Tuire Krogerus: Majakan varjo

 

Meitä halutaan määritellä sitä kautta, olemmeko iso- vai pikkusisaruksia; keskimmäisiä, yksös- kaksos- tai kolmoslapsia; poika- vai tyttökatraasta; ovatko vanhempamme eronneet ja perustaneet uusia perheitä tuottaen puolikkaita tai puolittomia sisaria meille. Se mikä olen, ei liity millään tavalla sisarusteni määrään, enkä ole edes varma ketkä laskisin mukaan.

Kira kasvaa sisarustensa kanssa Majakkasaarella. Hänellä on kaksi vanhempaa sisarusta, Klara ja Klaus, kaksoisveli Knut ja pikkuveli Kalle. Lapset pitävät huolta toisistaan, käyvät veneellä mantereella kaupassa ruokaa ostamassa ja välillä isä tuo heille ruokatarvikkeita. Hän kutsuu lasten kasvatusmenetelmää 'havainnoimalla kasvattamiseksi'. Vanhemmat viipyvät poissa pitkiäkin aikoja, palaavat saarelle eri suunnista ja eri aikoina.

"Oletko koskaan miettinyt, että heillä onkin toinen koti jossain ihan lähellä? Etteivät he mene mantereelle töitten takia tai hoitaakseen asioita. He haluavat meistä lomaa..."

 Kalle on vielä vaippaikäinen, kun hänet jätetään sisarusten hoiviin. Knutilla on eri äiti, joka ei kirjan henkilönä näyttäydy lainkaan. Knut on kuitenkin kasvanut perheenjäseneksi ja etenkin samanikäiseen Kiraan tiukasti kiinni. Kun hän menehtyy lasten leikkikokeiluissa, jää Kiran mieleen iso aukko.

Jos isämme ei olisi ottanut Knutia tämän äidiltä, emmekä koskaan olisi tavanneet, olisinko silti tuntenut samaa tyhjyyttä ja pelkoa hänen kuolemansa jälkeen vai olisiko sosekeitto täyttänyt mahani?

Lapset häipyvät saaresta yksi kerrallaan. Kiralle järjestyy mahdollisuus päästä New Yorkiin, mutta sen hintana on alisteinen asema uraa rakentavan miehen vaimona. Vanhempien synnit ja laiminlyönnit tuntuvat kostautuvan jälkipolville. Kiran on vaikea luoda tyttäreensä luontevaa suhdetta. Kun ei ole saanut rakkautta, on vaikeaa oppia myöhemminkään rakastamaan.

Kirjan tapahtumat liikkuvat vuorotellen eri aikoina Majakkasaarella, New Yorkissa ja Etelä-Irlannin rannikolla, Crookhavenissa. Irlantiin Kira päätyy miehensä kuoleman jälkeen. Sinne on mennyt aiemmin niin tytär kuin New Yorkissa tavattu kuuro mies ja siellä on meri läsnä kuin lapsuudessakin.

Kirjaa on vaikea laskea käsistään, kun sen on aloittanut. Kerronta on vetävää ja etenee synkästä tapahtumasta toiseen eikä lukijallekaan anneta paljon toivoa myönteisitä käänteistä. Esikoiskirjaksi tämä on tavattoman kunnianhimoinen ja lunastaa reippaasti antamansa lupaukset.  Kieli on sujuvaa ja omintakeistakin. Jokaiselle aistille riittää koettavaa ja luontokuvaukset tuovat merimaiseman lähelle. Vertauskuvat tuovat tummaan kerrontaan toisenlaisa sävähdyksiä.

Lapsen näkökulma kosketti eniten ja lapsen silmin tehdyt havainnot toivat kerrontaan tuoreutta ja uskottavuutta. Minä-kertojaa lukuunottamatta kirjan muut hahmot jäävät etäisiksi eikä heidän toimintansa motiiveja ei selitellä, Kiran sisaruksia lukuunottamatta. Muutamat oikoluvun puutteet harmittavat lukijaa ja varmaan kirjoittajaakin. Tässä olisi ollut aineksia useampaankin kirjaan, mutta tämäkin ratkaisu toimii.

Minuun ei tarvitse hakata vitjalla järkeä, käsitän muutenkin, että totuuteni on liian vaikea. Se vaatii liikaa ymmärrystä. Luovun kaiveluistani, hyväksyn, etteivät asiat olleet niin kovin huonosti. Ehkä muistan lapsuuteni väärin.

Tuire Krogerus: Majakan varjo. - Aviador, 2025. - Kansi: Saara Hankama. - 335 sivua

Patchett Ann: Hollantilainen talo

"Mutta me levitämme menneisyyden nykyhetken päälle. Emme näe menneisyyttä ihmisinä, joita tuolloin olimme, vaan ihmisinä, joita olemme nyt, ja siksi menneisyys muuttuu radikaalisti." s.49

Tämä on tarina kahdesta sisaruksesta Maeve ja Danny Conroysta, joiden elämää leimaa hollantilainen talo tai oikeastaan kartano Philadelphiassa. Siellä on entisten, kuolleiden asukkaiden jättämät huonekalut ja muotokuvat, jotka tuijottavat seiniltä uusia asukkaita. Taloa ympäröi puutarha ja sisustuksessa on yksityiskohtia, joita muualle olisi vaikea kuvitella, kuten kello, jonka heilurissa on laiva, ikkunapenkit ja lasiset kuistin ovet. Kaukaa talo näyttää olevan kymmenen senttiä maan yläpuolella. Talossa on kolme kerrosta ja jyrkät portaat, joita talon ostaneen isän, kiinteistöbisnestä pyörittävä ja sillä rikastunut Cyril Conroyn on vaikea kulkea kipeän polvensa takia.

Tapahtumat ja muistot kertoo Danny, vaikka niin kansikuvassa kuin toisena päähenkilönä on vahvatahtoinen isosisko Maeve. Kun perheen äiti jättää perheensä ja talon, jonka hänen miehensä Cyril on hänelle ostanut, muuttuu elämä  kerralla. Taloudenhoitajat ja lastenhoitajat, jotka ovat palvelleet jo edellisiä asukkaita pitävät toki lapsista huolta. 11-vuotias Maeve ottaa kuitenkin tehtäväkseen huolehtia pikkuveljestään, vaikka hänen omaa elämäänsä rajoittaa noina vuosina puhjennut diabetes..

Huolenpito  onkin tarpeellista, sillä pian taloon muuttaa paha äitipuoli, Andrea, kahden pienen tyttärensä kanssa ja sisaruksilta katoaa entisen elämän kaikki ilot ja etuoikeudet. Uuden äidin itsekkyys ja pahuus jatkuu vielä lasten isän kuoleman jälkeenkin, sillä sisarusten ainoa perintö on  koulutuksen rahoitus. Tuossa vaiheessa matemaattisesti lahjakas Maeve on jo saanut kaupallisen koulutuksen, hankkinut työpaikan ja muuttanut talosta. Saadakseen mahdollisimman paljon pois Andrealta, Dannyn kohtaloksi valikoituvat lääketieteen opinnot, vaikka hän on oikeasti kiinnostunut siitä kiinteistöalasta, johon oli saanut isänsä kautta tutustua.

Niinpä päätin muuttua. Luonteeni ja ikäni huomioon ottaen muuttuminen saattoi tuntua mahdottomalta, mutta ymmärsin tarkalleen, mitä voisin menettää. Kemian kurssin opetus toistui taas. Olennaista ei ollut se, pidinkö siitä. Olennaista oli se, että asia piti hoitaa. s.304

Kirjassa Patchett kuvaa sisarusten ja heihin liittyvien ihmisten elämää pitkälle keski-ikään saakka. Pitkään muualla asuttuaankin sisarukset palaavat talon luo ja selvittävät sen outoja tapahtumia. Myös sisarusten äidin arvoitus ratkeaa. Tapahtumia on paljon ja vaikka ne tiivistettynä tuntuvat hyvinkin dramaattisilta käänteiltä, saa kirjailija kerrontaansa rauhallista kyllä-tästä-selvitään-eetosta. 

En oikein muista, minka sattuman kautta tartuin kirjaan. Hyvin sen parissa kuitenkin viihdyin. Kerronta oli sujuvaa, eikä turhiin tunnemyrskyihin tai pateettisuuteen sorruta. Vaikka kirjailija paneutui Conroyn sisarusten elämään perusteellisesti ja seurasi heidän kohtaloaan pitkään, jäi minulle kuitenkin sellainen olo, etten heitä tuntenut. Sankareita he olivat omassa elämässään ja toistenkin silmissä. Vahvojen tunteiden puuttuminen tai vääryyksiin sopeutuminen jätti minulle vähän haalean olon. En kyennyt samaistumaan, mutta ehkä se ei ollut tarpeenkaan.

Talo kirjan päähenkilönä on mielenkiintoinen oivallus. Se ohjaa asukkaittensa elämää yhtä vahvasti kuin toiset ihmiset. Taloa pidetään kai usein oman minän kuvana. Tässä sen merkitys on enemmänkin menneisyyden selittäjä tai suoremmin rahan ja rikkauden kuvastoa. Mielenkiintoisia näkökulmia, kiinnostavasti kerrottu elämäntarina. Ehkä vähän viihteellinenkin, mutta ei liikaa kuitenkaan. Sillä tavalla sopivasti mukaansa tempaava, että sen jaksaa hyvin lukea.

Ann Patchett: Hollantilainen talo, romaani. WSOY, 2021. Alkuteos The Dutch House. Suom. Laura Jänisniemi. - Etukannen maalaus Noah Saterstrom. 343 sivua

Ng Celeste: Olisi jotain kerrottavaa

Celeste Ng
Olisi jotain kerrottavaa
Gummerus 2020
Englanninkielinen alkuteos: Everything I Never Told You 2014
Suom.Sari Karhulahti
285 sivua

Jo toinen suomennos yhdysvaltalaiskirjailijalta, jota on käännetty ja palkittu. Ensimmäinen oli Tulenarkoja asioita, joka ilmestyi suomeksi 2019. Siitä on kuulemma tekeillä tv-sarja, joten se olisi varmaan hyvä ehtiä lukea ennen kuin istahtaa television ääreen.

Onhan tällä kirjailijalla asiaa. Tämä lukemani kirja alkaa ahdistavasti: kiinalais-amerikkalaisen perheen keskimmäinen lapsi, 17-vuotias Lydia on kadonnut ja kuollut. Uimataidoton Lydia hukkui järveen, jonka rannalla perhe asui. Vähitellen perheen menneisyys, isoveli Nathin ja pikkusisko Hannahin suhteet Lydiaan ja toisiinsa sekä vanhempiinsa käydään läpi ja pienet asiat kasvavat suuriksi, huomaamattomat ja piilotetut viestit tulevat näkyviksi ja merkityksellisiksi. Lydian kuolema koskettaa ehkä eniten perheen äitiä, Marilyniä, joka on sälyttänyt oman unelmansa Lydian toteutettavaksi. Marilyn on mennyt kiinalaistaustaisen Jamesin kanssa naimisiin ja jättänyt lääketieteen opintonsa. Hän yrittää niitä lapset saatuaan vielä jatkaa, mutta yritys kaatuu nuorimman lapsen syntymään. Lydia haluaa äitinsä hyväksyntää, etenkin siksi, että pelkää tämän katoavan, kuten silloin kun äiti yritti palata opintoihinsa.

Lydia ynnäili koko päivän. Jos kaikki söisivät yhden nakkisämpylän, montako jäisi seuraavaksi päiväksi? Jos molemmat lapset saisivat viisi tähtisädetikkua, montako he saisivat yhteensä? Kun tuli pimeä ja raketit säkenöivät taivaalla, Lydia oli saanut laskujensa mukaan äidiltä kymmenen suukkoa ja viisi hellää hipaisua ja äiti oli nimittänyt häntä kolmesti omaksi fiksuksi tytökseen. Joka kerta kun hän vastasi johonkin kysymykseen, äidin poskeen ilmaantui hymykuoppa, joka oli kuin sormen painama pikkuruinen jälki. s.146

Nath kokee jäävänsä sisarensa varjoon. Vaikka hän menestyy paremmin koulussa ja hankkii itselleen opiskelupaikan Harvardista, joka on isän arvostama yliopisto, nousevat siskon tekemiset ja asiat vanhempien silmissä tärkeämmiksi. Vaikka sisarukset ovat läheisiä, he ovat myös mustasukkaisia toisilleen. Lydia repii Nathin saamat kirjeet yliopistolta ja Nath haluaa päästä eroon siskosta ja koko perheestä.

Aina kun hän muisti tuon hetken - sen, jona Lydia painui upoksiin ja he olivat ohikiitävän tuokion ajan täysin erillään toisistaan - se tuntui venyvän loputtomiin. Hän kyykistyi ja näki välähdyksen tulevaisuudesta: ilman Lydiaa hän olisi aivan yksin. Heti perään hän ymmärsi, ettei mikään kuitenkaan muuttuisi. Hän seisoisi edelleen kaltevalla pinnalla. Maailma ei palaisi tasapainoon edes ilman Lydiaa. Nath, isä, äiti ja heidän elämänsä kiepsahtaisivat Lydian tilalle. He päätyisivät tyhjiöön, jonka Lydia jättäisi jälkeensä. s.151

Myös koko elämänsä ajan amerikkalaiseen yhteiskuntaan sopeutumista yrittänyt James asettaa lapsiinsa toiveita, jotka nämä kokevat taakaksi. Hänen strategiansa on hymyileminen, syrjinnän ja ulkopuolisuuden sietäminen. Hyvää tarkoittaen hän sen tekee, sillä hän toivoo lastensa saavan ystäviä enemmän kuin on itse  saanut. Tyttärelleen hän ostaa hienoja leninkejä ja erikoispainoksen Dale Carnegien kirjasta Miten saan ystäviä, menestystä ja vaikutusvaltaa.

Kaikki isän puheet kaikuivat hänen korvissaan eri äänilajissa kuin ennen. Ystäviä ei voi koskaan olla liikaa. s.225

Lydia mykistyi ällistyksestä. Nath oli ymmärtänyt aina paremmin kuin kukaan muu heidän perheensä omaa kieltä - niitä asioita, joita he eivät olisi pystyneet selittämään kunnolla muille - joten hän tiesi, etteivät kirjat olleet pelkästään painettua sanaa eivätkä leningit vaatekappaleita ja että huomionosoituksiin liittyi odotuksia, jotka olivat kuin musertavan painaviksi kinoksiksi kasautuneita lumihiutaleita. s. 254

Kun perhe joutuu keskelle tragediaa, korostuu Jamesin erilainen tausta entisestään ja hän löytää helpotuksen ja lohdun Louisan, assistenttinsa sylistä.

Mukana tapahtumissa on myös naapurin yksinhuoltajaäidin, lääkärin poika Jack, joka viis veisaa koulumenestyksestä, vaan keskittyy enemmän tyttöihin ja autoihin. Hänen suhteensa Lydiaan epäilyttää Nathia. Lydialle hän opettaa autolla ajoa, mutta Lydia toteaa hänen teoriansa kytkimen ja kaasun suhteesta pätevän laajemminkin ainakin hänen elämässään.

Jokaisella voimalla on yhtä suuri mutta vastakkaissuuntainen vastavoima. Toinen meni ylös ja toinen alas. Toinen saavutti jotain, toinen menetti. Toinen pääsi pakoon, toinen jäi ikuisiksi ajoiksi ansaan. s.219

En tiedä luinko kirjaa aluksi hajamielisesti, sillä olin havaitsevinani joitakin epäjohdonmukaisuuksia kerronnassa. Eivät ne juuri häirinneet, sillä lukemisen vauhtiin päästyäni ihmissuhdevyyhti vangitsi huomion ja huomasin kirjailijan kyllä osaavan paneutua henkilöidensä tunteisiin ja tapahtumiin kerrassaan hyvin. Joku arvioi tätä kirjaa mainioksi lukuromaaniksi. Minusta kirja kannattaa lukea sen vuoksi, että sillä on oikeasti sanottavaa.

KinnunenTommi: Pintti

Tommi Kinnunen
Pintti
WSOY:n äänikirja 2018

Lukija Antti Jaakola
Kesto n. 7 h

Pitkästä aikaa kuuntelin kirjan. Aiemmissa elämänvaiheissani olen sitä tehnyt useinkin samaan tapaan kuin nytkin:kotiaskareita tehdessäni, leipoessa, tiskikoneen kimpussa hääriessäni, ruokaa tehdessä. Nämä puuhat antavat mahdollisuuden olla lähellä äänilähdettä, sillä en ole opetellut kuulokkeisiin. Toisaalta juuri nuo puuhat vaativat mielestäni jotain kuultavaa, podcasteja, radio-ohjelmia - tai kirjoja.

En sitten oikein tiedä, oliko tämän kirjan kuunteleminen kuitenkaan oikea ratkaisu, sillä askareiden ohessa kuunneltava kirja vaatii mielestäni aika tiukkaa juonta. Tässä kolmen päivän romaanissa nousevat henkilöt etualalle. Romaani kertoo Tyyelän sisaruksista. Vanhin on Jussi, joka ei kehity muiden tahtiin, vaikka näkee joitakin asioita hyvinkin terävästi. Raili haluaa päästä irti tehdaspaikkakunnasta, jossa on varttunut ja muuttaa Helsinkiin. Hän kuitenkin palaa, eikä ymmärrä hävetä kokemuksiaan kaupungissa, vaikka siskokin huomaa hänen viettäneen siellä huonoa elämää. Helmi on elänyt yhdessä Ranskasta muuttaneen miehen kanssa, mutta mies on kuollut. Hänen on vaikea elää ikävässsään eikä suhteesta siinnyt tytär Saaran tuo lohtua, vaan on pikemminkin tiellä. Yhdessä sisarukset yrittävät pitää huolta Jussista, jota aikuisenakin kiusataan ja pilkataan. Jussille ei tahdo löytyä sopivia töitä lasitehtaalta, vaikka melkein kaikilla muilla on siellä työpaikka.

Keskeinen tekijä romaanissa on lasitehdas, jonka omistajaperheen rouvaa puhutellaan Armona ja joka kantaa osaansa asianmukaisella arvokkuudella. Kirjailija on perehtynyt lasintekoon tarkoin ja lasista ja sen valmistuksesta löytyy myös monta symbolia kirjaan. Vaikuttava, usein toistuva kuva ovat lasimurskassa verisiksi repeytyneet hiiret.

Railin mielestä Helmi on suruunsa kääriytyneenä elämän vapaamatkustaja, joka ei välitä juuri mistään ja välttää näin myös elämän hankalat ratkaisut ja kannanotot. Vähitellen hän huomaa omien valintojensa johtaneen likipitäen samaan: hänkin on ajanut itsensä niin laidalle, pois muiden ihmisten piiristä, että katselee elämää ulkopuolelta.

"Lukutavasta" johtuu, että sitaatit tässä arviossa ovat vähäiset: Yhden viisauden poimin kuuntelemalla:

Joskus ihminen ei kasva itsekseen menneiden takia vaan niistä huolimatta.