Tuire Krogerus: Majakan varjo

 

Meitä halutaan määritellä sitä kautta, olemmeko iso- vai pikkusisaruksia; keskimmäisiä, yksös- kaksos- tai kolmoslapsia; poika- vai tyttökatraasta; ovatko vanhempamme eronneet ja perustaneet uusia perheitä tuottaen puolikkaita tai puolittomia sisaria meille. Se mikä olen, ei liity millään tavalla sisarusteni määrään, enkä ole edes varma ketkä laskisin mukaan.

Kira kasvaa sisarustensa kanssa Majakkasaarella. Hänellä on kaksi vanhempaa sisarusta, Klara ja Klaus, kaksoisveli Knut ja pikkuveli Kalle. Lapset pitävät huolta toisistaan, käyvät veneellä mantereella kaupassa ruokaa ostamassa ja välillä isä tuo heille ruokatarvikkeita. Hän kutsuu lasten kasvatusmenetelmää 'havainnoimalla kasvattamiseksi'. Vanhemmat viipyvät poissa pitkiäkin aikoja, palaavat saarelle eri suunnista ja eri aikoina.

"Oletko koskaan miettinyt, että heillä onkin toinen koti jossain ihan lähellä? Etteivät he mene mantereelle töitten takia tai hoitaakseen asioita. He haluavat meistä lomaa..."

 Kalle on vielä vaippaikäinen, kun hänet jätetään sisarusten hoiviin. Knutilla on eri äiti, joka ei kirjan henkilönä näyttäydy lainkaan. Knut on kuitenkin kasvanut perheenjäseneksi ja etenkin samanikäiseen Kiraan tiukasti kiinni. Kun hän menehtyy lasten leikkikokeiluissa, jää Kiran mieleen iso aukko.

Jos isämme ei olisi ottanut Knutia tämän äidiltä, emmekä koskaan olisi tavanneet, olisinko silti tuntenut samaa tyhjyyttä ja pelkoa hänen kuolemansa jälkeen vai olisiko sosekeitto täyttänyt mahani?

Lapset häipyvät saaresta yksi kerrallaan. Kiralle järjestyy mahdollisuus päästä New Yorkiin, mutta sen hintana on alisteinen asema uraa rakentavan miehen vaimona. Vanhempien synnit ja laiminlyönnit tuntuvat kostautuvan jälkipolville. Kiran on vaikea luoda tyttäreensä luontevaa suhdetta. Kun ei ole saanut rakkautta, on vaikeaa oppia myöhemminkään rakastamaan.

Kirjan tapahtumat liikkuvat vuorotellen eri aikoina Majakkasaarella, New Yorkissa ja Etelä-Irlannin rannikolla, Crookhavenissa. Irlantiin Kira päätyy miehensä kuoleman jälkeen. Sinne on mennyt aiemmin niin tytär kuin New Yorkissa tavattu kuuro mies ja siellä on meri läsnä kuin lapsuudessakin.

Kirjaa on vaikea laskea käsistään, kun sen on aloittanut. Kerronta on vetävää ja etenee synkästä tapahtumasta toiseen eikä lukijallekaan anneta paljon toivoa myönteisitä käänteistä. Esikoiskirjaksi tämä on tavattoman kunnianhimoinen ja lunastaa reippaasti antamansa lupaukset.  Kieli on sujuvaa ja omintakeistakin. Jokaiselle aistille riittää koettavaa ja luontokuvaukset tuovat merimaiseman lähelle. Vertauskuvat tuovat tummaan kerrontaan toisenlaisa sävähdyksiä.

Lapsen näkökulma kosketti eniten ja lapsen silmin tehdyt havainnot toivat kerrontaan tuoreutta ja uskottavuutta. Minä-kertojaa lukuunottamatta kirjan muut hahmot jäävät etäisiksi eikä heidän toimintansa motiiveja ei selitellä, Kiran sisaruksia lukuunottamatta. Muutamat oikoluvun puutteet harmittavat lukijaa ja varmaan kirjoittajaakin. Tässä olisi ollut aineksia useampaankin kirjaan, mutta tämäkin ratkaisu toimii.

Minuun ei tarvitse hakata vitjalla järkeä, käsitän muutenkin, että totuuteni on liian vaikea. Se vaatii liikaa ymmärrystä. Luovun kaiveluistani, hyväksyn, etteivät asiat olleet niin kovin huonosti. Ehkä muistan lapsuuteni väärin.

Tuire Krogerus: Majakan varjo. - Aviador, 2025. - Kansi: Saara Hankama. - 335 sivua

Karin Smirnoff: Sokerikäärme

 

Vähän myöhemmin on ryhmäkuvaus. Kukaan ei hymyile. Hymyilkää, kuvaaja käskee. Kukaan ei hymyile. Hymyilisitte nyt kuvaaja pyytää. Tämä tapahtuu ennen cheese -sanan aikoja joten kukaan ei hymyile paitsi eskaritädit joille maksetaan siitä että he leikittävät meitä.

Eivät kirjan tapahtumat hymyilytä juuri lukijaakaan. 1980-luvun Södertelje tarjoaa maahanmuuttajille työtä, mutta sinne sijoittuva kirja kertoo elämisen varjopuolista.  Agnes koittaa saada itselleen tilaa ja oikeiden olla olemassa, mutta Anita-äiti torpedoi sen kylmällä suhtautumisellaan lapseensa, jota ei ole halunnut. Kaunis äiti katsoo tytön vieneen häneltä mahdollisuuden uraan eikä lapsen musikaallinen lahjakkuus liennytä kateutta, vaan pikemminkin lietsoo sitä. Onneksi jo päiväkodista löytyy Kristian, jonka kanssa tyttö voi käyttää lahjojaan. Myöhemmin löytyy myös Suomesta muuttanut Miika,

Iltapäiväryhmään on tullut uusi poika. Hän istuu nurkassa ja tuijottaa käsiään.Muut pitävät etäisyttä häneen ja minä teen samoin. Kaikki haistavat ulkopuolisen. Ja tietävät ulkopuolisen kanssa veljeilyn johtavan siihen että joutuu itse samaan kastiin.

Miika elää Ritva-äitinsä kanssa, kunnes tämä sairastuu. Kristianilla on poliisi-isä ja Agneskin saa varaisän, johon tyttö luottaa äitiään enemmän. Musiikki vie heidät lasten kanssa viihtyvän Frank Leiden oppiin, mutta loppujen lopuksi lapset voivat luottaa vain itseensä - ja Susannaan, jolla on kuitenkin ongelma huumeiden kanssa.

Frank Leide alkaa käydä keskiviikkoisin. Ensimmäisellä kerralla Anita-äiti on kotona. Hän on pannut pakkelia naamaan. Käynyt ostamassa rinkeliä leipomosta. Me kastamme rinkelinpaloja kahviin ja juttelemme niitä näitä mikä Anita- äidin mukaan kuuluu siihen, mitä hän kuvailee miellyttäväksi käytökseksi.

Anita-äidiltä tulee kasvatusta pieninä pöläyksinä. Sosiaalinen lahjakkuus on yhtä tärkeää kuin älykkyys hän sanoo.

Mielestäni vaisuksi jäänyt yritys jatkaa Lisbeth Salanderin tarinaa Stig Larssonin Millenium-kirjoista ei vähentänyt intoani tarttua Karin Smirnoffin uusimpaan käännettyyn teokseen Sokerikäärme. Tämä teos palutti luottoani Smirnoffin kykyyn luoda maailma, joka on karmiva, mutta syvän inhimillinen, raastava mutta sieltä pilkahtaa myös hyvyyttä ja selviytymismahdollisuuksia. Tällaisena opin kirjailijan tuntemaan janakippo-trilogiassa, vaikkei tämä kirja ihan samaan ylläkään.

Karin Smirnoff osaa sanoa olennaisia asioita osuvasti. Niin myös tässä romaanissa, jossa hän esittää tapahtumat jälleen heikomman näkökulmasta. Lapsen kokemus tuo asiat esiin paljaina ja riipaisevina. . Kieli ja kerronta vangitsevat ja pakottavat mukaansa seuraamaan yhä uusia käänteitä, valheita ja paljastuksia. Ihan täyttä oikeinkirjoitusta kirjailija ei vieläkään harrasta eikä juuri pilkkuja viljele, mutta erisnimet saavat ison alkukirjaimen. Minusta kirjailijalla on oikeus omiin kielioppisääntöihinsä, jos lukija pysyy mukana. Minä pysyin. Smirnoffin yhteydessä puhutaan mustasta huumorista, mutta minun on vaikeaa  hymähtää osuvillekaan pohdinnoille, koska ne niin usein päättyvät surumieliseen oivallukseen. Koska en mielestäni voi lainata tähän samaa kirjan loppulausetta kuin tuijata blogissaan, kopioin Agneksen mietteen ranskalaisten kuolintapavariaatiosta puhuttaessa. Kristian tietää, että hyvää ruokaa arvostava ranskalainen voi giljotiinin sijaan kuolla  työntämällä pään kaasu-uuniin. Agnes joutuu toteamaan:

Minä en tiedä kaikkea kuolemasta enkä tiedä juuri mitään elämästäkään.

Karin Smirnoff: Sokerikäärme. - Tammi, 2024. - Alkuteos Sockerormen, 2021. - Suom. Outi Menna. 288 sivua

Smirnoff Karin: Lähdin veljen luo + Viedään äiti pohjoiseen

En kyennyt ajattelemaan ketään perheestäni rakastuneena. Me emme olleet rakastavaa sukua. Olimme vain geeninvälittäjiä. jotka synnyttivät jälkeläisiä ja tekivät sen mikä oli tehtävä. Usein ikävimmällä mahdollisella tavalla ja surkein tuloksin. LVL

 Mistä voit tietää mitä minä ajattelen ja miksi olin lukenut juuri ne kohat.

Pohdin hetken. Jussi kaatoi itselleen lisää kahvia ja minäkin otin.

Tulkitsin, että yritit tekstien kautta selittää minulle ettet ollut valmis suhteeseen minunlaiseni ihmisen kanssa. Jos sinä et ollut valmis en minäkään halunnut olla. VÄP

Syöksyin Smirnoffin kirjoihin suin päin ja jopa tarkistamatta kirjojen ilmestymisjärjestystä. Niinpä luinkin sitten ensin saatavilla olleen, jälkimmäisen osan suomennetuista Smirnoffin kirjoita, Viedään äiti pohjoiseen (VÄP). Hetken aikaa mietin, pidänkö oikeastaan siitä, että pilkkuja ei juuri käytetä ja nimet kirjoitetaan yhteen pötköön pienillä alkukirjailmilla tyyliin göranbäckström ja janakippo sekä bror. Kauan ei tarvinnut asialla päätään vaivata, sillä kertomuksen otteesta oli turha rimpuilla pois. Enkä halunnutkaan.

 Jana Kipon elämä kulkee kiivaasti tapahtumasta toiseen ilman hengähdystaukoja ja se on  rankkaa ja väkivaltaista trilogian ensimmäisestä osasta Lähdin veljen luo (LVL)lähtien. Tämän osan Smirnoff on aloittanut Lundin yliopiston kirjoittajakoulussa ja se on hänen esikoisromaaninsa.

Tapahtumat sijoittuvat kaksosten lapsuudenmaisemaan, pieneen kyläpahaseen, jonne Jana on saapunut pelastaakseen kaksoisveljensä Brorin alkoholin otteesta. Äiti on jo vanhainkodissa ja vasta siskoksi paljastunut Maria kuollut eikä kukaan tiedä tekikö sisko itsemurhan vai surmasiko joku hänet. Veli on sekoillut niin siskopuolensa kuin monen muunkin naisen kanssa, mutta rakkainta hänelle on kuitenkin alkoholi, vaikka hän vieroitushoitoon suostuukin. Jana tapaa vielä Johnin, joka elää yhteisön ulkopuolella ja on hänkin rakastanut Mariaa, kuten kylän miehistä puolet. Tämä ristihuulinen mies, jonka kasvojen toinen puoli on palanut, on Janan lailla taiteilija, vaikka molemmat ansaitsevat elantonsa muuten. Jana pääsee kotipalveluun töihin, sillä hän osaa siivota ja myös kohdata avuttomia ihmisiä, vaikka sosiaalisuus muuten onkin vaikeaa.

Sanotaan että kaikki ihmiset ovat hyviä jossain. Minä nautin siitä että sain nähdä saippualla kuuratun lattian puunsyiden tulevan esiin ja paneelien liimavärin puhkeavan taas loistoonsa. Nautin kun kiehuva vesi liotti irti rasvan ötökät ja muun sotkun joka oli  pinttynyt kovaksi kuoreksi kaakeleihin sekä jääkaapin ja ison ruokakomeron hyllyille....LVL

En rakasta siivoamista sanoin. Siivoan koska se helpottaa ahdistusta. Vaihdan sisälleni kertyneen saastan puhtaisiin lakanoihin ja lattioiden kuuraamiseen. VÄP

Ulkopuolisuuden tunne jonka olin onnistunut tukahduttamaan suostumalla mukaan työkavereitteni sosiaalisiin kuvioihin palasi loistaen polttomerkkinä otsassani. Seisoin lihavien ja ujojen keskellä. Niiden jotka valittiin aina viimeisinä. Polttopallosta ikuisuuteen. LVL

Jälkimmäisessä kirjassa Viedään äiti pohjoiseen (VÄP) äiti on jo kuollut, mutta hautausta varten hänet pitää toimittaa entiseen kotikyläänsä Suomeen, josta hän on aikoinaan pois lähtenyt ja johon häntä ei takaisin haluttu - ei ennen kuin omiin hautajaisiinsa. Uskonto on tässä kylässä vallassa ja asukkaat luokitellaan uskon mukaan hyviin ja huonoihin. Uskovat tekevät lapsia ja käyvät kirkossa, loput ryyppäävät itseään hengiltä. Veli Bror käännytetään ja Janan on taas jäätävä veljeä pelastamaan, nyt uskovien yhteisöstä. Samalla hän tulee pelastaneeksi muutaman muunkin, mm. synnyttävän alkoholistiäidin ja pari lasta. Uusi mies Jussi on myös mukana kuvioissa.

Eikö riitä vain että ymmärtää että jumala on olemassa. Että jumala on aina ja kaikkialla sanoin.

Periaatteessa kyllä jussi sanoi mutta se olis liian helppoa. Uskon tarkoitus on muovata ihmistä. Muovattu ihminen pysyy lestissään. 

Synnyttää kymmenen lasta ja kuolee yhdennessätoista synnytyksessä sanoin. VÄP

Olisin saanut pitää muorin talon kokonaan itselläni. Siitä huolimatta viivyin jussin luona. Päivät kuluivat kuin kyljellään makaava kahdeksikko. Minulle tärkeimpiä olivat yöt. Kun jussi ja satu nukkuivat ja savi heräsi henkiin. Annoin ruskean massan täyttää käteni rauhalla. Savi halusi kuitenkin enemmän. VÄP

Viina, uskonto ja seksi hallitsevat elämää. Kuolema, väkivaltaisenakin on koko ajan läsnä ja samoin luonto, jota Jana tuntuu ymmärtävän paremmin kuin ihmisiä. Smirnoffin yksinkertainen kuvailu ja lyhyet lauseet paljastavat ja ilmaisevat enemmän kuin maalailevat tekstit.

Minun luontosuhteeni oli täysin päinvastainen. Meri. Metsä. Tunturit. Taivas. Luonnon silmissä en ollut mitään. Pelkkä maanmatonen muiden kaltaisteni joukossa. Luonto ei tarvinnut minua selviytyäkseen. Se ei asettanut vaatimuksia. Meri ei surisi jos hukkuisin. Metsä ei välittäisi jos eksyisin ja paleltuisin kuoliaaksi.

Ihmisten kohdalla tilanne oli toinen. Ihmisillä oli odotuksia toistensa suhteen. Ja kun odotukset eivät täyttyneet seurasi pettymys. VÄP

Henkilöiden keskinäiset suhteet ovat usein vaikeita, mutta trilogian eetokseen kuuluu toisesta ja erityisesti kaikkein heikoimmista välittäminen ja huolehtiminen, vaikka oman hyvinvoinnin uhalla. Kaksosten traumaattiset lapsuudenkokemukset tuntuvat työntävän heitä jatkuvasti ymmärtämään ja auttamaan niitä, jotka eivät itse osaa auttaa itseään. Eikä tätä työtä tehdä sädekehä kutreilla, vaan usein musta huumori pilkahtaa niin henkilöiden vuoropuhelussa kuin oivalluksina tekstissäkin.

En tunne ketään joka olisi opiskellut hän sanoi. Mitä alaa ajattelit.

En tiedä sanoin. Ehkä systembolagetin viini- ja viinalinjaa. Tai sikaarinrullajalinjaa kuubassa. Siellä on kuulemma hyvät opettajat. Itse aloitin nännipihakoulun seksilinjalla mutta jätin sen kesken kun lähdin diplomaatiuralle.

Siitä onkin kiertänyt juttua magda sanoi hihittäen tupakkayskänsä lomassa. Sinne oli kuulemma tosi alhainen pääsyraja. VÄP

Ennen puhuttiin maanisdepressiivisestä hän sanoi. Bipolaarinen kuulostaa siltä kuin punainen johto ja musta johto kytkettäisiin vääriin akunnapoihin niin että saadaan aikaan oikosulku. LVL

Tässä paikassa alkoholisti oli identiteetti ja oheisriippuvainen ammatti LVL

Suuntavaisto oli tuoretuote. Ymmärsin että sisäinen lapsuudenkarttani näytti erilaiselta kuin googlemaps. Puut olivat kosrkeampia. Kallionyppylöitä ilmestyi eteeni ilman ennakkovaroitusta. Sukeltaessani männikköön tuuheat oksat estivät kuunvaloa pääsemästä läpi. LVL

Niinpä. En ihmettele luonnehdintoja vuosikymmenen kirjallisesta tapauksesta, joita jo etukäteen odoteltiin. August-palkintoehdokkaaksikin esikoinen pääsi. Innolla odotan tarinaa Jana Kipon vaiheista lisää, sillä trilogian päätösosa ilmestyy suomeksi vielä tänä vuonna. Suomentajakin on loistava: Outi Menna.

Karin Smirnoff : Lähdin veljen luo.Tammi 2021 Alkuteos:Jag for ner till bror 2018, 294 sivua. Viedään äiti pohjoiseen. Tammi 2022. Alkuteos: Vi for upp med mor 2019. 332 sivua. Suom. Outi Menna. 

 

Shafak Elif: 10 minuuttia 38 sekuntia tässä oudossa maailmassa

Hän (Sabotaasi) ei ollut koskaan arvostanut sanoja vaan odottanut, että ihmiset, joita hän rakasti, lukisivat häntä hänen hiljaisuuksiensa kautta. Kun hänen oli puhuttava avoimesti, hän usein vihjasi. Kun hänen oli paljastettava tunteensa, hän kätki niitä entistä enemmän. Kenties kuolema pelotti kaikkia, mutta vielä enemmän niitä, jotka tiesivät syvällä sisimmässään, että olivat eläneet teeskentelyn ja velvollisuuksien täyttämää elämää, jota ovat muovanneet muiden ihmisten tarpeet ja vaatimukset. s. 315

Tequila Leila on kuollut. Parhaassa iässään, vielä hyvässä työkunnossa, jos nyt ilotytön voi sanoa töitä tekevän. Hänet on murhattu ja heitetty roskalaatikkoon, josta jätteitä keräilevät pojat hänet löytävät. Vaan niin kuollut Leila ei vielä ole, etteikö muistaisi elämänsä tapahtumia, tuoksuja ja makuja kymmenen minuutin ja 38 sekunnin ajan, jonka tietoisuus pysyy ihmisessä sydämen pysähtymisen jälkeen. Sen ajan hän käy läpi elämäänsä ja toivoo ystäviensä lähtevän häntä etsimään. 

Myöhempi tutkimus oli osoittanut myös, että yli tuhat geeniä jatkoi toimintaansa ruumiissa päiviä sen jälkeen, kun henkilö oli julistettu kuolleeksi. Kaikki nämä löydökset kiehtoivat häntä. Ehkä ihmisen ajatukset selviytyivät pitempään kuin sydän, unelmat pitempään kuin haima, toiveet pitempään kuin sappirakko. Jos se oli totta, eikö ihmisiä tulisi pitää puolielävinä niin pitkään kuin muistot, jotka heitä muokkasivat, yhä väreilivät, olivat yhä osa tätä maailmaa? s.223

Leilan elämä ei ole ollut helppoa missään vaiheessa. Suku odottaa avioliittoa, mutta Leila itse tietää, että hän ei ole morsiameksi kelvollinen. Setä on käyttänyt tyttöä hyväkseen.

Kysymys "miksi minä" oli toinen tapa sanoa "miksei joku muu" ja hän vihasi itseään sen vuoksi. s.86

 Hän katsoo ainoaksi keinokseen karkaamisen kodista Istanbuliin etsimään toisenlaista elämää. 

Leilan ystäväpiiriin liittyy hänen lisäkseen neljä ystävää, joiden hän toivoo löytävän ruumiinsa aina tietoisuuden sammumiseen asti. Tämä viisikko on auttanut ja rohkaissut toinen toistaan elämän eri vaiheissa - miksei siis myös nyt.

 Hän oli usein ajatellut, että viisi oli erityinen numero. Toorassa oli viisi kirjaa. Jeesus oli saanut viisi kuolettavaa haavaa.Islamissa oli viisi uskon peruspilaria. Kuningas Daavid oli tappanut Goljatin viidellä pikkukivellä. Buddhalaisuudessa oli viisi tietä, kun taas Shiva paljasti viidet kasvot ja katseli viiteen eri suuntaan. Kiinalainen filosofia kiertyi viiteen elementtiin: veteen, tuleen, puuhun, metalliin, ja maahan. Oli viisi yleismaailmallisesti tunnustettua makua: makea, suolainen, hapan, karvas ja umami. Ihmisen havaintokyky perustui viiteen perusaistiin: kuuloon, näköön, tuntoon, hajuun ja makuun.Vaikka tiedemiehet väittivätkin, että niitä oli enemmän ja niistä jokaisella oli hämmentävä nimi, alkuperäiset viisi olivat ne, jotka kaikki tunsivat. ss.212-213

He olivat haavoittuvaisempia omillaan; yhdessä he olivat vahvempia. s.352

Ystävyksiin kuuluivat pulska Humeyra, Jameelah Somaliasta - kristityn äidin ja muslimi-isän lapsi, joka luulee pääsevänsä Istambuliin kodin- tai lastenhoitotöihin, mutta joutuukin bordelliin, Nalan, joka halusi olla nainen ja viimein tulikin sellaiseksi,  Zaynab122, (pituuden mukaan jälkiliite) - ennustaja, optimisti, uskova ja bordellin siivooja sekä lapsuuden ystävä-apteekkarin poika Sinan - Sabotaasi, jonka 

Äiti oli lempeä kuolleille, ei niinkään eläville. Mutta pojan mielestä eläville pitäisi olla vielä lempeämpi kuin kuolleille, sillä loppujen lopuksi juuri eläväthän ponnistelivat ymmärtääkseen tätä maailmaa vai mitä? Hän hiuksissaan voinokareita, se maalaisnainen kondomeja vatsassaan. (Koska aviomies ei ollut omalla kohdallaan suostunut ehkäisyyn, oli nainen ajatellut saavansa edes pienen hyödyn tästä ehkäisykeinosta nielmällä ostamansa tuotteet .)Kaikki vaikuttivat olevan hiukan eksyksissä, haavoittuvaisia ja epävarmoja itsestään, olivatpa he sitten koulutettuja tai eivät, uudenaikaisia tai eivät, itämaisia tai eivät, aikuisia tai lapsia. Sillä lailla tämä poika arveli asian olevan. Omasta puolestaan hän tunsi aina olonsa mukavammaksi sellaisten ihmisten seurassa, jotka eivät olleet millään tavalla täydellisiä. s.94 

Tärkeässä roolissa tässä teoksessa on myös Istanbul, nestemmäinen kaupunki, jonne kaikki haluavat, mutta joka pettää kaikki. Naiset jotka vaeltavat tänne eri puolilta Turkkia ja maailmaa, odottavat paljon, mutta päätyvät bordelliin. Vain Tequila Leila onnistuu pääsemään sieltä pois, vieläpä morsiamena. D/Ali, taiteilija, on Leilan suuri rakkaus.

Istanbul oli nestemäinen kaupunki. Mikään ei ollut pysyvää täällä. Mikään ei tuntunut asettuneelta. Se kaikki oli varmasti alkanut tuhansia vuosia sitten, kun jäätiköt sulivat, merenpinta kohosi, tulvavedet hyökyivät ja kaikki tunnetut elämänmuodot tuhoutuivat. Pessimistit luultavasti pakenivat alueelta ensimmäisinä. Optimistit olisivat päättäneet odottaa ja katsoa, kuinka tilanne kehittyisi. Nalanin mielestä yksi ihmiskunnan historian päättymättömistä tragedioista oli se, että pessimistit selvisivät hengissä optimisteja paremmin, mikä tarkoitti, että johdonmukaisesti ajatellen ihmiskunta kantoi niiden ihmisten geenejä, jotka eivät uskoneet ihmiskuntaan. s.352

Ei ole turhaan kirjan kanteen laitettu mainostusta Booker-ehdokkuudesta. Brittiläis-turkkilaiselta kirjailjalta on ennen tätä kirjaa suomennettu viisi teosta. Jo näissä on todistetta kertojanlahjoista, jotka vakuuttivat minutkin. Feministinen tendenssi häiritsi minua ehkä pikkuisen, mutta missään vaiheessa en kuvitellutkaan jättäväni kirjaa kesken. Tekijä on vahvasti sorrettujen puolella ja antaa kirjassaan äänen heille, joita ei kuunnella. Se tuo kirjalle merkityksen ja lisäarvoa. Etenkin, kun sen tekee näin hyvin.

 

Elif Shafak: 10 minuuttia 38 sekuntia tässä oudossa maailmassa  Gummerus 2021, Englanninkielinen alkuteos 10 Minutes 38 Seconds in this Strange World, 2019. Suom. Marja Erämaja. 359 sivua

Jones Sadie: Käärmeet

Sadie Jones

Käärmeet

Otava 2020
Englanninkielinen alkuteos: The Snakes 2018
Suom. Sari Karhulahti
456 sivua

Joku useamman Jonesin kirjan lukenut sanoi, että kirjojen alussa on aina pahaenteinen tunnelma. Kotiinpaluun suhteen tämä ainakin piti paikkansa ja tässäkin on jotain mikä antaa aavistaa, ettei kaikki mene välttämättä hyvin. 

Bea on sosiaalityöntekijä, ylpeä työstään ja osaamisestaan. Hän ei välitä pienestä palkastaan, vaan sinnittelee aviomiehensä Danin kanssa pienessä asunnossa Lontoossa. Dan haluaisi olla taiteilija ja kyllästyy työhönsä kiinteistönvälittäjänä. Bea ehdottaa lomamatkaa Etelä-Eurooppaan. Kolmen kuukauden reissun rahoittamiseksi aviopari päättää vuokrata asuntonsa. He ostavat melko surkean auton ja lähtevät matkaan.

Ensimmäinen pysähdyspaikka on Paligny-nimisessä  hotellissa ranskalaisessa pikkukylässä, jossa Bean veli Alex yrittää saada hotellista asuttavaa. Dan ei ole tavannut eikä tiedä juuri mitään Bean perheestä, sillä Bea suhtautuu isänsä Griffin rikkauteen hyvin tuomitsevasti, eikä halua saada tältä raha-apuja.

" Simone Weilin mukaan rikkaat ja mahtavat ei voi olla turmeltumattomia, koska ne ei kykene hyväksymään omaa mitättömyyttään. Omaa surkeuttaan. Isä on yksi niistä. Rikas mies, Iso Minä Olen." s.70

Alex puolestaan on antanut Griffin hankkia hänelle tämän hotellin, jossa hän enemmän tai vähemmän huonolla menestyksellä yrittää toipua huumeidenkäytöstä. Avosylin veli ottaa Bean ja Danin vastaan, esittelee hotellia ja myös sen ulakolla majailevat käärmeet, joita hän pyytää ansojen avulla. Vasta myöhemmin paljastuu, että myös Bean ja Alexin vanhemmat ovat tulossa hotelliin.

Lomailu ei pääse vauhtiin edes, kun Alexin kuolema ja sitä seuraavat santarmien tutkimukset vievät surun ohella kaiken huomion ja energian. Griffin suunnaton rikkaus tekee köyhistä oloista lähtöisin olevaan Daniin vaikutuksen ja hän tuntee houkutusta luopua Bean ehdottomuudesta. Hän ei voi käsittää Bean vihaa isäänsä ja erityisesti äitiä, kaikkien ihailemaa Liviä kohtaan.

Liv, mieluiten en puhuttelisi sinua lainkaan, mutta haluan sinun ymmärtävän, että tämä kirje on sinulle ja että tiedän, mitä teit Alexille. Et ole äiti. Luulet että rakastit Alexia, mutta et sinä rakastanut. Se mitä teit saattaa olla sairaissa fantasioissasi luonnollista tai jotain aivan erityistä, mutta ei se ollut. s.377

Mistä (kaikesta) tässä kirjassa on kyse? Rahasta ja rikkaudesta, aviopuolisoiden luottamuksesta toisiinsa, vanhempien ja lasten suhteista, ennakkoluuloista ja jopa rasismista (mitenkään alleviivaamatta käy ilmi santarmien erilainen suhtautuminen tummaihoiseen Daniin), moraalista. Tällä kirjalla ei ole vain yhtä teemaa eikä yksityiskohtainen kerrontatapakaan pysy samanalaisena koko kirjan ajan. Erityisesti varoitan lukemasta kirjan viimeisiä 50 sivua myöhään illalla tai yöllä (kuten minä erehdyin tekemään), sillä trillerimäistä kuvausta ei voi kesken jättää. Jones osaa kirjoittaa monella tapaa. Kirjan keskivaiheilla olisin ehkä kaivannut tiivistämistä, mutta loppu piti otteessaan liiankin tiukasti.

Yanagiahara, Hanya: Pieni elämä

Yanagiahara Hanya
Pieni elämä
Tammi 2017
Keltainen kirjasto 479
A Little Life 2015
Suom. Arto Schroderus
937 sivua

Tämän kirjan kanssa olen elänyt lähes vuoden. Viime yönä itkin hyvästejä. Nyt hyvästelen tyynempänä. Ilman taukoja en olisi ehkä lukukokemusta kestänyt, sillä niin kovasti se järisytti. Tosin jätin kirjan kesken ensimmäisten lukujen jälkeen, koska henkilöitä oli niin paljon, eikä minua kiinnostanut kuin yhden, Juden, tarina. Silloin en vielä ymmärtänyt, että Jude on päähenkilö, joka elää tuon "pienen elämän". Hän kuolee arvostettuna lakimiehenä, mutta on omasta mielestään elänyt pienen ja surkean elämän. Tuota elämää raotellaan kirjan sivuilla muiden henkilöiden näkemänä ja eteenpäin kuljettamana.. Lapsuuden kokemukset ja etenkin hyväksikäyttö ovat kutistaneet Juden käsityksen omasta merkityksestään olemattomaksi. Hänen kohtaamansa pahat ihmiset ovat lisäksi aiheuttaneet fyysisiä vammoja, jotka hankaloittavat elämää kohtuuttomasti.

Jude ei koe ansaitsevansa elämältä mitään, mutta hänen merkityksensä muille henkilöille on kiistaton, Hän yrittää lapsena olla mieliksi sijaisperheelle, joka kuitenkin palauttaa hänet lastenkotiin. Aikuisen Juden adoptoi hänen oikeustieteen opintojensa ohjaaja ja opettaja Harold vaimonsa Julian kanssa. Juden on sitä vaikea uskoa ja hän tekee kaikkensa ollakseen teon arvoinen. Hän kokee toisenkin suuren rakkauden, kun suosittu ja kuuluisa elokuvanäyttelijä Willem rakastuu häneen. Pari viettää onnellista elämää, vaikka lapsuudenkokemukset ovat vieneet Judelta halun ja ilon seksistä.

Kirja alkaa ja päättyy Lispenard Streetin asuntoon, johon Juden ja Willemin lisäksi muuttaa taiteilija JB ja arkkitehti Malcolm, jonka vanhemmat ovat rikkaita. Asunto ei ole kummoinenkaan, pikemminkin läävä, mutta sieltä alkaa miesten ystävyys ja toistensa tukeminen. Yhteydenpito jatkuu läpi vuosien.

Kun jo olin tajunnut, että tämä kirja puhutteli minua erityisellä' tavalla, vaikka oma kokemusmaailmani oli kovin etäällä romaanin maailmasta, oli pakko tehdä toinen lukukatko. Joku toinenkin halusi lukea kirjan ja minun oli palautettava se kirjastoon. Ihan heti en sitä pistänyt tilaukseen, sillä tuolle toiselle lukijalle oli myös annettava aikaa. Tiesin kuitenkin jatkavani lukemista.

Kun palasin kirjan viimeisen kolmanneksen ääreen, oli osa alun oivalluksista vain sivunumeroina lapulla, mutta uusia kiteytyksiä tuli nopeasti lisää. Kirjailija puhukoon omalla äänellään tähän tekstiin jonkun lainauksen.

Seksistä ja ystävyydestä

Tämän hän osasi, tämän yhden asian hän osasi erinomaisen hyvin, ja hän käytti sitä päästäkseen parempaan paikkaan. s.709

Vanhemmiten tajusi, että ne ominaisuudet, joita arvosti sänkykumppaneissaan tai seurustelukumppaneissaan, eivät välttämättä olleet niitä ominaisuuksia, joiden kanssa halusi elää tai rämpiä harmaassa arjessa. Jos on fiksu ja onnekas, tämän oppii hyväksymään. Silloin ottaa selvää, mikä on tärkeintä ja etsii sen ja oppii olemaan realistinen. s.738

Toisinaan hän mietti, millaista Juden elämä olisi mahtanut olla, jos hän olisi saanut löytää seksin sen sijaan, että hänet oli pakotettu oppimaan se.. s.806

Nuorina heillä ei ollut toisilleen muuta annettavaa kuin salaisuutensa: tunnustukset olivat valuuttaa ja uskoutuminen yksi läheisyyden laji. Oman elämän yksityiskohtien salailua pidettiin ensin eräänlaisena mysteerinä ja sitten jonkinlaisena saituutena, jollainen yleisen käsityksen mukaan esti todellisen ystävyyden. s. 812

Itsetunnosta ja rakkaudesta (ja niiden puutteesta):

...hän ei jätä jälkeensä mitään: ei rakennuksia eikä maalauksia eikä elokuvia eikä veistoksia. Ei kirjoja. Ei papaereita. Ei ihmisiä: ei puolisoa, ei lasta, ei luultavasti vanhempiakaan, ja jos jatkaa tätä rataa, ei ystäviä. Ei edes uusia lakeja. Hän ei ole luonut mitään, mitään muuta kuin rahaa... ss.893-894

Ja hän itkee ja itkee, itkee kaikkea mitä on ollut, kaikkea mitä olisi voinut olla, jokaista vanhaa haavaa, jokaista vanhaa onnen hetkeä, itkee häpeästä ja ilosta, itkee koska lopultakin saa olla lapsi, jolla on lapsen oikut ja halut ja epävarmuudet, itkee siitä etuoikeudesta, että saa käyttäytyä huonosti ja saada anteeksi, itkee hellyyen ja kiintymyksen osoituksien ylellisyyttä, sitä että hänelle tarjotaan ruokaa ja hänen käsketään syödä se, itkee sitä että hän vihdoinkin, vihdoinkin uskoo vanhemman vakuutteluihin, uskoo olevansa toiselle erityinen, vaikka on tehnyt niin paljon virheitä ja ollut niin inhottava; koska on tehnyt niin paljon virheitä ja ollut niin inhottava. s.911

Lundberg Sofia: Punainen osoitekirja

Sofia Lundberg
Punainen osoitekirja
Alkuteos:Den röda adressboken
Suom. Tuula Kojo
Otava 2018
317 sivua

Doris Alm on 96-vuotias sitkeä nainen, joka haluaa elää itsenäistä elämää loppuun asti. Hänen ainoa omaisensa on New Yorkissa perheensä kanssa asuva sisaren tyttärentytär Jenny, johon hän pitää yhteyttä Skypen välityksellä kerran viikossa.Doriksella riittää muisteltavaa  ja pöydällä makaava punainen osoitekirja palauttaa mieleen elämän varrelta ihmisiä, vaikka useimmat nimet onkin jo yliviivattu ja perässä lukee : kuollut. Köyhästä perheestä lähtöisin oleva Doris joutuu jo 13-vuotiaana piiaksi Tukholmaan, sitten mannekiiniksi Pariisiin. Toista maailmansotaa hän pakenee siskonsa kanssa Amerikaan, josta palaa rakastettunsa perässä Eurooppaan ja  haaksirikon koettuaan Englannin kautta takaisin Tukholmaan. Matkan varrella tyttö oppii selviytymään, mutta saa myös niin monta kolhua, ettei elämää voi helpoksi kutsua. Eikä ole yksin kuoleminenkaan helppoa.

Kirjoittaja on 1974 syntynyt ruotsalainen toimittaja, jonka esikoisromaani on myynyt hyvin  Ruotsissa. Kirja on valloittamassa nyt lukijoita muualtakin, kertoo kustantaja.

Minua ärsytti kirjan kannen mainoslause Vuoden koskettavin. Luin myös kommentteja itkettävyydestä ja terästäydyin olemaan kriittinen. Löysin kritiikilleni paikkaa, koska tapahtumavyöry oli niin huikea, ettei syventymiseen jäänyt juuri tilaa. Kerronta oli vetävää, mutta ehkä  Doriksen  vaiheet rupesivat tuntumaan liian hurjilta ja mahdottomilta. Hyvinkin traumaattisista kokemuksista toivutaan noin vain ja aloitetaan taas uutta vaihetta elämässä. Kyllä minullekin tuli tippa silmään sivulla 168, kun ruotsalaissisarukset ovat omaa kieltään puhuen saaneet suruunsa uponneen, Amerikan siirtolaisen elpymään. Ja lopussa, tietysti. Itkeminen tekee välillä hyvää, tottakai.

Oli kirjalla ansionsakin. Erityisesti vanhan ihmisen näkökulma häntä hoitaviin kotiavustajiin ja sairaanhoitohenkilökuntaan kävisi mielestäni puheenvuoroksi sosiaalipalveluja suunniteltaessa. Kirja oli taitavasti ja ammattimaisesti kirjoitettu, hienosti rakennettu. Vaan oliko siinä jotakin liian laskelmoitua, liikaa dramatiikkaa ja tunteiden tökkimistä?

Tätä voi suositella syysiltojen rentouttaviin tuokioihin helppolukuisuuden ja tunteisiin vetoavan sisällön vuoksi

Kekkonen Helmi: Vieraat

Kekkonen Helmi
Vieraat
Siltala, 2016
191 sivua

Tämän kirjan luokse jouduin outoja teitä. Luin kirjailijan kirjoittaman artikkelin kirjan synnystä Image-lehdestä. (Image 2016/10), huomasin kirjan olevan pöydälläni muiden kirjastosta lainattujen joukossa, pyörittelin kaunista kirjaa hetken käsissäni ja aloin lukea.

Kekkosen kieli on kaunista ja herkkää kuin myös Elina Warstan tekemä kirjan kansi. Sääli, etten saa tähän kansipaperista kovin hyvää kuvaa, sillä kirjaston tarrat peittävät osan takakannesta.

Henkilöitä on paljon Senja haluaa järjestää miehensä Laurin kanssa illanistujaiset. Kaikki on valmista:salaatit ja viinit jääkaapissa. Lauri on lähetetty ostamaan kauniiseen kotiin kukkia. Senja pukeutuu ja ottaa vastaan ensimmäiset vieraansa. Naapurista tulee nuori äiti Ulla ja hänen pieni poikansa Toivo, Sitten tulevat Nelli ja Karen, jotka Lauri on sattumalta tavannut ja kutsunut mukaan. Senjan ystävä Alva tulee yksin, koska hänen kumppaninsa Daniel ei lupauksistaan huolimatta  ole lähtenyt mukaan. Senjan äiti Ulla tuo yllättäen mukanaan Sakarin, uuen miesystävänsä. Jopa Laurin Iiris-sisar on luvannut tulla, jos saa lentoliput Suomeen järjestettyä. Jokainen kutsuihin osallistuvista kantaa mukanaan omaa tarinaansa, jotkut suurta surua.

Hän halusi katsella Nellin huulten liikkeitä tämän puhuessa, kuunnella Nellin reunoilta käheää ääntä. Hän halusi sulkea silmänsä jaetussa hämärässä, sulkea maailman ulkopuolelle. Ja sitten palata omaan kotiinsa, yksin.
Ajatus on tänään, tässä hiljaisessa kahvilassa yhtä rauhoittava, yhtä surumielinen kuin aina. ss.72-73

 Hieman yllättävästi vielä kirjan loppuvaiheessa juoneen lisätään uusia, nimeltä mainittuja henkilöitä, mutta ymmärrän kyllä, ettei ilman heidän nimeämistään olisi loppuratkaisuun selvitty.

Kun olin lukenut tuon mainitsemani artikkelin, tarkkailin aluksi kerronnallisia ratkaisuja, jotka olivat vaatineet työstämistä ja keskusteluja kustannustoimittajan kanssa. Mielestäni lopputulos oli tällaisena onnistunut. Vähitellen kirjan toisiinsa löyhästi kietoutuvat tarinat ja etenkin Kekkosen runollinen kieli vaimensi analyyttistä lukemista ja annoin kirjan viedä minua. Ja se kuljetti: vuoroin hellästi, välillä hieman kylmäten ja vielä aiemmin pohjustetun, tylyn lopunkin jälkeen uuteen nousuun. Mitään aihetta ei käsitellä puhki, mutta henkilöt pääsevät kuitenkin tarpeeksi ääneen oman elämänsä solmukohtaa kertomaan.

Statovci Pajtim: Tiranan sydän

Statovci Pajtim
Tiranan sydän
Otava 2016
269 sivua

En pitänyt erityisemmin Statovcin edellisestä, palkitusta esikoiskirjasta Kissani Jugoslavia, jonka Seppo Puttonen ja Nadja Novak ovat valinneet Suomen itsenäisyyden juhlavuoden 100 vuotta - 100 kirjaa -joukkoon. Ehkä minun pitäisi lukea se uudestaan nyt, kun olen lukenut Tiranan sydämen. Siihen tartuin empien ja nyt olen sitä luovuttamassa seuraavalle lukupiirin lukijalle empien, koska se kosketti, kouraisi syvältä.

Kirja kertoo Bujarista, albaialaisnuorukaisesta, jolla on perhe:äiti, isä ja sisko Ana. Isä kertoo tarinoita Albanian kunniakkaasta menneisyydestä, mutta kannattaa korruptoitunutta kommunistijohtoa. Poika imee isän viisautta pärjäämisen ohjenuoraksi.

"Riippuu täysin ihmisestä, miten sydämensä lyönnit haluaa käyttää", hän (isä) jatkoi ja hengitti syvään. "Jos ihminen kiihtyy, jos rakastuu, jos pillastuu tai pahoittaa mielensä, jos suree tai pelkää liiakseen, jos urheilee määrättömästi tai nauttii alkoholia kohtuuttomasti, jos välittää liikaa muiden sanomisista tai jos ei välitä muista ollenkaan, sydän rasittuu." s.54

Isän sairastuminen syöpään muuttaa perheen elämän.

Kaupungissa oli yhä levottomampaa, mutta minä en jaksanut välittää siitä vaan ripustauduin hänen (isän) ajattelemiseensa, valikoituihin hetkiin - sellaisiin, joissa hän oli täysin alaston, hänen inhimillisyytensä rippeisiin kun hän esimerkiksi sanoi viekää minut ulos heti olen koko päivän ollut täällä makaamassa, tai suutuksissaan sanoi äidilleni, että haen tupakkani itse jos et tuo minulle niitä nyt, vaikka tiesi, että se oli hänelle mahdotonta s. 67

Isän kuolema suistaa perhe-elämän kokonaan raiteelta. Hänet haudataan sukunsa luo Kosovoon.

Kaikki olivat hyvin uskonnollisia ja puhuivat jatkuvasti jumalasta ja he katsoivat meitä kuin muukalaisia, erityisesti äitiäni, joka ei pukeutunut kuin musliminaiset, kuin he olisivat olleet isäni todellisia perheenjäseniä emmekä suinkaan me, ja kuin olisimme olleet vastuussa siitä, että yksi heidän omistaan oli päättänyt jättää heidät. s. 60

Äiti sulkeutuu makuuhuoneeseen itkemään eikä tule ulos silloinkaan, kun Ana katoaa.Vaikka Bujar kertoo katoamisesta äidille, ei tämä jaksa siitä välittää, vaan jättää pojan yksin pohtimaan sisaren kohtaloa.

En halunnut ajatella häntä, tai sitä miten hänet ehkä kuljetettiin pois Albaniasta metallisessa kontissa yhdessä muiden saman kohtalon jakavien kanssa, en halunnut ajatella sitä, miten helposti ihmissalakuljettajat saivat lahjottua sataman työntekijöitä, miten korruptoituneita poliisit olivat ja miten kaikki viranomaiset olivat mukana ihmisten myymisessä, matkatoimistot ja kuorma-autojen ja bussien kuljettajat, koska se ei auttanut mitään, vähiten siskoani. Jos on rikas, ei ole olemassa mitään mitä ei voisi saada, eikä ole mitään mitä riittävän köyhä ihminen ei olisi valmis rahasta antamaan. s.191

 Bujar lähtee jonkin ajan kuluttua kotoa ystävänsä Agimin kanssa etsimään parempaa elämää. Agim on ottanut isänsä säästörahat ja pojat elävät niillä aluksi leveästi, mutta köyhyys ja nälkä tavoittavat heidät pian. Bujaria vaivaa myös koti-ikävä, mutta Agimin sitkeä usko asioiden kääntymiseen paremmalle tolalle ajaa heitä eteenpäin, ensin rannikolle ja sitten veneellä kohti Italiaa. Väliin mahtuu varastelua, tilapäisiä töitä ja hyväksikäytetyksi joutumista, surkeita asumuksia ja jatkuvaa alemmuuden tunnetta, mutta kurjissakin loukoissa pojat sanailevat luonnehtien kansallisuuksien ominaisuuksia tähän tapaan: Mitä ajattelee aamuisin saksalainen- Ruokaa, ostoksia. Entä
ruotsalainen?  - Harmittelee, että täytyy tehdä kahdeksan tuntia töitä rahaa tienatakseen
Suomalainen taas murehtii illalla ennen nukahtamistaan, että on seitsemän tuntia aikaa herätykseen. Todellisuus iskee kuitenkin silmille

Mitä pidempään elimme sillä tavalla, sitä selvemmin käsitimme, mitä köyhyys todella tarkoittaa. Ihmiset suhtautuivat siihen kolmella tavalla. Oli niitä, jotka säälivät köyhiä ja saattoivat oikealla hetkellä luopua taskunpohjansa kolikoista saadakseen puhtaamman omantunnon - yleensä heitä kalvoi syyllisyys tehdystä rikoksesta tai jostakin anteeksiantamattomasta teosta. Sitten oli niitä, jotka pelkäsivät köyhiä ja saattoivat siksi käyttäytyä heitä kohtaan väkivaltaisesti.
Oma lukunsa oli se suuri massa, jolle emme olleet edes säälin arvoisia. Monet heistä saattoivat vetää hartiansa koholle, korjata laukkunsa asentoa tai työntää kädet taskuihinsa köyhiä ja kodittomia ohittaessaan. Joka kerta, kun huomasimme jonkun tekevän niin, meistä tuli merkityksettömämpiä..ss.158-159

Tapahtumapaikkoina on Tirana, Dürres, Rooma,Madrid, Berliini,New York, Helsinki ja kerronnan aikajaksot kulkevat 1990-luvulta nykypäiviin. Minäkertoja Bujar tulee vähitellen tietoiseksi omasta seksuaalisuudestaan ja pystyy myös rakastamaan ja tunnistamaan toisen vaikeudet minuuden löytämisessä.

..koko lapsuuteni ajan inhosin itseäni koko sydämelläni ja mielelläni, enkä rakastanut ketään. Vihasin sitä, miten pakonomaisesti opiskelin ja miten kävelin ja  ääneni sävyä, miltä hikeni haisi ja virtsani väriä, miten näännytin itseni näyttääkseni hoikemmalta ja millaisia ahmimiskohtauksia nääntymykseni sai aikaan, ja miten kohtalokkaasti ahmimisen jälkeen sitten itkin, sillä saatoin nähdä, miten syömäni ruoka liikkui kehossani ja muuttui ihraksi.s.96  

..... koska en vielä ymmärtäisi sitä, että minä päätän kuka minä olen ja millä tavalla, enkä vielä ymmärtäisi sitäkään, etten pukeudu tytön vaatteisiin ollakseni tyttö, vaan saadakseni pojalle tytön edut.
Enkä osaisi ajatella, että kaikkea ihmisen toimintaa motivoi toive tulla paremmaksi. s.219

..kyse ei ole siitä ettei Tanja pitäisi sisaruksistaan, vaan siitä ettei hän pidä itsestään heidän rinnallaan. s.256

Kasvaminen ja sosiaalistuminen ei ole kuitenkaan pelkkää teini-iän kipuilua, vaan ympäristön tyly viesti on alati läsnä, milloin missäkin.

.
Ajan myötä huomasin, etten enää tunne itseäni erityiseksi, ja minusta tuntuu, että se on pahinta, mitä ihmiselle voi tapahtua, sillä se jos mikään tekee intohimottomaksi, se jos mikä saa uskomaan jumalaan - sitä ripustautuu siihen oksaan johon pystyy ja tyytyy kohtaloonsa, ja sen jälkeen näkeekin valon; sen, miten harvoin oikeuksien ja mahdollisuuksien puute johtaa taisteluun niiden puolesta ss. 11-12

Kirjan lukeminen teki minut surulliseksi. Tuli olo, että asiat pitää saada muutettua, mutta häpeillen oli tunnistettava omassa käytöksessään asioita, jotka nyt näin toisesta näkökulmasta. Vaan tiedän kovin hyvin, ettei se vielä riitä.

Minun tekee mieli sanoa, että ei, ihminen ei voi kuolla suruun sillä surun minä tunnen, mutta minusta tuntuu että ihminen voi kuolla tylsyyteen, koska suru eli tekemisen halun menettäminen ei ole mitään tekemisen puutteeseen. Se tekee ihmisestä raunion. s. 104





.