheissani olen sitä tehnyt useinkin samaan tapaan kuin nytkin:kotiaskareita tehdessäni, leipoessa, tiskikoneen kimpussa hääriessäni, ruokaa tehdessä. Nämä puuhat antavat mahdollisuuden olla lähellä äänilähdettä, sillä en ole opetellut kuulokkeisiin. Toisaalta juuri nuo puuhat vaativat mielestäni jotain kuultavaa, podcasteja, radio-ohjelmia - tai kirjoja.
En sitten oikein tiedä, oliko tämän kirjan kuunteleminen kuitenkaan oikea ratkaisu, sillä askareiden ohessa kuunneltava kirja vaatii mielestäni aika tiukkaa juonta. Tässä kolmen päivän romaanissa nousevat henkilöt etualalle. Romaani kertoo Tyyelän sisaruksista. Vanhin on Jussi, joka ei kehity muiden tahtiin, vaikka näkee joitakin asioita hyvinkin terävästi. Raili haluaa päästä irti tehdaspaikkakunnasta, jossa on varttunut ja muuttaa Helsinkiin. Hän kuitenkin palaa, eikä ymmärrä hävetä kokemuksiaan kaupungissa, vaikka siskokin huomaa hänen viettäneen siellä huonoa elämää. Helmi on elänyt yhdessä Ranskasta muuttaneen miehen kanssa, mutta mies on kuollut. Hänen on vaikea elää ikävässsään eikä suhteesta siinnyt tytär Saaran tuo lohtua, vaan on pikemminkin tiellä. Yhdessä sisarukset yrittävät pitää huolta Jussista, jota aikuisenakin kiusataan ja pilkataan. Jussille ei tahdo löytyä sopivia töitä lasitehtaalta, vaikka melkein kaikilla muilla on siellä työpaikka.
Keskeinen tekijä romaanissa on lasitehdas, jonka omistajaperheen rouvaa puhutellaan Armona ja joka kantaa osaansa asianmukaisella arvokkuudella. Kirjailija on perehtynyt lasintekoon tarkoin ja lasista ja sen valmistuksesta löytyy myös monta symbolia kirjaan. Vaikuttava, usein toistuva kuva ovat lasimurskassa verisiksi repeytyneet hiiret.
Railin mielestä Helmi on suruunsa kääriytyneenä elämän vapaamatkustaja, joka ei välitä juuri mistään ja välttää näin myös elämän hankalat ratkaisut ja kannanotot. Vähitellen hän huomaa omien valintojensa johtaneen likipitäen samaan: hänkin on ajanut itsensä niin laidalle, pois muiden ihmisten piiristä, että katselee elämää ulkopuolelta.
"Lukutavasta" johtuu, että sitaatit tässä arviossa ovat vähäiset: Yhden viisauden poimin kuuntelemalla:
Joskus ihminen ei kasva itsekseen menneiden takia vaan niistä huolimatta.
Pintti
WSOY:n äänikirja 2018
Lukija Antti Jaakola
Kesto n. 7 h
Pitkästä aikaa kuuntelin kirjan. Aiemmissa elämänvaiheissani olen sitä tehnyt useinkin samaan tapaan kuin nytkin:kotiaskareita tehdessäni, leipoessa, tiskikoneen kimpussa hääriessäni, ruokaa tehdessä. Nämä puuhat antavat mahdollisuuden olla lähellä äänilähdettä, sillä en ole opetellut kuulokkeisiin. Toisaalta juuri nuo puuhat vaativat mielestäni jotain kuultavaa, podcasteja, radio-ohjelmia - tai kirjoja.
En sitten oikein tiedä, oliko tämän kirjan kuunteleminen kuitenkaan oikea ratkaisu, sillä askareiden ohessa kuunneltava kirja vaatii mielestäni aika tiukkaa juonta. Tässä kolmen päivän romaanissa nousevat henkilöt etualalle. Romaani kertoo Tyyelän sisaruksista. Vanhin on Jussi, joka ei kehity muiden tahtiin, vaikka näkee joitakin asioita hyvinkin terävästi. Raili haluaa päästä irti tehdaspaikkakunnasta, jossa on varttunut ja muuttaa Helsinkiin. Hän kuitenkin palaa, eikä ymmärrä hävetä kokemuksiaan kaupungissa, vaikka siskokin huomaa hänen viettäneen siellä huonoa elämää. Helmi on elänyt yhdessä Ranskasta muuttaneen miehen kanssa, mutta mies on kuollut. Hänen on vaikea elää ikävässsään eikä suhteesta siinnyt tytär Saaran tuo lohtua, vaan on pikemminkin tiellä. Yhdessä sisarukset yrittävät pitää huolta Jussista, jota aikuisenakin kiusataan ja pilkataan. Jussille ei tahdo löytyä sopivia töitä lasitehtaalta, vaikka melkein kaikilla muilla on siellä työpaikka.
Keskeinen tekijä romaanissa on lasitehdas, jonka omistajaperheen rouvaa puhutellaan Armona ja joka kantaa osaansa asianmukaisella arvokkuudella. Kirjailija on perehtynyt lasintekoon tarkoin ja lasista ja sen valmistuksesta löytyy myös monta symbolia kirjaan. Vaikuttava, usein toistuva kuva ovat lasimurskassa verisiksi repeytyneet hiiret.
Railin mielestä Helmi on suruunsa kääriytyneenä elämän vapaamatkustaja, joka ei välitä juuri mistään ja välttää näin myös elämän hankalat ratkaisut ja kannanotot. Vähitellen hän huomaa omien valintojensa johtaneen likipitäen samaan: hänkin on ajanut itsensä niin laidalle, pois muiden ihmisten piiristä, että katselee elämää ulkopuolelta.
"Lukutavasta" johtuu, että sitaatit tässä arviossa ovat vähäiset: Yhden viisauden poimin kuuntelemalla:
Joskus ihminen ei kasva itsekseen menneiden takia vaan niistä huolimatta.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)